Valtio toimii talouden tukena, valtio ylläpitää lakeja, jotka mahdollistavat talousteorioilla pelaamisen. Valtiot soveltavat talousteorioiden oppeja talouteensa. Markkinat syntyvät kun valtio takaa rahalle oikeudellisen turvan, tiettyjä sääntöjä täytyy noudattaa, jotta peli olisi mielekäs. Valtio yrittää luonnollisesti kasvattaa omaa talouttansa kaikilla mahdollisilla talousteorioiden keinoilla, vaikka itse asiassa yhtiöt voivat itse säädellä taloutta erilaisilla toimenpiteillä.
Talousteoriat eivät ole kosketuksissa siihen kuinka asioiden tulisi olla, talous on irrotettu politiikasta. Talous elää omaa elämäänsä, valtiot vain oikeuttavat ja ylläpitävät talouden omaa elämää. Selkeästi ilmaistuna talous vaikuttaa valtion politiikkaan, valtion ja talouden intressit ajautuvat ristiriitaan, valtio ei voi toimia ellei se saa rahaa elääkseen, joten se joutuu aina myöntymään talouden asettamiin ehtoihin ja mitä suuremman vallan talous saa, niin sitä vähemmän valtiolla on enää sanottavaa politiikkaan.
Politiikka käsittelee kaikille kansalaisille yhteisiä asioita, sellaisia asioita, jotka vaikuttavat kaikkiin kansalaisiin. Valtion politiikkaa pyrkii huomioimaan kaikkien kansalaisten tarpeet, mutta talouden omaehtoinen politiikka palvelee vain taloutta ylläpitäviä elimiä, eli reaalitalouden kiristämistä keinoja kaihtamatta.
MAI-sopimus on hyvä esimerkki siitä kuinka talous alkaa ylittää aivan uusia rajoja, sopimus ei mennyt läpi, mutta ehkäpä jo ensi kerralla valtiot joutuvat perääntymään?
Uusliberaalit taistelevat sosialidemokratiaa vastaan, he ovat talouden uudisraivaajia, näin he ehkä sanovat. Uusliberaalit sortuvat kuitenkin kehäpäättelyyn, he sanovat korjaavansa ”kommunismin” aiheuttamaa stagnaatiota uusliberalismin opeilla, vaikka itse asiassa sosialidemokratia syntyi korjaamaan (uus)liberalismin aiheuttamia ongelmia.
Stagnaatio aiheutuu kuitenkin sen takia että valtio joutuu turvaamaan niiden ihmisten olemassaolon, jotka eivät ole osa näkymättömän käden ohjaamia markkinoita, näkymätön käsi voisi kuristaa nämä kuoliaaksi, jos vain saisi luvan. Talous ei kuitenkaan voi toimia, jos markkinoilla ei tapahdu jatkuvaa liikettä. Parasta liikettä on tietysti velkarahan liike, jolla tietyt valtiot voivat helposti ohjailla sitä reaalitalouden virtaa oikeaan suuntaan. Köyhä valtio joutuu käyttämään kaiken tuottamansa rahan velkojen maksamiseen, jotka itse asiassa kasvavat ajan myötä, eivätkä pienene. Köyhä valtio voi vain kiristää oman valtionsa reaalitaloutta, samaan aikaan kun sen reaalinen tuotto rahdataan velkojen maksuksi rikkaimpiin maihin. Rikkaat maat omistavat siis rahasammon, joka tuottaa rahaa itsestään, velkasopimukset ovat pohjattomia kaivoja, todellisuudessa reaalitalous kiristyy kaikkialla. Rikkaissa maissa reaali- ja rahatalous kasvaa, kun taas köyhissä maissa kasvaa vain rahatalous, kun taas reaalitalous kiristyy kiristymistään, vaikka reaalituotanto olisikin kasvussa. Velkojen maksaminen tuottaa lisää rahaa, mutta reaalitaloudessa ei tapahdu suurempia muutoksia. Rahanarvo näyttää siis nousevan, vaikka reaalitaloudessa tuotantoa ei voi enää juuri lisätä, rahanarvo ylläpidetään keinotekoisesti, jatkuvilla velkavirroilla ja muilla taikatempuilla, jotka siis tuottavat rahalle myös vaihtoarvoa. Rikkaissa maissa reaalitalous kiristyy, vaikka se todellisuudessa kasvaakin, sillä talousoppeja täytyy soveltaa myös valtion sisäisiin markkinoihin. Rikkaissa maissa ei oikeasti tarvitsisi olla köyhyyttä, kuitenkin sitä keinotekoisesti ylläpidetään, koska mystinen talous tarvitsee uhreja toimiakseen.
Talousteoriat operoivat käsitteillä, jotka ovat irrotettu kaikesta poliittisesta vastuustaan, kaikki poliittinen vastuu siirretään valtiolle, vaikka todellisuudessa talous ohjaa lähes kaikkea politiikkaa. Kun valtion reaalipolitiikka ja talous irrotetaan toisistaan ikään kuin tyhjiössä ja näiden välinen vuorovaikutus kielletään, päädytään dualismiin, jossa talouden operoijat voivat tietämättömyyden verhon takaa toteuttaa mitä tahansa reaalipolitiikan toimenpiteitä ilman mitään vastuuta näiden toimenpiteiden todellisista seurauksista.
Näkymätön käsi on kuin Jumala, joka keskiajalla ohjasi Vatikaanista käsin Euroopan politiikkaa, johtaen mielettömiin seurauksiin, lopulta kirkon valta hajosi sisältä päin, se menetti uskottavuutensa ja oikeutuksensa, joka ei koskaan edes ollut niinkään reaalisesta maailmasta riippuvainen, vaan enemmänkin hallitsijat ja ihmiset pelkäsivät mystistä Jumalaa. Uudella ajalla kaikki mystiikka haluttiin hävittää rationalismista tuli uuden ajattelun tärkein tekijä, kaikki mystiikka pyrittiin kadottamaan. Postmodernissa yhteiskunnassa kaikki irrationaalinen on selitetty pois, filosofiasta jää jäljelle vain tieteen looginen syntaksi (Carnap), tiede ja talous korvaavat keskiaikaisen Jumalan, järjen palvonta korvaa Jumalan.
Kun ihmiset eivät itse pysty asettamaan omia reaalisia päämääriänsä todellisuuden sanelemien reaalisten totuuksien pohjalta, päädytään siihen että yhteisistä asioista päättää jokin mystinen voima, joukkoharhat motivoivat paremmin kuin mitkään reaaliset totuudet siitä kuinka asioiden tulisi olla. Ihminen tarvitsee mystiikkaa, päämäärät ovat mystiikkaa, emme voi tietää miten asioiden tulisi olla, voimme tietää vain sen kuinka asiat voivat olla ja kuinka ne voidaan saavuttaa, eli ainakin viisainta olisi tiedostaa se mikä on mahdotonta saavuttaa, jatkuva talouden kasvu ei ole mahdollista, tämä asia tullaan oppimaan sitten kun talouden koneisto alkaa lyödä tyhjää.
Talousteoriat eivät ole kosketuksissa siihen kuinka asioiden tulisi olla, talous on irrotettu politiikasta. Talous elää omaa elämäänsä, valtiot vain oikeuttavat ja ylläpitävät talouden omaa elämää. Selkeästi ilmaistuna talous vaikuttaa valtion politiikkaan, valtion ja talouden intressit ajautuvat ristiriitaan, valtio ei voi toimia ellei se saa rahaa elääkseen, joten se joutuu aina myöntymään talouden asettamiin ehtoihin ja mitä suuremman vallan talous saa, niin sitä vähemmän valtiolla on enää sanottavaa politiikkaan.
Politiikka käsittelee kaikille kansalaisille yhteisiä asioita, sellaisia asioita, jotka vaikuttavat kaikkiin kansalaisiin. Valtion politiikkaa pyrkii huomioimaan kaikkien kansalaisten tarpeet, mutta talouden omaehtoinen politiikka palvelee vain taloutta ylläpitäviä elimiä, eli reaalitalouden kiristämistä keinoja kaihtamatta.
MAI-sopimus on hyvä esimerkki siitä kuinka talous alkaa ylittää aivan uusia rajoja, sopimus ei mennyt läpi, mutta ehkäpä jo ensi kerralla valtiot joutuvat perääntymään?
Uusliberaalit taistelevat sosialidemokratiaa vastaan, he ovat talouden uudisraivaajia, näin he ehkä sanovat. Uusliberaalit sortuvat kuitenkin kehäpäättelyyn, he sanovat korjaavansa ”kommunismin” aiheuttamaa stagnaatiota uusliberalismin opeilla, vaikka itse asiassa sosialidemokratia syntyi korjaamaan (uus)liberalismin aiheuttamia ongelmia.
Stagnaatio aiheutuu kuitenkin sen takia että valtio joutuu turvaamaan niiden ihmisten olemassaolon, jotka eivät ole osa näkymättömän käden ohjaamia markkinoita, näkymätön käsi voisi kuristaa nämä kuoliaaksi, jos vain saisi luvan. Talous ei kuitenkaan voi toimia, jos markkinoilla ei tapahdu jatkuvaa liikettä. Parasta liikettä on tietysti velkarahan liike, jolla tietyt valtiot voivat helposti ohjailla sitä reaalitalouden virtaa oikeaan suuntaan. Köyhä valtio joutuu käyttämään kaiken tuottamansa rahan velkojen maksamiseen, jotka itse asiassa kasvavat ajan myötä, eivätkä pienene. Köyhä valtio voi vain kiristää oman valtionsa reaalitaloutta, samaan aikaan kun sen reaalinen tuotto rahdataan velkojen maksuksi rikkaimpiin maihin. Rikkaat maat omistavat siis rahasammon, joka tuottaa rahaa itsestään, velkasopimukset ovat pohjattomia kaivoja, todellisuudessa reaalitalous kiristyy kaikkialla. Rikkaissa maissa reaali- ja rahatalous kasvaa, kun taas köyhissä maissa kasvaa vain rahatalous, kun taas reaalitalous kiristyy kiristymistään, vaikka reaalituotanto olisikin kasvussa. Velkojen maksaminen tuottaa lisää rahaa, mutta reaalitaloudessa ei tapahdu suurempia muutoksia. Rahanarvo näyttää siis nousevan, vaikka reaalitaloudessa tuotantoa ei voi enää juuri lisätä, rahanarvo ylläpidetään keinotekoisesti, jatkuvilla velkavirroilla ja muilla taikatempuilla, jotka siis tuottavat rahalle myös vaihtoarvoa. Rikkaissa maissa reaalitalous kiristyy, vaikka se todellisuudessa kasvaakin, sillä talousoppeja täytyy soveltaa myös valtion sisäisiin markkinoihin. Rikkaissa maissa ei oikeasti tarvitsisi olla köyhyyttä, kuitenkin sitä keinotekoisesti ylläpidetään, koska mystinen talous tarvitsee uhreja toimiakseen.
Talousteoriat operoivat käsitteillä, jotka ovat irrotettu kaikesta poliittisesta vastuustaan, kaikki poliittinen vastuu siirretään valtiolle, vaikka todellisuudessa talous ohjaa lähes kaikkea politiikkaa. Kun valtion reaalipolitiikka ja talous irrotetaan toisistaan ikään kuin tyhjiössä ja näiden välinen vuorovaikutus kielletään, päädytään dualismiin, jossa talouden operoijat voivat tietämättömyyden verhon takaa toteuttaa mitä tahansa reaalipolitiikan toimenpiteitä ilman mitään vastuuta näiden toimenpiteiden todellisista seurauksista.
Näkymätön käsi on kuin Jumala, joka keskiajalla ohjasi Vatikaanista käsin Euroopan politiikkaa, johtaen mielettömiin seurauksiin, lopulta kirkon valta hajosi sisältä päin, se menetti uskottavuutensa ja oikeutuksensa, joka ei koskaan edes ollut niinkään reaalisesta maailmasta riippuvainen, vaan enemmänkin hallitsijat ja ihmiset pelkäsivät mystistä Jumalaa. Uudella ajalla kaikki mystiikka haluttiin hävittää rationalismista tuli uuden ajattelun tärkein tekijä, kaikki mystiikka pyrittiin kadottamaan. Postmodernissa yhteiskunnassa kaikki irrationaalinen on selitetty pois, filosofiasta jää jäljelle vain tieteen looginen syntaksi (Carnap), tiede ja talous korvaavat keskiaikaisen Jumalan, järjen palvonta korvaa Jumalan.
Kun ihmiset eivät itse pysty asettamaan omia reaalisia päämääriänsä todellisuuden sanelemien reaalisten totuuksien pohjalta, päädytään siihen että yhteisistä asioista päättää jokin mystinen voima, joukkoharhat motivoivat paremmin kuin mitkään reaaliset totuudet siitä kuinka asioiden tulisi olla. Ihminen tarvitsee mystiikkaa, päämäärät ovat mystiikkaa, emme voi tietää miten asioiden tulisi olla, voimme tietää vain sen kuinka asiat voivat olla ja kuinka ne voidaan saavuttaa, eli ainakin viisainta olisi tiedostaa se mikä on mahdotonta saavuttaa, jatkuva talouden kasvu ei ole mahdollista, tämä asia tullaan oppimaan sitten kun talouden koneisto alkaa lyödä tyhjää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
lisättävää ole, mutta aiheeseen liittyen, löysin lyhyen;) kirja-arvostelun...
http://www.utu.fi/agricola/nyt/arvos/tekstit/53.html
Aleksin teksti kuitenkin ole pääasiassa kotoisin Oikkosen Narkissos-esseistä?
onhan se varmaankin niin, laitan tähän sitten vielä linkin sinne Narkissos-esseisiin.
http://personal.inet.fi/tiede/seppo.oikkonen/
Uusliberalismi on mielestäni postmodernin maailman versio vanhasta liberalismista.
Liberalismi syntyi valistusajalla. Se henkii sen ajan ihanteellisuutta. Pyrkimys absoluuttiseen vapauteen. Ihmiskuva muuttui individualistiseksi. Ihminen muuttui ja alkoi arvostaa uusia asioita. Jälkikäteen nähtynä asiat helposti kääntyvät päälaelleen. Esitetään valistus oppina joka toteutti yksilönvapaudet. Meillehän ihmisoikeudet ovat itsestään selvä, annettu lähtökohta, ja mietimme vain mistä ne alkoivat. Kirjaamme kehityksen valistuaatteiden nimiin. Historiassa kuitenkin ihmiskuva ja siihen kuuluvat arvot syntyvät yhtäaikaa ja ovat saman asian eri puolia. Jos ihmiskuva olisi toisenlainen, syntyisi toisenlaisia arvoja, joiden syntyä kiittelisimme sitten niiden oppien nimissä jotka ko. ihmiskuvaan liittyisivät.
Uusliberalismi on "suuri kertomus" maailmassa joka ei enää tunnusta suuria kertomuksia. Se on tehnyt taloudesta ainoan totuuden. Talous sopii tähän tarkoitukseen hyvin, koska taloutta ajatellaan vain toiminnan kehyksenä. Puitteina, keinona, välineenä. Talouteen ei liity mitään välttämättömiä sisältöjä. Kauppa on kauppaa, myytiinpä mitä tahansa. Arvot joutavat myös markkinatavaraksi. Postmodernissa maailmassa jokainen valitsee itselleen sopivat arvot.
Uusliberalismi on tuhoisa oppi. Se niittää jalat itseltään alta. Sen ihanteet ja arvot ovat kotoisin valistuksen liberalismista. Ne ovat hyviä, mutta se leikkaa ne juuriltaan ja tekee niistäkin kaupan kohteen. Uusliberalismi ei enää pysty tekemään eroa päämäärien ja keinojen välillä.
mihin mainitut>". Esitetään valistus oppina joka toteutti yksilönvapaudet. Meillehän ihmisoikeudet ovat itsestään selvä, annettu lähtökohta, ja mietimme vain mistä ne alkoivat.>"Loppuivat, se on jo mielenkiintoisempaa...