Uhripaikka

Maailmalla paljon liikkuu epäjumalien palvojia, saatanan jne.

Raamattu kertoo eräästä paikasta missä uhrattiin lapsia Molokille.

Paikan nimi löytyy Raamatusta Eli Hinnomin Laakso.

Laakso sijaitsee Jerusalemin eteläpuolella.
Savenvalajan portin ulkopuolella.
UT:ssa siitä käytetään nimeä Ghenna.
Laakson nykyinen nimi on Wadi er-Rababi johtuu
alkuperäisen jebusilaisen omistajan nimestä.
Kuninkaiden puutarhat sijaitsivat aikoinaan siellä,
mutta Aahaan ja Manassen aikana laakso tuli kuuluisaksi siitä, että siellä uhrattiin lapsia Molokille, vrt. Jeremia 7:31.

Jeremia:
7:31 Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut.
Jeremia antoi sille nimen Murhalaakso, Jeremia 7:32.

Jeremia:
7:32 Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota 'Toofet' ja 'Ben-Hinnomin laakso', vaan 'Murhalaakso', ja Toofetiin haudataan, kun ei ole muualla tilaa.

Sinne heitettiin teloitettujen rikollisten ruumiit. Vähitellen laakso tuli yhtä inhottavammaksi juutalaisille ja sen nimeä alettiin käyttää puhuttaessa viimeisen tuomion jälkeisestä jumalattomien rangaistuspaikasta.

Raamatussa sen yleisin nimi on Ben-Hinnomin laakso.Kts. Joos. 15:8, 18:16, Nehemia 11:30.


Joosua:
15:8 Edelleen raja nousee Ben-Hinnomin laaksoon, Jebusilaiskukkulan, se on Jerusalemin, eteläpuolitse. Sitten raja nousee sen vuoren laelle, joka on vastapäätä Hinnomin laaksoa, lännessä päin, Refaimin tasangon pohjoisessa laidassa.

Joosua:
18:16 Sitten raja laskeutuu sen vuoren päähän, joka on vastapäätä Ben-Hinnomin laaksoa, Refaimin tasangon pohjoisessa laidassa; sieltä se laskeutuu Hinnomin laaksoon Jebusilaiskukkulan eteläpuolitse ja edelleen Roogelin lähteelle.

Nehemia:
11:30 Saanoahissa, Adullamissa ja niihin kuuluvissa kylissä, Laakiissa ja sen peltomailla, Asekassa ja sen tytärkaupungeissa; he sijoittuivat siis asumaan Beersebasta aina Hinnomin laaksoon saakka.

Välillä on hyvä muistella mistä joku nimi on tullut ja mitä se on tänä päivänä.
4582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • teksti käsitteli Molokkijumalaa, eli epäjumalaa ja paikkaa mihin heitettiin nämä uhrit.

    Jumala on rakkaus, se on totta. :)

    Äänestä

käskee tappamaan lapsia.

Äänestä

kopioida Raamatun hirveyksiä!!No, kuka tykkää mistäkin!!
Kopioi mieluummin vuorisaarna - siinä on kristillisyyden sanoma pähkinänkuoressa!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hansutuulia kirjoitti:

Maailmalla paljon liikkuu epäjumalien palvojia, saatanan jne.

Raamattu kertoo eräästä paikasta missä uhrattiin lapsia Molokille.

Paikan nimi löytyy Raamatusta Eli Hinnomin Laakso.

Laakso sijaitsee Jerusalemin eteläpuolella.
Savenvalajan portin ulkopuolella.
UT:ssa siitä käytetään nimeä Ghenna.
Laakson nykyinen nimi on Wadi er-Rababi johtuu
alkuperäisen jebusilaisen omistajan nimestä.
Kuninkaiden puutarhat sijaitsivat aikoinaan siellä,
mutta Aahaan ja Manassen aikana laakso tuli kuuluisaksi siitä, että siellä uhrattiin lapsia Molokille, vrt. Jeremia 7:31.

Jeremia:
7:31 Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut.
Jeremia antoi sille nimen Murhalaakso, Jeremia 7:32.

Jeremia:
7:32 Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota 'Toofet' ja 'Ben-Hinnomin laakso', vaan 'Murhalaakso', ja Toofetiin haudataan, kun ei ole muualla tilaa.

Sinne heitettiin teloitettujen rikollisten ruumiit. Vähitellen laakso tuli yhtä inhottavammaksi juutalaisille ja sen nimeä alettiin käyttää puhuttaessa viimeisen tuomion jälkeisestä jumalattomien rangaistuspaikasta.

Raamatussa sen yleisin nimi on Ben-Hinnomin laakso.Kts. Joos. 15:8, 18:16, Nehemia 11:30.


Joosua:
15:8 Edelleen raja nousee Ben-Hinnomin laaksoon, Jebusilaiskukkulan, se on Jerusalemin, eteläpuolitse. Sitten raja nousee sen vuoren laelle, joka on vastapäätä Hinnomin laaksoa, lännessä päin, Refaimin tasangon pohjoisessa laidassa.

Joosua:
18:16 Sitten raja laskeutuu sen vuoren päähän, joka on vastapäätä Ben-Hinnomin laaksoa, Refaimin tasangon pohjoisessa laidassa; sieltä se laskeutuu Hinnomin laaksoon Jebusilaiskukkulan eteläpuolitse ja edelleen Roogelin lähteelle.

Nehemia:
11:30 Saanoahissa, Adullamissa ja niihin kuuluvissa kylissä, Laakiissa ja sen peltomailla, Asekassa ja sen tytärkaupungeissa; he sijoittuivat siis asumaan Beersebasta aina Hinnomin laaksoon saakka.

Välillä on hyvä muistella mistä joku nimi on tullut ja mitä se on tänä päivänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu