Uskooko

että avaruudessa olisi muita planeettoja joissa olisi elämää?
5319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että siellä avaruudessa on muullaista porukkaa jotka kaiken aikaa vierailevat täällä meidän seassa.

Äänestä

vaan kysymys on lähinnä loogisesta ajattelusta, elämää "tuolla" muualla ei ole lainkaan tai sitten sitä on maailmankaikkeudessa hyvinkin runsaasti.

Löysimme ihmisen itsestämme, löysimme tähdet, löysimme planeetat, löysimme exsoplaneetat, elämän löytyminen muualta käytännön syistä ottaa tietenkin hieman enemmän aikaa.

Tähtiä on arviolta määrällisesti samaa suuruus luokkaa kuin maapallolla on hiekanjyviä, planeettoja siis lienee monikertaisesti, puhumattakaan mahdollisista rinnakkaismaailmankaikkeuksista. http://math.ucr.edu/home/baez/milky_way.jpg Monessa paikassa kemiat ja fysiikat siis natsaavat varmuudella, ja ilmaantuihan elämä tännekin heti kun maapallo oli hieman jäähtynyt.

Kun aikaa on kulunut tiedämme paikkamme maailmankaikkeudessa taas tarkemmin, mm. elämän siemen saattaa hyvinkin olla muualta peräisin, tai olla olematta, olisi se oikeinkin mielenkiintoista selvittää.

Tuskin edes olemme mitenkään ainutlaatuisia, ovathan mm. telluksen muut eläimet monin tavoin yhtä fiksuja ellei fiksumpiakin kuin mitä me homo sapiensit olemme.

He tiesivät, että kun sateet alkoivat, se oli merkki.
Kun sateet loppuivat, se oli merkki.
Kun tuuli nousi, se oli merkki.
Kun tuuli laantui, se oli merkki.
Kun keskiyöllä täyden kuun aikaan syntyi kolmipäinen vuohi, se oli merkki.

Näissä asioissa järki on nimittäin siinä, ettei ole mitään järkeä siinä, että tulee hulluksi, kun yrittää olla tulematta hulluksi. Sitä voi yhtä hyvin antaa periksi ja säästää järkeään.

Paloheimon Megaevoluutio kirja tutkiskelee elämä aihetta varsin värikkäästi.

psi

Äänestä

en näe siinä mitään järkeä. Ainoa mihin tarvii uskoa, on Jeesuksen sovitustyö

Äänestä
  • Ei jumalauta...

    idiotismin multihuipentuma.

    Kun sinulta joku erehtyisi kysymään: "Paljon kello on?"

    Sinä vastaat: "Sillä ei ole mitään merkitystä jeesuksen sovitustyössä."

    Äänestä

Joku väittää, että nuo kirkkaat pisteet (=tähdet) yötaivaalla olisivat aurinkoja ja näitä aurinkoja kiertäisi planeettoja, aivan kuten Maa kiertää omaa aurinkoamme. Jos näin olisi asianlaita niin miksi ainoastaan meidän planeetallamme miljoonien tähtien ja miljardien (?) planeettojen joukossa on älykästä elämää? Miettikääpä tätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukaan teistä kirjoitti:

että avaruudessa olisi muita planeettoja joissa olisi elämää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu