Lukekaapa

Alkaen vaikka Matteus 24:8-15.

Kuinka moni näissä olevista Herramme sanoista on tapahtunut? Mielestäni ei yhtään. Esimerkiksi jae 9: "Silloin teidät annetaan vaivaan ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden."

Ei edellinen ole vielä alkanut, siis länsimaissa. Itse käsitän Herran sanat globaalisti edellisissä jakeissa, siis että me kaikki olemme mukana.

Ja.. jakeet jatkuvat samaan tapaan joita ei ole vielä tapahtunut, ja jakeessa 15 Herra sanoo että kun "näemme hävityksen kauhistuksen profeetta Danielin kautta seisovan pyhässä paikassa"..

Edellinenhän on yleisesti tulkittu Jerusalemin uudeksi temppeliksi jonne AK menee ilmoittaen jumaluutensa.

Edelliseen on vielä aikaa. Mielestäni sota Irania vastaan jne. luultavasti tapahtuvat plus suurimman osan ihmisten sirutus ymym ennenkuin ollaan lähellä lukua 15.

Jotenka hyvät siskot/veljet tällainen ymmärrys minulta syntiseltä, että

JÄITÄ HATTUUN

Eipä mutaa kuin siunausta! Jatketaan rukouksissa
10511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

hei.hyvät ystävät. olen samaa mieltä kuin ed. kirjoitti.kyllä jumalan tulemus tulee , ja varmasti tulee. mutta ei siitä tarvitse niin suurta haloota pitää kuin es. tällä palstalla pitävät.uskoisin että ne jotka ovat vaan saaneet sydämmen rauhan ja uskon jeesukseen ilman mitään lahkouskoakin ovat pelastettuja. tämän tunnen itse. .VAIN vaatimattomasti raamattua lukeneena. Tv.mauri

  • Aikoja emme tiedä emmekä tule tietämäänkään, ainoastaan osviittoja aikojen merkeistä saamme kun tarkkaamme..

    Seuraava on kyllä TOSI MASENTAVAA LUETTAVAA PROFETIA- PALSTALAISILLE:

    JEESUS TULEE KAI VUODEN 2030 JÄLKEEN, SITTEN KUN TULEE TÄYTEEN 2000 VUOTTA JUMALAMME YLÖSNOUSUSTA. MITÄS SANOTTE? KOETELKAA

    EIKS OLE TOSI IKÄVÄÄ JA MASENTAVAA JOS LOPPU TULEE/TULISI VASTA SITTEN! SIIHEN LOPPUISI TÄMÄN PALSTAN AKTIVITEETTI "JOKSIKIN" AIKAA!

    SIUNAUSTA! JATKETAAN RUKOUSTA

    Äänestä

  • UusPetrus kirjoitti:

    Aikoja emme tiedä emmekä tule tietämäänkään, ainoastaan osviittoja aikojen merkeistä saamme kun tarkkaamme..

    Seuraava on kyllä TOSI MASENTAVAA LUETTAVAA PROFETIA- PALSTALAISILLE:

    JEESUS TULEE KAI VUODEN 2030 JÄLKEEN, SITTEN KUN TULEE TÄYTEEN 2000 VUOTTA JUMALAMME YLÖSNOUSUSTA. MITÄS SANOTTE? KOETELKAA

    EIKS OLE TOSI IKÄVÄÄ JA MASENTAVAA JOS LOPPU TULEE/TULISI VASTA SITTEN! SIIHEN LOPPUISI TÄMÄN PALSTAN AKTIVITEETTI "JOKSIKIN" AIKAA!

    SIUNAUSTA! JATKETAAN RUKOUSTA

    Ovatkin jännittävää viihdettä teille, ja viis siitä mitä JUMALA todellakin sanoo

    Äänestä

  • nämä "profetiat" kirjoitti:

    Ovatkin jännittävää viihdettä teille, ja viis siitä mitä JUMALA todellakin sanoo

    KAIKKI.

    Siinäpä kaikki Herrassa, ymmärrätkö?

    Äänestä

  • Uuspetrus kirjoitti:

    KAIKKI.

    Siinäpä kaikki Herrassa, ymmärrätkö?

    Nämä ns. profeetat ovat yli 60v. pelotelleet ihmisiä ensin neuostoliitolla ja sitten venäjällä, ja ovat sitten siepanneet sanomia toisiltaan, ja "vahvistavat" niitä. Jumala ei ole teille puhunut, vaan teidän oma sentaatiohakuinen mielenne, aamen.

    Äänestä

  • liiankin hyvin kirjoitti:

    Sanoisin samaa lisäten ainakin 2000 vuotta vanhoilla ennustuksilla ja niiden uusilla tulkinnoilla sekoitellaan ihmisten ajatuksia höystettynä jokaöisillä ihmisten unilla , uskotellen Jumalan ilmoittaneen heille uuden tiedon juuri tapahtuvista asioista . ? yhtä paikkansa pitämättömiä ovat kuin monen monet opit merten takaa tuotuna . Kansaa saadaan kyllä paljon liikkeelle ja niitä narrattuaan keksitään aina vaan uutta paikkansapitämätöntä (totuutta ja vain totuutta)!

    Eipä ole väärin rukoilla toisten puolesta tai koko kansan puolesta saatikka tehdä porukalla parannusta,Siunattu sensaatiohakuisuus jos se saa meidät Jumalan kanssa parempiin välilöihin. Se pisti Jumala kerran aasinkin puhumaan, jotta monen laista rohveettaa hällä on käytössä.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Sanoisin samaa lisäten ainakin 2000 vuotta vanhoilla ennustuksilla ja niiden uusilla tulkinnoilla sekoitellaan ihmisten ajatuksia höystettynä jokaöisillä ihmisten unilla , uskotellen Jumalan ilmoittaneen heille uuden tiedon juuri tapahtuvista asioista . ? yhtä paikkansa pitämättömiä ovat kuin monen monet opit merten takaa tuotuna . Kansaa saadaan kyllä paljon liikkeelle ja niitä narrattuaan keksitään aina vaan uutta paikkansapitämätöntä (totuutta ja vain totuutta)!

    vihollinen on juonikas salattuine teknologioineen, joten mielestäni pitää ehdottomasti tietää missä mennään.

    Esim kuinkahan monet vaalit on muokattu niiden taholta joilla on välineet muokata ja pukata ajatuskaavoja ihmisten mieliin!

    Jeesuksen veren suoja tarvitaan, muuten eksyy.

    Äänestä

  • Hermanni J. kirjoitti:

    Nämä uskonnolliset kiemurat elävät omaa elämäänsä ja oikeastaa näistä poliittinen valta ottaa voimaa toiminnalleen !
    Ei siinä Jeesukseen vetoaminenkaan auta oikeiden asioiden ymmärtämisessä ,sillä kaikkihan siihen eri liikkeissä vetoavat ja ennustuksien sanomat ovat ristiriitaiset ja se hyöty vain katsotaan mikä tukee oman lahkon näkemyksiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UusPetrus kirjoitti:

Alkaen vaikka Matteus 24:8-15.

Kuinka moni näissä olevista Herramme sanoista on tapahtunut? Mielestäni ei yhtään. Esimerkiksi jae 9: "Silloin teidät annetaan vaivaan ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden."

Ei edellinen ole vielä alkanut, siis länsimaissa. Itse käsitän Herran sanat globaalisti edellisissä jakeissa, siis että me kaikki olemme mukana.

Ja.. jakeet jatkuvat samaan tapaan joita ei ole vielä tapahtunut, ja jakeessa 15 Herra sanoo että kun "näemme hävityksen kauhistuksen profeetta Danielin kautta seisovan pyhässä paikassa"..

Edellinenhän on yleisesti tulkittu Jerusalemin uudeksi temppeliksi jonne AK menee ilmoittaen jumaluutensa.

Edelliseen on vielä aikaa. Mielestäni sota Irania vastaan jne. luultavasti tapahtuvat plus suurimman osan ihmisten sirutus ymym ennenkuin ollaan lähellä lukua 15.

Jotenka hyvät siskot/veljet tällainen ymmärrys minulta syntiseltä, että

JÄITÄ HATTUUN

Eipä mutaa kuin siunausta! Jatketaan rukouksissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu