Atet neuvokaa

Palstan monen kirjoituksen ja omienkin kokemusten perusteella voin kyllä ymmärtää että atte lämpenee, kun joku innokas tuppaa liki ja pyrkii uskoa/uskomuksiaan tiiviisti tarjoamaan ja tyrkkää lehteä luettavaksi.

Sitä neuvoa nyt siis tarvitaan siihen, jos uskis näkee, että atenpa lompsa on jäämässä kuppilan pöydälle tai bussin penkille tahi on atte tien poskes auto sammuneena (uskismekaanikon syytä tietysti) tahi ihan veten varaan kokonaan on atte jäänyt tahi on jokin muu vastaava kiusallinen tilanne, jossa atte vois apua kaivata.

Tuleeko näissä tilanteissa kunnon uskiksen pidättäytyä kaikista toiminnoista. Voihan syntyä tilanne, että kaikin puolin kelpo atte joutuukin hädänalaisen tilansa takia käännytysyrityksen kohteeksi. Se on paha se. Miten siis toimia?

Muuten, miten olis sellainen atte-tarra. Jokaisen aten rintapielessä komeilisi nätti, hyvin suunniteltu tarra, joka helpottaisi uskista tunnistamaan aten ja olisi mahdollisuus toimia korrektisti. Atte ilman tarraa olisi "vapaata riistaa" eli Extreme-atte.

Niin ja tietysti tarra myös ulko-oveen. Vieläkin puistattaa palstan mielestäni ihan uskottavan tuntuinen juttu siitä, että postiluukusta oli tupsahtanut ihan hengellinen lehti, ihan aten omassa kotona. Siinä kyllä omat kokemukset (työnantaja antoi loparit ja eukko otti loparit) menetti täysin merkityksensä.

Hyvityksenä voitte vaikka viikon ajan tiputella attepostia postiluukustani niin paljon kuin viitsitte. Ulko-oveni on ruskea tai jotain, luukku on vaakatasossa aika korkealla. Niin ja tietysti ovessa lukee nimeni... osoitetta kai ei lue, mutta nimi varmasti, niin että antaa tulla vaan.

Olinkahan nyt vähän tuhma...pitäiskö deletoida...hups, sinne läks....soriiii
16508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tällaisesta ihmisten merkitsemisestähän on "hyviä"
kokemuksia historiassa erään Aatu nimisen henkilön toimesta.

Äänestä

Onko joka käänteessä ihan pakko käännyttää. Eikö uskis voi vaan olla hyväkäytöksinen ja avulias ilman että tilanneta pitäisi käyttää omiin tarkoitusperiin. Tulee mieleen, että eikö huvita olla avulias muuten, kuin käännytyksen tähden.

Äänestä

"Muuten, miten olis sellainen atte-tarra. Jokaisen aten rintapielessä komeilisi nätti, hyvin suunniteltu tarra, joka helpottaisi uskista tunnistamaan aten ja olisi mahdollisuus toimia korrektisti. Atte ilman tarraa olisi "vapaata riistaa" eli Extreme-atte."

Muistaako kukaan mitä tapahtui Euroopassa 1930-40-luvulla?

Äänestä
  • Iranialainen presitentti Ahmedinejabadabaduu
    totesi kylmästi konferenssissa "Holocaust on Harhaa", että Iranian ainoa tehtävä maan päällä
    on poistaa Israelin Valtio maan päältä.

    Sillai tulee "Allah'ille" tilaa liikuskella
    Lähi-Idässä.
    Ins'Allah

    Äänestä

Ikäänkuin osuu kuvioon, että uskis auttaa vain "omia".

Äänestä

Jos mä makaan vaikka puukko keuhkoissa jossain ojassa ja sä uskis näät tilanteen ja mietit et pitäisköhän mun mennä saarnaamaan tolle Jumalasta, niin mun puolesta voit kyl jatkaa matkaas.

Äänestä
  • Kunnon uskis tulee ja vääntää puukkoo
    haavassa ja kysyy: "Sattuuko?"

    Jos vastaus on "joo" uskis sanoo:
    "Niin sen syntiselle pitääkin" ja sitten jatkaa
    matkaansa.

    Jos vastaus on: "Ei yhtään" uskis parahtaa:
    "Halleeluujaaah, taas yksi pelastettu" ja sitten
    rukoilaan yhdessä, että myös uskis pelastuis.

    Äänestä

Jos näet henkilön unohtavan lompakkonsa kuppilan pöydälle tai bussipysäkille, voit huikata hänen peräänsä, että anteeksi herra/rouva, lompsa unohtui. Tien poskeen autonsa kanssa jääneelle voit myös yrittää tarjota apuasi ja veden varaan jääneetkin voit yrittää pelastaa ihan ilman, että omaa uskonnollisuuttasi tuot ilmi mitenkään. Kukaan hädänalainen ei joudu käännytyksen uhriksi, mikäli uskova kykenee häntä auttamaan käännyttämättä. Minun kokemukseni mukaan muuten valtaosa ihmisistä kykenee tähän erinomaisen hyvin, uskonnolliseen näkemykseen katsomatta. Joten kokeile sinäkin ihmeessä, ei se mahdotonta ole.

Ehdotuksesi atte-tarrasta on sikäli jännä, että haluaisit sellaisia, jotta osaisit tunnistaa atet ja sinulla olisi mahdollisuus toimia korrektisti. Estääkö tällainen tunnistamattomuus sinua jotenkin toimimasta korrektisti kanssaihmisiäsi kohtaan? Tämä voi tulla sinulle yllätyksenä, mutta oikeasti on mahdollista käyttäytyä korrektisti, vaikkei toisen uskonnollisesta näkemyksestä mitään tietäisikään. Oman kokemukseni mukaan sekin on yleisesti varsin suosittu tapa, joten kokeile ihmeessä sinäkin. Yleisesti ottaen korrektia on olla tyrkyttämättä omia mielipiteitään kovin päällekäyvästi itselleen tuntemattomille ihmisille. Keskity aluksi vaikka ainoastaan päivittelemään säätilaa, jollet muuten kykene jeesustelematta asiallisesti käyttäytymään. Voit sitten pikkuhiljaa laajentaa aihepiiriäsi, kun se säästä puhuminen ilman jumaluskon korostamista onnistuu luontevasti.

Tuollaisia tarroja ulko-ovessa muuten on moni kokeillutkin. mutta laihoin tuloksin. Siitäkin on täällä valitettu, ettei uskonnollisista julkaisuista pääse, ellei sitten halua päästä samalla paikallislehdistäkin. Muutamilla on jopa kokemuksia siitä, ettei edes tarra ovessa auta; sitä käännytyspostia tuppaa postiluukusta siltikin. Tästä päättelisin, että sinulla on sentään vielä toivoa, onhan näemmä olemassa sellaisiakin uskiksia, jotka eivät kykene toimimaan korrektisti tunnistetarroista huolimatta.

Äänestä

tietenkin.Olisi paljon mielenkiintoisempaa lukea lyhyt kuvaus siitä,mitä sellaista uskovalle tapahtui,että hänestä tuli uskova.Huom.Pitkät kertomukset höystettynä raamatunlauseilla eivät kiinnosta ketään.Muutama rivi vain.Ei se silti ateistista uskovaa tee,mutta voisi herättää edes hiukan mielenkiintoa.

Äänestä

että olet nainen! No, vahinkoja sattuu.

Tuo atte-tarra on ihan mielenkiintoinen ehdotus. Olisi myös kohtuullista, jos uskova tälle palstalle tullessaan määrittäisi oman uskonsa hiukka tarkemmin.

Oletko siis itse jehovan todistaja, vai mikä tarra sinulla rinnuksessa roikkuu?

Äänestä

Näin tänään kahden auton persauksissa kalasymbolin. Harvoin niitä näkee, joten nämä jäivät oikein mieleen.

Uskiksille on suuri hyve olla välittämättä hiukkastakaan siitä, haluaako joku kuulla heidän käännytystään vai ei; mitä vastentahtoisempi kohde, sen enemmän taivaspisteitä saa uskis vasuunsa. Siksi uskisten merkitseminen olisi hyödyllistä, koska merkin nähdessään voisivat muut siirtyä loitommalle. Ja lakiin voisi kirjoittaa, että merkittyjen parveileminen merkittömän, avuttoman uhrin ympärillä olisi vähintäänkin kotiarestin arvoinen teko. Avanto- tai moottorivikatilanteissa avustaminen suu tiukasti kiinni taas olisi sallittua ja suotavaa, koska sillä uskis voisi osoittaa pyyteetöntä auttamishalua.

Merkitseminen olisi käytännössä tietysti tyhmä teko, koska merkistä tulisi nopeasti jonkinlainen marttyyrisymboli. Syntyisi myös ihan hirveitä katutappeluita, jos uskontokunnilla olisi erilaiset merkit - ja kyllähän ne niihin perusmerkkeihin osaisivat itse kirjailla tikkuja ristiin erottuakseen varmasti muista; ilman erottuvaa merkkiä voisi vaikka tulla tempaistuksi väärään taivaaseen.

Tarkemmin ajateltuna koko merkkitouhu olisi aika kamala juttu. Minä lueskelen tätä palstaa ihan huvikseni (hillitön sirkus, nimittäin), enkä muuten suo uskonnoille ja niiden lieveilmiöille montakaan ajatusta. Tämänpäiväiset kalat olivat selvä osoitus siitä, kuinka raadollista olisi elämä, kun rintamerkkejä ja muita fisuja olisi silmien edessä yhtenään. Meinaan, että en minä halua tietää, ketkä aikuiset uskovat vielä tonttuihin.

Luulenpa muuten, että kirko(i)sta eroaminen lisääntyisi räjähtäen, jos uskiksia ruvettaisiin merkitsemään. Niin moni perinneuskis nimittäin häpeää heikkouttaan, jonka vuoksi niitä kymmenyksiä maksaa ja pitää sen promillen "uskomisen" hätävaranaan, jos vaikka helvetti olisikin olemassa.

Ei merkitä ketään. Jos joku tahtoo riidellä, riidelköön turvallisesti keskustelupalstoilla. ;)

Äänestä

oletko noin ajatuksellissti rajoittunut, sokea ja tyhmä ihminen?

Äänestä

"Tuleeko näissä tilanteissa kunnon uskiksen pidättäytyä kaikista toiminnoista. Voihan syntyä tilanne, että kaikin puolin kelpo atte joutuukin hädänalaisen tilansa takia käännytysyrityksen kohteeksi. Se on paha se. Miten siis toimia? "

Ottamatta kantaa siihen pitäisikö uskiksen auttaa attea vai ei, niin kerronkin sinulle eräästä kokeesta, jossa osoitetaan, että moraali on kaiken lisäksi tilannesidonnainen.
Olen tainnut tämän jossain vaiheessa tänne kirjoittaa, mutta uusitaan:

Kokeeseen otettiin joukko ihmisiä. Näillä ihmisillä piti olla katsomuksia joka lähtöön. Muslimeja, kristittyjä, ateisteja jne.
Koehenkilöille kerrottiin, että heidän pitää mennä suorittamaan koe-esiintyminen naapurirakennukseen ja jos hyvin käyn he saavat jonkin työn (näin se taisi olla?). Koe henkilöille annettiin luettavaksi erilaisia tekstikappaleita, jotka heidän sitten pitäisi esittää tuolla koe-esiintymisessä. Satunnaisesti annettiin henkilöille laupias samarialainen luettavaksi, jollekin jokin satu, toisille jotain aivan muuta. Lopuksi sanottiin, että nyt on tosi kiire, ehtii just ja just. Toisille sanottiin, että on hyvää aikaa siirtyä toiseen rakennukseen.

Todellinen koe olikin se, että miten avuliaita nämä ihmiset olivat tuntematonta kohtaan, jolla ei ollut kaikki hyvin. Toisen rakennuksen (jossa oli koe-esiintyminen) ulko-ovelle oli maahan lyyhistynyt henkilö.

Ne ihmiset, maailmankatsomuksesta huolimatta, joilla oli kiire jättivät auttamatta, mutta ne joilla oli aikaa kysyivät voisivatko auttaa.

Uskonto ei tuo moraaliin lisäarvoa eikä myöskään ateismi.

"Vieläkin puistattaa palstan mielestäni ihan uskottavan tuntuinen juttu siitä, että postiluukusta oli tupsahtanut ihan hengellinen lehti, ihan aten omassa kotona."

Ai kun sinä olet avoin. Mitä jos sinulle laitettaisiin vaikka kuukausittain homoseksuaalisten ja yleensä seksuaalisentasavertaisuuden lehti Seta postiluukusta.
Vielä parempaa... kerropa osoitteesi, niin tilaan sinulle sen kahdeksi vuodeksi. Eihän se haittaa, että vaikka et todennäköisesti ole homoseksuaali tai transvestiitti, niin että kyseinen ihmisryhmä esittelee sinulle mieltymyksiään ja maailmankuvaansa.

Olinko nyt vähän ilkeä? En ollut ja hups... nyt lähti viesti palstalle

http://www.seta.fi/

Äänestä

Joo.

Ehdotuksiani atte-tarroiksi:

-rintamerkki, jossa on palavan rovion kuva. Symbolisoi sitä, että ateistit oikeasti joutuvat palamaan helvetin tulessa, sekä sitä, että uskonnollisen hellarien pappisdynastian ottaessa vallan saa nämä rintamerkin kantajat muitta mutkitta polttaa roviolla.

-OUTLAW -rintamerkki. Merkki osoittaa, että sitä kantava atte on lainsuojaton, jolle ei kuulu sellaista yhteiskunnan ja lain suojelusta kuin muille. Tavattaessa hänet saa tappaa ilman rangaistusta.


Ja kyseisten rintamerkkien pito on tietenkin tehtävä lailla kaikille ateille pakolliseksi.

Eli olipahan taas kirjoituksesi hyvä esimerkki uskiksen valikoivasta moraalista. En ihmettele enää yhtään uskonsotia ja uskonnon nimissä tehtävää sortoa ja väkivaltaa.

En toisaalta ole ihmetetllyt sitä enää pitkään aikaan.

Äänestä

"tahi ihan veten varaan kokonaan on atte jäänyt tahi on jokin muu vastaava kiusallinen tilanne, jossa atte vois apua kaivata.

Tuleeko näissä tilanteissa kunnon uskiksen pidättäytyä kaikista toiminnoista?"


Atten/ei-atten merkitseminen on kallis ja vaivalloinen puuha.

Sen sijaan - varsinkin kun nyt kohta järvet jäätyvät ja heikkoihin jäihin pulahtaa ihmisiä - ehdotan, että printtaat oheisen kaavakkeen itsellesi moista tilannetta varten:

----------------------------------

AVANNOSTAPELASTAMISLOMAKE 454664/h54658

Oletko

1. helluntalainen
2. ev.lut.
3. ort.
4. muslimi
5. ateisti
6. muu


Oletko tietoinen ja annatko suostumuksesi sille, että ennen kuin nostan sinut avannosta, sinun täytyy kuunnella minun saarnani (saarnan pituus 5-10 min. uskontokunnastasi riippuen. Avannossa jo vietetty aika ei vaikuta saarnani pituuteen.)


Täten vakuutan ymmärtäneeni myös sen, että väärä vastaus ensimmäiseen kysymykseen voi johtaa palveluksen epäämiseen.


Allekirjoituksesi


-------------------------

Äänestä

Aikaisemmin (ehkä toisella palstalla) kirjoitin siitä, kuinka tänäkin päivänä monissa maissa kristittyjä pidätetään ja kidutetaan, jotkut surmataan, kun eivät luovu vakaumuksestaan.

Joku vastasi, että ne on sellaisia fanaatikkoja.

Tästä päättelin, että ainakaan tämä vastaaja (atte) ei olisi valmis kärsimään oman vakaumuksensa tähden, vain fanaatikko hänen mukaansa voi toimia näin.

Sitten asiaan.

Saamani palautteen perusteella voin päätellä, että ainakin aika "vakavia" atteja löytyy, vakaumus on ainakin jotenkin vakaa. Sen verran totisia kommentteja olivat.

Kuitenkin tekstin "henki" oli mielestäni enemmän ironinen kuin vakavalla naamalla tehty. En ehkä sitä onnistunut viestittämään. Aihe oli tietenkin sillä tavalla "vakava". Mutta hyvä, ainakin jotkut teistä on "totisia atteja".

En ole nainen ja ihan vaan ev.lut. Oikeesti olen sitä mieltä, että jos kuka tahansa joutuu vakaumuksensa, siis johonkin uskomisensa takia vainotuksi, täytyisi meidän kaikkien nousta tällaisen rinnalle, vaikka emme hänen vakaumustaan "jakaisikaan". Eli jos atte joutuisi ihan vain vakaumuksensa takia kärsimään, pitäisi jokaisen uskiksenkin nousta häntä tukemaan. Jokaisella pitää olla oikeus vakaumukseensa, sen tähden vainoaminen on aina väärin.

Lupaan siis täten mitä totisimmin auttaa jokaista attea, jos siihen kykenen ja jos apu kelpaa, enkä tuuppaa omaa vakaumustani, ellei yhteisestä päätöksestä oteta asiaa esiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


amadiini kirjoitti:

Palstan monen kirjoituksen ja omienkin kokemusten perusteella voin kyllä ymmärtää että atte lämpenee, kun joku innokas tuppaa liki ja pyrkii uskoa/uskomuksiaan tiiviisti tarjoamaan ja tyrkkää lehteä luettavaksi.

Sitä neuvoa nyt siis tarvitaan siihen, jos uskis näkee, että atenpa lompsa on jäämässä kuppilan pöydälle tai bussin penkille tahi on atte tien poskes auto sammuneena (uskismekaanikon syytä tietysti) tahi ihan veten varaan kokonaan on atte jäänyt tahi on jokin muu vastaava kiusallinen tilanne, jossa atte vois apua kaivata.

Tuleeko näissä tilanteissa kunnon uskiksen pidättäytyä kaikista toiminnoista. Voihan syntyä tilanne, että kaikin puolin kelpo atte joutuukin hädänalaisen tilansa takia käännytysyrityksen kohteeksi. Se on paha se. Miten siis toimia?

Muuten, miten olis sellainen atte-tarra. Jokaisen aten rintapielessä komeilisi nätti, hyvin suunniteltu tarra, joka helpottaisi uskista tunnistamaan aten ja olisi mahdollisuus toimia korrektisti. Atte ilman tarraa olisi "vapaata riistaa" eli Extreme-atte.

Niin ja tietysti tarra myös ulko-oveen. Vieläkin puistattaa palstan mielestäni ihan uskottavan tuntuinen juttu siitä, että postiluukusta oli tupsahtanut ihan hengellinen lehti, ihan aten omassa kotona. Siinä kyllä omat kokemukset (työnantaja antoi loparit ja eukko otti loparit) menetti täysin merkityksensä.

Hyvityksenä voitte vaikka viikon ajan tiputella attepostia postiluukustani niin paljon kuin viitsitte. Ulko-oveni on ruskea tai jotain, luukku on vaakatasossa aika korkealla. Niin ja tietysti ovessa lukee nimeni... osoitetta kai ei lue, mutta nimi varmasti, niin että antaa tulla vaan.

Olinkahan nyt vähän tuhma...pitäiskö deletoida...hups, sinne läks....soriiii

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu