Anneli Jäättenmäki julkaisi asikirjan, jonka oli saanut haltuunsa. Se on arvokas teko. Jäätteenmäelle pitäisi antaa tiedonjulkistamispalkinto.
Milloinkahan pääkaupungin sanomalehdistö kykenee vastaavaan ensimmäisen kerran.
Suomessa vallitsee erkkolainen itsesensuuri. Hiljaa hyvä tulee, Kissinger välittää.
Milloinkahan pääkaupungin sanomalehdistö kykenee vastaavaan ensimmäisen kerran.
Suomessa vallitsee erkkolainen itsesensuuri. Hiljaa hyvä tulee, Kissinger välittää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on rahapula, eläkeläinen, mutta näyttää olevan noilla lehtitukeasaavillakin. Tällaiseenko ne verorahamme menevät? P:n jauhamiseen ja tosiasioiden peittämiseen. Milloinka saamme tietää, mitä maksoi ylimääräistä liksaa toimittajalle tämä Lipposen ja Jäätteenmäen juttu.
Annelille vaikka kansalaiskeräyksellä toimitettu tiedonjulkistamispalkinto. Näin on näreet.
Mitä tekemistä tällä Kissingerillä on suomalaisen sanomalehdistön kanssa. Olisitte hiljaa, kun kirjoitatte läpiä päähänne.
että on asioista samaa mieltä. Kissinger ja Bush antavat ohjeita. Ei voi olla sattumaa ja hämmästyttävää yllätystä kaikki se samanmielisyys.
Eihän Jäättenmäki ole edes myöntänyt pitävänsä hallussaan mitään sellaista asiakirjaa eikä koskaan sellaista saaneensa. Kohta se ei muista sellaista koskaan nähneensä saati sellaisesta koskaan kuullensa.
Niin että mistä hyvästä Anneli pitäisi palkita?
Jos valehtelijoiden klubi vielä olisi niin...
Minusta Jäätteenmäki on hyvin epäluotettava henkilö, joka ei todellakaan passaa päämiministeriksi. Jos jossain lapussa lukee että salainen, niin moista ei saisi tuoda mediaan. Tosin sekin on kyseenalaista, että millaisiin asiakirjoihin tuo salaisen leiman saa ja pitää laittaa.
olen samaa mieltä.
jos itse olsisin ollut (kiva jossitella :)) samassa tilantessa niin olisin joko ilmiantanut vuodon(olisi varmaan näyttänyt hyvältä ansioluettelosta) tai jos vuotaja on ystävä tai samalla puolella niin estänyt vuodon(eli en olisi ottanut vastaan paperia). sen jälkeen olisi voinnut yrittää saada paperin julkiseksi, jos siihen ei kerran ole mitään perusteita että se on salainen. jos se oltaisinin saatu julkiseksi niin sitten oltaisiin jaettu se lehdistöön riepoteltavaksi ja käytetty lehdistön sitaatteja vaaliaseena.