Haluaisin kysyä erästä asiaa joka on aina vähän vaivannut minua. Luettuani uusimman kirkko ja kaupunki lehden siellä oli artikkeli pyhäinpäivästä. Tätä päivää luonnehdittiin kaipauksen ja vainajien muistamisen päiväksi.
Pyhäinpäivä tarkoittanee käsittääkseni pyhien päivää, ts. kaikkien pyhimysten päiväksi (omnium sanctorum). Eihän vainajia kutsuta pyhiksi luterilaisessa kirkossa, vaan pyhimyksiä kuten esim. pyhää Henrikiä? Miten ja milloin tämä vainajien päivä (omnium fidelium - kaikkien "poisnukkuneiden" uskovien) ja kaikkien pyhien päivä on mennyt sekaisin? Minusta teillä pitäisi puhua vainajien päivästä, kun menette haudoille sytyttämään kynttilät.
Pyhäinpäivä tarkoittanee käsittääkseni pyhien päivää, ts. kaikkien pyhimysten päiväksi (omnium sanctorum). Eihän vainajia kutsuta pyhiksi luterilaisessa kirkossa, vaan pyhimyksiä kuten esim. pyhää Henrikiä? Miten ja milloin tämä vainajien päivä (omnium fidelium - kaikkien "poisnukkuneiden" uskovien) ja kaikkien pyhien päivä on mennyt sekaisin? Minusta teillä pitäisi puhua vainajien päivästä, kun menette haudoille sytyttämään kynttilät.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pyhiksi kutsutaan luterilaisessa kirkossa kaikkia niitä, jotka ovat uskossa. Raamatussa käytetään sanaa "pyhä" myös siinä yhteydessä, esim. Kol. 1:4 "sillä me olemme saaneet kuulla teidän uskostanne Kristuksessa Jeesuksessa ja rakkaudesta, mikä teillä on kaikkia pyhiä kohtaan"
Pyhäinpäivänä muistellaan niitä, jotka ovat kuolleet uskossa Jeesukseen. Erityisesti muistetaan uskonsa vuoksi kuolleita. Muistellaan myös kaikkia edesmenneitä läheisiä. Ja emmehän me tiedä ketkä huusivat Jeesusta avukseen juuri ennen kuolemansa hetkeä, ja niin pelastuivat.
Luterilaisen kirkon sivuilla kerrotaan pyhäinpäivästä näin:
Pyhäinpäivä - Pyhien yhteys
Pyhäinpäivä on sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä 1.11. (Festum omnium sanctorum) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2.11. (Commemoratio omnium fidelium defunctorum.) Siten muistelun kohteena ovat sekä kaikki kristikunnan marttyyrit että muut uskossa Kristukseen kuolleet. Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Hän on uskossa osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä. Päivän perinteinen evankeliumi onkin Jeesuksen vuorisaarnan alussa oleva autuaaksijulistus.
Uskontunnustuksen mukaan pyhät muodostavat yhteyden, johon voimme näkymättömästi liittyä.
http://evl.fi/Evkirja.nsf/149183ab2f93c519c225703c0031dbb1/6fce2edec9407aa9c225704a003dc054?OpenDocument
Muistaakseni luin jostain katolisesta julkaisusta, että jokainen uskova on pyhä, eli katolisuudessakin tämä ajatus olisi. Usko siis pyhittää. On kuitenkin eroa maallikko uskovaisella ja kanonisoidulla pyhimyksellä. Kirkkohistorian pyhimykset ovat erityisellä tavalla edistäneet uskontoa. Näitä pyhimyksiä ei luterilaisuudessa ole, eli heille pyhäin päivä olisi päivä, jolloin muistetaan uskossaan pyhiä ja poisnukkuneita. Näin olen ymmärtänyt asiat viisaammat korjatkoon, jos olen väärässä.
Jeesuksen korostaminen on tullut myöhemmin etenkin luterilaisuuden vaikutuksesta mukaan. Vuorisaarnan perusteella voidaan todeta autuaiksi ja pyhiksi Jumalaan uskovat. Tässä on sitten tietoa hieman arkisemmasta näkökulmasta (Hgin kaupunginmuseo):
Pyhäinpäiväämme on sulautunut kaksi juhlapäivää, kaikkien pyhien päivä (Festum omnium sanctorum) 1.11. ja kaikkien autuaiden uskovien muistopäivä (Commemoration omnium fidelium defunctorum) 2.11. Edellistä ryhdyttiin viettämään Syyriassa 300-luvulla, jälkimmäistä, jota myös Sielujen päiväksi kutsutaan, Ranskassa 900-luvun lopulla. Vuodesta 1955 pyhäinpäivä on ns. kiertävä lauantai, mikä merkitsee, että pyhäinpäivää vietetään sinä lauantaina, joka sattuu 31.10. ja 6.11. väliseen aikaan. Pyhäinpäivä on siis kaksoispyhä.
Lokakuun lopun ja marraskuun alun välinen aika on aina ollut juhla-aika niin kirkollisessa kuin maallisessakin mielessä. Vuodesta 835 kristillinen kirkko on viettänyt virallisesti marttyyrien muistoa marraskuun ensimmäisenä. Tapa on säilynyt myös luterilaisessa kirkossa. Päivän merkitys näkyi kansanperinteessä vainajien vertailuna ja joinakin työkieltoina. Uskottiin pyhien miesten, autuaiden marttyyrien, vaeltavan ympäriinsä pyhäinpäivän aattona. Heille lämmitettiin sauna ja valmistettiin parhaita ruokalajeja. Talonväki odotti sopivaa aikaa, että pyhät miehet olivat kylpeneet, ja meni sitten itse saunaan. Ruoka oli katettu pöytään ja emäntä, joka viimeisenä lähti tuvasta, kutsui pyhät miehet pöytään. Talonväen saunottua pyhät miehet lähtivät tuvasta ja talonväki saattoi nauttia ateriansa. Tällä tavalla emäntä takasi karjaonnensa koko vuodeksi.
Pyhäinpäivä oli tietysti myös päivä, josta voitiin ennustaa seuraavan kesän säät. Pienikin auringonpaiste pyhäinpäivän ja joulun välillä merkitsi kaunista kesäsäätä. Talonpoikaismaailmassa marraskuun ensimmäinen oli vuoden viimeinen päivä. Seuraava päivä, sielujen päivä, oli uuden vuoden ensimmäinen päivä. Silloin muistettiin perheen vainajia. Agricola kutsuu tätä päivää "kaikkien autuaiden uskovien sielujen päiväksi". Päivän luonteeseen kuului olla aikaisin ylhäällä, ja kyläläiset kilpailivat siitä, kuka ensimmäisenä sytytti tulen lieteen. Päivä oli myös hyvä vierailupäivä. Vieraita kestittiin parhaimmalla tavalla. Vuoden sato oli korjattu, väki oli muuttanut sisään aitoista ja oli juhlan aikaa, ennen kuin talvityöt alkaisivat. Marraskuun alku oli myös vuoden teurastusten aikaa. Porsaat ja vasikat oli teurastettava, jotta ne ehtisi suolata jouluksi. Tämä aika oli tärkeä myös palvelusväelle, jolle alkoivat vapaaviikot, "riiviikot", kaksi vapaata viikkoa ennen uuden palveluspaikan ottamista tai uuden sopimuksen tekoa isännän kanssa. Tähän aikaan maksettiin myös palkat tai mieluimmin se, mitä sitä oli jäljellä. Vuoden aikana oli palvelusväki saanut yhtä ja toista, hiukan ennakkoa kaupunkiin mennessä, uutta vaatetta tarvittaessa jne. (IS)
>Pyhiksi kutsutaan luterilaisessa kirkossa >kaikkia niitä, jotka ovat uskossa. Raamatussa >käytetään sanaa "pyhä" myös siinä yhteydessä, >esim. Kol. 1:4 "sillä me olemme saaneet kuulla >teidän uskostanne Kristuksessa Jeesuksessa ja >rakkaudesta, mikä teillä on kaikkia pyhiä >kohtaan"
"Yleinen" pyhyys, joka on kaikkien Kristukseen kastettujen yllä ja häneen toivonsa panevien sydämessä on toki ymmärrettävä ajatus. Onhan luomakuntakin pyhä. Olemme osallisia pyhyydestä. En kuitenkaan voisi ajatella täällä olevaa kuolemaan valmistautuvaa ja syntistä uskovaa pyhimyksenä. Hän ei ole pyhä, vaan ilmentää ja kuvastaa sitä. Jumalan kuva, muttei Jumala tai Jumaluus itse.
Hänen palkkansa tulee lopulta niinkuin on luvattu, kuoleman ja puhdistautumisen kautta.
Uskossa oleva ihminen "säteilee" tai paremminkin heijastaa pyhyyttä. Hän valmistautuu pyhyyteen. Tämä pyhyys tulee taivaasta, jossa pyhät ovat valtaistuimen äärellä. Me saamme heijastuksia tästä pyhyydestä. Me emme ole pyhimyksiä, mutta osallisia pyhästä. Kuten kerran joku kauniisti kirjoitti, me olemme Jumalan hengitystä.
>...Hän on uskossa osallinen näkymättömästä >pyhien yhteydestä. Uskontunnustuksen mukaan >pyhät muodostavat yhteyden, johon voimme >näkymättömästi liittyä.
Me olemme Kristuksen kautta yhteydessä pyhiin ja Taivasten Valtakuntaan. Emme vielä ole siellä.
Niinkuin huomaa, en ole teologi. En edes halua olla sellainen.
Kolossealaiskirje jatkaa... "...että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä." Kol.1:9
"...kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa." Kol 1:12
Uskoni mukaan pyhimykset ovat täynnä hänen tahtonsa tuntemista. Sitä ei tarvitse enää heille toivoa, toisin kun meille vielä täällä oleville.
Me voimme olla soveliaita perintöön, joka odottaa valkeudessa. Vielä emme ole siellä pyhien kanssa.
Tuskin koskaan uskossa oleva ihminen säteilee pyhyttä, mutta sitäkin useammin tyhmyyttä.
Kun oivallisesti muistutit minua, kysymys ei ehkä ole pelkästään uskosta vaan myös viisaudesta. Pyhästä viisaudesta (Hagia sofia). Tuskin olet ymmärtänyt uskossa olevia tuttujasi. Et voi kokea samaa maailmaa kuin he. Ehkä heilläkään ei ole paluuta sinne missä sinä olet.
viisauttaan ja pyhyyttään korostavat asetetaan viimeisiksi.