Keksijä oli keksinyt rahoitusmenentelmän yritystoiminnalleen ja samalla lienee toimivan opetusmentelmän tyhmille. Nyt on sitten mitään koskaan itse keksimättömät (etten sanoisi tyhmät?) poliisit kimpussa, koska keksintö ei muka toimi. Onhan se toiminut! Ei voi kuin ihmetellä.
Ennen oli VaasaWingsin lento epävarma tapa tehdä itsemurha. Nyt on SASkin lopettamassa vastaavan palvelun. Mihin sitä enää voi pieni ihminen turvautua? Ei voi kuin ihmetellä.
Kävin Pasilan Act!onessa, kun siellä piti olla standup-tilaisuus. Yleisössä olikin muutama jopa minua vanhempi mies. Ja runsaasti avustajaksi arvelemiani nuorempia henkilöitä. Ja kitinkakit, siellähän vain istuttiin eikä jaettu sitten minkään värisiä pillereitä. Ei voi kuin ihmetellä, miten nykyään saa kaikenlaista huuhaata mainostaa.
Lehdessäkin muuten sanotiin, että brittikuninkaallisia aiottiin kiristää seksipaljastuksilla. Miten muka, eikös jo kaikki tiedä, ettei sitä ole? Ei voi kuin ihmetellä.
Orkut-palvelu on saavuttanut suosiota maailmalla. Eikä voi ihmetellä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.