kysymys

Oletetaan kaksi asiaa A ja B. Voidaanko sanoa, että A on oikein ja B väärin? Olisiko parempi sanoa, että uskon A:n olevan oikein ja B:n väärin?
7308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Juuri näin.

Äänestä
  • vastaus riippuu siitä,kummassa rapussa satut asumaan:)

    Äänestä

Miksi sinä niin sanoisit?

Äänestä
  • Erilaiset mielipiteet eivät välttämättä merkitse että kumpikaan on oikeassa. Osoittavat vain eron tiedoissa tai luuloissa.

    Äänestä

  • Voimme pitää käsitystä A oikeana, koska meillä on omasta mielestämme perusteita jotka puoltavat A:n totuutta. Esimerkki tälläisestä perusteesta on se, että havainnot näyttävät tukevan A:n totuutta.

    On mielenkiintoinen kysymys, missä mielessä havainnot tukevat A:n totuutta. Joku voi todeta, että hänen mukaansa havainto a tukee käsitystä A, koska myös monet muutkin tulkitsevat a:n samoin.

    Siis käsitys A voi olla totta vain meidän uskomuksissamme.

    Äänestä

  • useinkin kirjoitti:

    Erilaiset mielipiteet eivät välttämättä merkitse että kumpikaan on oikeassa. Osoittavat vain eron tiedoissa tai luuloissa.

    Jos kaksi värisokeaa kinastelee siitä onko kyseessä punainen tai vihreä ilmapallo, niin sanoisimpa heidän kinastelevan turhaan, koska kumpikaan ei tiedä.

    Äänestä

  • filosofi kirjoitti:

    Voimme pitää käsitystä A oikeana, koska meillä on omasta mielestämme perusteita jotka puoltavat A:n totuutta. Esimerkki tälläisestä perusteesta on se, että havainnot näyttävät tukevan A:n totuutta.

    On mielenkiintoinen kysymys, missä mielessä havainnot tukevat A:n totuutta. Joku voi todeta, että hänen mukaansa havainto a tukee käsitystä A, koska myös monet muutkin tulkitsevat a:n samoin.

    Siis käsitys A voi olla totta vain meidän uskomuksissamme.

    Voidaan myös mieltää että A:ta puoltavat a:t ovat yhtä tulkinnanvaraisia kuin B:tä puoltavat b:t. Mikäli A:n ja B:n tekijät puoltaessaan toimivat yhtään stimulanttien varassa, voidaan johtopäätöksen lopullinen teko jättää tekijälle, joka ei stimulanttien varassa toimi...huoh.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


filosofi kirjoitti:

Oletetaan kaksi asiaa A ja B. Voidaanko sanoa, että A on oikein ja B väärin? Olisiko parempi sanoa, että uskon A:n olevan oikein ja B:n väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu