Jumalalla on oma valittu kansa, joka on uskosta vanhurskautettu suuri joukko. Kaikki siihen kuuluvat ovat Jumalan kansaa.
Koska Jumala on pitkämielinen ja suuri armossaan, Hän ei halua kenenkään hukkuvan.
Siksipä Ilmestyskirja kehoittaakin väärän uskonnon kannattajia lähtemään siitä pois, koska muuten he joutuvat kärsimään samat vitsaukset kuin suuri Babylonkin:
ILM.18:1-5
1 Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
2 Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "LÄHTEKÄÄ SIITÄ ULOS, TE MINUN KANSANI, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
5 Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
siinäpä on sinulle oikea kehoitus lähteä pois Baabelista aivan kuin kirjoitit, ettet joudu sen kärsimään niistä vitsauksista, mitä tuossa luettelit.
Miten se ulos lähtö konkreettisesti tehdään ja mihin sitten pitäisi mennä?
tosin yksi pulma tulee eteen - nimittäin se että yksinäiselle on usein vaikea ymmärtää Raamatun sanomaa oikein. Tosin olen omasta puolestanikin sitä mieltä, että kyllä näitä tietäjiä ja Sanan tulkitsijoita on niin montaa sorttia että jokainen ei voi olla oikeassa, tarkkaan saa katsoa. Kannatta olla varuillaan ja tutkia kunnolla että mínkä "totuuden" milloinkin ottaa omakseen. Parempi olla etsivä kuin omaksua "totuuksia" joihin ei sydämmestään kuitenkaan voi yhtyä. Mielestäni.
helppo asia. Jeesus varmaan tarkoitti sitä sanoessaan:
Matteus 11:28-30
28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Tiedän, että ihmisille laitetaan ihmisoppien toimesta raskaita ikeitä kannettavaksi, mutta se on vastoin Jumalan tarkoitusta.
Koska en kuulu enää mihinkään uskontoon, minun ei tarvitse tehdä vastoin Jumalan totuutta, vaikka uskonto tekisikin. Yksikään uskonto, olipa se minkäniminen hyvänsä, ei pelasta.
Jos nyt joku sanoo, että miten seurakuntayhteys..?
Raamatun mukaan Jumalalla on vain yksi maailmanlaajuinen seurakunta, johon kuuluu valittuja kaikista uskonnoista, se suuri joukko, joka seisoo aikanaan Jumalan valtaistuimen edessä...
tuossa sanoi että on maailmanlaajuinen seurakunta,johon kuuluu kaikista uskonnoista se seisoo Jumalan valtaistuimen edessä, on minunkin mielestäni niin, sillä todelliset Jumalan lapset kuulevat Vapahtajansa äänen ja seuraavat Häntä ja näin pääsevät perille.
Mistä sen tietää, ketkä ovat todellisia Jumalan lapsia? Onko heillä joku yhteinen merkki tai jotain?