Vedenpaisumus olikin tulva.

1992-käännöksessä on vedenpaisumus muutettu Jeesuksen silmissä pelkäksi tulvaksi.

Jae kerrallaan raamattua muutetaan paremmin uskottavaan muotoon ja seuraavassa raamatussa tuskin enää vedenpaisumuksesta mainitaan sanaakaan.

Matt.24:39 Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee.

Olisivat saman tien poistaneet tuon ihmisen pojan tulemisen kun se ei tullutkaan.

20

511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • historian opettaja

      tapahtui kaksoisvirtojen maassa eli Mesopotamiassa 2900 eaa.

      • se maallinen paratiisikin sijaitsi edesmenneen Saddamin mailla ja siellä paratiisista taistellaan edelleenkin.

        Ja yksi teoria paratiisin sijainnista on Sahara jossa maanviljelystäkin harjoitettiin jo ennen luomistyötä.
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Eedenin_puutarha

    • ollut hyvin monelle suomalaisellekin Ihmisen Pojan sanojen toteutuminen, eli hänen tulemus?

      Matt. 24:37
      "Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva".

      Ilm. 1:7
      "Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja KAIKKI MAAN SUKUKUNNAT VAIKEROIVAT HÄNEN TULLESSANSA. Totisesti, amen".

      Tuo sana "pilvissä", viittaa kaiketi syntiemme ja rikkomustemme maksamiseen lihan kuolemalla:

      Jes. 44:22
      "Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niinkuin pilven ja sinun syntisi niinkuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut".

    • vihdoin annat

      periksi että -92 käännös on väännös.

      Siksi olen yrittänyt sinulle kertoa mitä on -92 Raamatulle käynyt, sen kääntäjät ovat tehneet Raamatun omaksi mieleisekseen, kuten olemme näkemässä mihin kirkko on menemässä. Heille Raamattu ei ole enää Jumalan Sana.

      Siksi kannattaa lukea näitä vanhempia, myöskin Raamattu Kansalle käännös, joka on käännetty uskovien toimesta näistä Arameasta, Hebrean, Kreikan kielestä ja joka nyt pitäisi olla hyvä käännös. Suosittelen, vielä ei ole harmi vaan tullut vanhaan käännöstä, mutta kohta sekin valmistuu.

      • ateisti ja kuitenkin
        Pe.ku kirjoitti:

        Et liene lukenut avaustani jossa kerron raamatun käännösvirheistä ja niiden asiallisesta korjaamisesta perusteluineen.
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000030309849

        Ja samassa avauksessani kirjoitan kyseisestä ilmiöstä tähän tapaan:
        "mutta toisaalta ehkä ottanut hitusen huomioon myös nykypäivän elämänmenoa"

        puhut kovin korkealta, vaikka et ymmärrät Sanaa kovin vähän.
        Tutkimuksesi perustuvat netistä saatavaan tietoon, oletat siis että kaikki mitä sinne ihmiset kirjoittavat on totta?
        Avasit ketjun: Jumala jakoi kansoille jumalat, pidät sen täysin totena, miksi. Eikö Jumalan Sana kerro sisällöltään sinulle mitään. Jumala itse sanoo ettei ole muita jumalia, miksi hän siis olisi jakanut heille jumalat.

        Sinun pitää tutkia käännöksiä arameasta, jotta voit sanoa sen olevan totta. SE mitä sinä luet netistä, ei kaikki ole uskottavaa. Siksi sinun pitääkin tutkia aisoita, etkä perustaa jonkun kirjoittamaan tai päätelmään jostakin asiasta, kuten tuosta tulvastakin.
        Jos sinua kiinnostaa nämä Raamatun tutkimukset, sinun kannattaisi ottaa yhteyttä uskoviin kielenkääntäjiin, maailmalla on paljon jotka kääntävät Raamattua mutta heillä ei ole Jumalan henkeä, ja siten voivat kallista Sanaa tärvellä.

        Kehotan sinua lukemaan kirkkoraamattua 33/38 jotta voit ymmärtää mitä siellä sanotaan.
        Ja Raamattu varoittaa ihan kaikkia opettamsta, sillä heille tulee sitä suurempi tuomio joka sitä väärin opettaa. Siksi sinulle tämä varoitus. Tutki Sanaa ennenkuin hätiköimällä laitat avauksiasi. Joku vielä uskoo sinun kirjoituksiisi.
        Aloitukset voisit laittaa, miten ymmärrätte tämän kohdan, tai onko kellään tietoa? mutta jos laitat jotain että se on niin ja aamen, se onkin jo ihan eri juttu.

      • ateisti ja kuitenkin kirjoitti:

        koskaan ole sanonut jonkun raamatunkirjoituksen olevan totta.
        Satujahan ne on niin väärennökset kuin aidotkin alkuperäiset kirjoitukset.

      • to..
        ateisti ja kuitenkin kirjoitti:

        on Moseksen kirjojen alkukieli eikä aramea eikä tuon kohdan muuttuminen perustu käännökseen, vaan Qumranista löydettyyn käsikirjoitukseen jota tukee mm septuaginta. Kirkkoraamattu 33/38 on käännös jota tehtäessä ei ollut vielä löydetty kaikkia niitä käsikirjoituksia joita nyt on.

      • sanoin väärin
        to.. kirjoitti:

        on Moseksen kirjojen alkukieli eikä aramea eikä tuon kohdan muuttuminen perustu käännökseen, vaan Qumranista löydettyyn käsikirjoitukseen jota tukee mm septuaginta. Kirkkoraamattu 33/38 on käännös jota tehtäessä ei ollut vielä löydetty kaikkia niitä käsikirjoituksia joita nyt on.

        Aramealla tarkoitin lähinnä Jeesuksen puhetta.

        Mutta tässä onkin muuten erittäin hyvä teksti jossa on tässä viime tunteina kiistelty tästä Jumala jakoi
        jumalat jokaiselle kansalle.

        Laitan seuraavaksi esiin 5 Moos 32:8;n hebrean kielisen alkutekstin sekä myös kreikan kielisen septuagintan käännöksenjosta myös on lainauksia UT:ssa. Kohdissa on käännös sana sanalta ja jokainen voi huomata kuinka 1992 käännös on todella törkeästi kääntänyt väärimn tämän kohdan.

        Niin kuin näemme niin ei alku tekstin yhteydessä esiinny sanoja kullekin oman Jumalan, vaan Jumala määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

        Eikä Septuagintassakaan esiinny sanoja kullekin oman Jumalansa. 1992 kääntäjät ovat tehneet tässä kohtaa Majesteetti rikoksen kääntämällä, että Jumala olisi määrännyt kullekin kansalle oman jumalan. Kun Raamatun opetus on, jotta muiden kansojen jumalat ovat epäjumalia ja on vain yksi Jumala; Israelin Jumala, jonka tahto esiintyy Raamatussa. Jumalan sana ei mene ristiriitaan keskenään, vaan kysymyksessä on tahallisesti vääristelty kohta, joka on 1992 käännökseen käännetty tukemaan ekumeenisia yhteys pyrkimyksiä varten, joita ekumeenikot käyvät mm. hindulaisuuden, islamilaisuuden sekä buddhalaisten kanssa. Näin tämä 1992 käännös avaa ovia suurelle ekumeeniselle petokselle, jonka tarkoitus on saattaa koko maanpiiri yhdessä palvelemaan tämän maailman ruhtinasta eli Saatanaa.

        Uskon, jotta uuden käännöksen kautta voi ihminen pelastua sekä rakentua uskon elämässään. Mutta uusi käännös on niin paljon tuhonnut käännös periaatteillaan kääntämällä sana tarkan käännöksen sijasta käännöksen ihmisajatuksen tulkitsemana, jotta liian paljon on Jumalan sanaan tullut ihmisajatuksia Jumalan sanan tilalle. Mielestäni, jokainen, joka haluaa kunnioittaa Jumalan sanaa lukee vain alkukielelle uskollisia käännöksiä eikä liberaaliteologien ihmismielen mukaisia käännöksiä. Joten suosittelen sinulle ystäväni, jotta et käyttäisi 1992 käännöstä, vaan alkukielelle uskollisempia käännöksiä kuten esim. 33/38 käännös on.

        Tuosta puuttuu nuo heprean sanat

        laitan linkin jotta voit lukea sen kokonaisuudessaan.

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/uusikaannos92

      • Pe.ku kirjoitti:

        koskaan ole sanonut jonkun raamatunkirjoituksen olevan totta.
        Satujahan ne on niin väärennökset kuin aidotkin alkuperäiset kirjoitukset.

        Raamattua lainkaan, jos ja kun et usko Raamatun Jumalaankaan, ihan vaan ilkeyttäsikö jaksat täällä puhua pahaa Jumalan sanasta, Jumalasta, Pyhästä Hengestä, Jeesuksesta . uskovista?
        vuosi vuoden perään???
        On sulla harrastus.
        Olet saanut Saatanalta homman hoitaaksesi etkä edes ymmärrä sitäkään. Outo ilmiö olet!?

      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        Saatanasta ja tunnut siitä tietävän, niin kerro, että sellainenko se on karvainen sarvipäinen häntäniekka?

    • PakananHuuto

      kun napajäätiköt ja ikuinen routa Siperiassa ovat sulaneet, silloin tulee uusi vedenpaisumus.

      "Matt.24:39 Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee."

      • Sen toisen tulemisen ensimmäisen vaiheenhan on jo halki historian pitänyt tulla jokaisen "pahiten paatuneen" uskovaisen omilla viimeisillä päivillä.

        Vähän sairasta kyseisiltä uskovaisilta on ajatella että se tulee juuri hänen, yhden ihmisen takia juuri silloin.

        Nimimerkki Mohikaani27 esimerkiksi on sanonut sen ensimmäisen vaiheen tulevan hänen aikanaan ja sen aika on alettu laskemaan Israelin perustamisesta 1848 joka sukupolvi olisi sitten viimeinen.

        Tuolla se onkin selitetty:
        http://www.saunalahti.fi/~eskon/kaikki.htm

      • PakananHuuto
        Pe.ku kirjoitti:

        Sen toisen tulemisen ensimmäisen vaiheenhan on jo halki historian pitänyt tulla jokaisen "pahiten paatuneen" uskovaisen omilla viimeisillä päivillä.

        Vähän sairasta kyseisiltä uskovaisilta on ajatella että se tulee juuri hänen, yhden ihmisen takia juuri silloin.

        Nimimerkki Mohikaani27 esimerkiksi on sanonut sen ensimmäisen vaiheen tulevan hänen aikanaan ja sen aika on alettu laskemaan Israelin perustamisesta 1848 joka sukupolvi olisi sitten viimeinen.

        Tuolla se onkin selitetty:
        http://www.saunalahti.fi/~eskon/kaikki.htm

        Mitä etsit vai palstalta? Ei tarvitse vastata, jos ei hyvitä.

      • PakananHuuto kirjoitti:

        Mitä etsit vai palstalta? Ei tarvitse vastata, jos ei hyvitä.

        mitä kysyt...kysy tarkemmin.

      • PakananHuuto
        Pe.ku kirjoitti:

        mitä kysyt...kysy tarkemmin.

        tätä palstaa kohtaan? Tutkiskella raamattua / uskovien mielipiteitä / uteliaisuudesta / kiinnostaako usko jne.

        Eli haetko jotain tältä palstalta itsellesi esim. lisää tai vähemmän tietoa raamatunasioista?

      • PakananHuuto kirjoitti:

        tätä palstaa kohtaan? Tutkiskella raamattua / uskovien mielipiteitä / uteliaisuudesta / kiinnostaako usko jne.

        Eli haetko jotain tältä palstalta itsellesi esim. lisää tai vähemmän tietoa raamatunasioista?

        mainitsemistasi kohdista ole syynä.

        Olen jo aiemminkin kertonut asian joillain sanoilla.

        Tärkein asia on oikeudenmukaisuus kaikille maailman ihmisille sekä luonnolle ja jos vähänkin tietää jostain vääryydestä niin on siitä velvollinen kertomaan.

        Me kaikki joudumme vieläkin osittain elämään uskovaisten vallan kun edes suurempia poliittisia päätöksiä ei pääse tekemään ne jotka ei myötäile "jumalan" sanaa.
        Uskovaisilla (ei siis uskonnolla) on myös edelleen jokaista Suomalaista koskeva verotusoikeus.

        Uhkakuvia vielä pahemmasta on näkyvissä ja nuo uhkakuvat toteutuessaan veisivät sen mitättömän pienen demokratian jota nyt on muutaman kymmenen vuoden aikana hankittu.

        Tällä palstalla on viisasta kirjoitella kun helluntailaiset tai oikeammin uudestisyntyneet on merkittävin ääri-kristillinen liike.
        Helluntailaisethan on oikeasti vain pieni osa tuota liikettä mutta he kaiken lisäksi ovat röyhkeimpiä ja elävät valheessa kun laskevat maailmanlaajuisesti oman lahkoonsa jäseniksi muut uudestisyntyneet.

        paremman maailman puolesta.

      • PakananHuuto kirjoitti:

        paremman maailman puolesta.

        ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

        Se on lisäksi erään syvästi kristillisen kasvatuksen saaneen kristityn kirjoittajan teos ja kirjoittajahan vei juutalaisvainot jopa pidemmälle kuin häntä edeltäneet juutalaisvainoja järjestäneet kristityt.

      • PakananHuuto
        Pe.ku kirjoitti:

        ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

        Se on lisäksi erään syvästi kristillisen kasvatuksen saaneen kristityn kirjoittajan teos ja kirjoittajahan vei juutalaisvainot jopa pidemmälle kuin häntä edeltäneet juutalaisvainoja järjestäneet kristityt.

        eipä tullut tämä henklö edes mieleen ennen kuin sanoit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      198
      1529
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      951
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      730
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      728
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      681
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      656
    Aihe