Ikäasioita

Jos laittaa faktat tiskiin noista ikäasioista, ja niiden älyttömyyksistä, on ihan hupaisa olo.

1. Elina tulee paksuksi, Maija on vauva, Niko ja Oona noin 7-vuotiaita. Elina tulee takaisin alle vuoden ikäisen vauvan kanssa, Niko ja Oona ovat raskausajan aikana kasvaneet ja ovatkin jo 15. Maija on yhä vauva. WTF ?

2. Niko syntyy monta vuotta aiemmin kuin Oona. Laura ja Jenni olivat aivan eri aikaan raskaanakin sarjassa, noin vuoden välein. Silti ko. penskat ovat nyt samalla luokalla. WTF ?!

3. Sofia syntyy noin viisi vuotta ennen Nikoa ja Oonaa. Hän on heitä silti vuoden vanhempi. WTF ?

4. Lassella ja Maaritilla on pieni suhde. Lassen lapsi, Heli, on juuri aloittanut yliopistossa eli on noin 20. Maaritin lapsenlapsi on 15. Ikäpolvien kannalta katsottuna Maarit voisi olla Lassen äiti. WTF ?!

Voi elämä ,ja lisää löytyy. Lisätkää toki omanne, jos löytyy.
4707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kun tuli Salineille lastenhoitajaksi. Sofia oli silloin vauva. Nyt Sohvi on 15v. Tämän mukaan amin pitäisi olla 34v. Elina oli Amia selvästi vanhempi silloin, kun Ami 19-vuotiaana tuli sarjaan. Elina on nyt vasta kolmekymppinen, vaikka periaatteessa hänen pitäisi olla nyt jo melkein 40.

Lukiossa Ami ja Noora seurustelivat noin 18-vuotiaina, kunnes Noora lähti ulkomaille. Tästä on nyt Amin iän mukaan laskettuna sen verran, että molempien pitäisi olla siis 34v. Molemmat ovat siis vanhempia kuin Elina, joka on vasta kolmekymppinen. Kun Ami tuli 19-vuotiaana sarjaan, Elinan olisi siis pitänyt olla 15v. Silti hän oli siinä vaiheessa jo naimisissa Markuksen kanssa, vai oliko se vasta myöhemmin? Kuitenkin Elina oli sarjassa jo täysi-ikäinen, kun oli kerran tarjoilijanakin töissä. Ikänsä mukaan hän olisi ollut vasta yläasteen 9.luokalla ja sekä Miia että Saku olisivat molemmat olleet häntä vanhempia, koska Miia kirjoitti ylioppilaaksi. =D

Äänestä
  • Amin pitäisi olla ainakin 39-vuotias, koska hän adoptoi Nikon ja pitää olla väh. 25-vuotias, jotta voi adoptoida.

    Äänestä

  • Amista juttua kirjoitti:

    Amin pitäisi olla ainakin 39-vuotias, koska hän adoptoi Nikon ja pitää olla väh. 25-vuotias, jotta voi adoptoida.

    Tää on hei TV-sarja, ni on se nyt saatanan kumma jos menee vähä päin persettä noi jutut.

    Ette ole katsos ainoita jotka ne ovat tajunneet mutta viisaat pitää suunsa kiinni KOSKA SILLÄ EI OO MITÄÄN MERKITYSTÄ!

    Äänestä

  • EIpä ole kovin tarkkan mietitty,kun sarjaa on kirjoitettu :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laskin kirjoitti:

Jos laittaa faktat tiskiin noista ikäasioista, ja niiden älyttömyyksistä, on ihan hupaisa olo.

1. Elina tulee paksuksi, Maija on vauva, Niko ja Oona noin 7-vuotiaita. Elina tulee takaisin alle vuoden ikäisen vauvan kanssa, Niko ja Oona ovat raskausajan aikana kasvaneet ja ovatkin jo 15. Maija on yhä vauva. WTF ?

2. Niko syntyy monta vuotta aiemmin kuin Oona. Laura ja Jenni olivat aivan eri aikaan raskaanakin sarjassa, noin vuoden välein. Silti ko. penskat ovat nyt samalla luokalla. WTF ?!

3. Sofia syntyy noin viisi vuotta ennen Nikoa ja Oonaa. Hän on heitä silti vuoden vanhempi. WTF ?

4. Lassella ja Maaritilla on pieni suhde. Lassen lapsi, Heli, on juuri aloittanut yliopistossa eli on noin 20. Maaritin lapsenlapsi on 15. Ikäpolvien kannalta katsottuna Maarit voisi olla Lassen äiti. WTF ?!

Voi elämä ,ja lisää löytyy. Lisätkää toki omanne, jos löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu