Räkänokat ja

Kun Tapani on eri keskusteluissa ilmoittanut vartijoivansa täällä keskustelun tasoa, ja monissa ketjuissa mormonit ovat nimitelleet toistuvasti ei mormoneita räkänokiksi, niin odotan TAPANIN julkista anteeksipyyntöä meidän solvaamisesta.
29968
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

miksi juuri sinua voidaan luonnehtia räkänokaksi. Tätä statusta ei kuitenkaan voi kelle tahansa antaa. Jonkinlainen ansioluettelo kirjoitetuista viesteistä tai vaikkapa ennenjulkaisemattomistakin mielipiteistä voisi auttaa.

Äänestä

Tapani on muiden mormonien tapaan hirvittävän yksipuolinen ja herkkänahkainen, kun hänen mielestään palstalla tulee esille jotakin mormonismia "halventavaa" (lue = ikäviä totuuksia). Kuitenkin mormonien omat räkänokat saavat kirjoitella mitä perusteetonta roskaa vain niin paljon kuin sielu sietää.

Tämä on mormonien selkäytimessä, eikä sille voi mitään. He vain kerta kaikkiaan ovat niin yksisilmäisiä. Täytyy vain yrittää kestää, jos tätäkin palstaa lukee.

Äänestä
  • Ajatuksenaan kysellä tietoja ja ominaisuuksia; vaan myyjät ryhdistäytyivät, missäs mielessä sitä kysellään, joo, tiedetään kyllä sinut pilkkaava herjaava maksettu kätyti, ei ole nuo puheet virallisen linjan mukaisia, häivy siitä senkin räkänokka.
    Joten kansalainen oitis riensi pankkiin rahoja noutamaan, ja toipa sinne vielä naapurinsakin.

    Äänestä

  • usein se että joku kysyy kysymyksen,toinen vastaa siihen omannäkemyksen mukaan.Kolmas sanoo että vastasit väärin.Seuraavaksi alkaa räkänokittelu,kina ja haukkuminen.Tätä on siis molemmin puolin.Tottakai asioista saa olla erimieltä,sehän on keskustelun "suola",mutta kun ei aina löydä riittäviä perusteluja väitteelleen on riita valmis.Itse olen ottanut sen kannan jos kysyn,hyväksyn vastauksen,joskus tarkennusten jälkeen.Vastauksesta voit sitten itse miettiä,miltä se vaikutti oliko siinä järkeä vai ei.Argumentit kuuluvat hyvään keskusteluun,nimittely ei,siis keneltäkään.Tälläistä mietin,korjatkaa jos olen väärässä :-)

    Äänestä

  • räkänokaksi, mitä perusteetonta roskaa se on?

    Äänestä

  • kutsutaan kirjoitti:

    räkänokaksi, mitä perusteetonta roskaa se on?

    . . .

    Äänestä

Tulisihan meidän mormonien ymmärtää että vastustajamme eivät koskaan käytä epäkorrektia kieltä tai solvaavaa puheen partta eikä heidän teksteistään voi löytyä mormoneihin kohdistuvaa pilkkaa tai nimityksiä. Jos ja mikäli he sanovat jotakin emme saa unohtaa että he ovat vain väärässä.

Äänestä
  • Niin ja tietämättömyydessä!

    Äänestä

  • Tapani itkee ja huutaa kaikesta mikä voitaisiin vähänkään tulkita puheeksi mikä ei ylistä mormoneita ja vaatii niitä poistettavaksi, sekä vaatii anteeksipyyntöjä kun joku on joskus sanonut että talousrikolliset pitäisi tuomita vaikka olisi mormoneita. Seuraavassa lausessa hän jo on nostattamassa helvetintulia säälittävien räkänokkien päälle jotka ovat kusipäisiä nilkkejä kun eivät palvo häntä tai mormonikirkkoa. Toki tietenkin jos tuollainen käytös on sinusta sopivaa niin minkäs sille voi.

    Äänestä

  • Sinulta tuo kirjoitti:

    Tapani itkee ja huutaa kaikesta mikä voitaisiin vähänkään tulkita puheeksi mikä ei ylistä mormoneita ja vaatii niitä poistettavaksi, sekä vaatii anteeksipyyntöjä kun joku on joskus sanonut että talousrikolliset pitäisi tuomita vaikka olisi mormoneita. Seuraavassa lausessa hän jo on nostattamassa helvetintulia säälittävien räkänokkien päälle jotka ovat kusipäisiä nilkkejä kun eivät palvo häntä tai mormonikirkkoa. Toki tietenkin jos tuollainen käytös on sinusta sopivaa niin minkäs sille voi.

    Tapanin viestiin, jossa hän puhuu kusipäistä ja räkänokista niin saadaan se nalkkiin.

    Äänestä

Kun olen vuosikaudet luullut mormonien käyttäytyvän kohteliaasti ja fiksusti.

Äänestä
  • jotain muuta kuin järkevää.

    Äänestä

  • mormonit ja vielä nolommat ei-mormonit?

    Äänestä

että räkänökka -sanaa olisi alkanut käyttää kirkkomme jäsen.

Äänestä
  • Mitä tulee ajatella niistä jotka hyppääät perässä.
    Ps. totta kyllä tuota räkänokka nimeä käytetään paljon hiekkalaatikolla.

    Äänestä

Pyytää anteeksi sitä että sen jäsenet kirkon nimissä julkisesti solvaavat ihmisiä.
Ja tietenkin kahdenkesken nuhdella Tapania.

Äänestä
  • pyytää anteeksi, itse et ymmärrä edes solvaavasi?

    Äänestä

  • Suomen valtion, kunnan, puolueen, sukuseuran, kirjakerhon ja puulaakijoukkueen.

    Äänestä

  • sinun puolestasi kirjoitti:

    pyytää anteeksi, itse et ymmärrä edes solvaavasi?

    Kun minua julkisesti solvataan räkänokaksi, ja paheksumalla sitä syyllistyn solvaukseen, selitä hyvä ihminen.

    Äänestä

  • Kuvitella noin tapahtuvan, koska onko koskaan kuultu että mormonikirkko olisi pyytänyt anteeksi mitään.

    Äänestä

  • mutta selitä sinä kirjoitti:

    Kun minua julkisesti solvataan räkänokaksi, ja paheksumalla sitä syyllistyn solvaukseen, selitä hyvä ihminen.

    olevan oikeuden saarnata mormonismia vastaan rumastikin, ilman anteeksipyyntöjen tarvetta, mutta odotat kirkolta anteeksipyyntöä yksittäisen mormonin solvauksesta.

    Äänestä

  • miten voit kirjoitti:

    Kuvitella noin tapahtuvan, koska onko koskaan kuultu että mormonikirkko olisi pyytänyt anteeksi mitään.

    et ehkä ole ollut kuuloetäisyydellä.

    Kokeile lukemista, kirjalliset anteeksipyynnöt ovat (teidän) vääristelijöiden käsissä pitävämpiä dokumentteja.

    Äänestä

  • kuullut kirjoitti:

    et ehkä ole ollut kuuloetäisyydellä.

    Kokeile lukemista, kirjalliset anteeksipyynnöt ovat (teidän) vääristelijöiden käsissä pitävämpiä dokumentteja.

    Jotta, mitä halusit sanoa.

    Äänestä

  • miten voit kirjoitti:

    Kuvitella noin tapahtuvan, koska onko koskaan kuultu että mormonikirkko olisi pyytänyt anteeksi mitään.

    Minä olen kuullut, sinä et. Mistä se kertoo?

    Äänestä

  • ja nähty kirjoitti:

    Minä olen kuullut, sinä et. Mistä se kertoo?

    Mormonikirkon puolelta kuulee tavallisesti oman puulaakin hyvyyden mainostamista. Missä yhteydessä MAP-kirkko on pyytänyt anteeksi?

    Äänestä

  • huviksesi kirjoitti:

    Mormonikirkon puolelta kuulee tavallisesti oman puulaakin hyvyyden mainostamista. Missä yhteydessä MAP-kirkko on pyytänyt anteeksi?

    vaikkapa mountain meadowsien murhien selvityksessä tältä vuodelta. ainiin, hehän sanoivat kaikkea muuta mutteivät pyytäneet anteeksi, vaan pyrkivät saamaan teon kuulostamana järkevältä. pyydän anteeksi, meinasin antaa väärää tietoa.

    Äänestä

  • huviksesi kirjoitti:

    Mormonikirkon puolelta kuulee tavallisesti oman puulaakin hyvyyden mainostamista. Missä yhteydessä MAP-kirkko on pyytänyt anteeksi?

    tiedä, vai puhutko temppelin vieressä olevasta Puukeskuksesta?

    Tässä kuitenkin anteeksipyyntö:

    http://www.rickross.com/reference/mormon/mormon425.html

    Äänestä


oli??????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TAPANI...................... kirjoitti:

Kun Tapani on eri keskusteluissa ilmoittanut vartijoivansa täällä keskustelun tasoa, ja monissa ketjuissa mormonit ovat nimitelleet toistuvasti ei mormoneita räkänokiksi, niin odotan TAPANIN julkista anteeksipyyntöä meidän solvaamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu