"Nastat turvallisuutta arvostavan valinta"

Suosittelen lukemaan kokeneen HS:n autotoimittajan TM:n testeihin perustuvan kiihkottoman arvion nasta- ja kitkarenkaiden hyödyistä ennen omaa valintaa.

Nastat vai kitkat?
Julkaistu: HS 6.10.2007 00:00

Timo Turkula

2000–luvun alussa kitkarenkaiden kuviteltiin syrjäyttävän nastarenkaat pian kokonaan. Toisin kävi. Vajaat 20 prosenttia suomalaisista valitsee kitkat. Enemmistö, yli 80 prosenttia suomalaisista henkilöauton käyttäjistä valitsee nastarenkaat – järkevistä syistä.

Nastarengas pystyy tasaamaan tien pinnan kitkavaihteluita paremmin kuin nastaton. Lumisella tiellä molemmat pitävät, mutta jäisellä tiellä nastarenkaan pito on merkittävästi kitkarenkaita parempi.


Nastarenkaiden edut ovat suurimmillaan Etelä-Suomessa, rannikkoseudulla, taajamissa, kehäteillä ja muilla vilkaasti liikennöidyillä väylillä, missä tilapäisesti voi esiintyä vaikeasti havaittavaa mustaa jäätä.

Kelit vaihtelevat nopeasti sulista pääteistä jäisiin risteyksiin, siltoihin, ramppeihin ja pikkuteihin.

Mustaa jäätä esiintyy lämpötilan vaihdellessa nollan tuntumassa. Rannikkoseudun tai muun vesistön läheisyyden aiheuttama kosteus lisää teiden jäätymistä. Pääväylien vilkas liikenne ja nastattomilla renkailla kulkevat raskaat ajoneuvot, esimerkiksi bussit lisäävät risteysten, ramppien ja ajoväylien kiilloittumista vaikealla kelillä.

Nastat antavat jäisellä tiellä lyhyemmän jarrutusmatkan ja enemmän sivuttaispitoa. Hallittavuus on parempi ja mahdollisen sivuluisun oikaisu helpompaa. Myös lukkiutumattomat ABS-jarrut ja ESC-ajonvakautus toimivat tehokkaammin nastarenkaiden kanssa.


Vastoin yleistä käsitystä jämäkät nastarenkaat voivat olla myös sulalla asfaltilla ajettavuudeltaan paremmat kuin pehmeät kitkarenkaat. Asia tuli esille uusimmassa Tekniikan Maailman rengasvertailussa. Nastarengas on edelleen turvallisuutta arvostavan valinta.


Nastojen suurin haitta on meluisuus. Lisäksi ne kuluttavat tietä ja nostattavat pölyä. Ajossa irtoava nasta saattaa lennähtää takana tulevan tuulilasiin.

Tuotekehittelyllä nastojen tietä kuluttava vaikutus on pudonnut neljännekseen 15 vuoden aikana. Yhteiskunnan kannalta nastojen antama turvallisuuslisä kattaa teiden lisääntyneestä kulumisesta aiheutuneet lisäkustannukset.


Nastaton talvirengas eli kitkarengas on hiljainen, pehmeän kumiseoksen ansiosta jopa kesärengastakin äänettömämpi. Kitkarengas pitää erittäin hyvin lumisilla teillä ja on mukavan hiljainen sulalla tiellä.

Kitkarenkaat voi vaihtaa syksyllä hyvissä ajoin alle. Jos autolla ajetaan talvella ulkomailla, kitkarengas on hyvä valinta, sillä monissa maissa on nastarengaskielto.

Kitkarenkaiden haitat korostuvat vaikealla talvikelillä lämpötilan vaihdellessa. Kitkarenkaiden pito jäisellä tiellä on heikompi kuin nastarenkaiden. Kitkarenkaat vaativat erityisen ennakoivaa ajotapaa liukkaissa risteyksissä ja jäisillä teillä. Kitkarenkaiden ajettavuus ja pito jäällä ja asfaltilla ei ole paras mahdollinen.


Suuri pidon vaihtelu on kitkarenkaiden pahin ongelma. Lumella kitkat pitävät mainiosti, mutta kiilloittuneella, jäisellä tiellä pito voi romahtaa. Kitkarenkailla on suurempi riski joutua äkilliseen sivuluisuun kaarreajossa tai kaistanvaihdossa tapahtuneen ajovirheen vuoksi.

Kitkarenkaillakin pärjää mainiosti, kun kuljettaja tiedostaa kitkojen heikot ominaisuudet jäätävällä kelillä ja sopeuttaa ajotavan kelin ja rengastyypin mukaan.


Kitkarenkaat ovat talvirenkaat, jotka eivät sovi kesäkäyttöön. Kitkarenkaissa on pehmeä kumiseos ja kulutuspinnan runsas lamellointi. Kesäkuumalla kitkat kuluvat nopeasti.

Auton hallittavuus äkkitilanteessa kesäkelillä on kitkarenkailla huomattavasti heikompi kuin oikeilla kesärenkailla. Eri kitkarengastyyppien pito-ominaisuuksissa on suuria eroja.


Renkaita hankittaessa kannattaa varmistaa, että kyseessä on Pohjolan oloihin suunnitellut kitkarenkaat. Keski-Eurooppaan tarkoitetut nopean ajon kitkarenkaat eivät anna parasta mahdollista pitoa Suomen vaikeissa olosuhteissa.
7604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Faktaa on, että kitkarenkailla kolaroidaan vähemmän ajokilometrejä kohden.

Äänestä
  • turha on valittaa että kitkat olisi turvallisemmat eiväthän ne ole. on olemassa kitkanasta renkaita ja varmasti pitää paremmin kuin yksikään kitkarengas. tollaiset paskan puhujat voivat laittaa ne kitkarenkaat aivan oman auton alle :D tästä voi väitellä mutta miten voit sanoa että kitkarengas olisi turvallisempi kuin kitkanastarengas jossa on siis kitkarengas ja nastoilla. idiot!

    Äänestä

tarkoitat?

Äänestä
  • Ahaa, sinulle on vierasta tuo turvallisuus-käsite liikenteessä. Yleensä se liittyy onnettomuuksien mahdollisimman tehokkaaseen välttämiseen.

    Äänestä

  • tarkoitan kirjoitti:

    Ahaa, sinulle on vierasta tuo turvallisuus-käsite liikenteessä. Yleensä se liittyy onnettomuuksien mahdollisimman tehokkaaseen välttämiseen.

    kiinni vaan vauhdista.

    Äänestä

Siinä on molemmista rengastyypeistä varsin selkeästi kerrottu hyvät ja huonot puolet. Kukin valitkoot sen rengaskerran, jolla pärjää tai luulee pärjäävänsä. Kumpikaan rengastyyppi ei kuitenkaan kesää tee, joten se lopullinen turvallisuus on jokaisen korvien välissä.

Tuon autotoimittajan tekstin myötä voimmekin lopettaa tämän jokavuotisen ja naurettavan väännön renkaiden paremmuudesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukekaa tämä kirjoitti:

Suosittelen lukemaan kokeneen HS:n autotoimittajan TM:n testeihin perustuvan kiihkottoman arvion nasta- ja kitkarenkaiden hyödyistä ennen omaa valintaa.

Nastat vai kitkat?
Julkaistu: HS 6.10.2007 00:00

Timo Turkula

2000–luvun alussa kitkarenkaiden kuviteltiin syrjäyttävän nastarenkaat pian kokonaan. Toisin kävi. Vajaat 20 prosenttia suomalaisista valitsee kitkat. Enemmistö, yli 80 prosenttia suomalaisista henkilöauton käyttäjistä valitsee nastarenkaat – järkevistä syistä.

Nastarengas pystyy tasaamaan tien pinnan kitkavaihteluita paremmin kuin nastaton. Lumisella tiellä molemmat pitävät, mutta jäisellä tiellä nastarenkaan pito on merkittävästi kitkarenkaita parempi.


Nastarenkaiden edut ovat suurimmillaan Etelä-Suomessa, rannikkoseudulla, taajamissa, kehäteillä ja muilla vilkaasti liikennöidyillä väylillä, missä tilapäisesti voi esiintyä vaikeasti havaittavaa mustaa jäätä.

Kelit vaihtelevat nopeasti sulista pääteistä jäisiin risteyksiin, siltoihin, ramppeihin ja pikkuteihin.

Mustaa jäätä esiintyy lämpötilan vaihdellessa nollan tuntumassa. Rannikkoseudun tai muun vesistön läheisyyden aiheuttama kosteus lisää teiden jäätymistä. Pääväylien vilkas liikenne ja nastattomilla renkailla kulkevat raskaat ajoneuvot, esimerkiksi bussit lisäävät risteysten, ramppien ja ajoväylien kiilloittumista vaikealla kelillä.

Nastat antavat jäisellä tiellä lyhyemmän jarrutusmatkan ja enemmän sivuttaispitoa. Hallittavuus on parempi ja mahdollisen sivuluisun oikaisu helpompaa. Myös lukkiutumattomat ABS-jarrut ja ESC-ajonvakautus toimivat tehokkaammin nastarenkaiden kanssa.


Vastoin yleistä käsitystä jämäkät nastarenkaat voivat olla myös sulalla asfaltilla ajettavuudeltaan paremmat kuin pehmeät kitkarenkaat. Asia tuli esille uusimmassa Tekniikan Maailman rengasvertailussa. Nastarengas on edelleen turvallisuutta arvostavan valinta.


Nastojen suurin haitta on meluisuus. Lisäksi ne kuluttavat tietä ja nostattavat pölyä. Ajossa irtoava nasta saattaa lennähtää takana tulevan tuulilasiin.

Tuotekehittelyllä nastojen tietä kuluttava vaikutus on pudonnut neljännekseen 15 vuoden aikana. Yhteiskunnan kannalta nastojen antama turvallisuuslisä kattaa teiden lisääntyneestä kulumisesta aiheutuneet lisäkustannukset.


Nastaton talvirengas eli kitkarengas on hiljainen, pehmeän kumiseoksen ansiosta jopa kesärengastakin äänettömämpi. Kitkarengas pitää erittäin hyvin lumisilla teillä ja on mukavan hiljainen sulalla tiellä.

Kitkarenkaat voi vaihtaa syksyllä hyvissä ajoin alle. Jos autolla ajetaan talvella ulkomailla, kitkarengas on hyvä valinta, sillä monissa maissa on nastarengaskielto.

Kitkarenkaiden haitat korostuvat vaikealla talvikelillä lämpötilan vaihdellessa. Kitkarenkaiden pito jäisellä tiellä on heikompi kuin nastarenkaiden. Kitkarenkaat vaativat erityisen ennakoivaa ajotapaa liukkaissa risteyksissä ja jäisillä teillä. Kitkarenkaiden ajettavuus ja pito jäällä ja asfaltilla ei ole paras mahdollinen.


Suuri pidon vaihtelu on kitkarenkaiden pahin ongelma. Lumella kitkat pitävät mainiosti, mutta kiilloittuneella, jäisellä tiellä pito voi romahtaa. Kitkarenkailla on suurempi riski joutua äkilliseen sivuluisuun kaarreajossa tai kaistanvaihdossa tapahtuneen ajovirheen vuoksi.

Kitkarenkaillakin pärjää mainiosti, kun kuljettaja tiedostaa kitkojen heikot ominaisuudet jäätävällä kelillä ja sopeuttaa ajotavan kelin ja rengastyypin mukaan.


Kitkarenkaat ovat talvirenkaat, jotka eivät sovi kesäkäyttöön. Kitkarenkaissa on pehmeä kumiseos ja kulutuspinnan runsas lamellointi. Kesäkuumalla kitkat kuluvat nopeasti.

Auton hallittavuus äkkitilanteessa kesäkelillä on kitkarenkailla huomattavasti heikompi kuin oikeilla kesärenkailla. Eri kitkarengastyyppien pito-ominaisuuksissa on suuria eroja.


Renkaita hankittaessa kannattaa varmistaa, että kyseessä on Pohjolan oloihin suunnitellut kitkarenkaat. Keski-Eurooppaan tarkoitetut nopean ajon kitkarenkaat eivät anna parasta mahdollista pitoa Suomen vaikeissa olosuhteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu