Oslon kokouksesta ja YLE:n uutisoinnista

Koska allekirjoittanut oli Oslossa Pohjoismaiden Nuorten Neuvostossa edustamassa PS-nuoria, niin lienee paikallaan esittää oma henkilökohtainen näkemykseni koskien YLE/FST:n uutisointia tapahtuneesta. Tämä ei ole PS-nuorten virallinen kannanotto asiaan.

Sikäli kuin asiasta tiedän (ja varmasti tiedän, koska olin kokousedustajana), niin PS-nuoret koitti saada Pohjoismaiden Nuorten Neuvoston kokousta varten muodostettua nuorisojärjestöjen yhteistyöryhmän muiden Skandinationalistipuolueiden nuorisojärjestöjen kanssa (DFU ja SDU). Ryhmä yritettiin perustaa vain PNN:n kokousta varten koskien vaikuttamista k.o. kokouksessa. Mitään syvällisempää tai pitemmälle menevää yhteistyötä ei ollut vireillä.

Kuitenkin jo PNN:n kokouksen alkaessa viime lauantai-aamupäivällä selvisi, että Pohjoismaiden Nuorten Neuvoston sääntöjen mukaan yhteistyöryhmän perustaminen PNN:n kokoukseen edellyttää, että mukana on vähintään kolme sellaista nuorisojärjestöä, joitka täyttävät Pohjoismaisten nuorisojärjestöjen NORBUK:in kriteerien lisäksi sen, että niiden emopuolueilla on edustus oman kotimaansa parlamentissa.

Koska Sverige Demokrater -puolueella ei ole kansanedustajia Ruotsin valtiopäivillä, SD-ungdom ei täyttänyt sääntöjen edellyttämää ehtoa, vaikka se täytti NORBUK:n kriteerit. Koska paikalla jäljelle siis jäi vain 2 nuorisojärjestöä: PSN ja Tankan Kansanpuolueen Nuoret, jotka täyttivät sääntöjen edellyttämät ehdot, niin yhteistyöryhmää ei voitu muodostaa.

Näin ollen yhteistyö kariutui jo PNN:n kokouksen alussa ja syynä olivat PNN:n säännöt. Tähän päättyi koko yhteistyö-yritys.

Peli siis puhallettiin poikki jo Lauantai-aamupäivällä, eikä vasta maanantaina kuten YLE/FST väitti. PS-nuorten kannalta oli jo lauantai-iltana täysin selvää, että homma on finito, eikä yhteistyöyritystä voida PNN:n sääntöjen takia näin ollen jatkaa.

Timo Soini otti vasta sunnuntaina yhteyttä PS-nuorten suuntaan, ilmoittaen olevansa sitä mieltä, että jatkossa pitää pidättäytyä yrittämästä tekemästä enempää virallista yhteistyötä skandinavian nationalistipuolueiden kanssa.


Kaikki edellä kerrottu huomioon ottaen olen tähän listannut YLE/FST:n Oslon kokousta ja PS-nuoria koskevan uutisen tieto- ja asiavirheet:

1. PS-nuorilla, ei ole ollut koskaan mitään muuta virallista tai PNN:n kokousjärjestelyitä syvällisempää yhteistyöyritystä skandipopulistien kanssa, eikä kyseessä ollut mikään yritys laajemman Pohjoismaisen yhteistyöjärjestön aikaansaamiseksi, kuten YLE/FST antoi rivien välistä ymmärtää.

2. Yhteistyöyritys kariutui jo Lauantai-Aamupäivällä, eikä vasta Maanantaina, kuten YLE/FST väitti.

3. Yhteistyöyritys kariutui PNN:n sääntöihin, jotka estivät yhteistyöryhmän muodostamisen, eikä Timo Soinin mukamas asiaan puuttumiseen, kuten YLE/FST väitti.

YLE/FST:n uutisointi tapahtumasta oli mielestäni virheellistä ja tahallisen harhaanjohtavaa ja antoi vääriä tietoja, mikä ei ainakaan paranna sen kuvaa luotettavana uutisten välittäjänä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että YLE/FST:n vääristelty uutisointi tapahtuneesta oli propagandistinen yritys saada julkisuudessa näyttämään siltä, että PS-nuoret olisivat aatteellisesti jotenkin eri linjoilla kuin emopuolue tai Timo Soini, mikä ei pidä paikkaansa.

Ja YLE/FST:n tietojenhankinnan luotettavuuden suhteen on mielenkiintoista, että tietääkseni PNN:n kokouksessa ei ollut tietääkseni paikalla ketään suomalaista toimittajaa.


V-P Kortelainen
10659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Johan mie eppäilinki, että jotain mätää YLE:n jutussa oli pakko olla. Hyvä että selevis.

Äänestä
  • moskaa tällekin palstalle riitti materiaaliksi, hyvä että asia oli oikeasti noin.

    Äänestä

  • YLE:n propagandajutusta kirjoitti:

    moskaa tällekin palstalle riitti materiaaliksi, hyvä että asia oli oikeasti noin.

    oli vain väistelevän V-P Kortelaisen versio asiasta.
    Totuus lienee ihan toisenlainen, mutta siitä joskus toiste tarinaa. Piiloon ei pojat pääse omapäisiä touhujaan.

    Äänestä

kerran asioiden saattamisesta oikeaan valoon.

Menestystä urallesi PerusSuomalaisissa ja kiitos asiallisista kirjoituksistasi.Ystävällisesti tervehtien.

Klaus Elovaara Tampereen PeruSuomalaiset.HERVANTA

Äänestä

Identiteetin, perinteiden ja itsenäisyyden puolustajien ryhmä.
Heihin pitää luoda suhteet ja luonkin.

Äänestä

Huomenna, kirjoitutan todellisilla tietoniekoilla muutaman totuuden puolueen linjan muuttajista.On jo korkea aika paljastaa totuus.

Mikäli luulet Hesarin viimeaikaisia kirjoituksia sattumanvaraisiksi,niin pystytkö omilla toimillasi liikuttamaan ainoatakaan aviisia?

Täsmätoimenpiteiden seurauksena koko puolue on todennäköisesti konkurssissa jo ennen vaaleja.

Palstamillimetrejä takaan tulevan ainakin jokaiseen vähänkään kiinnostavaan lehteen, mitä suomessa luetaan..
Sensaatiolehdet lupasivat alustavilla tiedoilla muutamia kymppitonneja kipurahaa.

Kuuma vihje...Kysys Vesa-Matilta,mitä tarkoitan???

Äänestä
  • Rauhoitus nyt Olavi

    Äänestä

  • Näyttää Olavi repivän pelihousujaan. Otahan Olavi iisisti.

    Äänestä

  • Onkos Turun "Musta Jäävuori" nyt vetänyt herneet, nenään kun PS ei Oulussa mennytkään vaaliliittoon SKS:n kanssa?

    Mikä logiikka tässä onkaan: SKS:n johtaja kettuuntuu PS:lle siitä, ettei PS liittoutunutkaan natsien kanssa, ei edes Norjassa?

    Johtopäätös: Natsi vinkuu kun natsista ei tykätä ;P

    Ai ai ai...

    Äänestä

housussa.
Persujen alamäki on alkanut.
Ja sitä riittäääääääääää...............

Äänestä

Kommentoi aloitusta


V-P.Kortelainen kirjoitti:

Koska allekirjoittanut oli Oslossa Pohjoismaiden Nuorten Neuvostossa edustamassa PS-nuoria, niin lienee paikallaan esittää oma henkilökohtainen näkemykseni koskien YLE/FST:n uutisointia tapahtuneesta. Tämä ei ole PS-nuorten virallinen kannanotto asiaan.

Sikäli kuin asiasta tiedän (ja varmasti tiedän, koska olin kokousedustajana), niin PS-nuoret koitti saada Pohjoismaiden Nuorten Neuvoston kokousta varten muodostettua nuorisojärjestöjen yhteistyöryhmän muiden Skandinationalistipuolueiden nuorisojärjestöjen kanssa (DFU ja SDU). Ryhmä yritettiin perustaa vain PNN:n kokousta varten koskien vaikuttamista k.o. kokouksessa. Mitään syvällisempää tai pitemmälle menevää yhteistyötä ei ollut vireillä.

Kuitenkin jo PNN:n kokouksen alkaessa viime lauantai-aamupäivällä selvisi, että Pohjoismaiden Nuorten Neuvoston sääntöjen mukaan yhteistyöryhmän perustaminen PNN:n kokoukseen edellyttää, että mukana on vähintään kolme sellaista nuorisojärjestöä, joitka täyttävät Pohjoismaisten nuorisojärjestöjen NORBUK:in kriteerien lisäksi sen, että niiden emopuolueilla on edustus oman kotimaansa parlamentissa.

Koska Sverige Demokrater -puolueella ei ole kansanedustajia Ruotsin valtiopäivillä, SD-ungdom ei täyttänyt sääntöjen edellyttämää ehtoa, vaikka se täytti NORBUK:n kriteerit. Koska paikalla jäljelle siis jäi vain 2 nuorisojärjestöä: PSN ja Tankan Kansanpuolueen Nuoret, jotka täyttivät sääntöjen edellyttämät ehdot, niin yhteistyöryhmää ei voitu muodostaa.

Näin ollen yhteistyö kariutui jo PNN:n kokouksen alussa ja syynä olivat PNN:n säännöt. Tähän päättyi koko yhteistyö-yritys.

Peli siis puhallettiin poikki jo Lauantai-aamupäivällä, eikä vasta maanantaina kuten YLE/FST väitti. PS-nuorten kannalta oli jo lauantai-iltana täysin selvää, että homma on finito, eikä yhteistyöyritystä voida PNN:n sääntöjen takia näin ollen jatkaa.

Timo Soini otti vasta sunnuntaina yhteyttä PS-nuorten suuntaan, ilmoittaen olevansa sitä mieltä, että jatkossa pitää pidättäytyä yrittämästä tekemästä enempää virallista yhteistyötä skandinavian nationalistipuolueiden kanssa.


Kaikki edellä kerrottu huomioon ottaen olen tähän listannut YLE/FST:n Oslon kokousta ja PS-nuoria koskevan uutisen tieto- ja asiavirheet:

1. PS-nuorilla, ei ole ollut koskaan mitään muuta virallista tai PNN:n kokousjärjestelyitä syvällisempää yhteistyöyritystä skandipopulistien kanssa, eikä kyseessä ollut mikään yritys laajemman Pohjoismaisen yhteistyöjärjestön aikaansaamiseksi, kuten YLE/FST antoi rivien välistä ymmärtää.

2. Yhteistyöyritys kariutui jo Lauantai-Aamupäivällä, eikä vasta Maanantaina, kuten YLE/FST väitti.

3. Yhteistyöyritys kariutui PNN:n sääntöihin, jotka estivät yhteistyöryhmän muodostamisen, eikä Timo Soinin mukamas asiaan puuttumiseen, kuten YLE/FST väitti.

YLE/FST:n uutisointi tapahtumasta oli mielestäni virheellistä ja tahallisen harhaanjohtavaa ja antoi vääriä tietoja, mikä ei ainakaan paranna sen kuvaa luotettavana uutisten välittäjänä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että YLE/FST:n vääristelty uutisointi tapahtuneesta oli propagandistinen yritys saada julkisuudessa näyttämään siltä, että PS-nuoret olisivat aatteellisesti jotenkin eri linjoilla kuin emopuolue tai Timo Soini, mikä ei pidä paikkaansa.

Ja YLE/FST:n tietojenhankinnan luotettavuuden suhteen on mielenkiintoista, että tietääkseni PNN:n kokouksessa ei ollut tietääkseni paikalla ketään suomalaista toimittajaa.


V-P Kortelainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu