Rukoilua

Niin monesti on saanut kuulla uskovaisen hörhäkkeen suusta tuon maagisen sanan; rukoilu. Vuosien mittaan on minunkin puolesta esirukoiltu monen monta kertaa, jotta saisin ottaa vastaan Jeesuksen ilosanomaa.

Pari kertaa olen jopa polvistunut uskovaisen kanssaihmisen kanssa sängynlaidalle rukoilemaan. Tämän olen tehnyt uteliaisuudesta nähdäkseni onnistunko saamaan Ilon sydämmeeni. Olen jopa ollut helluntalaisten kokouksissa ottamassa selvää tuosta ummakummasta.

Mutta mitään ei ole tapahtunut. Ilosanoma ei ole kajahtanut pääni tyhjään älämölöön älämölön lailla, vaskikellot eivät ole puhaltaneet minua orgastiseen uudelleensyntymiseen eikä mitään muutakaan sellaista.

Missä vika, uskovaiset...
38936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Energia häviää ulkoavaruuteen etsiessään kohdetta nimeltä jeesus tai jumala.

Lisäksi täytyy pyytää ja vaatia niitä asioita joita haluaa. Ja se täytyy tehdä itse.

Jos kuvittelee että ei ole ansainnut, ja affirmoi jotain synnintuntoa ja aiheetonta armoa, pohjalla on uskomus että ei ole kuitenkaan ansainnut, ja tulos sen mukainen.

Ihmisen ajatukset itsestään, ovat ne joiden täytyy muuttua.

Sairaalle ihmiselle suosittelen tällaista "rukousta": Olen terve ja hyvinvoiva, olen terve ja hyvinvoiva...satoja kertoja päivässä. Itse hoettuna ja kirjoitettuna.

Energia kulkeutuu ajatuksen mukana kohteeseen, ja vetää puoleensa asioita jotka värähtelevät samalla taajuudella ajatustesi kanssa.

Äänestä
  • kun sairastin rankasti.Ajattelin uskonnostakin,että Jeesus sanoo:"Te olette jumalia."Ja ajattelin että minun "uskoni on muuttunut tietämiseksi"Se ei auttanut.Puhelinsoitto ventovieraalle:"Rukoile puolestani."Ja alistuminen jumalan tahtoon auttoi.Jos lääkäri sanoisi sinulle,että sinulla on kasvain,joka pitää leikata heti koska se on pahanlaatuinen,uskoisitko että pystyisit siinä vaiheessa ajattelemaan:"Olen terve ja hyvinvoiva."Siis huolimatta karmeista kivuista,jotka repisivät fysiikkaasi ja psyykeäsi hulluuden rajoille?

    Äänestä

  • eli minä siis omasta mielestäni ansaitsin äitini ja itseni pahoinpitelyt?

    Siksi rukoukset ei siis toimineet jaha...

    No Karate toimi sentään, joten olkoon Karaten voima kanssanne!

    Äänestä

jonka Jumala näkee.
Suurin virhe on se että odotat ihmiseltä, tarkkailet häntä.
Kuule Jumala tarkkailee sinua silloin ja Häntä et jymäytä.
Eihän se olisikaan mahdollista että luotu Luojaansa...
Oi sinä ja pimeä sydämesi.

Äänestä
  • Oletko selvänäkijä?

    Luuletko omaavasi sellaisen kyvyn, että tasan tarkkaan tiedät toisen sydämen pimeyden.

    Kirjoituksesi kertoo vain siitä miten toisista ihmisistä ajattelet ja kuinka heitä arvostat.

    Äänestä

  • ? ! ? ! kirjoitti:

    Oletko selvänäkijä?

    Luuletko omaavasi sellaisen kyvyn, että tasan tarkkaan tiedät toisen sydämen pimeyden.

    Kirjoituksesi kertoo vain siitä miten toisista ihmisistä ajattelet ja kuinka heitä arvostat.

    on pimeä!
    Jeesus tuo oikean valon elämään, Hän on maailman valo ja Häntä katselemalla(Raamatusta) mekin muutumme Hänen kaltaisiksiin, siis valonlapsiksi.Siksi Jeesus sanookin seuraajistaan:TE olette maailman valo.Näin.

    Äänestä

  • ilman Jeesusta kirjoitti:

    Olimme juhlissa sukulaisilla. Siellä pappi puhui. Pikku poikani alkoi kuunnella papin juttuja, ja totesi "setä juttelee ihan hassuja. Onko se sellanen höpö?"

    Äänestä

  • ilman Jeesusta kirjoitti:

    on pimeä!
    Jeesus tuo oikean valon elämään, Hän on maailman valo ja Häntä katselemalla(Raamatusta) mekin muutumme Hänen kaltaisiksiin, siis valonlapsiksi.Siksi Jeesus sanookin seuraajistaan:TE olette maailman valo.Näin.

    Osoittaako tuo kirjoituksesi, että olet maailman valo?

    Kirjoituksestasihan kuultaa minä olen maailman valo te muut maailman pimeys. Kylläpä sitä nyt nostetat itsesi muiden yläpuolelle.

    Minusta kirjoituksestasi henkii selvästi oma pimeytesi.

    Äänestä

  • ilman Jeesusta kirjoitti:

    on pimeä!
    Jeesus tuo oikean valon elämään, Hän on maailman valo ja Häntä katselemalla(Raamatusta) mekin muutumme Hänen kaltaisiksiin, siis valonlapsiksi.Siksi Jeesus sanookin seuraajistaan:TE olette maailman valo.Näin.

    "Jokainen sydän ilman Jeesusta on pimeä!"

    Mistä SINÄ sen tiedät?

    "Jeesus tuo oikean valon elämään, Hän on maailman valo ja Häntä katselemalla(Raamatusta) mekin muutumme Hänen kaltaisiksiin, siis valonlapsiksi."

    Mistä SINÄ sen tiedät? KUVITTELETKO ihan oikeasti olevasi jokin "valonlapsi", koska LUULET seuraavasi Jeesusta?

    "Siksi Jeesus sanookin seuraajistaan:TE olette maailman valo."

    Ja mistäs näitä "maailman valoja" löytäisi? En ole koskaan sellaisia nähnyt enkä kuullut. On vain ihmisiä, pelkkiä ihmisiä, jotka väittävät olevansa "totuuden seuraajia", "maailman valoja" tai "valon lapsia". Kumminkin he ovat vain ihmisiä, jotka luulevat ja kuvittelevat olevansa jotain muuta; jotain suurempaa.

    Äänestä

  • ilman Jeesusta kirjoitti:

    on pimeä!
    Jeesus tuo oikean valon elämään, Hän on maailman valo ja Häntä katselemalla(Raamatusta) mekin muutumme Hänen kaltaisiksiin, siis valonlapsiksi.Siksi Jeesus sanookin seuraajistaan:TE olette maailman valo.Näin.

    ...joka luulee olevansa maailman valo, ei sitä välttämättä ole. Valon lapsia on joka uskonnossa ja uskonnottomissa.

    Äänestä

"Ilosanoma ei ole kajahtanut pääni tyhjään älämölöön älämölön lailla, vaskikellot eivät ole puhaltaneet minua orgastiseen uudelleensyntymiseen eikä mitään muutakaan sellaista. "

Odotat suuria tunteita tai suuria ilmestyksiä.

Jos olet rukouksessa pyytänyt Jeesusta antamaan syntisi anteeksi ja pyytänyt Häntä elämäsi Herraksi, niin silloin:

"20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän."(Ilm.3:20)

"37 Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois."(Joh.6:37)

Mitä nuo tarkoittavat? Sitä, että jos olet pyytänyt Jeesuksen elämääsi, Herraksesi ja olet pyytänyt Häntä antamaan syntisi anteeksi, niin Hän on Herrasi ja sydämessäsi, vaikkei mitään tuntunutkaan.

Toisaalta, jos motiivisi oli tämä:

"Tämän olen tehnyt uteliaisuudesta nähdäkseni onnistunko saamaan Ilon sydämmeeni. "

Uteliaisuus ja minä-keskeinen ajatus mahtavan kokemuksen kokemisesta voi olla myös esteenä sille, ettei Jumala vastaa. Jos sen sijaan menet Hänen eteensä kuten publikaani, että koko sydämestäsi rukoilet:"Jumala, anna minulle syntiselle armosi!", niin tulos voi olla aivan toinen.

Mutta sinä itse tiedät motiivisi ja halusi, miksi haluat Jumalan vastaavan sinulle ja Hän näkee sydämeesi. Me muut vain arvailemme.

Äänestä

"Jos meikäläinen alkaa kuolinvuoteella houria jotain käsittämätöntä Jeesuksesta, lunastuksista, synninpäästöistä ja armoista olkaa hyvä ja teipatkaa
suuni jeesusteipillä kiinni.

Houriminen tarkoittaa vain sitä, että pää on pehmennyt, eikä siellä ole enää järjen hitulaa. "

Nukutko sinä lainkaan? Tämä viesti oli kirjoitettu klo 3:05?

Nyt voit miettiä tuon viestisi jälkeen, että MIKSEI Jumala vastaa sinullle, kuten sinä haluaisit.

Äänestä
  • Minäkin heräsin tänään klo 01:30, mutta kun eilen väsytti meninkin nukkumaan jo klo 16.00 ja nukuin yhtä soittoa yhdeksän tuntia ja 30 min.

    Luuletko, että sinun nukkumisrytmiä pitää kaikkien muiden noudattaa?

    Äänestä

  • Nukkumiseen puutut kirjoitti:

    Minäkin heräsin tänään klo 01:30, mutta kun eilen väsytti meninkin nukkumaan jo klo 16.00 ja nukuin yhtä soittoa yhdeksän tuntia ja 30 min.

    Luuletko, että sinun nukkumisrytmiä pitää kaikkien muiden noudattaa?

    Unirytmin sekavuudella on todettu olevan vaikutusta terveyteen.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    Unirytmin sekavuudella on todettu olevan vaikutusta terveyteen.

    Mene nukkumaan väsyneenä silloin kun on mahdollista se on tyhmää.

    Tekisi mieleni sanoa ja sanonkin kirjoituksesi osoittaa hyvien tapojen puutetta.

    Sen verran tekstejäsi olen lukenut, että mielestäni haluat sanoa aina viimeisen sanan ja olla ainoa joka on oikeassa.

    Olet loistava vieroittamaan ihmisen vähäisen kiinnostuksen uskontoja/Jumalaa kohtaan.

    Kuka haluaa mennä ja olla kaltaistesi ihmisten kanssa minä en ainakaan.

    Kiitos tehokkaasta vierotustyöstä.

    Äänestä

  • Joo.

    Jotenkin näissä uskonasioissa vika on aina asiakkaassa jos myyty tuote ei toimi.

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    Joo.

    Jotenkin näissä uskonasioissa vika on aina asiakkaassa jos myyty tuote ei toimi.

    ateistin suusta. Näin se on, Jumala ei ole ihmisten juoksupoika. Ihmisen pitää nöyrtyä; vahvasti minäkeskeiselle ihmiselle se on suorastaan mahdotonta. Siksi Jumala joutuu 'rikkomaan' tämän itsekkyys-panssarin sallimalla sairauksia ja vastoinkäymisiä.

    Äänestä

  • totuus... kirjoitti:

    sairaudet eeivät olekaan jumalan viha ihmistä kohtaan vaan ovat vain orgaaninen elämänmuoto ja ihminen kasvualusta niile.

    Äänestä

  • totuus... kirjoitti:

    ateistin suusta. Näin se on, Jumala ei ole ihmisten juoksupoika. Ihmisen pitää nöyrtyä; vahvasti minäkeskeiselle ihmiselle se on suorastaan mahdotonta. Siksi Jumala joutuu 'rikkomaan' tämän itsekkyys-panssarin sallimalla sairauksia ja vastoinkäymisiä.

    Tarkoitatko, että sairaudet ja vastoinkäymiset ovat ihmisen itsekkyyden seurausta. Mene sinä mulkvisti katsomaan vaikka lasten syöpäosastolle ja kerro mistä itsekkyydestä sinun kusipää jumalasi heitä rankaisee.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Sairauksien syyt ovat moninaiset: geneettiset, ravitsemuksen puutteet, ympäristömyrkyt. En sanonut että ne on ihmisen itsekkyyden seurausta. Toki esim. ympäristömyrkkyjen voi sanoa johtuvan ihmisen loputtomasta itsekkäästä halusta mammonan perään. Sanoin että Jumala sallii jopa sairauksia, jotta saa ihmisen pysähdytettyä. Puhuin itsekkyyteensä tukehtuvasta, omaa älyään 'jumalanaan' pitävästä aikuisesta. Lasten syöpien syitä on mm. nuo 1. lauseessa mainitut. Ei Jumala rankaise niitä lapsia syöpäosastolla.

    Tietysti jos mennään tarpeeksi kauaksi aina syntiinlankeemukseen asti, niin sen seurauksena tulivat sairaudet. Mutta en tietenkään syytä ketään sairasta omasta sairaudestaan, vaikka esim. tupakoija hankkii omalla tupakoinnillaan sairauksia itselleen.

    Esim. omaa isääni Jumala ei saanut pysähdytettyä kuin sallimalla toispuoleisen halvaantumisen, joka vei puhekyvyn. Kun isän kohtaloa surin, niin erään kerran tuli mieleeni selkeästi sanat: häntä ei saanut muuten pysähdytetyksi. Ennen kuolemaansa neljä vuotta kovapuheiselle miehelle puhumattomana vuoteen omana oli varmasti paikka, jossa Jumala ja iäisyysasiat tuli mieleen.

    Äänestä

  • yleistetä kirjoitti:

    ja pikkupetteri nyt kärsii leukemiasta sen takia, että Eeva puraisi ompusta. On teillä omituista selitystä milloin mihinkin asiaan.

    Äänestä

Kun luin viestisi, niin mieleeni tuli heti uskovaisten apteekin hylly-vastaus (mistä tulikin mieleeni, minun pitää käydä tänään apteekissa hakemassa lääkkeet. Kiitos muistutuksesta, Olli :) ): Vika on yksinomaan sinussa. Sinä olit joko liian ylpeä tai et oikeasti sydämesi sopukoissa halunut saada vastausta. Vikahan ei koskaan voi olla itse menetelmässä, eli rukoilussa.

Sitten kun aloin lukemaan varsinaisia vastauksia, sain kokea yllätyksen: Minulla on profetoimisen lahja! Miten ärsyttävää...

Äänestä
  • kun kaikille muillekkin ihmisille:Tee parannus, tunnusta syntisyytesi Jumalan edessä, pyydä Jeesusta elämääsi.Silloin saat kokea Kristuksen sovintoveren puhdistavan voiman.
    Muuta tietä ei ole, että käsittäisit/käsittäisitte Jumalan armon.
    Tie Jumalan , pelastuksen ja levon yhteyteen, käy Golgatan, Jeesuksen Kristuksen kautta.

    Äänestä

  • lääkemääräys kirjoitti:

    kun kaikille muillekkin ihmisille:Tee parannus, tunnusta syntisyytesi Jumalan edessä, pyydä Jeesusta elämääsi.Silloin saat kokea Kristuksen sovintoveren puhdistavan voiman.
    Muuta tietä ei ole, että käsittäisit/käsittäisitte Jumalan armon.
    Tie Jumalan , pelastuksen ja levon yhteyteen, käy Golgatan, Jeesuksen Kristuksen kautta.

    Täällä kysytään usein, että mitä haittaa ateisteille on muiden uskonnoista tai siitä, että jotkut ihmiset uskovat? Minulle on aivan sama mihin kukakin uskoo, kunhan se ei vaikuta minuun, eivätkä nämä ihmiset ala halveksumaan taas muiden uskontoja.

    Tuossa viestissäsi kiteytyy juuri se, miksi jotkut kristityt ovat niin ärsyttäviä.

    "Tee parannus, tunnusta syntisyytesi Jumalan edessä, pyydä Jeesusta elämääsi"

    Te kristityt uskotte, että kaikki, jotka eivät usko samaan jumalaan kuin te ovat jotenkin saastaisia ja heidän on tehtävä parannus. Te pidätte 'pakanoita' jotenkin likaisina ja alempina. Voin sanoa, että menkää itse ja tehkää parannus. Kunnioittakaa muita ihmisiä ja antakaa heidän elää niin kuuin he tahtovat. Sitähän te vaaditte meiltä ateisteiltakin.

    Äänestä

  • lääkemääräys kirjoitti:

    kun kaikille muillekkin ihmisille:Tee parannus, tunnusta syntisyytesi Jumalan edessä, pyydä Jeesusta elämääsi.Silloin saat kokea Kristuksen sovintoveren puhdistavan voiman.
    Muuta tietä ei ole, että käsittäisit/käsittäisitte Jumalan armon.
    Tie Jumalan , pelastuksen ja levon yhteyteen, käy Golgatan, Jeesuksen Kristuksen kautta.

    Lääkemääräys:
    Ensimmäinen lääke:Tee itse parannus ja ala käytännössä elämään "uskosi"mukaan.

    Toinen lääke: Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi.

    Kolmas lääke:
    Käytännön vinkki, opettele ensiksi rakastamaan aidosti itseäsi niin sitten pystyt rakastamaan myös muita.

    Neljäs lääke:
    Tuo käännytys ei ole toisten ihmisten rakastamista se on: maanittelua, uhkailua, pelottelua ja halua alistaa muut samaan kaavaan.

    Syö nämä kaikki lääkkeet loppuun asti. Paranemista ei tapahdu jos keskeytät kuurin.

    Äänestä

  • jos olet oikeasti profeetta? Mistä sen voisi tietää.. jos sinäkin sisimmässään haluat olla rohveetta jason taks..

    Äänestä

älykkyysosamäärä uskonnollinen kokemus on todella vaikea saada,sillä oma minä ja vapaa tahto vastustavat sitä kaikin tavoin.Onhan kyse kokemuksesta,jolle ei löydy selitystä ja älyllisesti elävän henkilön on hyvin vaikea luovuttaa tahtonsa sillä kaikki "yliluonnollinen" on hänen mielestään järjenvastaista ja siksi pelottavaa.

Äänestä

Ainakaan vika ei ole sinussa. Ehkä ei ole ollut sinun aikasi ns. tulla uskoon. Uskossa muuten ei ole kyse pelkästään suuren suurista tunteista ja ahaa-elämyksistä, se voi olla ihan tavallista arkea joka koetaan eri tavalla uskossa kuin ennen. Kaikkia ei ole tarkoitettu uskon tielle eikä se tee kenestäkään vähemmän tai enemmän arvoista.

Äänestä
  • Sieltä nyt sitten tuli sellainen lause, että oijoijoi! Sanot, attä kaikkia ei ole tarkoitettu uskon tielle. Siis kuka ei ole tarkoittanut? Jos meikäläistä joku henkiolento ei ole tarkoittanut uskovaiseksi, niin eipä tuo sitten voi minua helvettiinkään (?) kipata.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Sieltä nyt sitten tuli sellainen lause, että oijoijoi! Sanot, attä kaikkia ei ole tarkoitettu uskon tielle. Siis kuka ei ole tarkoittanut? Jos meikäläistä joku henkiolento ei ole tarkoittanut uskovaiseksi, niin eipä tuo sitten voi minua helvettiinkään (?) kipata.

    Ei Jumala heitä helvettiin ihmistä jolle on tarkoittanut erilaisen tien.

    Äänestä

  • IslaLumia kirjoitti:

    Ei Jumala heitä helvettiin ihmistä jolle on tarkoittanut erilaisen tien.

    uskovilla erilaiset teesit.Joku väittää, että jos ei pysty uskomaan, niin joutuu kadotukseen. Sinä taas sanot, että jos jumala ei ole tarkoittanut minua uskon tielle (mitä ilmeisimmin näin sitten olisi), niin eipä hätiä mitiä. No miksi te olette asioista niin eri mieltä? Eikös se jumalan sana olekaan kaikille uskoville sama?

    Ei kai Sana miksikään muutu vaikka ihmiset sen käsittävätkin eri tavoin. En voi olla varma siitä kuka joutuu kadotukseen, kuka ei, vai joutuuko kukaan, mutta näin olen järkeillyt että ihmiset ovat tarkoituksella eri poluilla samassa maailmassa. Eri asia jos omilla valinnoillaan tekee maailmasta pimeämmän paikan ja näin kieltää rakkauden.

    viimeisellä lauseellasi? Teenkö minä maailmasta pimeämmän paikan ja kiellän rakkauden, koska en usko jumaliin? Jopa on omahyväistä tekstiä.

    Aiemmin sanoit, että kaikkia ei ole tarkoitettukaan uskon tielle ja nyt sitten puhut valinnoista. Yritä nyt jo päättää mitä mieltä olet.

    En tarkoittanut että ihminen joka ei usko, kieltää rakkauden. Tarkoitin ihan muita tekoja.

    Äänestä

  • IslaLumia kirjoitti:

    En tarkoittanut että ihminen joka ei usko, kieltää rakkauden. Tarkoitin ihan muita tekoja.

    tekoja mahdoit tarkoittaa?

    Äänestä

Rukous tosiaankin auttaa, mutta ei selvästikään kaikkia. Itse rukoilen Taivaan isää eli Jeesuksen opettamalla tavalla. Silti suhtaudun kaikkiin organisoituneisiin uskontoihin kriittisesti. Yksinkin pystyy Taivaan isää ruokoilemaan. Ja hyviä vastauksia olen saanut. Ei välttämättä vastaa kaikille, tietenkään. Ai niin, pitää rukoilla yksin ja tosissaan. Ei kavereiden kanssa siks, kun muutkin.

Äänestä

Ei ole vielä tullut selviä vastauksia.. tai periaatteessa kyllä.

Entäpä jos en tarvi valaistumista. Minulle riittää, että näkee yöllä käydä vessassa kusella. Entäpä jos en olekaan niin suuri syntinen kuin luulette ja tarvitsisin parannusta. Entäpä jos en koe kaljanjuonnista ja sillointällöin mölinästä huonoa omaatuntoa. Entäpä jos minulle on selvää, että kuoleman jälkeen (tai pikemminkin elämän loputtua) ei ole mitään muuta kuin iänkaikkinen hiljaisuus haudassa. Entäpä jos olen sitä mieltä, että Jumalaa ei ole olemassa ja kaiken alku ja loppu on iätön tyhjyys. Tulemme ei mistään ja olemme menossa ei minnekään.

Entäpä jos olen hyväksynyt, että elämänkökkyrälläni ei ole mitään tarkoitusta. Miksi pitäisi olla. Kyllä elämä voi alkaa ilman tarkoitusta ja loppua tarkoituksettomuuteen. Entäpä jos en tarvitse mitään suurta ihmeellistä rakkautta, joka täyttää elämäni. Entäpä jos minulle riittää, että saan silloin tällöin silakka ja perunaa vatsantäytteeksi ja mukillisen kaljaa.
Vaatteet tietenkin ja lämmin yösija.

Entäpä jos en usko Kristittyjen Jumalaan, en Allahiin, en Ukko Ylijumalaan enkä mihinkään muuhunkaan. Entäpä jos en usko samaanien kummallisuuksiin, en intiaanien enkä aborginaalien enkä muihinkaan yli hilseen vedettyihin selityksiin tai valaistumisiin. Entäpä jos en usko luonnonuskoihin, lapsenuskoihin, uniin enkä mihinkään muuhunkaan uskoon.

Elämä on tässä ja nyt ja riittää, että täksi päiväksi on leipää.

Kiitos vaan huolenpidosta uneni suhteen, mutta olen yöt hereillä työn vuoksi ja nyt on minulle ilta... ja nukumaanmenoaika.

Äänestä

Samaran kaupunki Missiossa tapahtui valtavia Jumalan tekoja.
Kaupungin nuorista 70% narkomaaneja , 50% miehistä alkoholisoituneita!!!
Eräässä paneelissa johon oli kutsuttu kaupungin lääkäreitä he tunnustivat voimattomattomuutensa ko. asiassa.
Kum he olivat lopettaneet nousi 20 entistä alkoholistia ja narkomaani seisomaan ja kertoivat kuinka Jumala muutti heidän elämänsä.
Erä mies sanoi lääkäreille, ettekö muista minua?
Kaksikymmentä vuotta yrititte auttaa minua raitistumaan, kuitenkaan siinä onnistumatta.
Seitsemän vuotta sitten Jumala muutti elämäni.
Lääkärit olivat aivan ymmällä.
Lisää Jumalan väkevistä teoista voit lukea os.
www.irrtv.fi ja likata oik. Kaupunkimissiot

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olli Älämölö kirjoitti:

Niin monesti on saanut kuulla uskovaisen hörhäkkeen suusta tuon maagisen sanan; rukoilu. Vuosien mittaan on minunkin puolesta esirukoiltu monen monta kertaa, jotta saisin ottaa vastaan Jeesuksen ilosanomaa.

Pari kertaa olen jopa polvistunut uskovaisen kanssaihmisen kanssa sängynlaidalle rukoilemaan. Tämän olen tehnyt uteliaisuudesta nähdäkseni onnistunko saamaan Ilon sydämmeeni. Olen jopa ollut helluntalaisten kokouksissa ottamassa selvää tuosta ummakummasta.

Mutta mitään ei ole tapahtunut. Ilosanoma ei ole kajahtanut pääni tyhjään älämölöön älämölön lailla, vaskikellot eivät ole puhaltaneet minua orgastiseen uudelleensyntymiseen eikä mitään muutakaan sellaista.

Missä vika, uskovaiset...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu