DieselPark-nimistä raskaan liikenteen rataa puuhastellaan Vihtiin, Olkkalaan. Radan tilatarve
on 200-300ha, puhutaan jopa 400 ha:n alueesta. Tilatarve on siis hyvin, hyvin huomattava. Tällainen rata aiheuttaisi laajalle alueelle vakavia häiriöitä. Häiriöt ulottuisivat selvästi myös pitkälle rata-alueen ulkopuolelle. Ratahanke muodostaa vakavan uhkan luonnolle sekä ennenkaikkea ihmisille sekä heidän perheilleen.
taloudelliset vaikutukset perheille ovat hyvin negatiiviset. Radan aiheuttama huomattava raskaan liikenteen lisäys on riskitekijä myös yhdysteillä. On käsittämätöntä miksi noin mammuttimainen rata pitää sijoittaa pienen kylän alueelle. On ilmeisen selvää, että häiriöt ovat niin suuri uhka, että kukaan ei sitä halua alueelleen. Radalla ajetaan ja melua syntyy sekä arkena että viikonvaihteissa. Tällainen autorata pitää sijoittaa, jos sitä nyt ylipäätään ollenkaan tarvitaan siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa. Todellisuudessa tällaista rataa ei tarvita pääkaupunkiseudulla, ei Vihdissä, ei myöskään Olkkalassa. Olkkalalaisille siitä ei ole yhtään mitään hyötyä! Autot voivat kyllä ajaa radalleen helposti kauemmas. Etelä-Suomessa on jo nyt monia autoratoja, joista saadut kokemukset antavat aihetta huoleen. Näitä jo olemassa olevia ratoja pitäisi ilman muuta voida käyttää tähän hankkeeseen. Ainakin sitä tulisi harkita.
Asukkaita huolestuttaa myös se, että kunnanjohto on viime vuosina viis veisannut asukkaidensa mielipiteistä. Kunnan pitäisi huolehtia asukkaistaan ja puolustaa heidän kotejaan. Nyt ei niin tapahdu. Nyt kunta on taas kyykyttämässä sitä yhtä ja samaa kylää ja sen asukkaita. Miksi, miksi, miksi? Viimeaikaiset taloudelliset laskelmat, niinkuin ne on esitetty, eivät tahdo kestää kriittistä tarkastelua. Radan osalta on odotettavissa yhtä "laadukkaita" perusteluja. Olkkalasta lopetettiin koulu ja nyt alue aiotaan tuhota lopullisesti luontoarvoiltaan sekä viihtyvyydeltään. Alueella on mm arvokkaita kartanoita ja suomalaista järvimaisemaa. Näitä arvoja tulee suojella. Hanke suorastaan halventaa sitä arvokasta työtä, jota J.Pulla on tehnyt kartanoperinteen hyväksi. Ihmettelemme Vihdin kunnanjohdon arvomaailmaa jos se näin huonoa hanketta kannattaa. Jos pelkomme toteutuu niin yksi asia on varma. Kunnanjohdon epäsuosio alueella kasvaa huomattavasti. Uskomme, että kaikki valitustiet tullaan siinä tapauksessa käymään läpi.

Vastaukset 21
Vanhimmat
koko asiaa.olkkalaan ei todellakaan puuhata mitään formularataa.nykydieselien päästöt sekä äänet ovat hyvin hallittuja.mieleeni tulee yksi jo edesmennyt vihdin edustaja niiltä main.hänen mielipiteensä oli vastaan panin,vaikka asiasta en mitään tiennytkään.
Muista tämä Afrikkalainen viisaus, jonka mukaan meidän täytyy nykyhetkeä ymmärtääksemme tuntea historiaa seitsemän esi-isän elämän verran ja päätöksiä tehdessämme ajateltava lapsenlapsiamme seitsemän sukupolven päähän.
Koeta ymmärtää tuon viisauden MERKITYS oikein!
Ja mietippä sitä mitä sinulta asukkaat odottavat.
Surullinen asia jos tuo toteutuu.
Paheksuttava suunnitelma. Vähän eteenpäin Porintien varressa on jo moinen laitos olemassa. Ei sellaista tänne enään tarvita!
200 - 400 ha muuttaa ympäristöä peruuttamattomasti.
Rakentakaa tällainen rallirata omalle pihallenne mutta älkää minun pihalleni!!!!!
Nyt nähdään, onko tapahtunut mitään kehitystä päättäjissä vai ovat jymähtäneet paikoilleen. Jyrätäänkö rata väkisin asukkaista riippumatta
Vastustan rataa Olkkalaan.
1.Koulun korjauksen peruutus. 2.Koulun lopetus. 3. Järvimaiseman peittäminen kyläläisiltä. 4. Ei kevyen liikenteen väyliä vaikka raskas soraralli kulkee nyt Haavistosta. 5. Annettujen lupausten pettäminen. 6. Jättimäinen rata keskelle kylää. KYLLÄ ON KUNNANJOHDOLLA JOTAIN VAHVASTI YHTÄ KYLÄÄ JA SEN ASUKKAITA VASTAAN! JÄTTÄKÄÄ MEIDÄT JO RAUHAAN!
Kuules "ihminen", oletko miettinyt asiaa yhtään järjellä, ei kyseessä ole mikään 300 hehtaarin aukko keskelle kaunista luontoa, vaan yksinkertaisesti rata joka ei ole tavallista tietä kummempi. Mitä turvallisuuteen tulee, niin voit kuvitella, että ei sinne nyt mitään kersoja päästetä talsimaan oman onnensa nojassa, vaan alue mitä todennäköisimmin aidataan ja hyvin. Ympäristökuormituksia on myös turha pelätä, vai onko esim. Haavistontie ympäristöhaitta??? Kyse on aivan tavallisesta asvaltista, ei mistään jätteiden hautaamisesta, eikä tälläiselle hankkeelle anneta ympäristölupaa ihan helpolla, eli älä huoli, ympäristö on turvassa ja mitä päästöihin tulee, niin et ole tainnut ollenkaan seurata kuinka kireitä ovat nykyajan euro 5 päästönormit, joita uusilta kuorma-autoilta vaaditaan. Meluhaitta on myös huono peruste etteikö rataa kannattaisi rakentaa... mahdatko olla tutustunut edes uusien kuorma-autojen melutasoon... jos et niin suosittelen ja sinuna miettisin sen jälkeen uudestaan. Radan sijoittelussa on myös se hyvä puoli, että se tulisi valtion maille, eikä kenenkään kotipihalle!!! Se toisi myös kuntaan rahaa ja työpaikkoja... ja saattaisi osaltaan vahvistaa myös vakolan asemaa, joka on ollut työnantajana Olkkalassa jo monta vuotta. Kun mainitsit jo olemassa olevat radat, niin voin kertoa, että kuorma-auton/täysperävaunuyhdistelmän sovittaminen, esim. Nummelan ajoharjoitteluradalle on täysin mahdotonta...
Tällaisia ratoja tullaan sijoittamaan Suomeen myos lisää... tähän syyna on EU:n vaatimus, eli johonkin se rata tulee jokatapauksessa... On myos päivän selva asia että kuljetusalalla on huutava pula kuskeista ja uusien pykälienä tullessa vanhatkin kuljettajat joutuvat päivittämään koulutustaan...
Jos kuorma-autot ovat sinulle niin iso mörkö ettet voi hyväksyä niitä, niin oletko miettinyt mitä kaikke hyvää niillä tehdään... Olisit varmaan onnessasi jos jonakin kauniina talviaamuna huomaatkin että kuorma-autot ovat kadonneet suomesta ja yrität päästä kotoa töihin autollasi ja huomaatkin ettei tietä ole aurattu, koska ei ole kuorma-autoja, no lopulta pääset töihin ja lopulta pois sieltä, sitten menet kauppaan ja olet ällikällä lyöty, kun hyllyt ammottavat tyhjyyttään, koska tavarabtoimittaja ei olekkaan tullut sillä kuorma-autollaan tuomaan lisää eineksiä... Voisin kirjoittaa näitä esimerkkejä vaikka loputtomiin, mutta jätän omalle mielikuvituksellesikin tilaa ja kehotan miettimään mihin kaikkeen kuorma-autoja tarvitaa... Tuskin edes talo jossa asut olisi tullut ikinä valmiiksi ilman kuorma-autoja... Ja lopuksi haluaisin vielä sanoa, että hiekkarekkaa työkseni ajaneena voin kertoa että tiedän jotain kuorma-autoilusta, että ei tämä minun vastine nyt ihan tuulesta temmattu ole.
Ota itse tuo pieni, kaunis, hajuton, mauton, meluton, saastuttamaton ja sekä ihmisten että ympäristön kannalta suorastaan 'helmi' omalle pihallesi. Otatko?
Saisit 200-400 ha edestä kaikkea IHANUUTTA.
Saat viedä radan meidän puolesta. Olethan jo tottunut kyykyttämään tämän kylän ihmisiä.
VAKOLANKIN saisit kaupan päälle ilmaiseksi jos ennallistat maiseman ja ympäristön.
minä olen kyläläinen.sinä kailotat kaikkialla omaa tietämättömyyttäsi.lue edes suunnitelmat ym.mikset ole rakentanut ihan korkean mäen päälle näkisit paremmin.hyvä neuvo,kyhjötä siinä penkalla ja ota vastaan se mikä tuleman pitää,äläkä rutise.
Vastustamme DieselPark-rataa. Jos ei koulua, niin ei rataakaan. Natura käy.
Se on kaikkien mätämunien äiti kunnan suunnitelmissa!
Kylä on tapettu. Koulu on lopetettu. Ympäristö on pilattu. Kyllä olet oikeassa, että kyläyhteisö ei toimi. Näinhän se toimii ja on toiminut. Kunta on viime käsessä se murhaaja!
Täysin vääriä perusteita. Jos käytän lentokonetta, niin minun tulisi hyväksyä pihalleni lentokonetehdas. Jos luen lehtiä ja kirjoja, niin olen tyhmä jos en hyväksy sellutehdasta pihalleni. Ihan p....tä tuollaiset perustelut.
vaan eipä tullut sieltäkään parempia perusteita, itse asiassa ei tullut perusteita ollenkaan
jos et satu asumaan keskellä kourulan metsää, niin sen ei pitäisi tulla sinunkaan kotipihallesi... Mieti sitä ja katso ensin suunnitelmat ennen kuin luulet että se tulee sinun takapihallesi...
Sinun perustelusi olivat tunnepohjaista nyyhkytystä siitä, miten kuorma-autoilu loppuu kokonaan jos Olkkalaa ei uhrata typeryyden alttarille. Tosiasia näiden järjettömien hankkeiden taustoissa on että oli kuinka päätön hanke tahansa, niin joku aina hyötyy. Ainakin rakentaja. Sinä varmaan rikastuisit, kun ajelisit santaa radanpohjaan. Sitten on nämä kaikki konsultit, mainosmiehet ja muut pellet. Kuulaana iltana jopa renkaiden melu kuuluu kauas ja häiritsee hiljaisuutta rakastavia.
voi kuule, kun se ei ole kunnan suunnitelma vaan EU:n ja EU tulisi rahoittamaan sen rakentamisen (VALTION maalle)
Kylän haluat näköjään tappaa lopullisesti perustellen kovin oudosti. Vihdin kunnan tulee lain mukaan puolustaa asukkaitaan eikä edesauttaa historiallisen Olkkalan kylän saattamista lopulliseen tuhoon. Kylän asukkaille asiasta EI OLE MITÄÄN HYÖTYÄ. Asiasta ON VAIN SUURIA HAITTOJA. Miksi kunta ei puolusta asukkaitaan!!!!!!!!!!
Tämä on kyllä niin idiootimainen hanke, että jos ei valitukset auta, niin sitten olen henkilökohtaisesti valmis kansalaisvastarintaan muilla keinoin!