ympäristön siisteys

Mikä ihmisiä vaivaa että kaikki roska heitetään kaduille, puistoihin ja metsiin. Pääkaupunkiseudulla esim. asuu n. 1 miljoonaa ihmistä. Jos kaikki heittäisivät roskansa päivittäin maahan ja oletetaan että niitä roskia on n. 10gr/naama niin kokonaismäärä olisi 10 miljoonaa grammaa eli 10.000 kg/pvä eli vuodessa 3650 tonnia. Kuutiona se on suurin piirtein 36,5x10x10 metreinä, vastaa suurin piirtein 2-rappuista 3-kerroksista kerrostaloa tilavuudeltaan. Ja kaikki tämä vain 10gramman päivittäisellä roskaamisella per naama.
Tapakasvatus lähtee kotoa joten vanhemmat voisivat näyttää esimerkkiä mihin roskat laitetaan, ei heitettä. Siisti ympäristö on ilo silmälle ja nostaa viihtyvyyttä.
Lisäksi lasipulloille niin iso pantti että pullot palautetaan myyntipisteeseen eikä rikota luontoon.
Ja vinkki päättäjille. Työttömyyskorvauksia saavat velvoitettaisiin esim ½-vuoden työttömyysjakson jälkeen velvoitetyöhön esim kadunlakaisijoiksi aamuisin 2-3 tunniksi/pvä jotta työttömyystuen maksu jatkuisi. Etuina siinä on se että ympäristö pysyy puhtaana ja työttömät tuntevat tekevänsä jotain hyödyllistä. Kun sitten työpaikka löytyy, on helpompi palata säännölliseen rutiiniin kun on joutunut nousemaan aamuisin työttömyysajallakin "töihin".
Tiedän että moni nousee takajaloilleen ajatuksistani mutta käykääpä esim Tallinnassa aamuisin katsomassa kun vanhemmat työttömät naiset ja miehet lakaisevat katuja iloisina ja kokevat olevansa tarpeellisia. Työvelvoitteen ei tule olla rangaistus vaan kannuste palaamaan työelämään. Samalla estetään syrjäytyminen yhteiskunnasta...
4172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

nykyään koneilla. Koneilla ei kuitenkaan pääse joka paikkaan. Yksi mies pystyy pitämään puhtaana monen hehtaarin alueen, jos on sopivilla työkaluilla varustettu. Siinä pitäisi olla lavettimopo ja säkinkehys, jolla voi säkkiä kantaa kädessä ja myös lakaista suoraan säkkiin, kun laskee sen maahan.
Nykyään sellaista ei myydä missään, eikä työntekijöillä ole parhaat työkalut. Siksi heitä ei nähdä siivoamassa yhden miehen yksikkönä. Kaksi pitää aina olla tekemässä yhden miehen työtä.

Äänestä

Kyllä tuossa on ideaa, nuoret siistimään ympäristöä ellei
koulunkäynti maita, eikä se nyt paha olisi työttömillekään,
mikäli siitä saisi lisäansioita.

Siskoni kertoi(kauan sitten) kun he olivat Sotsissa turistimatkalla
että siellä oli tosi puhdasta, siellä nimittän kierteli partio joka
sakotti roskaajia, niin pitäisi meilläkin olla, roskaajalle voisi antaa
vaihto-ehdon, keräät kaikki roskat 5neliön alata tai maksdat 50 e,
rikkaat maksaisi, köyhät keräisi, saisi roskapartio palkkaa siitä.

Äänestä

Tilanne on yleensäkin ympäristönsuojelun vastainen, ei ole mitään valvontaa. Perustaltaan sivistynyt yhteiskunta palkkaisi työtöntä väkeä valvomaan kaikenlaista rötöstelyä elinympäristömme suhteen.

Välinpitämättömyys lisääntyy jatkuvasti melkein kaikessa mitä ympärillään näkee.
Työttömien usuttaminen roskien keruuseen kuulostaa osittain rasistiselta, ikäänkuin jokainen työtön olisi ihan vapaaehtoisesti työtön ja kuuluisi julkisestikin alimpaan kastiin!

Rehelliset työttömät joutuvat muutenkin kärsimään "kynnysmattona olosta", on temppua ja tempun temppua, mutta työpaikkoja vain nimeksi.

Toki työttömienkin elintavoissa on paranneltavaa, liian moni rötöstelee ympäristössään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paskaan kyllästynyt kirjoitti:

Mikä ihmisiä vaivaa että kaikki roska heitetään kaduille, puistoihin ja metsiin. Pääkaupunkiseudulla esim. asuu n. 1 miljoonaa ihmistä. Jos kaikki heittäisivät roskansa päivittäin maahan ja oletetaan että niitä roskia on n. 10gr/naama niin kokonaismäärä olisi 10 miljoonaa grammaa eli 10.000 kg/pvä eli vuodessa 3650 tonnia. Kuutiona se on suurin piirtein 36,5x10x10 metreinä, vastaa suurin piirtein 2-rappuista 3-kerroksista kerrostaloa tilavuudeltaan. Ja kaikki tämä vain 10gramman päivittäisellä roskaamisella per naama.
Tapakasvatus lähtee kotoa joten vanhemmat voisivat näyttää esimerkkiä mihin roskat laitetaan, ei heitettä. Siisti ympäristö on ilo silmälle ja nostaa viihtyvyyttä.
Lisäksi lasipulloille niin iso pantti että pullot palautetaan myyntipisteeseen eikä rikota luontoon.
Ja vinkki päättäjille. Työttömyyskorvauksia saavat velvoitettaisiin esim ½-vuoden työttömyysjakson jälkeen velvoitetyöhön esim kadunlakaisijoiksi aamuisin 2-3 tunniksi/pvä jotta työttömyystuen maksu jatkuisi. Etuina siinä on se että ympäristö pysyy puhtaana ja työttömät tuntevat tekevänsä jotain hyödyllistä. Kun sitten työpaikka löytyy, on helpompi palata säännölliseen rutiiniin kun on joutunut nousemaan aamuisin työttömyysajallakin "töihin".
Tiedän että moni nousee takajaloilleen ajatuksistani mutta käykääpä esim Tallinnassa aamuisin katsomassa kun vanhemmat työttömät naiset ja miehet lakaisevat katuja iloisina ja kokevat olevansa tarpeellisia. Työvelvoitteen ei tule olla rangaistus vaan kannuste palaamaan työelämään. Samalla estetään syrjäytyminen yhteiskunnasta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu