Helluntailaisuus perustuu

tulkintaan, väittävät uskovat täällä.

Väitän, että Raamattua on mahdoton noudattaa kirjaimelliesti.

Ensinäkin, jos noudattaa kirjaimellisesti, joutuu oikeuteen ja tuomitaan vankeuteen.

Toisekseen, mitä kohtia Raamatusta noudatetaan ja mitä jätetään noudattamatta. Kaikkia kohtia kun ei voi noudattaa, koska ne ovat keskenään ristiriitaisia.

Ei siis kannata väittää sellaista, mikä on äärimmäisen helposti todistettavissa valeeksi.

Tuskin Jumalakaan pitää valehtelemisesta edes uskon varjolla.
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei kirjaimelliseen, kirjaimen orjalliseen tekemiseen, vaan fundanmentaalisessa Hengessä. Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee elväksi.

Laki oli kirjaimen noudattamista, evankeliumi vapauttaa laista ja kirjaimen vallasta.
Raamattu on ohjekirja, jota noudatetaan, ei kirjaimen vanhassa, vaan Hengen uudessa, Jeesuksen sisäisen tuntemisen kautta, Hengellä kuolettaen lihalliset himot ja pyrkiä elämään Pyhän Hengen johdossa!

Lihan mieli on vihollisuutta Jumalaa kohtaan, siksi hengelliset tulee tutkia hengellisesti.
Henki ja lihallisuus ovat toisiansa vastaan, ja siitä johtuu ainainen taistelu lihassamme asuvaa saatanallista luontoa vastaan, ja siihen ei kykene mikään muu, kuin Jumalan Hengellä kuolettaa lihalliset ajatuksetkin!
Jeesuksen seurassa se onnistuu. Hänen veressään puhdistuen jatkuvasti, elää siinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjaimelliseen raamatun- kirjoitti:

tulkintaan, väittävät uskovat täällä.

Väitän, että Raamattua on mahdoton noudattaa kirjaimelliesti.

Ensinäkin, jos noudattaa kirjaimellisesti, joutuu oikeuteen ja tuomitaan vankeuteen.

Toisekseen, mitä kohtia Raamatusta noudatetaan ja mitä jätetään noudattamatta. Kaikkia kohtia kun ei voi noudattaa, koska ne ovat keskenään ristiriitaisia.

Ei siis kannata väittää sellaista, mikä on äärimmäisen helposti todistettavissa valeeksi.

Tuskin Jumalakaan pitää valehtelemisesta edes uskon varjolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu