Olen silmäillyt noita kirjamessuilta ostamiani kirjoja. Kauko Sipposen vuodelta 1967 olevasta kirjasta "Päätöksenteko kansanvallassa" luin mielenkiintoisen tiedon v. 1951 Maalaisliiton puoluesihteeriksi tulleen Arvo Korsimon puolueen sisäpiirille tarkoittamasta toimintaohjeesta. Siinä sanottiin: ”Sosialidemokraatit eivät enää vaadi sosialismia, vaan laimeata hyvinvointipolitiikkaa. Maalaisliitolla on nyt tilaisuus ohittaa sosialidemokraatit vasemmalta ja lohkaista itselleen suuri osa kommunistien kannatuksesta”.
Että niin se siis tapahtui! Onko tuo sama toimintaperiaate edelleen Keskustan politiikan ohjenuorana? Eli haluaako Keskusta olla sdp:n vasemmalla puolella? Miten käy yksiin olla samanaikaisesti porvaria ja vasemmistososialistia? Keskustalaiset vastatkoot!
Jos haluaisin olla ilkeä Kekkosta kohtaan, niin siihen Antti Heikkilän kirja "Anti-myrrysmies" näkyisi tarjoavan runsaasti aineistoa. Kekkosen yksityiselämästä kerrotaan raflaavampia juttuja kuin juuri mitkään aikaisemmin lukemani. Mm. todetaan: ”Kekkonen harrasti ”husaaritemppuja” vielä varttuneellakin iällä. Oli toisinaan vallan hämmästyttävää, miten vitaalinen hän oli, kun pääsi ”pahantekoon”. Hän kirmasi kuin villiintynyt hevonen niityllä – yli esteiden, yli aitojen, yli vaarojen.
Ja sitten kerrotaan yksityiskohtia Kekkosen naishurjasteluista, juomingeista ja tappeluista, joihin hän usein viinapäissään joutui. Hotelli Kämpissä tapahtuneen yleisesti tunnetun tappelun lisäksi kerrotaan eräästä metsästysretkestä, jonka jälkeen vietettiin railakkaita juominkeja eräällä tukkikämpällä, jossa Kekkonen yöllä hyökkäili nukkuvien metsästyskavereittensa huoneisiin vetäen näitä vuoteistaan lattialle haastaakseen tappeluun kanssansa. Tästäkin v. 1955 tapahtuneesta episodista kerrottiin silloisessa juorulehdessä ”Sensaatiouutisissa”, josta tri Eirik Hornborg sai aiheen julmaan kirjoitukseensa, jossa vaati Kekkosta nostamaan oikeusjutun lehteä vastaan tai ellei sitä tee, lopettamaan poliittisen uransa. Kumpaakaan ei tapahtunut.
Mutta jätän nyt Kekkosen rauhaan, kun olen itse asiassa varsin rauhantahtoinen, tavallinen ihminen, kuten eilen kerroin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000030196405
Yksi ostamistani kirjoista on Suomessa jo ennen sotia toimineen ja sodan jälkeen valvontakomission brittijäsenenä olleen J.H.Magillin, ”Mäkelän Jannen” kirja ”Tasavalta tulikokeessa. Olen lukenut tuon kirjan jo vuosia sitten kirjastosta lainaten ja joskus siitä täällä kertonutkin. Nyt ostin sen itselleni, koska näkyy olevan mainio lähdekirja historian harrastajalle.
Siinä Magill kertoo mm. seuraavaa: ”Olin luonnollisesti paljon tekemisissä myös SDP:n puoluesihtee4ri Unto Varjosen kanssa. Poliittisessa teoriassa olin hänen kanssaan eri mieltä melkein kaikesta, mutta hänen ulkopolitiikkaansa pidin taitavana, viisaana ja rohkeana. Käsitykseni mukaan Unto Varjosen toiminta oli yksi niistä tekijöistä, jotka pelastivat Suomen länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen. Hänen johtamansa ”Jo riittää” –kampanja oli poliittinen mestarityö sekä ideoinnin ja suunnittelun että ajoituksen ja toteutuksen kannalta”.
Myös Väinö Leskistä Magill kehuu estottomasti. Leskinenhän oli köyhän helsinkiläisen työläisperheen poika ja Magill vanhaa brittiläisen imperiumin upseerisukua, ja Magill toteaakin, että ”lähtökohtien erilaisuus ja ajattelutavan samanlaisuus lähensi meitä voimakkaasti. Minua puhutteli Leskisessä hänen sodassa osoittamansa rohkeus. Seurustelin paljon hänen kanssansa myöhemmin sotilasasiamiehenä ollessani.”
Sanoohan tuo yläluokkainen brittiupseeri myös, että ”jos pitäisi nimetä vain yksi taho, joka pelasti Suomen sosialismilta, sanoisin empimättä, että sen tekivät ns. asevelisosialistit". Paradoksaalista – sosialistit pelastivat meidät sosialismilta. Mutta olihan sosialisti Lipponenkin sinipunahallituksensa oikeistolasin ministeri, jos uskomme Oiva Härköstä!
Että niin se siis tapahtui! Onko tuo sama toimintaperiaate edelleen Keskustan politiikan ohjenuorana? Eli haluaako Keskusta olla sdp:n vasemmalla puolella? Miten käy yksiin olla samanaikaisesti porvaria ja vasemmistososialistia? Keskustalaiset vastatkoot!
Jos haluaisin olla ilkeä Kekkosta kohtaan, niin siihen Antti Heikkilän kirja "Anti-myrrysmies" näkyisi tarjoavan runsaasti aineistoa. Kekkosen yksityiselämästä kerrotaan raflaavampia juttuja kuin juuri mitkään aikaisemmin lukemani. Mm. todetaan: ”Kekkonen harrasti ”husaaritemppuja” vielä varttuneellakin iällä. Oli toisinaan vallan hämmästyttävää, miten vitaalinen hän oli, kun pääsi ”pahantekoon”. Hän kirmasi kuin villiintynyt hevonen niityllä – yli esteiden, yli aitojen, yli vaarojen.
Ja sitten kerrotaan yksityiskohtia Kekkosen naishurjasteluista, juomingeista ja tappeluista, joihin hän usein viinapäissään joutui. Hotelli Kämpissä tapahtuneen yleisesti tunnetun tappelun lisäksi kerrotaan eräästä metsästysretkestä, jonka jälkeen vietettiin railakkaita juominkeja eräällä tukkikämpällä, jossa Kekkonen yöllä hyökkäili nukkuvien metsästyskavereittensa huoneisiin vetäen näitä vuoteistaan lattialle haastaakseen tappeluun kanssansa. Tästäkin v. 1955 tapahtuneesta episodista kerrottiin silloisessa juorulehdessä ”Sensaatiouutisissa”, josta tri Eirik Hornborg sai aiheen julmaan kirjoitukseensa, jossa vaati Kekkosta nostamaan oikeusjutun lehteä vastaan tai ellei sitä tee, lopettamaan poliittisen uransa. Kumpaakaan ei tapahtunut.
Mutta jätän nyt Kekkosen rauhaan, kun olen itse asiassa varsin rauhantahtoinen, tavallinen ihminen, kuten eilen kerroin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000030196405
Yksi ostamistani kirjoista on Suomessa jo ennen sotia toimineen ja sodan jälkeen valvontakomission brittijäsenenä olleen J.H.Magillin, ”Mäkelän Jannen” kirja ”Tasavalta tulikokeessa. Olen lukenut tuon kirjan jo vuosia sitten kirjastosta lainaten ja joskus siitä täällä kertonutkin. Nyt ostin sen itselleni, koska näkyy olevan mainio lähdekirja historian harrastajalle.
Siinä Magill kertoo mm. seuraavaa: ”Olin luonnollisesti paljon tekemisissä myös SDP:n puoluesihtee4ri Unto Varjosen kanssa. Poliittisessa teoriassa olin hänen kanssaan eri mieltä melkein kaikesta, mutta hänen ulkopolitiikkaansa pidin taitavana, viisaana ja rohkeana. Käsitykseni mukaan Unto Varjosen toiminta oli yksi niistä tekijöistä, jotka pelastivat Suomen länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen. Hänen johtamansa ”Jo riittää” –kampanja oli poliittinen mestarityö sekä ideoinnin ja suunnittelun että ajoituksen ja toteutuksen kannalta”.
Myös Väinö Leskistä Magill kehuu estottomasti. Leskinenhän oli köyhän helsinkiläisen työläisperheen poika ja Magill vanhaa brittiläisen imperiumin upseerisukua, ja Magill toteaakin, että ”lähtökohtien erilaisuus ja ajattelutavan samanlaisuus lähensi meitä voimakkaasti. Minua puhutteli Leskisessä hänen sodassa osoittamansa rohkeus. Seurustelin paljon hänen kanssansa myöhemmin sotilasasiamiehenä ollessani.”
Sanoohan tuo yläluokkainen brittiupseeri myös, että ”jos pitäisi nimetä vain yksi taho, joka pelasti Suomen sosialismilta, sanoisin empimättä, että sen tekivät ns. asevelisosialistit". Paradoksaalista – sosialistit pelastivat meidät sosialismilta. Mutta olihan sosialisti Lipponenkin sinipunahallituksensa oikeistolasin ministeri, jos uskomme Oiva Härköstä!
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ja kulki linnasta linnaan.
Oli vielä surkeampi tapaus.
näkyy olevan. Kekkonen on kondiksessa!
http://www.hs.fi/english/picture/1101978977892
se Lipponen on nakattukin, kun aloitti puheensa sanomalla "hyvä toverit".
Tälle ukolle kävi vielä hullummin:
http://newsimg.bbc.co.uk/media/images/39324000/jpg/_39324025_ceaucescu_203body_ap.jpg
Sosialidemokraatit eivät enää kykene uudistamaan sosialidemokratiaa.
Onpa tullut keskustalaisilta tiukasti avauksen aiheessa pysyneitä vastineita, joissa on esittämiäni tietoja ja näkemyksiä kiistämättömin asia-argumentein perustellen vääriksi osoitettu! ;-)
Sinä olet nussinut Uusi- ukkia pers...n!
Kumoa asia-argumenteillä tuo väite.
Minä kyllä luulen, että asia on ollut päinvastoin.
Kun tuossa joku toi esiin halveeraavassa sävyssä Väinö Tannerin, niin kerrotaanpa hieman, mitä brittieversti J.H. Magill eli ”Mäkelän Janne” Tannerista. Ja myös Kekkosesta, jonka hyväksi ystäväksi hän tuli ja ihaili täötä kovin.
Tannerista pikku juttu:
”Vuonna 1955 Väinö Leskinen tiuli Lontooseen SDP:n asioissa Tannerin kanssa (hakemaan varmaan ”läntistä rahaa”, huomautus JKK) Kaikkien yllätykseksi Tanner kutsui minut ensi töikseen illallisille. Monen mielestä kutsu oli ihmeellinen, sillä olin ollut mukana valvontakomissiossa, jonka vaatimuksesta Tanner joutui vankilaan, enkä ollut pannut tikkua ristiin hänen hyväkseen. Meillä oli kuitenkin hyvin hauska ilta, eikä kaunasta ollut merkkiäkään”.
Kekkosesta on kirjassa paljonkin juttua, mutta kerron yhden hauskan. Se kertoo sodanjälkeiseltä ajalta, jolloin Magill oli Suomessa vielä valvontakomitean edustajana:
”Tapasimme Kekkosen kanssa melko usein. Hän ja muutamat muut ministerit kävivät säännöllisesti kotonamme hallituksen iltakoulun jälkeen. Kekkosen lisäksi näiden illanistujaisten vakiokalustoon kuului myös ministeri Yrjö Leino (kommunisti siis, huomautus JKK). Kekkonen oli melkein kuin toinen isäntä. Kun hän oli mukana seurassa, ei koskaan ollut puhumisen puutetta eikä ikävä. Hän oli mitä älykkäin ja henkevin seuraihminen.
Juhlien ohjelmaan kuului, että vaimoni oli mukana vastaanottamassa vieraita, mutta vetäytyi sitten nukkumaan. Erään tällaisen juhlan jälkeen Urho Kekkonen lähetti vaimolleni kiitoskirjeen, joka oli kirjoitettu Suomen Pankin viralliselle kirjelomakkeelle (Kekkonen toimi silloin Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä). Käsin kirjoitettu kirje kuuului:
Rakas Rouva Magill
Elämäni on yhtämittainen raskaiden pettymysten sarja. Epäonni epäonnen perään on kohdannut minua matkallani, joka kerran päättyy kolkkoon hautaan.
Minulla on ollut tähän mennessä iloinen tietoisuus, kun olen saapunut toveri Magillin luo, että siellä olen hyvässä turvassa onnettomuuksilta ja pettymyksiltä. Kuten olen ollutkin ja aika on kulunut riemukkaasti hilpeässä seurassa (jossa en ole itsekään esittänyt tuppisuun osaa, valitettavasti).
Mutta toisin kävi eilen. Minua kohtasi suuri Pettymys (isolla alkukirjaimella). Kun sen huomasin, ruumiini alkoi väristä, kieleni tarttui kitalakeeni, käteni kylmenivät ja jähmettyivät, sanalla sanoen: ilo kaikkosi ja Murhe astui majaani. Tämä kaikki tapahtui sillä hetkellä, jolloin Rakastettava Rouva Magill poistui seurasta, palaamatta lainkaan”.
Kirje jatkuu vielä (siis tuossa kirjassakin), mutta jo tuo antaa hyvää näyttöä siitä, millainen mies Urkki oli! Hänellä oli sana hallussaan, käytöstavat myös – joskus rohkeuden rajoille mennen, mutta ei niitä ylittäen – eikä ollut ainakaan tämän saitin keskustalaisten kaltainen tosikko. Ei ole ihme, että hänellä oli menestystä naismaailmassa.
Varmasti tunnen todellisen Kekkosen paremmin kuin tämän saitin kepulaiset ja olen hänestä monta mieltä riippuen siitä, mitä hänen tekemisiään tarkastelen, mutta onhan sanottava, että hän oli MIES, eikä mikään sonni”mies”. Ja hänellä oli ominaisuudet, joiden sanotaan olevan mielenkiintoisen elämän perusedellytykset: heikko luonne ja vahva fysiikka!
Kekkonen oli vahvaluontoinen mies, toisin kuin sinä väität. Luontoa oli vaikka toisille antaa. Heikkous naisiin Kekkosella oli suuri, siitä sinäkin olet kateellinen, näköjään.
Joku ehkä ihmettelee, millä kielellä Urkki tuon kirjeensä rouva Magillille kirjoitti. Suomeksipa tietysti, sillä rouva Magill oli syntyjään suomalainen, ja myös "Janne" itse osasi suomea jokseenkin täydellisesti.
Hän oli tullut Suomeen jo 1930-luvun alkupuolella metsäharjoittelijaksi tukkikämpille, jossa sai tuon "Mäkelän Janne" -nimensä. Siis kulkenut hieman samanlaista tietä kuin JKK - mutta ainakin yhdellä erotuksella. "Janne" oli itse asiassa jo tuolloin Iso-Britannian sotilastiedustelun agentti, upseerimies, ja kyllä se Suomessa ilmeisesti jo tuolloin tiedettiin.
Mutta vilpitön Suomen ystävä "Jannesta" tuli, vaikka joutuikin sitten valvontakomiteassa toimimaan tylysti, kun piti säilyttää kasvonsa myös neukkuihin päin.
Suomesta poistuttuaan "Janne" toimi mm. Kekkosen ja muiden valtiojohtajiemme viereilujen puuhamiehenä Isossa Britanniassa, ja oli mm. mukana prinssi Philipin Suomen vierailulla.
Magill oli syntynyt 1907, ja tuo mainittu kirja on julkaistu 1981, ja sen saatesanat kuuluvat:
Suomen sankarivainajille
jotka antoivat uhrinsa
kun isänmaa taisteli
yksin, yhtenäisenä ja pelottomana.
Tuohan on vanha "huuli" ja tarkoittaa miehen heikkoutta vain naisien ja muiden elämän ilojen suhteen. Sitä "heikkoutta" kyllä oli Kekkosella ja on ollut kieltämättä minullakin.
Kekkosessa oli paljon muutakin inhimillistä "heikkoutta", joka on käsitettävä myönteisesti, kuten aitoa, osanottavaa tunnetta pientä ihmistä - varsinkin kainuulaisia - kohtaan, samoin heikkoutta käyttää suorastaan narsistisesti yhtä vahvuuttaan: sanantaitoa.
Mutta esim. poliittisissa pyrkimyksissään Kekkonen oli vahvaakin vahvempi ja myös säälimätön ja häikäilemätön, kuten tiedetään. Ja niillä "avuillaan" hän pääsi asemaansa ja pysyi siinä - tosin tietenkin erään vielä vahvemman voiman tukemana, mutta ei puhuta nyt siitä.
raukkamaista panettelua.
että, Berthold Brecht on sanonut jotenkin näin:
"Älkää iloitko hänen kukistumisesta, sillä nänet synnyttänyt narttu on jo tullut uudestaan kiimaan".
Sattuuko pahasti?
...eikä valvontakomitea, kuten tuossa ja ehkä jossakin kohtaa aikaisemminkin sanon. Liitoutuneiden valvontakomissio, jossa oli 160 jäsentä, ylivoimaisesti suurin osa neukkuja, mutta myös parikymmentä brittiä. Kenraalieversti Adrei Zdanovahan sen johtaja oli, mutta kun hän oli suurimman osan aikaa Neuvostoliitossa, käytännössä komissiota johti hänen varamiehensä kenraaliluutnantti Gigori Savonenkov, viiksiniekkoja molemmat - kuten muuten myös brittieversti J.H.Magill!
kohdassa hieman yli? Tarkoitan tässä sitä kohtaa, kun väität tuntevasi todellisen Kekkosen
paremmin kuin kukaan saittilainen.
Aika rohkea veto! Sitten sinun täytyy olla ollut aika hyvä tuttu hänenkin kanssaan.
En tiedä oletko sinä koskaan ryypännyt Urkin tuomasta tuliaispullosta. Minä olen.
Monta tarinaa Urkista on kansan syvien rivien kätköissä, joita kukaan Urkki-tutkija saa tuskin koskaan tietoonsa. Urkki oli reilu ja ihan tavallinen kansanmies.
Kyllähän tietenkin tuolla politikoinnissa käytettiin ja käytetään likaisiakin temppuja, varsinkin "vihulaisen" puolelta, mutta ihmisenä ja Presidenttinä Urkki oli varmaan historiamme Presidenteistä kaikkein lähimpänä kansaa.
Pienestä asti olen Urkin kalareissu- sekä hiihtotarinoita saanut kuulla.
Mistähän saataisiin maallemme vielä tuollainen isähahmo, joka välillä ukkosenjumalan lailla ärähtäisi, että saatanan tunarit.
Kyllähän sitä monenlaista pilailujuttua Urkista keksittiin.
Yksikin oli laulun lallatus; heimampoo, Kekkosesta tehdään kohta luurankoo..
Sekä arvuuteltiin, että miksi Kekkosesta tuli Presidentti. No siksi kun kaikki ehdokkaat pantiin tynnyriin ja sen jälkeen niitä alettiin sieltä yksitellen tukasta nostelemaan pois ja viimeiseksi jääneestä tuli pressa. Joten toivottavasti tuota menetelmää ei enää käytettäis, sillä silloin Pekkarinenkin varmaan luopuisi peruukistaan.
Kelläpä meillä ei olisi silmää naiskauneudelle, nimittäin jos on normaali mies, joten katsottakoon sekin Urkille plussaksi.
Ja onhan sellainenkin juttu liikkeellä, että joka "napsautuskerralla" lähtee yksi hius lopullisesti päästä. Ilmeisen aikaisessa vaiheessa oli Urkki nuo seksitouhut aloittanut.
Onhan tuo Vanhas Matti kyllä tuollakin saralla jo mainetta niittänyt, mutta riittäkö näytöt pressaksi asti. Tukkaa ainakin on vielä runsaanlaisesti.
Hyvin mies tuntuu kuitenkin kansalaisten suosiossa olevan.
Ei sitä vielä tässä vaiheessa passaa hänenkään kovin isällisiä neuvoja alkaa jakamaan, kun mummo on vielä toistaiseksi virassaan. Kylläpä sen lähitulevaisuus näyttää minkälaisen johtajan kansalaiset haluaa.
Tuo "loppaaminenko" tuskin tällä palstalla auttaa. Lobbasi sitten kenen puolesta tahansa.
Suurin osa tämänkin saitin kirjoittajista ja "asiantuntijoista" kun tuntuu olevan kuudenkympin ja kuoleman välillä.
Nuoret ovat avainasemassa seuraavaa presidenttiä valittaessa. Siellä on kytemässä sellainen arvaamaton pommi.
...ja ilman ennakkoasennetta nuo kertomani Kekkosesta, niin huomaat, ettei meidän näkemyksiemme kesken ole juuri ristiriitaa.
Kun väitin tuntevani Urkon paremmin kuin nuo tavalliset saittikepulaiset, niin tarkoitin kyllä hänestä lukemaani. Sitä lienee kymmeniä tuhansi sivuja, ja noilla reppanoilla tuskin juuri mitään - sen he paljastavat aina, kun suunsa aukaisevat.
Tietystí myös omakohtaisesti ehdin seurata Urkin koko sodanjäleisen uran, jo hänen pääministeri kausistaan alkaen, sillä olin varsin valpas ja tiedonhaluinen nuori mies, ja se ominaisuus minussa on säilynyt tänne asti. Urkin presidenttiura ja minun sotilasurani muuten sattuivat lähes tasan päällekkäin, mutta Urkki aloitti presidenttinä pari kuukautta aikaisemmin kuin minä kapiaisena, ja jatkoi vielä 9 kk minun urani päättymisen jälkeen. Tosin olin vielä formuhommissa Urkin erotessa, mutta olin jo reserviläisenä eli evp-kapteenina YK-joukoissa Golanilla.
Olen ennenkin todennut, että Urkki oli hyvin paljon suurempi kuin nuo häntä kritiikittömästi uskonsa perusteella palvovat kepulaiset. Hän oli suurempi sekä hyvässä että pahassa. Urkki oli erittäin monipuolinen ihminen, etevä hyvin monissa asioissa. Nuo palvoja-reppanat eivät ole eteviä missään muussa kuin herjanheitossa, eivätkä oikeastaan siinäkään; typeryyttään he vain siinäkin pystyvät esittämään. Kuten jo tässäkin ketjussa on tapahtunut.
On tuoda Matti Vanhanen hänen rinnalleen. Matti on vätys kaikessa, ja Urkki ei ollut sitä missään. Urkki kaatoi naista kuin heinää, eikä siitä julkisuudessa elämöity, Matti lähettelee tekstareita ja pääsee sänkyyn vain tuollaisten ruususten kanssa ja sitten käy jälkiselvittelyistä oikeutta.
Ihmetellä täytyy Suomen kansan tyhmyyttä, että sille Matti on suosikkipoju. Säälistä varmaan. Eihän tuo kouluarvosana hänen nykyiselle hallitukselleen enää häävi ollut, 7,3.
On täällä joku kepulainen näköjään käynyt, mutta ne ovat olleet noita vähätietoisia reppanoita, jotka ovat liiaksi ihastuneet minuun voidakseen ajatella muuta, ja niin olen jäänyt vaille vastausta tässä :
>> Kauko Sipposen vuodelta 1967 olevasta kirjasta "Päätöksenteko kansanvallassa" luin mielenkiintoisen tiedon v. 1951 Maalaisliiton puoluesihteeriksi tulleen Arvo Korsimon puolueen sisäpiirille tarkoittamasta toimintaohjeesta. Siinä sanottiin: ”Sosialidemokraatit eivät enää vaadi sosialismia, vaan laimeata hyvinvointipolitiikkaa. Maalaisliitolla on nyt tilaisuus ohittaa sosialidemokraatit vasemmalta ja lohkaista itselleen suuri osa kommunistien kannatuksesta”.
Että niin se siis tapahtui! Onko tuo sama toimintaperiaate edelleen Keskustan politiikan ohjenuorana? Eli haluaako Keskusta olla sdp:n vasemmalla puolella? Miten käy yksiin olla samanaikaisesti porvaria ja vasemmistososialistia? Keskustalaiset vastatkoot!
vastata.
Eihän se kukko käskien laula.
Olethan saanut jo monta hyvää ja näpäkkää vastausta.
NYKYÄÄN demareissa on vasemmistolaisuutta ja äärioikeistolaisuutta?
Vastaus on: Ei ole keskustan ohjenuorana.
Enpä tullut tuota aloitustasi lukiessani edes ajatelleeksi, että piilotit siihen myös muita kuin retorisia kysymyksiä. Olihan päätarkoituksesti vain raportoida, mitä kirjoja ostit ja esittää niistä lyhyitä katkelmia tai lainata sisältöä omin sanoin?
Lainauksesi Korsimon toimintaohjeesta on niin lyhyt, että sen perusteella on vaikea tehdä johtopäätöksiä, mitä Korsimo tuossa tilanteessa tarkoitti.
Huomasithan, että kysymyksessä oli nimenomaan toimintaOHJE eikä toimintaPERIAATE, kuten väärin omassa kommentissasi kirjoitit. Noilla kahdella on suuri ero: toimintaohje on tarkoitettu nimenomaan johonkin tiettyyn tilanteeseen, kun taas toimintaperiaate on huomattavasti pitempiaikainen linjaus.
Katsopa vielä, löytyisikö vastaus Kauko Sipposen kirjasta.
Siis Keskustaa, että sen kannattajissa myös tällä saitilla on edes yksi, joka pyrkii ajattelemaan ja jolla myös leikkaa! Tietäähän tuossa ei paljoa tarvinnut - en tarkoita, ettetkö tietäisikin yhtä ja toista.
Noinhan asia on. Eli "eläköön se pieni ero", sanoisi ranskalainen!
Joo - kyllä se käy tuosta kirjasta hyvin ilmi, että taktinen toimintaohjehan tuo oli, mutta eikö ole kuitenkin niin opportunistinen, että voisi sitä sanoa moraalittomaksikin, ellei olisi kyse politiikasta, jonka kanssa moraalilla ei useinkaan näy olevan mitään tekemistä.
Mutta kun oleellisen oivalsit, niin kysyn: vieläkö Keskustalla on samanlainen taktiikka kannatuksen saamiseksi, eli pyrkiikö se saamaan sitä edemmän demareiden vasemmalta kuin oikealta puolelta? Millaisia toimintaohjeita mahtaa puoluesihteeri Jarmo Korhonen jaella?
Niin, ohjeet ovat taktiikkaa ja periaatteet strategiaa. Sehän käy selville myös Iisalmen Ison-Vaaleen isännöimän Olvin erään oluen mainoksesta:
Kunnioitettu sotasankari eversti Johan August Sandels kysyi nuorelta luutnantilta mikä on strategian ja taktiikan ero. ”Stratgiaa on se, että pyrin puheillenne päivittäin oppiakseni hyväksi upseeriksi ja taktiikkaa se, että teen sen aina päivällisen aikaan”. ”Hyvin vastattu kapteeni” nyökkäsi Sandels hörpäten tuopista pehmeää olutta.
>>>Mutta kun oleellisen oivalsit, niin kysyn: vieläkö Keskustalla on samanlainen taktiikka kannatuksen saamiseksi, eli pyrkiikö se saamaan sitä edemmän demareiden vasemmalta kuin oikealta puolelta?
Eri asia on, että uskotaanko se! :-)
Ehkä tuo täydennyskysymyksenikin oli hieman epätarkka, kun nakkasin sen jo unenpöpperössä, toista tuntia sitä ennen vuoteessa lueskeltuani. Olisi kai pitänyt kysyä, että onko keskustan nykypolitiikka mielestäsi vasemmistolaisempaa tai oikeistolisempaa kuin demarien, mutta antaahna vastineesi tuohon vastauksen: se on kulloinkin sitä, mitä tarve vaatii - eli yhtä opportunistista kuin Korsimonkin aikana.
"Vaatteet on meidän aatteet", sanoo nuoriso, ja saattaa se päteä keskustalaiseenkin, eli kun puolue vaihtaa "vaatteen" toiseen, vaihtuu myös keskustalaisen aate. Ja kaikki tapahtuu vain siksi, että puolueen kannatus pysyisi korkeana; jalommista tavoitteista viis. No, ehkä tuo on ihan vähän kärjistettyä, mutta ei paljonkaan, esim. Jarmo Korhosen puheiden perusteella nähtynä. Vanhanen voi olla aatteellisempi, mutta ei poliittisesti, vaan yhtistyötä ja eräitä muita periaatteita arvostaen.
Nyt varmasti Sinulle tulee kiusaus todeta minun olevan aatteeton, kun olen ilmoittanut olevani täysin sitoutumaton, villi ja vapaa, ja äänestelleeni moniakin puolueita. On minulla kyllä aatteita, hyvin vahvojakin, mutta ne eivät ole sitottuja puolueisiin vaan korkeampiin arvoihin. Aate tai periaate on sekin, että pidän itseäni ihan liian fiksuna antaaksen avointa valtakirjaa millekään puolueelle yhtä vaalikautta pitemmäksi ajaksi kerrallaan, ja jo sen aikana voin päättää, että tuo puolue ei minulta jatkovaltakirjaa saa.