...löytyy täältä, taitaa olla se löpinä josta tuo iltasanomienkin juttu on tehty:
http://www.mil.fi/puolustusvoimainkomentaja/3459.dsp
Sanoinkuvaamattoman typerää hevonpaskaa. Aivan samanlainen olo tulee tuota lukiessa kuin silloin kun katsoo joidenkin himouskovaisten (oli sitten kristittyjä tai muslimeja tai mitä vaan) kirjoituksia. Hyi saatanan mätävitun persepaise sentään, mikä helvetti mahtaa olla suomalaisissa vikana kun tuollaista aivovammailua täällä jopa ihastellaan...
Eipä ole tarvinnut palveluksen jälkeen juuri kertauksissa juosta, mutta taidanpa silti ryhtyä nyt reservin kieltäytyjäksi, onpahan sitten ainakin jollakin paperilla sanonut itsensä irti tuollaisesta idiotismista.
http://www.mil.fi/puolustusvoimainkomentaja/3459.dsp
Sanoinkuvaamattoman typerää hevonpaskaa. Aivan samanlainen olo tulee tuota lukiessa kuin silloin kun katsoo joidenkin himouskovaisten (oli sitten kristittyjä tai muslimeja tai mitä vaan) kirjoituksia. Hyi saatanan mätävitun persepaise sentään, mikä helvetti mahtaa olla suomalaisissa vikana kun tuollaista aivovammailua täällä jopa ihastellaan...
Eipä ole tarvinnut palveluksen jälkeen juuri kertauksissa juosta, mutta taidanpa silti ryhtyä nyt reservin kieltäytyjäksi, onpahan sitten ainakin jollakin paperilla sanonut itsensä irti tuollaisesta idiotismista.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Tuo tekstihän oli vielä suurempaa paskapuhetta kuin se Iltasanomien juttu. En muista koskaan lukeneeni mitään noin typerää ja todellisuudesta irtautunutta kiihkomielistä vouhotusta. Toivotaan, että tuo vainoharhainen ja sotahullu ihmissaasta kuolee mahdollisimman pian, ettei vain onnistu aivopesemään joitain ressuja noilla saduillaan.
"Sanoinkuvaamattoman typerää hevonpaskaa. "
Ihan mielenkinnosta, MIKÄ osa puheesta on väittämääsi "hevonpaskaa". Luin sen itse läpi en myöskään kykene löytämään sieltä mainittua "todellisuudesta etääntymistä" tms. mitä sanonta tuossa joku käyttikin.
Samoin kautta linjan, kaltaistasi yleistävää kitinää artikkelista mutta kenelläkään ei ollut munaa kaivaa esille todellisia virheitä artikkelista. (luultavasti hööööhö täässä kohtaa pomppaa ylös ja huutaa että Kaskealan virhe on siinä että hän olettaa tarvittavan valtiota...)
Antakaas ihan mielenkiinnosta kuulua myös yksilöityjä kommentteja tuosta artikkelista. Yksimielisyytenne on ollut liikuttavaa mutta pointit ovain ovat puuttuneet....
"Yleinen asevelvollisuus on Suomen puolustuskyvyn perusta - fundamenttien fundamentti kuten edellinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen tapasi viestinsä tiivistää."
Subjektiivinen näkemys. Ei ole olemassa ratkaisevaa todistusaineistoa siitä, etteikö toimivaa puolustusta voisi järjestää muilla keinoin (jos jonkun mielestä tällaista todistusaineistoa kuitenkin on, esittäköön hän sen sitten täällä, kiistattomassa muodossa, ilman mitään "salaisia asiakirjoja" tai vastaavia).
"Kansalaiset eivät ole lämmenneet yksittäisten poliitikkojen esityksille valikoivasta asevelvollisuudesta tai vapaaehtoisesta asepalveluksesta."
Tästä ei ole tehty virallista tutkimusta.
"Puheet Suomesta asevelvollisuuden ulkomuseona on kuitattu hauskana juttuna."
Ketkä ovat kuitanneet? On varsin propagandistista puhua tuolla tavoin, laittaen sanoja kaikkien muiden suuhun.
"Varusmiespalveluksensa jo suorittaneet pitävät puolestaan luonnollisena, että myös nuorempien on kannettava velvollisuutensa ja vastattava vuorollaan valtakunnan turvallisuudesta."
Pitävätkö? En minä ainakaan. Älä laita sanoja minun suuhuni, Kaskeala!
"Meille suomalaisille asevelvollisuus on myös kovin kollektiivinen kokemus, sillä se koskettaa jossain vaiheessa jokaista ruokakuntaa, jollei oman perheen niin lähisukulaisten tai ystävien kautta."
Noilla määritelmillä esim. paskalla käynti, oksentaminen tai nenän kaivaminen ovat vielä kollektiivisempia kokemuksia.
"Vain riittävän uskottava puolustuskyky voi estää sotilaallisella voimalla uhkaamisen tai sen käytön Suomea vastaan."
Ei pidä paikkaansa. Sotilaallisella voimalla uhkaaminen ei ole automaatio - aggressiolle täytyy olla jokin syy. Jos uskottava puolustuskyky olisi AINOA asia joka estäisi sodan, niin tässä maailmassa ei olisi koskaan ollut rauhaa päivääkään.
"Siksi minulle asevelvollisuuden tärkein perustelu on, että se tuottaa puolustusvoimiin hyvin koulutettuja ja motivoituneita sotilaita."
Ainoa vaan, että mikä tahansa muu vaihtoehto (eli vapaaehtois- tai palkka-armeija) tuottaisi vielä paremmin koulutettuja ja paremmin motivoituneita sotilaita, koska kukaan ei olisi koulutuksessa vastoin tahtoaan. Kaskeala kehuu siis tuossa suhteessa huonointa mahdollista vaihtoehtoa hyväksi. Aika typerää.
"Ilman asevelvollisuuden tuottamaa kustannustehokkuutta sotavarusteinvestointeihin kyettäisiin suuntaamaan vain murto-osa nykyisistä varoista."
Sotavarusteinvestointeihin voidaan suunnata puolustusbudjetista niin paljon rahaa kuin huvittaa, kyse on vain siitä mitä päätetään tehdä.
"Suomella on kansainvälisesti kadehdittu, tasapainoinen puolustusbudjetin rakenne, jossa kolmannes varoista käytetään materiaalihankintoihin, vain kolmannes henkilöstökuluihin ja loppu kolmannes toimintaan. Tämä on kaikki asevelvollisuuden ansiota."
Kansainvälisesti kadehdittu? En ole KERTAAKAAN kuullut yhdenkään ulkomaalaisen poliitikon tai sotilashenkilön sanovan virallisesti että he tai heidän maansa kadehtisi nimenomaan Suomen järjestelmää. Sen sijaan olen kuullut mm. erään brittikenraalin julkisesti ihmettelevän Suomen vanhanaikaista asevelvollisuusratkaisua. Ja tasapainoinen? Mitä "tasapainoista" siinä on että on helvetin monta möhömahaa juoksemassa metsässä 15-40 vuotta vanhoilla aseilla varustettuina?
"Kansainvälisissä arvioissa joukkomme saavat sitä vastoin pelkästään kiittäviä arvioita."
"Kiittäviä arvioita"? Mitäköhän helvettiä sekin tarkoittaa? Ja ei edes "kiitettäviä", vaan "kiittäviä"... Eli taas pelkkää ympäripyöreää tyhjänjauhamista.
"Arviolleni saan tuon tuostakin kadehtivan vahvistuksen ulkomaisilta kollegoiltani."
Tokihan ne "ulkomaiset kollegat" sanoisivat toisen maan puolustusvoimien komentajalle henkilökohtaisesti suoraan että "vittu teidän systeeminne on paska" jos olisivat sitä mieltä, aivan varmasti juu... usko unelmiis, Juhani.
...ja samanlainen propagandisointi, ympäripyöreät "todistelut" ja subjektiivisten näkemysten esittäminen absoluuttisena totuutena jatkuu koko puheen ajan. Tuon puheen sisältämistä virheellisistä argumentoinneista, puutteellisista perusteluista ja vääristä johtopäätöksistä voisi kirjoittaa varmaan kokonaisen kirjan.
tee työtä, jolla on tarkoitus..ja polta tupakkaa, jonka merkki on Smart.
"Arviolleni saan tuon tuostakin kadehtivan vahvistuksen ulkomaisilta kollegoiltani."
Kaskeala..keskittyisit muuhunkin kuin laajenevan kaljusi kiilottamiseen...sen takia Suomen nykyarmeijaa kehutaan ulkomalaisten taholta, koska se tulee kukistumaan niin helposti =) "Jatkakaa vaan samalla systeemillä" hykertelee venäläisupseeri hahmottellessaan uutta suur-Venäjää karttapallole.
Kaskeala totesi yleisen asevelvollisuuden olevan puolustuskyvyn perusta. Kuulisin mielelläni, miten se sinun mielestäsi pitäisi järjestää. Vastaukseksi ei riitä että vapaaehtoisesti tai palkka-armeijalla. Haluan tarkat laskelmat siitä, millaiset joukot noilla järjestelyillä saataisiin aikaiseksi, miten niitä käytettäisiin, miten ne varustettaisiin jne.
”Virallisia” tutkimuksia asevelvollisuuden kannatuksesta on tehty vuosittain.
Sotilaallisella voimalla uhkaaminen on sitä todennäköisempää mitä helpompaa se on. Jos vastarinta nostaa uhkaamisen, tai käytön, kustannukset suuremmiksi kuin saavutettava hyöty, harkitsee uhkaaja toisenkin kerran. Mikään automaatio uhkaaminen ei tietenkään ole, mutta ”vastavoiman” puuttuminen alentaa kynnystä.
Toivon sinun perustelevan väitteesi muiden vaihtoehtojen paremmin koulutetuista sotilaista. Oma havaintoni vuoden yhteisestä työskentelystä amerikkalaisten palkkasotilaiden kanssa ei todellakaan tue tuota väitettä. Suomalaisista reserviläisistä liki kaikki ovat lisäksi saaneet siviilikoulutuksen (puolella korkeakoulututkinto).
Sotavarusteisiin ei voida suunnata niin paljon rahaa kuin huvittaa, kuten väität. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei rahaa ole kuin rajallisesti.
Mm Ruotsissa on herännyt kiivas keskustelu siellä valitun linjan järkevyydestä. Suomen valintoja on kadehdittu. Suomi kykenee ylläpitämään puolustusta, joka on kymmenen kertaa suurempi kuin Ruotsin, vaikka puolustusmenot ovat täällä pienemmät.
http://www.ulkoasiainministerio.fi/public/default.aspx?contentid=99112&nodeid=15642&contentlan=1&culture=fi-FI
Möhömahoista toteaisin, että amerikkalaisista ammattisotilaista 60 % on ylipainoisia, suomalaisista reserviläisistä n puolet. 15 vuotta vanha ase on vielä melkein uusi…
http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2007-01-14,104:3:431726,1:0:0:0:0:0:
"Haluan tarkat laskelmat siitä, millaiset joukot noilla järjestelyillä saataisiin aikaiseksi, miten niitä käytettäisiin, miten ne varustettaisiin jne."
Miksi minun niitä perusteluja pitäisi esittää, kun ei Kaskealakaan perustele omia näkemyksiään?
"”Virallisia” tutkimuksia asevelvollisuuden kannatuksesta on tehty vuosittain."
Ja paskat on. Pistä linkki tämän tai viime vuoden tutkimukseen, jos kerran on.
"Toivon sinun perustelevan väitteesi muiden vaihtoehtojen paremmin koulutetuista sotilaista. Oma havaintoni vuoden yhteisestä työskentelystä amerikkalaisten palkkasotilaiden kanssa ei todellakaan tue tuota väitettä. Suomalaisista reserviläisistä liki kaikki ovat lisäksi saaneet siviilikoulutuksen (puolella korkeakoulututkinto)."
Paremmin koulutettu SOTILAIKSI. Tuo siviilikoulutusargumentti on täysin järjetön, koska se, mihin minkäkin alan siviilikoulutuksen saanut joutuu sota-aikana, on käytännössä täysin sattumanvaraista.
"Sotavarusteisiin ei voida suunnata niin paljon rahaa kuin huvittaa, kuten väität. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei rahaa ole kuin rajallisesti."
Mutta se, kuinka suuri OSA puolustusbudjetista voidaan käyttää sotamateriaalin hankkimiseen, on täysin siitä kiinni miten sitä rahaa päätetään jakaa. Sinä pistät sanoja suuhuni, en missään vaiheessa väittänyt että rahaa olisi rajattomasti käytettävissä.
"Mm Ruotsissa on herännyt kiivas keskustelu siellä valitun linjan järkevyydestä. Suomen valintoja on kadehdittu. "
Aika saatanan jännästi saa vääntää tuon linkkisi tekstin merkitystä että siinä sanottaisi Ruotsin nimenomaan kadehtivan Suomen järjestelmää. Sinä vain näet sen mitä haluatkin nähdä.
"Suomi kykenee ylläpitämään puolustusta, joka on kymmenen kertaa suurempi kuin Ruotsin, vaikka puolustusmenot ovat täällä pienemmät."
Tuo on epäpätevä argumentti - Suomen puolustus on kymmenen kertaa suurempi vain miesmäärän kannalta. Eivätkä ne puolustusmenotkaan ole vain sitä, mitä puolustusbudjetissa lukee, niihin tulisi laskea myös esim. se tappio mitä tulee kun kulloisenkin ikäluokan miehet ovat vuoden poissa työelämästä.
"Möhömahoista toteaisin, että amerikkalaisista ammattisotilaista 60 % on ylipainoisia, suomalaisista reserviläisistä n puolet. 15 vuotta vanha ase on vielä melkein uusi…"
Amerikkalaisista ammattisotilaista huomattavasti useampi on ylipainoinen lihasmassan vuoksi, eikä läskin vuoksi niinkuin suomalaiset. Kehonrakennus/painonnosto on aivan älyttömästi yleisempää USA:n sotilaiden keskuudessa kuin suomalaisten reserviläisten joukossa. Noita ylipainoja mitataan BMI:llä, joka on täysin kelvoton menetelmä "punttiäijien" arvioimiseen.
"15 vuotta vanha ase on vielä melkein uusi…"
15 vuotta vanha rynkky ehkä, mutta 15 vuotta vanhat panssarintorjunta- tai ilmatorjunta-aseet ovat auttamattomasti vanhentuneita Venäjän nykykalustoa vastaan.
Miksi USAn armeijan johto on sitten niin huolestunut sotilaiden ylipainosta jos se johtuu pelkästä lihasmassasta, kuten väität?
Luulisi heidän hyppivän riemusta.
"Miksi USAn armeijan johto on sitten niin huolestunut sotilaiden ylipainosta jos se johtuu pelkästä lihasmassasta, kuten väität?"
Koska he lukevat vain ne huonosti suoritetut tutkimukset ja tuijottavat vain numeroita.
Kyllä minä olisin valmis pistämään aika ison summan rahaa likoon USA:n puolesta jos olisi mahdollista lyödä vetoa siitä kumpi juoksee esim. isomman cooper-tuloksen, keskiverto amerikkalainen ammattisotilas vaiko keskiverto suomalainen reserviläinen...
"Kyllä minä olisin valmis pistämään aika ison summan rahaa likoon USA:n puolesta jos olisi mahdollista lyödä vetoa siitä kumpi juoksee esim. isomman cooper-tuloksen, keskiverto amerikkalainen ammattisotilas vaiko keskiverto suomalainen reserviläinen..."
Ei sillä cooper-tuloksella sotia voiteta.
Suomen ja Yhdysvaltain armeijoita on aivan turha verrata keskenään, koska ne on suunniteltu täysin eri käyttötarkoitusta varten.
Ainoa järkevä tapa verrata Suomalaisia ja Amerikkalaisia sotilaita on rauhanturvaajat. Ainakin tässä Suomalaiset pesevät jenkkikollegat nimenomaan paremman siviilikoulutuksen ja motivaation ansiosta.
Lisäksi jenkeillä on tapana kouluttaa jokainen taistelija vain yhteen tehtävään. Esim. kk-mies ei juuri muuta osaa kuin ampua kk:lla.
Ei ollut kyse siitä voitetaanko cooper-tuloksella sotia. Kiistan aiheena oli se, että täällä väitettiin jenkkiarmeijasta 60% olevan ylipainoisia, ja siihen vastattiin että vaikka tilastot näyttäisivät noin, niin jenkkisotilaat ovat silti keskimäärin parempikuntoisia kuin Suomen reserviläiset.
"Ainoa järkevä tapa verrata Suomalaisia ja Amerikkalaisia sotilaita on rauhanturvaajat. Ainakin tässä Suomalaiset pesevät jenkkikollegat nimenomaan paremman siviilikoulutuksen ja motivaation ansiosta."
Johtuisikohan siitä, että Suomesta rauhanturvaajaksi päästäkseen täytyy olla jo kova motivaatio ja erilaiset taidot hallussa. Vaatimustaso rauhanturvatehtäviin ei ole niin kova rapakon takana, koska siellä on hyville sotilaille ihan oikeaakin käyttöä.
"Lisäksi jenkeillä on tapana kouluttaa jokainen taistelija vain yhteen tehtävään. Esim. kk-mies ei juuri muuta osaa kuin ampua kk:lla."
Ihan tiedoksi vaan että aika pirun monella jenkkisotilaallakin on erillinen siviilikoulutus taustalla, varsinkin niillä "osa-aikaisilla". Jos oikeasti kuvittelet että jenkkien kk-mies ei osaa muuta kuin ampua konekiväärillä, niin olet vain yksinkertaisesti väärässä. Vastaava peruskoulutuskausi sielläkin on kuin Suomen PV:ssa, ainoastaan vähän kovempi.
Heitäppäs joku linkki todistamaan väitettäsi jenkkisotilaiden parempikuntoisuudesta.
Työskentelin rauhanturvatehtävissä vuoden verran amerikkalaisten ammattisotilaiden kanssa. Suosittelisin sinullekin: voisi turhat kuvitelmat rapista äkkiä.
Siellä rivimieheksi usein pestauduttiin kun yhteiskunnasta ei muuta paikkaa löytynyt. Monelle vaihtoehtoja olisi ollut vankila tai päihdehelvetti. Niinkuin tuossa joku sanoi, siellä yksi mies osaa yhden tehtävän (pääsääntöisesti). Suomalaisten osaaminen on huomattavasti moniapuolisempaa. Suurvallalle tuo ei tosin ole ongelma: se korvaa moniosaamisen puutteen määrällä. Siinä missä jotain hommaa hoiti kaksi suomalaista oli amerikkalaisia 5 - 8. Upseeristo oli asia erikseen eikä heidän koulutustaan ja osaamistaan hirveästi voi moittia. Mutta ne rivimiehet...
Ammattisotilaiden motivaatiota usein kehutaan. Valitettavasti en voi tuohon yhtyä. He ovat töissä, eikä motivaatio merkittävästi eroa siitä mitä se on muilla duunareilla. Yleinen asenne hommiin olikin "mitä kyselet, mä oon vaan hommissa täällä, EVVK." Nykyisten sotien johdosta jenkkiarmeija on joutunut rekrytointivaikeuksissaan alentamaan sisäänottokynnystä, joten tilanne lienee tänä päivänä vielä surkeampi.
Vastíkään oli lehdessä juttu tummaihoisesta nuoresta miehestä, joka oli ensimmäisiä viikkojaan Irakissa taistelutehtävissä. Takanaan hänellä oli 4 kuukauden koulutus (epäilemättä aika intensiivinen)!
että missä oikein sinä niissä rauhanturvatehtävissä olit niin että kohtasit nimenomaan amerikkalaisia ammattisotilaita, etkä amerikkalaisia rauhanturvaajia. Siinä on meinaan jenkkilässä iso ero että onko kaveri hommissa rauhanturvaajana vaiko sotilaana. Jos et ymmärrä niiden kahden asian eroa, niin älä tule solkkaamaan tänne harhaluulojasi.
Puheet amerikkalaisten sotilaiden huonosta taustasta ovat oman kokemukseni mukaan suuresti liioiteltuja. Itse tuntemani USA:n armeijassa sotilaina palvelleet henkilöt ovat kaikki sellaisia, joilla on ura myös armeijan ulkopuolella.
Ota myös huomioon, että jos haukut amerikkalaisia rivimiehiä, niin ei niissä suomalaisissa rivimiehissäkään todellakaan kehumista ole (mutta mitään tavallisia suomalaisia rivimiehiähän ei Suomen ulkopuolella olekaan, koska ulkomaantehtäviin on kovat seulat täällä, toisin kuin taas USA:ssa, jossa armeijaan tullut saattaa päätyä ihan minne tahansa). Armeijakokemukseni perusteella suomalaiset sotilaat alikersantin arvoa alapuolella ovat järjestäen kuin jatkuvassa istumalakossa - mitään ei tehdä ilman erillistä käskyä, ja kaikesta luistetaan, kaikessa laiskotellaan, ja kaikki sysätään toisten tehtäväksi jos vain vähänkin mahdollisuutta on.
"Vastíkään oli lehdessä juttu tummaihoisesta nuoresta miehestä, joka oli ensimmäisiä viikkojaan Irakissa taistelutehtävissä. Takanaan hänellä oli 4 kuukauden koulutus (epäilemättä aika intensiivinen)!"
No neljässä kuukaudessa oppii jo varsin paljon jos aikaa ei käytetä pinkan ja punkan särmäämiseen, sotilaskodissa istumiseen ja "SUOMI ON PARAS"-propagandan kuuntelemiseen kaikenmaailman höpönlöpön oppitunneilla. Suurimmalla osalla suomalaisista reserviläisistäkin on takanaan vain 6kk koulutus, josta useimmiten vähintään 2 kuukautta on vanhojen, jo omaksuttujen asioiden turhaa toistoa.
Ensin Bosniassa ja sitten Kosovossa. Amerikkalaiset sotilaat Bosniassa , joiden kanssa oli yhteistyötä, olivat pääosin Saksasta sinne siirrettyjä. Kosovoon he tulivat USAsta, osa jatkoi muutaman kuukauden jälkeen Afganistaniin. Sotilaita olivat.
Heitä oli kahta tyyppiä: Enemmistönä olivat nuo joilla ei ollut muuta paikkaa yhteiskunnassa. Sitten oli niitä, jotka olivat ottaneet muutaman vuoden pestin jonka jälkeen armeija maksoi opinnot, joihin ei muuten ollut taloudellisia mahdollisuuksia. Jälkimmäisillä saattoi olla pohjalla jo jokin ammatti, mutta voit kuvitella mikä motivaatio vaarallisiin töihin tuolta pohjalta on.
Kovin samanlaisilta nuo rivimiehet kaikkialla vaikuttavat. Ammattisotilaiden hehkuttaminen jotenkin muka motivoituneemmiksi tai paremmin koulutetuiksi vain on minusta täydellistä liioittelua.
motivoitunut sotilas, ja motivoitumaton on aina motivoitumaton, kansallisuudesta riippumatta, mutta yhtä asiaa sinäkään et voi kiistää:
Nimittäin sitä, että ammattisotilas, joka saa sentään palkkaa, on aina paremmin motivoitunut kuin sellainen asevelvollinen joka on pakotettu vasten tahtoaan armeijan palvelukseen ja kokee itsensä orjatyöläiseksi.
"Nimittäin sitä, että ammattisotilas, joka saa sentään palkkaa, on aina paremmin motivoitunut kuin sellainen asevelvollinen joka on pakotettu vasten tahtoaan armeijan palvelukseen ja kokee itsensä orjatyöläiseksi. "
Onko? Sellainen joka pyrkii olemaan tekemään mahdollisimman vähän koska tuntien mukaan sitä palkkaa saadaan ja tuottoisuutta on vaikea arvioida.
"Nimittäin sitä, että ammattisotilas, joka saa sentään palkkaa, on aina paremmin motivoitunut kuin sellainen asevelvollinen joka on pakotettu vasten tahtoaan armeijan palvelukseen ja kokee itsensä orjatyöläiseksi."
Entäs sitten tilanteessa missä oikeasti joutuu puolustamaan itseään ja kotimaataan. Kyllä siinä monella motivaatio nousee kummasti. Myös sillä gonahtanneella jääkärillä.
jossa joutuu puolustamaan ITSEÄÄN, on motivaatio aika universaalia, mutta tuon kotimaan puolustamisen niputtaminen yhteen itsensä puolustamisen kanssa on nationalistien harha-ajattelua.
Kyllä minä itseäni aina puolustan, mutta orjatyöhön pakottavaa valtiota en.
Mitään "kotimaata" ei ole olemassakaan, on vain paikka ja olosuhteet joihin on sattunut syntymään ja joissa sattuu elämään.
"Onko? Sellainen joka pyrkii olemaan tekemään mahdollisimman vähän koska tuntien mukaan sitä palkkaa saadaan ja tuottoisuutta on vaikea arvioida."
Tuossakin tapauksessa (vaikka en kyllä ole samaa mieltä sinun kanssasi tuosta ammattisotilaiden palkkausperiaatteista...) se, joka tekee mahdollisimman vähän, mutta joka kuitenkin haluaa pitää sen palkan juoksemassa itselleen ja joka töihin on alunperinkin omasta aloitteestaan hakeutunut, on paremmin motivoitunut ja tehokkaampi kuin se, jolla ei ole edes palkkaa menetettäväksi ja joka kokee työn täysin vastenmieliseksi ja orjuuttavaksi.
Kerro siis kuinka moni reserviläinen pitää itseään orjuutettuna. Siis reserviläisenä orjuutettuna?
Ja tuo palkk-armeijoiden 'ylivertainen motiivi' on hämmästyttävän sitkeä myytti. On helppo olla kova ja kerskua ollessaan turvassa, mutta vieraassa, kylmässä, vihamielisessä maassa missä kuolema vaanii kaikkialla olematta missään ei ollakaan mitään 'ylivertaisesti motivoituja' vaan aivan yhtä heikkoja kuin kaikki muutkin.
"Kerro siis kuinka moni reserviläinen pitää itseään orjuutettuna. Siis reserviläisenä orjuutettuna?"
Niin kauan kun saa tehdä mitä itse haluaa, niin ei tietenkään ole orjuutettu. Mutta siinä vaiheessa kun valtio pakottaa asepalvelukseen, kertausharjoituksiin, taikka rintamalle, niin löytyykin varmasti jo monta reserviläistä jotka kokevat olevansa pakkotyössä ja orjuutettuja. Itse olen yksi heistä, ja tunnen henk. koht. monta muutakin niin ajattelevaa, ja täällä palstallakin niitä näkyy tuon tuostakin.
Ei ole kyse mistään palkka-armeijan "ylivertaisesta motivaatiosta", vaan kyse on ihan vain siitä, että lapioitko mieluummin sata kiloa paskaa jos tarjoan sinulle 10 euroa lapiolliselta ja saat itse päättää otatko homman vastaan, VAI lapioitko sen sata kiloa paskaa mieluummin niin että minä vain käsken sinut töihin ja saat palkaksi ainoastaan hyvän mielen kun olet palvellut minua.
Entäpä se että et lapioi paskaa ja joku öykkäri tulee ja paiskaa sinut naama edellä paskaan, pihistää lompakkosi, potkaisee sinua kasseille ja lopuksi väittää että sinä aloitit?
Suomen valtio menettelee yksilöä kohtaan asevelvollisuusjärjestelmän myötä. Jos et mene lapioimaan paskaa, eli armeijaan tai sivariin, niin valtio paiskaa sinut "naama edellä paskaan", eli vankilaan, pihistää lompakkosi, eli sakottaa (ja vaatii myös kohtuuttoman kokoisia veroja kaikista tuloistasi), ja lopuksi väittää että sinä aloitit, koska olet lain mukaan rikollinen kun et suostu asepalvelus-orjatyöhön.
Puhukoon tuo kakkapää mitä haluaa, reaaliteetit ovat kuitenkin tulossa Suomea vastaan. Kaikkialla ympärillä armeija ammattilaistuu jne. - siinä ei Suomen johtajien uskonnolla ole enää paljoa merkitystä. Se on enää pelkkä muodollisuus, jolla "kansallistunnetta" pyritään pitämään yllä. Tosi sodat ratkovat nykyään ammattilaiset. Tietysti järjestelmä voi säilyä jos Suomi haluaa liittoutua strategisesti Venäjän kanssa. Ennustan kuitenkin, että suomalaiset alkavat _vähitellen_ valaistumaan, ja tajuavat mitä tuubaa miesten palvelusvelvollisuus on.
Maailman tehokkaimmat armeijat perustuvat kuitenkin edelleen asevelvollisuuteen, esim. Israel, Kiina jne.. Varsinkin mitä tulee oman maan puolustamiseen. Kyllä sitä motivaatiota alkaa löytymään kun keltainen valtio tulee rajan yli.
"...Israel, Kiina jne.."
Niin, kommunistiset/terroristimaat tietysti. Älä vittu ala kommentoimaan mun viesteihin, jos ei oo järkevämpää sanottavaa! Tuo stnan valvojakin poistaa mun viestejä kuin huoria Mannerheiminkadulta, niin täytyy tällaista lässytystä vielä lisäksi kuunnella.
ainakaan yleistä sellaista. Israelin asevelvollisuus koskee ainoastaan juutalaisia, eli jos ei halua mennä siellä asepalvelukseen, niin tarvitsee ainoastaan erota juutalaisesta kirkosta.
Ja mitä Kiinaan tulee, niin sen armeijaa pidetään kansainvälisesti supervaltatasolla lähinnä vitsinä. Ainoastaan ihan viime aikoina, kun Kiina on alkanut uudistamaan ASEISTUSTAAN ja TEKNOLOGIAANSA, on huoli sen sotilaallisesta voimasta nostanut päätään esim. NATOssa.
Että äläs puhu paskaa.
http://www.aseistakieltaytyjaliitto.fi/israel/iaskielt.htm
”…kaikki uskonnollisia sääntöjä noudattavat juutalaisnaiset samoin kuin uskontoa opiskelevat druusi- ja juutalaismiehet on vapautettu asepalveluksesta. Juutalaismiesten (etuoikeutetun ryhmän) kohdalla tästä asiasta on tullut aihe eräälle viimeisen vuosikymmenen kiivaimmista julkisista keskustelusta Israelissa.”
Kerrohan lisää. Aseistakieltäytyjäliiton mukaan palveluksesta vapautetaan uskontoa opiskelevat mutta kirkosta eroamisesta ei mainita laajassa artikkelissa sanaakaan…?
Lisäksi:
” Israelin asevelvollisuus koskee ainoastaan juutalaisia, eli jos ei halua mennä siellä asepalvelukseen, niin tarvitsee AINOASTAAN erota juutalaisesta kirkosta.”
-Siis mielestäsi uskonnon läpitunkevassa maassa oli ” AINOASTAAN” –juttu erota kirkosta… Pas lukien ylläoleva linkki ja kerro sitten onko se sittenkään läpihuutojuttu siellä. Ja kirkostaeroamisjuttu vs. asepalvelu kaipaa lisätietoa.
Lisäksi alkaa lähestymään saivartelua vaittää ettei maassa jossa valtaväestön mies- ja naispuolisia kansalaisiaan pariksi-kolmeksi vuodeksi palvelukseen kutsuvaa järjestelmää kutsuta yleiseksi…
aseistakieltäytyjäliitonkin "propagandatekstit" todistusaineistoksi, kun sattuvat olemaan omien näkemysten mukaisia...
En nähnyt tuolla mitään mikä olisi todistanut vääräksi mitään mitä olen sanonut - Israelissa asevelvollisuus koskee vain juutalaisia, ja juutalaisuudesta voi erota mikäli ei halua asevelvollisuutta suorittaa. Siitä ratkaisusta ei ehkä yleisesti pidetä, eikä kovin moni sitä tee, mutta ei siitä kuitenkaan laiteta vankilaan, eli se on ihan olemassaoleva mahdollisuus.
Kerro minulle että mistä seurakunnasta minun pitäisi Suomessa erota että vapautuisin asevelvollisuudesta?
"juutalaisuudesta voi erota mikäli ei halua asevelvollisuutta suorittaa. Siitä ratkaisusta ei ehkä yleisesti pidetä, eikä kovin moni sitä tee, mutta ei siitä kuitenkaan laiteta vankilaan, eli se on ihan olemassaoleva mahdollisuus. "
-Pistähän tämän tiimoilta linkkiä kehiin, ihan mielenkiinnosta kun en ole moista koskaan kuullut.
"aseistakieltäytyjäliitonkin "propagandatekstit" todistusaineistoksi, kun sattuvat olemaan omien näkemysten mukaisia..."
-On nekin parempia kuin ei mitään, tällä kertaa... jos tiedät paremmin niin kuten edellä, pistä linkkiä kehiin. Netissä pelkkä sana vastaan sana on nollan arvoinen kiistatilanteessa.
"Kerro minulle että mistä seurakunnasta minun pitäisi Suomessa erota että vapautuisin asevelvollisuudesta?"
Eroamisesta en tiedä mutta voit liittyä Jehovantodistajiin ja ryhtyä aktiiviseksi seurakuntalaiseksi. Parin vuoden päästä saatat saada todistuksen aktiivisuudesta riippuen...
Miksi sitten pitäisi vapautua asevelvollisuudesta?
"Pistähän tämän tiimoilta linkkiä kehiin, ihan mielenkiinnosta kun en ole moista koskaan kuullut."
Tuohan oli ihan päivänselvää. Israelin asevelvollisuus koskee vain juutalaisia, eikä juutalaisena ole Israelin lain mukaan pakko pysyä vaikka siihen uskontoon olisi syntynytkin. Siispä lain mukaan juutalaisesta kirkosta voi erota, ja eroamisen jälkeen ei ole enää juutalainen, joten lain mukaan asevelvollisuus ei enää koske. Mikä tuossa on sinulle nyt niin kauhean vaikeaa ymmärtää?
"Miksi sitten pitäisi vapautua asevelvollisuudesta?"
Koska asevelvollisuus on häpeällistä, alentavaa ja typerää orjatyötä.
Olipa vitsi. Halunnet tarkentaa?
"Siispä lain mukaan juutalaisesta kirkosta voi erota, ja eroamisen jälkeen ei ole enää juutalainen, joten lain mukaan asevelvollisuus ei enää koske."
-juutalainen on jokainen juutalaisesta äidistä syntynyt ja juutalaisena olemisesta pääsee irti vain kääntymällä johonkin toiseen uskontoon.
Siinä menit 1. kerran metsään.
-Israelissa ei ole luterilaiseen tapaan "kirkkoa" josta voisi erota.
Siinä menit 2. kerran metsään.
"Siispä lain mukaan juutalaisesta kirkosta voi erota, ja eroamisen jälkeen ei ole enää juutalainen, joten lain mukaan asevelvollisuus ei enää koske"
-Asevelvollisuus koskee Israelissa kaikkia valtion kansalaisia, vain arabit ja ortodokksijuutalaiset on siitä vapautettu. Ja hekin voivat palvella vapaaehtoiisina.
Siinä menit 3. kerran metsään.
Eikö järki riitä kun onnistuit omassa päässäsi "päättelemään" kolme karkeaa asiavirhettä lyhyeen viestiisi??
"Asevelvollisuus koskee Israelissa kaikkia valtion kansalaisia, vain arabit ja ortodokksijuutalaiset on siitä vapautettu."
Vitun idioottivammainen paska-aivo, älä sönkötä siellä kun et itsekään tiedä näköjään mistä puhut. Katso tuosta alapuolelta TOTUUS ja tunge nuo mielikuvitusjuttusi perseeseesi.
CIA World factbook
https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/is.html
Israel:
Military service age and obligation:
17 years of age for compulsory (Jews, Druzes) and voluntary (Christians, Muslims, Circassians) military service; both sexes are obligated to military service; conscript service obligation: 36 months for men, 24 months for women, 48 months for officers; reserve obligation to age 41-54 for men and 24 for women (2007)
Eli kristityksi kääntyminen riittää, ja se nyt on sen verran helppoa että on aivan sama katsooko sen olevan juutalaisuudesta eroamista vai kristityksi kääntymistä. Kristinusko kun ei velvoita yhtään mihinkään.
Sorry, en tiennyt että joudun selittämään yleisesti tunnettuja asioita juurtajaksain. Auttaisiko j-o-s k-i-r-j-o-i-t-t-a-i--s-i-n-
h-a-r-v-e-m-p-a-a-n??
Vai mikä on kun ei yksinkertainen asia mene jakeluun?
Mihin muuten "unohdit" nerokkaan väitteesi eroamisesta juutalaisesta "kirkosta"
Tunnetusti tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Tässäkin linkität yleisesti tunnettuja asioita jotka eivät edes sivua varsinaista asiaa, asevelvollisuuden välttämistä "kirkosta eroamalla" (huoh..)
Olipa vitsi. Halunnet tarkentaa? Möläyttelysi ei ole vielä kumonnut yhtään mitään. Ainoa asia mikä on kumottu on tuo hassunhauska juutalaisen kirkostaeroamis-lapsuksesi.
Halunnet tarkentaa?
kohta 1:
En ole se kirjoittaja jonka kanssa tuossa aiemmin juttelit, joten mölyämisesi on turhaa.
kohta 2:
Nähdäkseni tämän ketjun alkuperäinen kysymys oli, että onko Israelissa yleinen asevelvollisuus. Kuten tuolta CIA:n sivuilta selvästi näkee, niin EI OLE. Israelissa voi asepalveluksen välttää uskontokuntaa vaihtamalla.
Niin että olitte molemmat väärässä, mutta sinä olit väärässä vähän enemmän.
"Israelissa voi asepalveluksen välttää uskontokuntaa vaihtamalla."
Samalla perusteella voi toistaa sivareitten mielihokeman siitä ettei myöskään Suomessa ole yleistä asevelvollisuutta. Vaihtamalla uskontokuntaa (jehovantodistaajaksi) asepalveluksen voi välttää. Ei niin yleisesti käytetty vaihtoehto mutta realistinen kuitenkin, vai miten sitä tuossa ylempänä toisessa yhteydessä perusteltiin.
Mitä taas tulee keskustelujen yleisiin (kirjoittamatomiin) pelisääntöihin niin muistuttaisin näyttövelvoitteesta. Esitetty väite on kyettävä todistamaan viimeistään sitä vaadittaessa. CIA linkki ylimalkaisuudessaan ei asiaa todellakaan todista.
Tietysti voit pitäytyä juupas-eipäs -linjalla. Btw, viitaten em. keskustelusääntöihin todentamaton väittämä katsotaan rauenneeksi ja mitättömäksi jollei sille pyydettäessä esitetä todisteita. Vaikuttaa sille ettei "kirkostaeroamiselle" ole löytynyt tukea.
Tietysti voit pitäytyä juupas-eipäs -linjalla jatkossakin. Lopputulos on sitten sen mukainen
pikkupiltille ottaa koville olla väärässä.
"Samalla perusteella voi toistaa sivareitten mielihokeman siitä ettei myöskään Suomessa ole yleistä asevelvollisuutta. Vaihtamalla uskontokuntaa (jehovantodistaajaksi) asepalveluksen voi välttää."
Kristinuskoon kääntyminen sujuu kasteen ottamalla, ja se on sitten siinä. Tuohon jehovantodistajuuden kautta asepalveluksen välttämiseen sisältyy vaatimus pitkäaikaisen, aktiivisen jehovantodistajien toimintaan osallistumisen todistamisesta. Kyse ei ole millään muotoa keskenään verrattavissa olevista asioista.
Mutta joo, kiistelkää niin paljon kuin haluatte.
""Mitä taas tulee keskustelujen yleisiin (kirjoittamatomiin) pelisääntöihin niin muistuttaisin näyttövelvoitteesta. Esitetty väite on kyettävä todistamaan viimeistään sitä vaadittaessa. CIA linkki ylimalkaisuudessaan ei asiaa todellakaan todista.
Tietysti voit pitäytyä juupas-eipäs -linjalla. Btw, viitaten em. keskustelusääntöihin todentamaton väittämä katsotaan rauenneeksi ja mitättömäksi jollei sille pyydettäessä esitetä todisteita. Vaikuttaa sille ettei "kirkostaeroamiselle" ole löytynyt tukea.
Tietysti voit pitäytyä juupas-eipäs -linjalla jatkossakin. Lopputulos on sitten sen mukainen""
Näyttää sille että tyydyt tuohon juupaseipäs-linjaan. Ja se kertoo yksiselitteisesti sen ettet pysty omaa (mukulamaista) väitettäsi mitenkään tukemaan.
M.O.T.
ps. oletko amis kun et kykene edes alkeelliseen argumentointiin?
argumentointia, vaan vain päättelykykyä.
Jos asevelvollisuus on kiinni uskontokunnasta (minkä tuo CIA:n sivu kyllä todistaa), ja uskontokunnan vaihtaminen on laillista (mitä se tietääkseni Israelissa on), ja jos kristinuskoon kääntymiseen tarvitaan ainoastaan kasteen doktriini (mikä on yleisesti tiedossa oleva totuus ja mikä mitä ilmeisimmin pätee myös Israelissa), niin tuosta seuraa loogisesti väistämättä että uskontokuntaa kristinuskoksi vaihtamalla voi Israelissa välttää asevelvollisuuden, ja vielä suhteellisen helposti.
Tuo ylläoleva väite perustuu yleisesti tiedossa olevista asioista tehtyihin puhtaan loogisiin päätelmiin. Mikäli sinä olet eri mieltä, niin SINUN täytyy tuoda lisää informaatiota argumentoinnin piiriin ja todistaa, että joko uskontokunnan vaihtaminen on Israelissa laitonta tai käytännössä mahdotonta, tai että uskontokunnan vaihtaminen ei riitä asevelvollisuudesta vapautumiseen Israelissa.
Se, että kohtuuttomissa määrin vetoat omaan ymmärtämättömyyteesi, kuten nyt teet, ei riitä siirtämään todistustaakkaa itseltäsi pois.
Aiheesta löytyy yllättävän hankalasti täsmällistä tietoa. Edelleenkään yhdessäkään viestissä ei ole edes summittaisesti viitattu nimenomaan tähän uskonnon "vaihto" asetelmaan.
"Mikäli sinä olet eri mieltä, niin SINUN täytyy tuoda lisää informaatiota argumentoinnin piiriin ja todistaa, että joko uskontokunnan vaihtaminen on Israelissa laitonta tai käytännössä mahdotonta"
Eli kun joku (kuten DF tavantakaa) heittää puutaheinää-väitteen niin mielestäsi vastapelurin asia on todistaa se vääräksi...
No yritäpä. Väitän että Pluto-ex-planeetan yrimestä on 0,37promillea Emmental-juustoa. Mikäli sinä olet eri mieltä, niin SINUN täytyy tuoda lisää informaatiota argumentoinnin piiriin ja todistaa väite vääräksi.
Varsin kätevää mm. DF:n puutaheinää-väitteiden kannalta.
Mutta asiaan:
http://www.wri-irg.org/co/co-isr-03.htm#Heading6
"All Israeli citizens and permanent residents are liable to military service. However, the Ministry of Defence has used its discretion under Art 36 of this law to automatically exempt all non-Jewish women and all Palestinian men except for the Druze from military service ever since Israel was established."
Ja lisäksi lyhyesti, hiukan asian vierestä:
"Traditionally the reserve service has been considered a very important aspect of Israel's defence policy, indeed an important aspect of building a national identity."
--------
SUM:
1. Lähtökohtaisesti KAIKKI kansalaiset ja vakituisesti asuvat ovat asevelvollisia. Poikeussäännöksillä siitä on automaattisesti tiettyjä ryhmiä vapautettu. Vapautettujen ryhmässä ei tässä perustava laatua olevasa yhteydessä mainita uskonnon merkitystä kun kyseessä on maan kansalainen.
2. Uskonnon vaikutus ja merkitys on läpitunkevaa ja on esillä lukematomissa juutalaisuuteen ja perhekeskeisyyteen liittyvissä juhlissa joista taatusti olet tietoinen. Samoin IDF:n yleinen asema ja kannatus kansan parissa lienee selviö, ks. vaikka tuo reservin palvelua koskeva copypaste. Em. taustaa vasten kikkailu jollain uskonnonvaihtotempulla VAIKKA se olisi sallittua olisi se täydellinen henkilökohtainen konkurssi yhteiskuntakelpoisuuden osalta Israelissa. Lisäksi yhtään linkkiviitettä siihen suuntan ei ole esitetty. Asiaa vastaan viittaa mm. linkissä mainitut naisten perusteet välttyä asepalveluksesta. Jos menee naimisiin ennen palvelusta, sen voi halutessaan välttää. Sen sijaan palveluaikana avioituminen ei riitä syyksi.
Todistapa aluksi ettei Pluton koostu Emmentalista, vaan vaikka että se on jotain muuta juustoa.
Edelleen, ensimäistäkään SUORAA todistetta ei ole esitetty uskontokikkailun mahdollisuudesta, puhumattakaan siitä kuinka moni sitä olisi käyttänyt. En kielläkään sitä että olisin asiassa tietämätön. Kukaan vain ei ole esittänut muita kuin asianvierestä-aihetodisteita tähän saakka puutaheinää väitteille.
Yritä edes...
"Todistapa aluksi ettei Pluton koostu Emmentalista, vaan vaikka että se on jotain muuta juustoa."
Tuo Pluto-argumentti ei ole analoginen tämän tilanteen kanssa, koska mikään ei viittaa siihen että olisi syytä olettaa Plutossa olevan Emmentalia. Sen sijaan se, että Israelissa saa vaihtaa uskontokuntaa, ja se, että asevelvollisuus on lain mukaan sidottu siellä uskonnolliseen suuntautumiseen, antaa aihetta olettaa, että uskontokunnan vaihdolla voisi välttää asepalveluksen. Tämä olettamus ei ole "puutaheinää", vaan täysin järkevä päättelyketju yleiseen tietoon pohjautuen.
"All Israeli citizens and permanent residents are liable to military service. However, the Ministry of Defence has used its discretion under Art 36 of this law to automatically exempt all non-Jewish women and all Palestinian men except for the Druze from military service ever since Israel was established."
Melko samankaltainen tilanne kuin Suomessakin, eli "kaikki ovat asevelvollisia - paitsi nämä tietyt ryhmät jotka nyt (mielivaltaisesti) siitä on vapautettu". Tuossa ei kuitenkaan mainittu mitään esim. kristityistä, ja luulisin että nuo CIA:n sivut kyllä puhuvat ihan totta siitä kristittyjen vapauttamisesta. Juutalaiset ovat kyllä valtava enemmistö Israelissa, mutta silti.
"Traditionally the reserve service has been considered a very important aspect of Israel's defence policy, indeed an important aspect of building a national identity."
Vaihdappa sanan "Israel's" tilalle sana "Finnish"... kuulostaa melko totuudenmukaiselta, eikö? Tällä siis ajan takaa sitä, että vaikka "Uskonnon vaikutus ja merkitys on läpitunkevaa", niin se ei tarkoita sitä, etteikö sen vastaista käytöstä esiintyisi.
Ei Suomikaan varsinaisesti mainosta esim. sitä, että asepalveluksesta saa melko helposti vapautuksen esim. "hullun papereilla", koska tällaista menettelyä ei pidetä (tai oleteta pidettävän) hirveän laajalti hyväksyttävänä suomalaisessa yhteiskunnassa. Silti sitä kuitenkin esiintyy aika paljonkin. Sama juttu saattaa tapahtua Israelissa tuon uskonnon vaihtamisen ja asepalveluksen välttämisen suhteen. Voi hyvin olla, että jotkut vaihtavat uskontokuntaa jotta eivät joutuisi asepalvelukseen, ja että heidän perheensä ja lähimmät tuttavansa hyväksyvätkin sen menettelyn, mutta yleisesti se ei käy missään ilmi, koska virallisella tasolla sellaista ilmiötä "ei ole olemassa", koska se 1) antaisi huonon kuvan asevelvollisuusjärjestelmästä, ja 2) tunnustaisi sellaisen laillisen porsaanreiän olemassaolon, jonka tukkiminen olisi todella vaikeaa ilman että tehtäisiin suurta vahinkoa olemassaolevalle järjestelmälle tai tietyille ihmisryhmille.
Pitää heittää kuvainnollisesti pyyhe kehää, väliaikaisesti, en löydä enempää faktaa suuntaan tai toiseen. Esittämäsi näkökulma ei ole huono...
Palataan asiaan myöhemmin jos käy ilmi että olit väärässä...D