Moni tuntuu uskovan sen selityksen, että maailman eliitti, joka koostuu ihmisistä, haluaa kaiken mahdollisen vallan maailmassa ja sen eteen tämä ryhmä on valmis tappamaan 80 prosenttia maailman väestöstä, kuten Alex Jonesin uusin dokumentti Endgame todistaa.
Hyvä, että uskotte tähän, mutta nyt täytyy kysyä, miksi pidätte pelkkää vallanhimoa ainoana motiivina tällaiselle valtavalle agendalle?
Minun on erittäin vaikea uskoa, että edes vallanhimoisin ja sairain ihminen maailmassa olisi niin viitseliäs, että jaksaisi lähteä tällaiseen väestönvähentämisurakkaan vain sen takia, että voisi omistaa koko maapallon ja eläisi ikuisesti.
Miksi Maan ulkopuolisten olentojen osuus tässä koko kuviossa on heitetty ikkunasta ulos?
NWO:n suunnitelmiin uskovat joutuvat hörhöttelyn ja muun haukkumisen kohteeksi, mutta sitten he itse haukkuvat kajahtaneiksi niitä, jotka uskovat NWO:n agendan liittyvän vieraiden älyjen ihmisvihamieliseen suunnitelmaan.
Onko olemassa ihmisiä, jotka uskovat sekä New World Orderin ja sen agendan olemassaoloon, että myös toisilta planeetoilta saapuneisiin älyllisiin olentoihin, mutta eivät usko niiden olevan yksi ja sama asia? Älyllisiä rotuja on siis kyllä olemassa ja ne myös vierailevat Maassa, mutta niillä ei ole mitään pahoja aikeita ihmisiä kohtaan, vaan kaikki ovat hyväntahtoisia enkeleitä, jotka tekemisen puutteessa huvikseen sunnuntai-ajelevat Maan ilmakehässä?
Miksei kaksi niin suurta aihetta, kuin UFO:t ja NWO voisi kiinteästi liittyä toisiinsa?

Vastaukset 13
Vanhimmat
http://video.google.com/videoplay?docid=-6464910426060726020&q=endgame alex jones&total=400&start=0&num=10&so=0&type=search&plindex=1
Alex Jones kertoo faktoja rokotteista, joilla maailman väestöä tapetaan:
http://video.google.com/videoplay?docid=-6464910426060726020&q=endgame alex jones&total=400&start=0&num=10&so=0&type=search&plindex=1
Koko tämä Kopioplaneetta, jossa elämme, on ihmiskopiorobottien pyörittämä sirkusharha, optinen illuusio. Tämä ei ole Alkuperäinen Maapallo. Litteä Kopioplaneetta kiertää itseään kymmeniätuhansia kertaa suurempaa Originaalimaapalloa - Kopioplaneetta on se kuuluisa helvetti-kiirastuli-taivas samassa sekopaketissa, josta kaikki suuret maailmanuskonnot puhuvat. Ihmiskopiorobotit ovat avaruuden muukalaisten luomia, kuten koko tämä Kopsulituskakin ja kaikki mitä siinä on.
Kopsuplaneetan "sinitaivas" on pyöreän Originaaliplaneetan Vedenpaisumuksen loputonta merta, emmekä voi nähdä taivaalla mitään muuta kuin koko ajan Originaalin. Öisin näkyvät "tähdet" ovat Originaalin saarten jättimäisiä valotuikkuja. En pilaile tässä viestissäni, koska kaikki on totta. Olen eräässä cyber-eepoksessani kertonut näistä asioista tarkemmin, mutta sen web-ossia en voi tähän laittaa ilman, että viestini sensuroitaisiin heti. Kokemusta on.
Me harvat ihmiset täällä Kopsulla elämme kuolemanjälkeisissä Tuonelakehoissamme, joihin jouduimme kuoltuamme Originaalilla.
Zeitgeistiin, Alex Jonesin dokumentteihin ja myös Disclosure Projectin lehdistötilaisuuteen, jossa lukuisat USA:n hallituksen entiset työntekijät todistavat, että UFO:ja on olemassa.
itsekin ufoihin mutta ei halua sekoittaa näitä kahta yhteen, ja onkin viisas veto sillä hoitaa hommansa tuolla alueella hyvin itselleen ominaisella tavalla. Reptailit rotuna on todistettu usa:n ja muiden armeijoiden toimesta, maassa visiteeraa yli 60 lajia, ainakin näin monta luetteloitu ja reptailit yksi niistä. Tässä on se leimautumisen pelko monilla koska eivät uskalla puhua ufoista samaan aikaan vaikka ufosalailu on yksi suurimmista salailuista mitä ihmiskunta tuntee. Me emme ole yksin universumissa ja tämän halutaan pysyvän salassa, ainakin toistaiseksi vielä virallisella taholla. Itse olen varma ettei ole epäilystäkään, olen aina tiennyt, itse kokenut ja ainut mikä loppujen lopuksi yllätti oli salailun laajuus kun tutustuin asiaan tarkemmin. Koko homman ydin tuntuu olevan teknologia ja sen salalilu, ei niinkään vieraiden sivilisaatioiden olemassaolon, ja mehän tiedämme mitä teknologiset innovaatiot voisivat saada aikaiseksi jos julkistettaisiin. No more oil.
kohdalla on myös kyse tiedon puutteesta, ei ole etsinyt tai löytäessään pitänyt outona sivuuttaen tiedon. Asenne kysymys monelle mutta onnneksi jaksat jatkaa valistamista tälläkin palstalla jotta tajuavat miten laajasta hommasta on kyse.
Fastwalkersilla se eräs websivuston pitäjä sanoi hyvin J. Nicholsonia mukaillen; "You couldnt handle the truth." Homma on yksinkertaisesti niin iso että on vaikea uskoa sen olevan totta. Äijä sanoi myös että mitä enemmän oppii sitä vähemmän huomaa tietävänsä. Tässä vaaditaan sielun ja ajattelumallin avaantumista täysin toisiin sfääreihin, kuvittele kaikki mihin kykenet ja lisää potenssiin ääretön niin pääset lähelle totuutta.
Tälle ketjulle voisi laittaa tuollaisen seitsemän öötä.
>>Onko olemassa ihmisiä, jotka uskovat sekä New World Orderin ja sen agendan olemassaoloon, että myös toisilta planeetoilta saapuneisiin älyllisiin olentoihin, mutta eivät usko niiden olevan yksi ja sama asia? Älyllisiä rotuja on siis kyllä olemassa ja ne myös vierailevat Maassa, mutta niillä ei ole mitään pahoja aikeita ihmisiä kohtaan, vaan kaikki ovat hyväntahtoisia enkeleitä, jotka tekemisen puutteessa huvikseen sunnuntai-ajelevat Maan ilmakehässä?>>
Hengellinen Hierarkia ja Valon Galaktinen Liitto on jo vuosien ajan Sheldan Nidlen kanavoimien viikoin ilmestyvien tiedotteiden kautta kertonut mistä todella on kyse. Pimeät voimat ajavat omia päämääriään, mutta heillä on vastassaan Valon voimat, jotka toimivat suoraan korkeimpien Taivaallisten olentojen alaisuudessa.
Jonkinlainen "uusi maailmanjärjestys" toteutuu, mutta millainen?
Negatiivisia ja pahantahtoisia olentoja on luonnollisesti muuallakin kuin Maan ihmisten joukossa, mutta edellä mainittujen tiedotteiden mukaan aiemmin pimeyttä edustanut Ancharan allianssi kuuluu myös nykyään Valon Galaktiseen Liittoon. Lukuisat heidän (Anunnakien) aiemmista maanpäällisistä käskyläisistään eivät kuitenkaan ole luopuneet pimeistä suunnitelmistaan.
Taivaallisilla voimilla tarkoitan erittäin pitkälle kehittyneiden valaistuneiden olentojen muodostamia kosmisia Henkisiä Hierarkioita ja myös paikallisia planetaarisia Hierarkioita, jollainen myös Maa-planeetalla toimii (suurelta osin he toimivat näkymättöminä).
Hengellinen Hierarkia ja Valon Galaktinen Liitto on perillä KAIKESTA mitä maailmassamme tapahtuu. Pimeyden voimatkin olisi mahdollista eliminoida silmänräpäyksessä, mutta suureen jumalalliseen suunnitelmaan sisältyy karmallinen opetus.
>>Jonkinlainen "uusi maailmanjärjestys" toteutuu, mutta millainen?
perimmäinen olemus?
http://www.boudillion.com/lam/lam.htm
No miksi muka useat pahat alienit olisivat kiinnostuneita jostakin maapallon kaltaisesta paikasta? Taidat taas etääntyä pois todellisuudesta sinne fantasiamaailmaan.
Jos todella olet noin vainoharhainen niin ehkä kannattaisi hakea apua ennen kuin vahingoitat itseäsi tai muita. Ajatteleppa nyt järjellä. Jos Alex Jones todella puhuisi totta niin eivätkö nämä tietyt tyyppit olisi jo ajat sitten poistaneet Alex Jonesin elävien kirjoista. Jones ja Icke ovat vain keksineet helpon keinon rahastaa vainoharhaisia ihmisiä.