Ihminen on sitä mitä se oppii - kuin muukin eläin.
Ei ole olemassa mitää jumalaista 'sielua' - on olemassa kultturievoluutio ja sen mukanaan tuoma opetus.
Uskonnollinen kasvatus on lajissaan sairainta - se raiskaa lapsen mielen - LOPULLISESTI!
"Kuuluisia ovat myös kaksi tyttöä, Amala ja Kamala Intiasta 1920-luvulta, jotka olivat löydettäessä puolitoista- ja kahdeksanvuotiaita. Todennäköisesti he eivät olleet sisaruksia, vaan luultavasti sudet olivat löytäneet heidät eri aikoihin. Orpokotia pitänyt Joseph Singh löysi tytöt Midnaporen läheltä termiittikeosta susien kanssa. Nuorempi Amala kuoli pian löytymisensä jälkeen, mutta vanhempi Kamala eli vielä kymmenen vuotta. Singh julkaisi myöhemmin päiväkirjan havainnoistaan.
Tytöt olivat elintavoiltaan kuin susia, liikkuivat neljällä jalalla, söivät raakaa lihaa, eivät puhuneet, viihtyivät paremmin koirien kuin ihmisten kanssa ja suhtautuivatkin ihmisiin vihamielisesti: jos heitä koski, he yrittivät raapia ja purra. Tytöt olivat kuin yöeläimiä, eivät sietäneet auringonvaloa ja pystyivät näkemään pimeässä. He myös ääntelivät kuin sudet. He olivat kasvoiltaan aina ilmeettömiä. Löydettäessä tytöt olivat erinomaisessa fyysisessä kunnossa, mutta ero susiyhteisöstä ja ihmisyhteisöön joutuminen heille "luonnollisen" ympäristön ulkopuolelle aiheutti depression ja lähes kuoleman.
Kamala eli ihmisten parissa kymmenen vuotta, mutta ei koko elinaikanaan oppinut puhumaan muutamia kymmeniä sanoja enempää. Erikoista Kamalassa oli se, että hänen hajuaistinsa oli yliherkistynyt niin, että hän pystyi haistamaan raa'an lihan hajun jopa 50 metrin päästä. Hän pystyi myös Amalan kuollessa ilmentämään tunteitaan itkemällä. Kamala oppi myös parin vuoden sisällä löytymisestään hymyilemään ja jopa nauramaan. Hän oppi myös sisäsiistiksi, puhumaan lyhyitä lauseita, käyttämään vaatteita, kulkemaan pystyasennossa (mutta ei täydellisesti: jos hänen täytyi päästä nopeasti jonnekin, hän juoksi neljällä jalalla), hakeutumaan muiden ihmisten seuraan ja pelkäämään pimeää – ja eläimiä.[2]"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Susilapsi

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja hengellinen ihminen meissä itsekussakin on sellainen , joka on ottanut itseensä oppia Jumalalta tulleesta opetuksesta. Meissä kaikissa on syötynä sekä lustetta että nisua. Ja meidän hengellinen minuutemme on niiden sekoituksesta rakentunut. Rakkaus Jumalaan on se, että me syömme Hänen sanojensa nisun, ja tulemme ravituksi oikeasta hengen ravinnosta. Se tuottaa meissä sen mukaista hedelmää.Matt.13:33 Taas toisen vertauksen hän puhui heille: "Taivasten valtakunta on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani."
"Ihminen on sitä mitä se oppii - kuin muukin eläin."
Eläimet panee aika pitkälti vaistojen varassa.
"Ei ole olemassa mitää jumalaista 'sielua' "
Teet saman virheen kuin muutkin yksinkertaiset wannabeskeptikot: yhdistät sielun olemassaolon jumalan olemassaoloon. Miten nämä oikeastaan liittyvät toisiinsa? Miten sielun olemassaolosta johdetaan jumalan olemassaolo? Sieluilla pitää olla pomo, joka organisoi kahleittenkilisyttämispaikat rikkaitten pankkiirien kartanoissa?
"- on olemassa kultturievoluutio ja sen mukanaan tuoma opetus."
Ehkä tarkoitat nyt sielulla ihan mitä sattuu, kuten koko kirjoituxesi on ihan mitä sattuu. Eli nyt sielu ja kulttuurievoluutio ovat äkkiä vastakkaisia ja toisensa poissulkevia. Blää.. *huokaus* x.x
Sinusta ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, kun sanot yhteisön luovan hänet? mmh... no tuotahan on pohdittu iät ja ajat filosofiassa, onko vapaata tahtoa vai olemmeko menneisyytemme (JA geeniemme ja vaistojemme) summa. Entä sattuma? Onko sitä olemassa vaikuttamassa?
"Uskonnollinen kasvatus on lajissaan sairainta - se raiskaa lapsen mielen - LOPULLISESTI! " "
Mikä on tämä laji, jossa uskonnollinen kasvatus kilpailee? Kasvatus?
Ai että raiskaa lapsen mielen, kun selitetään maailma sellaisella tavalla jonka lapsikin ymmärtää ja jonka hän kestää. Pitäisikö sinusta sitten lapsille selittää jotain hiton kummallisia houreita singulariteeteista, ajan ja avaruuden kieroutumista, kaiken maallisuudesta ja katoavaisuudesta, lisääntymisestä ainoana elämän tarkoituxena (*tirsk*), kaiken lopullisesta turhuudesta ja väliaikaisuudesta, elämän sattumanvaraisuudesta ja maailman tunnottomasta, järjettömästä, tarkoituxettomasta julmuudesta...?
Sehän se vasta raiskausta olisi.
"Pitäisikö sinusta sitten lapsille selittää jotain hiton kummallisia houreita singulariteeteista..."
Lainaanpa evoolyytiö-tjööriä-tiedeuskontoirwailuani 28.9.2007, tuon kyllä kestää pistää uudestaan näytille; etenkin kun kukaan tiedeuskoinen ei ole sitä kommentoinut :3
"
Tietenkään elämä ja organismit eivät synny itsestään. Aine syntyy. Alussa ei ollut mitään tyhmää jumalaa, vaan äärettömän pieni piste johon kaiken maailmankaikkeuden materia oli puristunut. Ja se oli ÄÄRETTÖMÄN pieni. Eli sen halkaisija oli nolla., Kuitenkin se sisälsi kaiken maailmankauden massan ei-missään-tilavuudessaan. Sen ulkopuolella ei ollut mitään. Ja näin oli joko olemattoman tai äärettömän ajan, kunnes ihan sattumalta piste räjähti,..... xD *rupesi oikeasti nauramaan ääneen*
Kato vähän omia tiedesatujas ennenkun haukut muita versioita tuulesta temmatuix. En edes jatka tuota pisteilyäni, vaikka -huom- voisin.
"