Koska teitä pyörii paljon ateismi- palstalla moni epäilee, että olette alkaneet etsiä uutta suuntaa elämällenne ja haluatte kenties hylätä elämäänne kahlehtivan uskon.
Tässä muutamia ohjeita joita seuraamalla pääsette alkuun uudessa usko- vapaassa elämässänne:
* Kuoleman jälkeen ei ole elämää.
Eikö olekin helpottavaa saada tietää, että voi elää elämänsä lunkisti ja pingoittamatta, sillä kun kuolee sitä tosiaankin kuolee. Ei tarvi ottaa stressiä mahdollisesta ylä- tai alakerran pestistä. Ei tarvi kelata onko ollut tarpeeksi hyvä päästäkseen taivaaseen. Jokainen ihminen on tarpeeksi hyvä muuttuakseen mullaksi.
* Ihminen ei ole mitenkään erityisen ainutlaatuinen luomus.
Eikö olekin helpottavaa tietää, että oma pikku itsekeskeinen "minä" ei ollutkaan maailman keskipiste. Sen jälkeen voi elää lunkisti kun tietää, että jokainen ihminen on tasavertainen EI jumalan silmissä, vaan OMISSA silmissä. Sen jälkeen on hyvä katsella maailman eläimiä ja muita ölliäisiä, että siinäpä vasta mainio otus eikä niitä tarvitse enää pelätä. Lisäksi on suurenmoinen vapauden- ja helpotuksentunne, kun tietää, että kellään ei ollutkaan suunnitelmia elämäni suhteen vaan voi itse valita elääkö "hyvin" vai ei.
Tässä pari ihqua ohjetta näin alkuun, joita pohtimalla pääsee pitkälle uudessa ihanassa usko-
vapaassa elämässä. Tämä tuo mukanaan seuraavia elämää helpottavia tekijöitä:
- Suvaitsevaisuus
- Hullut "ihminen on herra"- ajatukset häviävät
- Keskikaljapöhnästä nauttiminen (halutessa) ja
raikkaat aamukänni- keskustelut
- Lähimmäisenrakkaus kasvaa
- Turha tiukkapipoisuus häviää ja vanne pään
ympärillä löystyy, yms yms.
Vastaan mielelläni kaikille uskovaisille, jos haluatte lisätietoa. Muut ei-uskovaiset, kuten M-ilian, Kössönöm, puusilimä, ym ym vastaavat myös
mielellään uutta ja ihqua uskosta vapaata elämää koskeviin kysymyksiin.
Rakkaudella Teidän Olli Älämölö
Tässä muutamia ohjeita joita seuraamalla pääsette alkuun uudessa usko- vapaassa elämässänne:
* Kuoleman jälkeen ei ole elämää.
Eikö olekin helpottavaa saada tietää, että voi elää elämänsä lunkisti ja pingoittamatta, sillä kun kuolee sitä tosiaankin kuolee. Ei tarvi ottaa stressiä mahdollisesta ylä- tai alakerran pestistä. Ei tarvi kelata onko ollut tarpeeksi hyvä päästäkseen taivaaseen. Jokainen ihminen on tarpeeksi hyvä muuttuakseen mullaksi.
* Ihminen ei ole mitenkään erityisen ainutlaatuinen luomus.
Eikö olekin helpottavaa tietää, että oma pikku itsekeskeinen "minä" ei ollutkaan maailman keskipiste. Sen jälkeen voi elää lunkisti kun tietää, että jokainen ihminen on tasavertainen EI jumalan silmissä, vaan OMISSA silmissä. Sen jälkeen on hyvä katsella maailman eläimiä ja muita ölliäisiä, että siinäpä vasta mainio otus eikä niitä tarvitse enää pelätä. Lisäksi on suurenmoinen vapauden- ja helpotuksentunne, kun tietää, että kellään ei ollutkaan suunnitelmia elämäni suhteen vaan voi itse valita elääkö "hyvin" vai ei.
Tässä pari ihqua ohjetta näin alkuun, joita pohtimalla pääsee pitkälle uudessa ihanassa usko-
vapaassa elämässä. Tämä tuo mukanaan seuraavia elämää helpottavia tekijöitä:
- Suvaitsevaisuus
- Hullut "ihminen on herra"- ajatukset häviävät
- Keskikaljapöhnästä nauttiminen (halutessa) ja
raikkaat aamukänni- keskustelut
- Lähimmäisenrakkaus kasvaa
- Turha tiukkapipoisuus häviää ja vanne pään
ympärillä löystyy, yms yms.
Vastaan mielelläni kaikille uskovaisille, jos haluatte lisätietoa. Muut ei-uskovaiset, kuten M-ilian, Kössönöm, puusilimä, ym ym vastaavat myös
mielellään uutta ja ihqua uskosta vapaata elämää koskeviin kysymyksiin.
Rakkaudella Teidän Olli Älämölö
Vastaukset 14
Vanhimmat
uskonnottomien elämästä. Lisäisin tuohon vielä sen, että kannattaa ihan oikein ajatuksen kanssa lukea raamattu ja jossain lopputekstien kohdalla luulisi jokaisen alkavan ihmettelemään, että MITÄH! Ja sitten sen teoksen voi nakata kirjahyllyn K-15 osastoon.
" Eikö olekin helpottavaa tietää, että oma pikku itsekeskeinen "minä" ei ollutkaan maailman keskipiste. "
Bubastikselle. Hänen mielestään jokainen on maailman keskipiste ja maailmankaikkeus antaa pyytäjälle kaiken minkä pyytäjä haluaa ja katso, maailmankaikkeus polvistuu edessäsi.
""Jeesus rakastaa minua ja jumala rakastaa minua ja minä olen valittu ja minä olen oikeassa ja minä olen parempi kuin muut ja minä pääsen taivaaseen".
Jeesus rakastaa sinua ja Jumala rakastaa sinua, sinut on kutsuttu, et ole parempi kuin muutkaan ja pääset taivaaseen, jos uskot Kristuksen kuolleen sinunkin puolestasi ristillä ja sovittaneen syntisi ja lunastaneen sinut vapaaksi synnin orjuudesta.
Parempaa se ei sinustakaan tee.
"Saavutettu etu on aina saavutettu etu."
Juoksisitko takaisin palavaan taloon, jos sinut olisi pelastettu sieltä ulos?
Itsekeskeinen, itseään hyvänä pitävä ihminen kokee, ettei hän tarvitse Jumalan armoa. Hän on niin hyvä ihminen, että jos taivas on olemassa, niin hän pääsee sinne hyvyytensä tähden.
Itseään maailman keskipisteenä pitävä ihminen pettyy pahasti, koska hän ei sitä olekaan Jumalan silmissä, vaan Hänen rakas Poikansa Kristus. Yksikään ihminen ei koskaan saa sellaista asemaa Jumalan silmissä.
"13 Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, 14 hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. 15 Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.
16 Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. 17 Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa.
18 Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen."(Kol.1:13-18)
sanasi yleisesti kaikille ei-uskoville, että me olemme niin itsekeskeisiä, että armo yms ei kiinnosta.
Ensinnäkin, jos Jumala rakasti poikaansa miksi hän uhrasi Jeesuksen? Se on uskomatonta. Te sanotte, että hän uhrasi poikansa, jotta ihminen, joka häneen uskoo saisi iänkaikkisen elämän.
Tämä kuulostaa kiristykseltä ja sitä se onkin. Jos mahdollista, tulen esittämään esitutkintapyynnön viranomaisille laittomasta kiristyksestä.
Jos siis minun puolestani tehdään haluamattani jotain, varsinkin ennen syntymääni, ja sen jälkeen tullaan vaatimaan vastapalveluksia, se jos mikä on
kieroa. Se on vähänkuin vakuutuspaperin pienellä präntätty.
Siksi en voi käsittää mikä taika siinä Jumala uhrasi poikansa jutussa on.
Palavan talon vertaus on hyvä, mutta ei sovi ehkä yleistystasolle asti. Jos sinun elämäsi oli ennen uskoontuloa elämää palavassa talossa miten voit väittää, että se olisi sitä kaikilla...?
"Koska teitä pyörii paljon ateismi- palstalla moni epäilee, että olette alkaneet etsiä uutta suuntaa elämällenne ja haluatte kenties hylätä elämäänne kahlehtivan uskon. "
"1 Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen."
"13 Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne."
"Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista,"
Mistä kahleista sinä oikein puhut?
"Ei tarvi ottaa stressiä mahdollisesta ylä- tai alakerran pestistä. Ei tarvi kelata onko ollut tarpeeksi hyvä päästäkseen taivaaseen."
"6 Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa
7 osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen.
8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
9 Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. "
"1 Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa."
"24 "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään."
"37 Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois."
Ei ole stressiä, ei. Ei tarvitse miettiä, onko riittävän hyvä päästäkseen Taivaaseen, koska Kristus on avannut tien sinne ja armosta mekin sinne pääsemme. Mukavaa ja stressitöntä on elämä Jumalan kämmenellä.
"Lisäksi on suurenmoinen vapauden- ja helpotuksentunne, kun tietää, että kellään ei ollutkaan suunnitelmia elämäni suhteen vaan voi itse valita elääkö "hyvin" vai ei."
Suunnitelma ei ole sama asia kuin määräys. Voin edelleenkin itse valita elänkö elämäni hyvin vai en.
"- Suvaitsevaisuus"
Minkä suhteen?
"- Hullut "ihminen on herra"- ajatukset häviävät "
Mutta ihminen ja äly on kaiken mitta, niinkö?
"- Keskikaljapöhnästä nauttiminen (halutessa) ja
raikkaat aamukänni- keskustelut "
Kiitos, en kaipaa niitä yhtään.
"- Lähimmäisenrakkaus kasvaa"
Juu, se on tälläkin palstalla nähty.
"- Turha tiukkapipoisuus häviää ja vanne pään
ympärillä löystyy, yms yms."
Missä asioissa?
"Vastaan mielelläni kaikille uskovaisille, jos haluatte lisätietoa."
Elin yli 30 vuotta ilman uskoa, enkä vajaan kolmen vuoden aikana ole aikaa vielä unohtanut, joten kiitos tarjouksesta, mutta ei kiitos.
Kuten aikaisemmin varmaan luit olen suunnitellut lähteväni ensi kesän uskonfestareille levittämään "vastailosanomaa". Kohderyhmänä ovat uskovaisten piirissä elävät ihmiset, jotka ovat alkaneet epäillä uskon mielekkyyttä, mutta jotka eivät osaa tai uskalla tehdä päätöksiä mm uskonnollisten yhteisöjen painostuksesta johtuen ja erota.
Sinä et selvästikään kuulu kohderyhmääni. Olet vielä uskon "ensihuumassa", kuherteluvaiheessa, jolloin kaikki näyttää ihanalta ja auvoisalta. Elit kurjaa elämää ennen uskoasi ja periaatteessa ymmärrän, että et halua heittää uskoasi pois, koska elämänlaatusi on parantunut huomattavasti.
Enkä yritäkään "käännyttää" sinua. Olen iloinen puolestasi ja toivon onnea valitsemallasi tiellä.
Kuten sanoin, että jos alat epäillä, niin tiedät kyllä, että vastaan...
Huitsinnevada.com sivustoon. En muista tarkkaa osoitetta. Sieltä saat varmasti hyvää materiaalia vastaväitteille.
" Elit kurjaa elämää ennen uskoasi ja periaatteessa ymmärrän, että et halua heittää uskoasi pois, koska elämänlaatusi on parantunut huomattavasti. "
Juttelin itseasiassa eilen vaimoni kanssa aiheesta ja olen jo aikaisemminkin pohtinut, että pitikö tuo paikkaansa? Ennen uskoontuloani elämäni itseasiassa oli paremmin kuin pitkään aikaan. Minulla oli vakituinen duuni, vakituinen ja onnellinen parisuhde, olin fyysisesti hyvässä kunnossa, maratoni oli juuri tulossa jne.
On totta, että usko on tuonut vielä tuohonkin verrattuna elämänlaatua lisää. En kuitenkaan voi sanoa, että olisin elänyt huonolaatuista elämää ennen uskoontuloani, enkä oikeastaan koskaan elämässäni. Välillä on ollut tietenkin taloudellisesti tiukkaa (opiskeluaikoina) kuten monilla muuillakin. Kankkusaamuista olen minäkin osani kärsinyt ja Freukkareiden sanoin:"Koskaan en ole ruman naisen kanssa sänkyyn mennyt, mutta..." Eli sellaista aika keskiverto suomalaista elämää olin viettänyt.
"Kuten sanoin, että jos alat epäillä, niin tiedät kyllä, että vastaan... "
Epäilen joka päivä, vähintään ainakin viikottain. Se kuuluu uskoon.
"Olet vielä uskon "ensihuumassa", kuherteluvaiheessa, jolloin kaikki näyttää ihanalta ja auvoisalta."
No tjaa, jouduin työttömäksi aika pian uskoontuloni jälkeen, eikä arki aina olen niin ihanaa ja auvoista ulkoisesti. Moottoripyörä teki stopin ja remppa maksaa. Auto kiukuttelee, eikä duunikaan aina maistu niin hyvältä, kun näitä hommia on tehnyt pian kymmenen vuotta.
Sisäinen ilo on silti synkkinäkin päivinä läsnä ja kiitä Herraa myös vastoinkäymisistä, sillä ne kasvattavat kestävyyteen ja luotan Hänellä olevan keinot umpikujasta ulos, jos sellainen tulee.
Toivotan sinulle onnea ja menestystä "vastailosanoman" julistuksessa. Koko ikänsä uskossa oleviin tai siihen kasvaneihin voit onnistua vaikuttamaankin, koska he saattavat halutakin maistaa "maailman" hedelmää, mutta jo lähes kaiken maailmassa kokeneille tuskin voit antaa mitään uutta... Tsemppiä silti hankkeellesi!
No ehkä vielä täällä maan päällä;)
Jeesuksen käsky.Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille, se joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, joka ei usko on jo tuomittu kadotukseen. Markuksen evankeliumi 16:15-16.
Toisaalla Jeesus sanoo:Te olette minun todistajiani.
Mäpä yritän tiivistää ateistin elämän vielä paremmin:
Sä päätät ihan itse.
Olisko joku muu sanajärjestys iskevämpi? No tajuatte varmaan idean. Ateistit ainakin, luulisin. :D
Muutamia lisäyksiä perusprinsiippeihin, kuten Tami Tamminen sanoisi:
* Jumalan olemassaoloa on turha miettiä.
Jumala voi olla olemassa, mutta yhtä hyvin hän voi olla olematta olemassa. Niinkauan kuin asiaan ei saada selvyyttä muutoinkuin uskon kautta, asia on hypoteettinen kysymys ja näinollen turhaa horinaa. Sen sijaan voi keskittyä tärkeämpiin asioihin kuten liikakansoitus, maapallon muuttumin pikkuhiljaa suureksi kaatopaikaksi, eläinten ja muiden ölliäisten sukupuutot ihmisen toimesta, ylipäätään äklöttävä eläinten kohtelu yms.
Ihmiskunnan elämä muistuttaa muutenkin sikaa, jota se syö; ensin älykästä eläintä pidetään häkissä, jossa eläin ei pysty liikkumaan ja lopulta se teurastetaan ja tungetaan omaan suoleensa.
* Maailma perustuu "tyhjyyteen".
Jos lopettaa hetkeksi ajattelun voi huomata, että karavaani jatkaa silti kulkuaan. Ihmisen ajatukset
"suuremmasta" lakkaavat sillä hetkellä olemasta sen merkittävämpiä. Samoin lakkaa sielu/mieli/ tai miksi sitä kukin kutsuu, olemasta kun kuolee. Ikävä läheisen kuoleman johdosta saattaa aiheuttaa
olon, että kaikki ei voi olla turhaa ja silloin alkaa haaveilu tapaamisesta tuonpuoleisessa.
Mutta kaikki on "turhaa". Kaikki mitä pyristelee ja sätkii elämänsä aikana häviää samalla hetkellä kuin kuolee. Vain usva jatkaa kellumista veden päällä... kunnes auringon tultua häviää.
"Ei tarvi kelata onko ollut tarpeeksi hyvä päästäkseen taivaaseen."
Kaikki uskovaisethan automaattisesti olettavat, että juuri HÄN on ollut tarpeeksi "hyvä" päästäkseen taivaaseen.
"Kaikki uskovaisethan automaattisesti olettavat, että juuri HÄN on ollut tarpeeksi "hyvä" päästäkseen taivaaseen. "
"8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. 9 Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä "
Uskovat ajattelevat, että koska kukaan ei ole tarpeeksi hyvä päästäkseen taivaaseen, Jeesus tuli maan päälle ja kuoli jokaisen syntien tähden, jotta jokainen riippumatta kuinka hyvä hän on, pääsisi taivaaseen uskonsa kautta, eikä hyvien tekojen tähden. Kuka tämän hyvyyden voisi mitata?
Yksikään uskova ei voi vedota hyvyyteensä, vaan siihen mitä Kristus on tehnyt.
niin silti monet niin tekevät.
"Yksikään uskova ei voi vedota hyvyyteensä, vaan siihen mitä Kristus on tehnyt."