Tähän kiinnitin huomiota että on tippunut kuudessa kuukaudessa melkein 9% ja on alkuvuoden lukemissa. Kannattaisikohan nyt merkitä?
OP-Suomi Arvo
7
2163
Vastaukset
- Sijoittaja X
Monessa suhteessa on merkkejä talouden hiipumisesta. Esimerkkinä tuolla juttua taantumasta:
http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1241805
Tuossakin jutussa on lainattu Björn Wahlsroosin sanoja:
"On oltu epätavallisessa yltäkylläisyyden tilassa, josta tullaan palaamaan entiseen - ei kesään vaan siihen, mikä vallitsi kaksi vuotta sitten", Wahlroos arvioi.
Tuota taustaa vasten en tiedä onko vielä paras aika sijoittaa.
Siitä huolimatta Wahlroos on napannut tukevan siivun Nordeaa, joka on myös tuon OP Suomi Arvon suurin sijoitus.
Pitkällä aika välillä osakkeet on tuottaneet parhaiten ja useimmat menestyneet sijoittajat pitävät rahojaan osakkeissa, vaikka on jopa alskua tiedossa. Edelleen Arvo osakkeet tuottavat tutkitusti pitkällä aikajänteellä parhaiten. Nämä faktat puhuvat vahvasti OP SUomi Arvoon sijoittamisen puolesta, kuten myös se, että se on edelleen ykkösenä kymmenen vuoden tuotolla Suomi rahastoista tuolla:
http://www.sijoitustutkimus.fi/rahastoraportit/2007/rr0709.pdf
Vasta vetona taas voidaan mainita, että mennesyys ei ole tae tulevasta ja rahaston parhaat vuodet osuu Mika Heikkilän ollessa rahaston hoitajana.
Mielenkiintoisena toteamuksena vain, että Suomi Arvo on edellisen kerran hävinnyt selvästi indeksilleen juuri suuremmassa pudotuksessa 2002-2003 vuoden vaihteessa. Nyt vaikuttaa kovasti samanlaiselta ttilanteelta.
http://graph.morningstareurope.com/3linesoverview.aspx?cid=CL00014303&db=EU&iso=EUR&idx=39&period=1825&startvalue=1000&sx=500&sy=220&bgcolor=231,231,206&bgcolor2=255,255,255
Vasttavalta ajalta HEX indeksi
http://www.kauppalehti.fi/4/0x1001905ac/porssi/hex/indeksi.jsp?indid=OMXHPI&days=1825
Suurin prosentuaaline pudotus tapahtui samaan aikaan.
Suomi Arvon hallinnnoiti palkkio no myös OP:n edullisin. Mielestäni harkitsemisen arvoinen sijoitus. Miettisin kaikesta huolimatta ajallista hajautusta.- Sijoittaja X
OP Suomi Arvon hallinnointi palkkio on siis OP:n OSAKErhastoista edullisin.
- taantuu
Sijoittaja X kirjoitti:
OP Suomi Arvon hallinnointi palkkio on siis OP:n OSAKErhastoista edullisin.
Raskaan sarjan teollisuus Suomessa on ohittanut suhdannehuipun. Näitä yhtiöitä on tuossa rahastossa runkona. Rahasto olisi pitänyt panna lihoiksi jo ajat sitten.
Muutenkin pidän suomalaisiin osakkeisiin sijoittamista suhdanteen ohivaiheessa riskinä. Tulokset ovat edelleen erinomaisia, mutta kun tilaussalkut alkavat ohentua, alkaa liukas alamäki. Suomalaisosakkeiden pääosa on ulkolaisessa omistuksessa ja kun alamäki alkaa, niistä luovutaan ensimmäiseksi. - kurssit
taantuu kirjoitti:
Raskaan sarjan teollisuus Suomessa on ohittanut suhdannehuipun. Näitä yhtiöitä on tuossa rahastossa runkona. Rahasto olisi pitänyt panna lihoiksi jo ajat sitten.
Muutenkin pidän suomalaisiin osakkeisiin sijoittamista suhdanteen ohivaiheessa riskinä. Tulokset ovat edelleen erinomaisia, mutta kun tilaussalkut alkavat ohentua, alkaa liukas alamäki. Suomalaisosakkeiden pääosa on ulkolaisessa omistuksessa ja kun alamäki alkaa, niistä luovutaan ensimmäiseksi.Näin varmaan on. Myyntiin alkaa tulvia osakkeita jossain vaiheessa ja hinnat laskevat nopeammin kuin olisi muuten tarpeen.
Sama ongelma on kaikilla pohjoismaisilla osakkeilla ja myös kehittyvien markkinoiden osakkeilla. - Sijoittaja X
kurssit kirjoitti:
Näin varmaan on. Myyntiin alkaa tulvia osakkeita jossain vaiheessa ja hinnat laskevat nopeammin kuin olisi muuten tarpeen.
Sama ongelma on kaikilla pohjoismaisilla osakkeilla ja myös kehittyvien markkinoiden osakkeilla.Kuten edellä esitettiin Arvo-osakkeet tuottavat tutkimusten mukaan pitkällä aikajänteellä parhaiten. Näillä on etuna myyntitulvassa (minä kutsdun sitä romahdukseksi tai aslkusuhdanteeksi), että niillä on edelleen osinkotuotto, joka verrattavissa korkoon. Nämä sittern muodostuu huokuttelevaksi kohteeksi "myyntitulvassa".
Tapahtuuko nänin sitten Suomi Arvon kohdalla on jokaisen arvioitava henkilökohtaisesti. Yleensä noita suhdanneherkkiä osakkeita pitäisi ostaa nimenomaan silloin laskusuhdanteessa. Tvallaan minunsta on mielenkiintoista tietää mikä noista yhtiöistä on tilauskannan laskussa? Mielestäni Outokummun, ja paperiyhtiöiden tilauskannat ovat jo alhaalla näkyen tuloksessa. Toimet tilanteen parantamiseksi ovat alkaneet. StoraEnso ajaa tehtaitaan alas ja Outokumpu investoi ulkomaille. Nordea sitten puolestaan teki huipputuloksen. Outokummun operatiivinen tulos yllätti markkinat.
Edelleen katomalla esimerkkinä Fortumin ja Nesteen tilannetta, onko niillä huono asema. Onko odotettavissa öljyn ja sähkön hinnan laskua?
Tuolta sitten voi esimekkinä vilkuilla mitä tulman pitää osinkorintamalla seuraavan puolen vuoden sisään.
http://www.kauppalehti.fi/4/0x1001905ac/porssi/osake/osakeranking_haku.jsp?&sortorder=desc&sortby=mdpr - tupaan
Sijoittaja X kirjoitti:
Kuten edellä esitettiin Arvo-osakkeet tuottavat tutkimusten mukaan pitkällä aikajänteellä parhaiten. Näillä on etuna myyntitulvassa (minä kutsdun sitä romahdukseksi tai aslkusuhdanteeksi), että niillä on edelleen osinkotuotto, joka verrattavissa korkoon. Nämä sittern muodostuu huokuttelevaksi kohteeksi "myyntitulvassa".
Tapahtuuko nänin sitten Suomi Arvon kohdalla on jokaisen arvioitava henkilökohtaisesti. Yleensä noita suhdanneherkkiä osakkeita pitäisi ostaa nimenomaan silloin laskusuhdanteessa. Tvallaan minunsta on mielenkiintoista tietää mikä noista yhtiöistä on tilauskannan laskussa? Mielestäni Outokummun, ja paperiyhtiöiden tilauskannat ovat jo alhaalla näkyen tuloksessa. Toimet tilanteen parantamiseksi ovat alkaneet. StoraEnso ajaa tehtaitaan alas ja Outokumpu investoi ulkomaille. Nordea sitten puolestaan teki huipputuloksen. Outokummun operatiivinen tulos yllätti markkinat.
Edelleen katomalla esimerkkinä Fortumin ja Nesteen tilannetta, onko niillä huono asema. Onko odotettavissa öljyn ja sähkön hinnan laskua?
Tuolta sitten voi esimekkinä vilkuilla mitä tulman pitää osinkorintamalla seuraavan puolen vuoden sisään.
http://www.kauppalehti.fi/4/0x1001905ac/porssi/osake/osakeranking_haku.jsp?&sortorder=desc&sortby=mdprTunnettu totuus on, että osakekurssit kääntyvät puoli- 1 vuoden ennen kuin varsinainen käänne taloudessa tapahtuu.
Hälyttävä ensimmäinen merkki on tänään uutisoitu satamien viennin selvä jopa romahtaminen lyhyen ajan sisällä. Tyhjiä kontteja lähtee ulos, kun ei ole vietävää. Tuonti vetää edelleen ja näitä kontteja tulee runsaasti maahan tästä syystä. Tämä on aivan uusi ilmiö, joka pian näkyy tilastoissa.
Toinen varma merkki on sahatavaran tuotannon ja viennnin hiipuminen. Se on ensimmäinen merkki laskevista suhdanteista.
Se saattaa johtua rakentamisen hiipumisesta joissakin Euroopan maissa, myös Suomessa.
Mielestäni viisas sijoittaja ottaa huomioon nämä ennakoivat merkit. Ei ole mitään järkeä odottaa, kun kaikki muutkin ovat jo liikkeellä.
Jokainen tietysti itse harkitsee ja päättää toimensa. Suomalaisosakkeissa on se hyvä puoli, että meillä saa tietoa helposti, myös tätä tilastollista taustatietoa.
- ei paikallaan
kun suomi ja eu alkoi laskemaan vauhidkkaan talven jälkeen vaihdeon ne aasiaan ja kehittyviin kolmesta rahastöyhtiöstä enkä oo katunu. VIELÄ KERKEET pikkutappio ei haittaa tuotto on miinusta ja hoitokulut päälle. paa kiinaan vaikka pääset pian voitolle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006524
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t313900törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303315Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3811792- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471053Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11920- 42889