Kirkon Yleiskonfferenssipuhe linkkinä ja pohjustuksena toivottavasti viriävälle keskustelulle siitä, mikä on naisen asema Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa. (Juuri Yleiskonfferensseissa kuullaan mikä on Herran mieli ja tahto pyhiään kohtaan juuri tänään, juuri tässä ajassa.)
http://www.lds.org/conference/talk/display/0,5232,49-1-775-27,00.html
http://www.lds.org/conference/talk/display/0,5232,49-1-775-27,00.html
Vastaukset 35
Vanhimmat
puhe. Toivottavasti ei kuitenkaan unohdu se tosiseikka meiltä täällä, etteivät kaikki kirkon naiset ole äitejä.
tuosta puheesta, joka ymmärtääkseni on kuitenkin suunnattu nimenomaan äideille, ei naisille, sillä kaikkien naisien osanahan ei ole olla äiti, eikä heidän arvonsa siitä ihmisinä eikä naisina eikä Jumalan luotuina yhtään pienene.
On toki niin, että äitiys on (näin ainakin voisi tulkita kirkon profeettojen ja apostolien lukemattomia puheita ja kirjoituksia aiheesta) naisen korkein ihanne. Ja silloin tulee se toinen puoli, että se on ihanne, ja tässä maailmassahan on mahdotonta että kaikki eläisivät ihanteet saavuttaen, ja näinollen on toki mahdollisuus olemassa kirkossa, että ne naiset, jotka eivät ole äitejä, voivat kokea joskus turhautuneisuutta kun valtaosin äiteys nostetaan jalustalle naiseutta käsiteltäessä. Toki aina jokunen sivulause suodaan niille naisille, jotka eivät ole äitejä. Toisaalta on varmaan niitäkin jotka eivät ole äitejä ja ovat sinut asian kanssa. Mutta helposti syntyy (ottamatta kantaa tässä onko kuva oikea vai väärä) kuva, että Myöhempien Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon naisten tulle olla äitejä, ellei jotain ole vialla.
"Mothers who know are willing to live on less and consume less of the world's goods in order to spend more time with their children—more time eating together, more time working together, more time reading together, more time talking, laughing, singing, and exemplifying."
Eli amatöörin vapaa käännös:
"Äidit jotka tietävät" ovat valmiita elämään vähemmällä ja kuluttamaan vähemmän tavaraa jotta voisivat viettää enemmän aikaa lastensa kanssa - enemmän aikaa syöden yhdessä, yhdessä työtä tehden, enemmän aikaa yhdessä lukemiseen, yhdessä keskustelemiseen, nauramiseen, laulamiseen ja esimerkin antamiseen."
JA vaikka edellä oli puhetta juuri äideistä, sopii kyllä tässä sama isillekin: ei se maallisen mammonan tavoittelu ja bisnesmatkoilla ravaaminen tee onnelliseksi eikä pelasta. Tyytyminen vähempään mammonaan taas vapauttaa aikaa - aikaa isille ja äideille ja lapsille olla yhdessä.
Miksi niitä lapsiakaan hankkii, jos ei ehdi yhtään yhdessä olla vaan rahan perässä juosta.
Parempi vähemmällä yhdessä lähiökerrostalossa kuin valtavassa lukaalissa merenrannalla, jossa ei sitten yhdessä perheenä ehditä ollakaan.
miehiä, vain ja ainoastaan äitejä, joiden oletetaan "elävän vähemmällä" ja pysymään kotona.
"Parempi vähemmällä yhdessä lähiökerrostalossa kuin valtavassa lukaalissa merenrannalla, jossa ei sitten yhdessä perheenä ehditä ollakaan."
Utahissa on muuten keskimäärin Yhdysvaltain isoimmat asunnot, mutta toisaalta taas palkkataso on keskivertoa pienempi.
isommat perheet?
ei todellakaan mikään tee onnelliseksi kuin se ea saa olla yhdessä perheea kanssa.
Ikäväkyllä kirkon ulkopuolinen lasten ja nuorten maailma nykyään rohkaisee kovasti tulostaso oravanpyörään hyppäämistä. Lapset oppivat toisilta kuinka tärkeätä on olla muodin mukainen niin lelujan kuin vaatteidenkin suhteen.
Enmnen oli aivan ok kun äiti ompeli kauniita vaateita ja nyt katsovat naapurinvaimot ja heidän lapsensa pitkin nenänvartta jos ei vaatteissa lue tietyä merkkiä. Ja sitten saa taas kirkko satinkutia kun ei sen jäsenet halua hypätä oravanpyörään ja kirkon vanhemmat on kamalia kun eivät osta viimeitähuutoa olevia tavaroita lapsilleen....vaikka äiti olisikin kotona ja aina käsillä ja isä olisi usein perhjeen kanssa ei se tunnu olevan tarpeeksi... rahaa rahaa vain olisi saatava. Rakkauden ja huolenpidon puutosta ei huomata ennen kuin sen on mienettänyt.
Usein vasta aikuisena ymmärtää mikä olisi ollut parasta. Eivät vanhemmatkaan ikuiseti elä täällä maan päällä....
ihmeellistä että naisten konferansiissa ei puhuta miehistä... miksi puheen olisi koskettavamiehiä... onhan kysymyksessä ninmen omaan NAISTEN elämän viitoittaminen ei miesten.
Kyllä tuo tarkoitta nimen omaa KOKO perheen EI vain äitien elämistä vähemmällä! Jos ruokapudjetti on tiukka on se tiukka niin miehelle kuin naisella ja lapsillekin! Jos lomapudjetti on tiukka niin se on tiukka KOKO perheelle.
Ei miehillä ole mitään etuoikeuksia, muita kuin joita ehkä työ tuo mukanaan. Ja jos he savat esin töissäjoku kerta ruokaa niin lapsille riittää enemmän ja ehkä voidaan herkutellekin!
ettei lapsi tarvitse valtavaa tavaramäärää, merkkivaatteita eikä roskaruokaa. Pientä lasta ei myöskään tarvitse viedä pitkille lomamatkoille, eikä hänelle tarvitse jatkuvasti keksiä huvituksia.
Koti ja kodin ympäristö on lapsille paras paikka. Luonto on hyvä virikkeiden lähde. Lukeminen, urheilu ja musiikki ovat hyviä harrastuksia, parempia kuin tylsyttävät väkivaltavideot ja tietokonepelit.
Minusta sisar Beck oli oikealla asialla varoittaessaan kerskakulutuksesta. Hän on nähnyt naisia ja perheitä eri puolilla maailmaa ja tietää, ettei kaikille riitä ylellisyyksiä. Maailmamme ei kestäisi sitä, jos kaikki hamuaisivat itselleen suomalaisen tai amerikkalaisen elintason. Tärkeimmät asiat ovat kuitenkin ilmaisia: perhe, luonto, rakkaus, usko ym.
Aivan liian usein näkee velkarahalla hankittuja palatsimaisia taloja, joissa ei ole ketään kotona, koska äiti ja isä joutuvat tekemään työtä kellon ympäri maksaakseen tyhjillään seisovat talonsa, ja lapset joutuvat olemaan vielä pitemmän päivän täyteen ahdetuissa päiväkodeissa samasta syystä. Ja kun talo on vihdoin maksettu, ovat lapset lähteneet maailmalle ja vanhemmat valmiita paveluasuntoon ihmettelemään, mihin se elämä oikein karkasi.
asianlaita.
Musiikissa on vain yksi vika.. sitä ei voi opetta jos ei oo musikaalinen ja sen taidon hankkiminen muualta kuin kotoa maksaa kamalasti! Kyllä vähemmän musikaalistenkin lapset voivat tulla musikaalisiksi jos heille annetaan sihen mahdollisuus.
Hyvin kirjoitit!!
Kirjoitit hyvin. Tosi on, etta voit antaa lapsille kaiken mita haluavat, eivatka ole sen onnellisimpia vaan oppivat haluamaan vain enemman ja "jahtaamaan" onnea vaarasta paikasta. Jos kysyt ihmisilta,jotka ovat nyt aikuisia tai vanhempia mika oli heista parasta kun olivat lapsia en usko, etta he tuovat esille tavaramaaran tai sen, etta saivat tehda mita halusivat ilman saantoja.
Usein kun kuulen ihmisten puhuvan lapsuudestaan he puhuvat aanessaan "ylpeytta" siita kuinka heilla ei ollut kaikkea tai kuinka heilla kodissaan oli tietyt saannot. Tama kaikki tietenkin jos kodissa oli myos rakkautta ja perhe vietti aikaa yhdessa.
On kuitenkin olosuhteita,joissa aidilla ei ole vaihtoehtoa ja silloin teet sen minka voit.
Kysymys ei ole aina vain perheen laheisyydesta.
Sen valinen aika jolloin suuremmat ja teini-ikaiset lapset tulevat kotiin ja aiti ja isa tulee kotiin on usein aika,jolloin monet joutuvat "vaikeuksiin".
He joutuvat ehka paattamaan ja valitsemaan tilanteissa,joissa ovat ehka viela liian nuoria tietamaan tarpeeksi ja nakemaan kauaskantoiset seuraukset.
verran, että minä kannatan lasten hellittelyä, lellittelyä ja hemmottelua.
Se onnistuu parhaiten lasten omassa kodissa ja omien vanhempien toimesta.
Yli kymmentuntiset hoitopäivät, tyhjinä kolisevat palatsimaiset kodit, joissa ei saa koskea mihinkään, loppuunpalaneet vanhemmat, viihdykkeeksi annetut väkivaltavideot ja rasvaa tihkuvat syömiset eivät ole hemmottelua vaan pikemminkin lasten rääkkäämistä.
"Elintasoa" kannattaa laskea elämisen tason hyväksi, mikäli vain mahdollista. Samalla tulee säästäneeksi luonnonvaroja.
Tätä minun mielestäni puhuja tarkoitti tässä keskustelussa esiin otetuilla lauseillaan.
olevan sama kuin islamissa: lasten synnyttäjä. Kaikki muu kuuluu miehille.
tuskin olet koraania lukenut suuraakaan.
tiedät naisen ja miehen asemasta islamissa? Mistä olet tietosi saanut? Kerro minulle.
Kuin kauppatavaraa. Nykyään vain profeetta valittaa kuinka liian moni nainen hankkii koulutuksen, vastusti naisten mahdollisuutta tasa-arvoisiin työpaikkoihin, feminismiä pidetään pahana ja kirkon vihollisena jopa, nainen on miehelle alamainen jopa kuoleman jälkeen ja niin päin pois. Kovastihan täälläkin selitellään asiat toisinpäin halussaan antaa hyvää kuvaa. Ikävä vain yleensä syyllistytään valehteluun. Naisten asema mormonismissa on todella huono, mutten menisi vertaamaan islamiin missään nimessä.
ja häditheistä.Miehelle on annettu enemmän kuin naiselle se on Allahin tahto. Lyödäkin naista saa jos tämä ei muuten tottele.
islam on naiselle huonompi, mutta ei nainen map-kirkossakaan ole tasa-arvoinen.
Mutta tällä palstalla on hyvä olla vähän tarkempi joskus ettei asia ihan käsistä karkaa.. Toisaalta taas monikin islamia tunnustava valtio kohtelee naisia erittäin hyvin, ja tunnustaa heidät tasa-arvoisiksi. Indonesiassa esimerkiksi naisten asema on erittäin hyvä, ja paljon paljon parempi kuin mitä se olisi jos mentäisiin map-oppien mukaan. Mutta oikeassahan sinä olit loppujenlopuksi, vaikka kovasti väitetäänkin mormonien taholta että on tasa-arvo, mutta tasa-arvoa se ei ole nähnytkään. Vieläkin tosiaan nauran sille että tämä nykyinen profeetta pitää pahana lakeja jotka suojelevat naisten oikeutta toimia työelämässä, ja oli mukana mormonien järjestämässä kampanjassa 70-80 -luvuilla estääkseen lakien toteutumisen. Todellinen tasa-arvon lähettiläs siis!
Ettet taas kehittele omiasi?
Tai et oikeastaan omiasi, vaan toistelet kuulopuheita, tuntematta asiaa tarkemmin.
Ensi sijaisesti naiset/äidit ovat Jumalan tyttäriä
toiseksi, vaimoja
kolmanneksi, äitejä
jne,
Valkeuden (kirkon virallinen lehti) artikkelissa (vuosi n. 2001) on käsitelty mormonikirkon ja islamin suhdetta ja todettu että niissä on yhteistä mm. sukupuolirooleissa. Islamilaiset suostuivat nimenomaan keskusteluun mormonien eivätkä (muun) kristityn maailman kanssa.
Joten siis, kyllä, nainen on paljolti samassa asemassa kuin islamilaisessa maailmassa. Pukeutumissäännöt ovat erilaiset. Mormoninaisten pukeutumisesta profeetta on antanut 70-luvulla ohjeen, että hameen tulee polviseisonnassa koskettaa lattiaa. Tämä on vanha ohje, jota ei liene muutettu (niinkuin ei yleensäkään profeettojen ohjeita). Joka tapauksessa garment ei saa näkyä, olkapäät pitää olla peitetty. About niinkuin olisi t-paita ja pitkät shortsit päällä.
ovat yhteisiä miehille ja naisille. Suuriin et ole vieläkään viitannut.
viitteen mainitsemaasi artikkeliin. Se kuulostaa mielenkiintoiselta.
Oletko koskaan pitänyt ylläsi garmentia? Minulla se on parhaillaankin, eikä yhtään tunnu siltä, että vaatteiden alla on t-paita ja pitkät (?)shortsit. Mutta kyllä leggins-garmentejakin on olemassa. Tosi mukavia näin pakkasilla.
myös naisten konferansista: 2007
http://www.lds.org/conference/talk/display/0,5232,49-19-793-42,00.html
puhe oli erinomainen ja kuvastaa hyvuin naisten voimaa ei vaan kirkossa vaan kaikkialla maailmassa:
http://www.lds.org/conference/talk/display/0,5232,49-1-775-41,00.html
Erinomainen jatko Apuyhdistykesn johtaja puheelle: http://www.lds.org/conference/talk/display/0,5232,49-1-775-40,00.html
Sanoma erinomainen : stand strong dont flinch!
Naisten VOIMA ON YLITSEPÄÄSEMÄTÖNTÄ!
Siksipä juuri Apujärjestön johtajanakin toimii mies, naisista ei vain ole johtajiksi. Hihihi.
Et taas tiedä tarkasti, mutta julistat kuitenkin ehdottomana totuutena.
mielipiteilläni ainakin pitäisi olla jonkun verran painoarvoa aiheesta "naisten asema map-kirkossa". Tosin usein tuntuu että täällä kirjoittelevat ovat jo oman kantansa valinneet eikä siihen enää auta vaikka kuinka yrittäisi selittää ettei asiat ole ihan niin.
Olen täysin varma että jos keltä tahansa kirkon jäsenenä olevalta naiselta kysyttäisiin kokeeko hän kirkon alistavan naisia niin vastaus olisi ei. Toki jotkut ihmiset toimivat väärin ja kaikki aviomiehet eivät ole hyviä mutta kirkon opetukset eivät alista naista vaikka jotkut yrittävätkin niitä vääntää siltä vaikuttamaan.
Kirkkomme jäsenet jotka uskovat kirkon oppeihin uskovat myös ilmoitukseen miehen ja naisen eroista. Miehellä ja naisella on erilaiset mutta yhtä tärkeät tehtävät täällä maan päällä. Sen takia kirkkomme opettaa naisten tehtävää ensisijaisesti äiteinä ja miesten tehtävää ensisijaisesti perheen elättäjinä. Poikkeuksia löytyy aina, kaikkien elämäntilanteet eivät ole samanlaisia. Jokaisella jäsenellä on myös oikeus henkilökohtaiseen ilmoitukseen ja hänen olisi pyydettävä sitä tehdessään päätöksiä elämänsä suhteen, esim. koulutuksesta, avioliitosta, lapsista yms.
Mielestäni kirkon yksi ihanimmista opeista Jeesuksen sovituksen jälkeen on oppi perheistä, miehistä, naisista ja lapsista. Jokaisella on paikkansa ja yhdessä perhe on ikuinen yksikkö jos se sinetöidään temppelissä. Lasten saattaminen tänne maan päälle on yksi meidän tärkeimmistä tehtävistä. On luonnollista että äidillä ei ole niin paljon aikaa työlle tai koulutukselle jos hän synnyttää enemmän kuin perinteisen 1,8 lasta. On surullista että niin moni nainen laittaa koulutuksen ja työn lasten saamisen edelle.
Koulutuksen tärkeyttä kuitenkin usein korostetaan kirkossa. Itsekin tätä asiaa olen paljon pohtinut omassa elämässäni. En ole lasten takia paljon ehtinyt opiskella, ammatti kuitenkin löytyy. Mielestäni nykyään liikaa korostetaan koulutuksen nopeutta, pitäisi heti peruskoulusta jatkokouluttaa itsensä mahdollisimman nopeasti ja korkealle. Siinä hässäkässä lapset ja perhe helposti unohtuu. Kovin monelle ei tunnu tulevan mieleen että biologisesti lasten saaminen on mahdollista vain tietyssä iässä, opiskella voi taas milloin tahansa. Itsekin olen nyt lähdössä yliopistoon uutta ammattia hakemaan kun lapset ovat turvallisesti saatettu maailmaan ja hiukan kasvaneet. Valmistuessani tulen olemaan jonkun verran yli 30v joten työvuosiakin on vielä ihan kivasti jäljellä jos joku huolestui "turhaan" kouluttamisesta suoraan eläkkeelle.
Jos ajattelen elämääni naisena map-kirkossa ja sitä mitä se mahdollisesti olisi voinut olla ilman kirkon opetuksia voin hyvillä mielin todeta että olen tehnyt oikean valinnan! Ikinä en ole millään tavalla kokenut että minua naisena jotenkin kirkossa alistettaisiin enkä ole kokenut edes joidenkin täällä mainitsemien profeettojen puheita alistavina. Tärkeintä on ymmärtää se kokonaisuus minkä takia olemme täällä ja sitten toimia sen mukaan. Vaikka rakastankin lapsia ja perhettä ja olisin varmasti sellaisen halunnut ilman kirkkoakin niin en tiedä olisiko minulla ollut rohkeutta kuitenkaan laittaa sitä opiskelujen ja uran edelle ilman varmuutta siitä että se on oikein. En ehkä olisi ehtinyt saada kaikkia lapsia mitä nyt olen perheeseeni saanut ja olisin saanut nauttia heidän seurastaan tässä elämässä vähemmän aikaa kun olisin lykännyt heidän saamistaan.
Tuli ehkä vähän pitkä juttu mutta tärkeintä tässä kaikessa on se että olen täysin onnellinen eläessäni kirkossa naisena. Tunnen että minulla on täysi valinnanvapaus elämässäni ja ehkä juuri sen takia tunnen erityisesti vastuuta tehdä oikeita valintoja. Uskon että voin vanhana katsoa elämääni taaksepäin ja olla iloinen ja ylpeä kaikesta mitä olen saavuttanut: isosta rakkaasta perheestä ja hyvästä koulutuksesta.
"Olen täysin varma että jos keltä tahansa kirkon jäsenenä olevalta naiselta kysyttäisiin kokeeko hän kirkon alistavan naisia niin vastaus olisi ei."
Mormoninaiset eivät ole tyytyväisiä toisen luokan kansalaisen asemaan
The Salt Lake Tribune, sunnuntaina 15.10.2000
Courtney Black ja Maxine Hanks
Kun MAP-kirkon presidentti Gordon B. Hinckleyltä äskettäin kysyttiin, tuleeko mormonikirkkoon koskaan naispappeja, hän vastasi:
"Ymmärtääkseni ei. Naisilla on paikkansa ... he voivat vaikuttaa käytäntöjen päättämisessä ja tehdä monia asioita kirkossa. En ole huomannut naistemme valittavan mistään. Olen varma, että on olemassa jokunen, muutama, jossakin, jotka saattavat olla tyytymättömiä syystä tai toisesta, mutta en ole koskaan nähnyt mitään todisteita sellaisesta." (Artikkelissa "The Spiritual Life", 2.9.2000, Boston Globe)
Kaikella kunnioituksella huomattavaa 90-vuotiasta kirkon johtajaamme kohtaan, meistä hänen sanansa ovat käsittämättömät todellisuustaustaa vasten. Monet mormoninaiset ovat ilmaisseet syvää tyytymättömyyttä sukupolvien kuluessa sekä yksityisesti että julkisesti, kuuluvasti ja selvästi, paperilla ja henkilökohtaisesti, yksin ja joukoissa.
Niinpä kirjoitamme korjataksemme MAP-kirkon johtajien väärinkäsityksen jatkuvan esittämisen: mormoninaiset eivät ole tyytyväisiä; meillä on valittamista.
Itse asiassa niin monet naiset ovat ilmaisseet tyytymättömyyttään, että useat feministiset yritykset ovat tulleet ja menneet, ja kirkko on rankaissut naisia — jotkut jutut ovat olleet niin julkisia, että jokainen MAP-johtaja on todennäköisesti tietoinen näistä vaikeuksista. Esimerkiksi vuonna 1988 "sadat" naiset ottivat yhteyttä kirkon päämajaan kysyäkseen, sopiiko heidän ottaa osaa omien vauvojensa siunaamisiin, jotka pappeudenhaltijat antavat. Seuraavien vuosien aikana naisia, jotka testasivat tätä tai jotain muuta pappeuteen liittyvää asiaa, sensuroitiin tai rangaistiin. Vuosien 1993 ja 1996 välillä jotkut näistä naisista erotettiin.
Mormoninaiset ovat puun ja kuoren välissä. Jos me esitämme eroavia mielipiteitä, saamme hankaluuksia; mikäli annamme myöten, menetämme äänemme. Kun johtajamme sanovat, etteivät he "kuule mitään valituksia", se johtuu siitä, että he ovat pelottaneet naiset hiljaisiksi ja mukautuvaisiksi. Harvat naiset haluavat antautua alttiiksi erottamiselle.
Kuitenkin on niin, että ellemme sano mitään, tuemme sitä väärää vaikutelmaa, että me olemme tyytyväisiä. Vaihtoehtoinamme on mukautua tai joutua ehkä kirkon rankaisun kohteeksi, tai lähteä. Tämä jättää ainoastaan yhden keinon, mihin turvautua — antaa äänemme kuulua julkisesti, mikäli haluamme tulla kuulluiksi.
Lähteminen ei ole ratkaisu. Mormonismi on enemmän kuin uskonto, se on meidän kulttuuriperintömme. Mormonismin jättäminen on kulttuurimme, kansallisen identiteettimme, yhteisömme, elämämme, perheemme ja perintömme hylkäämistä. Me ja meidän isoäitimme ovat rakentaneet tämän kirkon — luoden yhteisön, kantaen lapsia, keittäen, siivoten, huolehtien kaikista, tehden päivittäin työtä, joka on tarvittu mormonismin toimimiseksi.
Me viemme eteenpäin mormonismin näkemystä samalla kun meitä kielletään luomasta sitä; me kannamme suuren vastuun yhteisömme onnistumisesta saamatta silti valtaa määritellä velvollisuuksiamme tai varmistaa sen onnistuminen. Tämä on vähintäänkin lannistavaa ja pahimmillaan näännyttävää.
Tällä välin presidentti Hinckley puhuu sadoista mormonitemppeleistä, jotka "nostavat katseensa taivaaseen päin". Mormonit ovat rakentaneet temppeleitä yli 160 vuoden ajan. Naiset ovat antaneet elämästään ja sydämistään kirkolle useiden sukupolvien ajan kuin se legendaarinen, hieno posliini, joka murskattiin ensimmäisen mormonitemppelin rappaukseen saaden sen kimmeltämään. Sadan vuoden ajan isoäitimme käyttivät uskonnollista ääntään ja valtuuttaan — antaen siunauksia, luoden käytäntöjä, johtaen naisten ohjelmia ja julkaisten naisten näkökantoja.
Kuitenkin nykyisessä kirkossa miehet suunnittelevat tai hallitsevat naisten ohjelmia, johtoa ja tekstejä, jopa johtavien naisten puheita. Miehet luovat kaiken kirkon opin, teologian ja käytännön. Naiset saatetaan kyllä ottaa mukaan keskusteluun kysymyksistä ja käytännöistä, mutta miehet tekevät silti päätökset. Se on noidankehämäinen ongelma, sillä päätöksenteko on sidottu pappeuteen.
Jos siis naiset ovat eri mieltä miehisten johtajien kanssa, meidät jätetään usein huomiotta tai karkotetaan, meitä vähätellään tai meidät suljetaan pois yhteisöstä — kunnes uskontomme tuntuu vähemmän kodilta ja enemmän kuin miltä tahansa yhdentekevältä rakennukselta.
Tämä panee naiset asemaan, jossa meidän on valittava omantuntomme ja kirkkomme välillä, itsemme toteuttamisen ja perintömme välillä. Me elämme ristiriitaisuudessa ja epäsointuisuudessa, ja sydämemme särkyvät.
Kuitenkin me löydämme Uudesta testamentista perusteen, jolle mormonikirkko laskettiin: Jaakobin kirjeen 1:5 jakeessa lupaa Jumala antaa viisautta "kaikille alttiisti ja soimaamatta." Tämä pyhien kirjoitusten kohta kertoo meille selvästi, että naiset voivat ottaa vastaan Jumalan viisautta yhtä hyvin kuin miehet.
Henkilökohtainen hengellisyys on mormonismin ydin. Kuitenkin miehet tallaavat usein uskonnollisen vapautemme päälle, sekaantuvat meidän mielipiteisiimme ja estävät meitä meidän suhteessamme Jumalaan. Vai me itse voimme päättää, tekeekö Jumala työtä meidän kauttamme. Miehet voivat kieltää naisellisen teologian, mutta se jää naisten päätettäväksi ja määriteltäväksi.
Me emme ole tyytyväisiä siihen, että meiltä kielletään äänemme ja päätöksenteon roolimme mormonismissa. Päämäärämme on yksinkertainen: puhua omasta puolestamme ja saada oikeutettu paikkamme kirkon hallinnassa.
Kirkon johtajat jatkavat tällä välin väitettä, että naiset ovat onnellisia "omalla paikallaan". Kun presidentti Hinckley toisti tämän harhaluulon jälleen kerran Boston Globessa, se sattui suoraan hermoon. Boston loihtii esiin mielikuvia suffragettinaisista ja Amerikan itsenäisyyskamppailusta. Jos olisi jokin tapa kumota väärät väitteet naisista Bostonin satama-altaseen, me tekisimme sen.
Sen sijaan me todistamme yhteisesti, että miehet eivät puhu mormoninaisten puolesta. Me puhumme itse itsemme puolesta, emme halua pysyä hiljaa emmekä lähteä. Me allekirjoitamme nimemme tietäen, että jokainen nainen listallamme joutuu kirkon johtajien puhutteluun ja saa varoituksen peräytyä. Tästä syystä monet naiset eivät uskaltaneet lisätä nimeään tähän kirjeeseen. Ja jokaista listallamme olevaa nimeä kohti luulemme löytyvän satoja, jotka tuntevat samoin.
Courtney Black, Seattle, Wash.
Marti Jones, Salt Lake City
Sue Cannon, Corona, Calif.
Lynn Matthews Anderson, Belmont, Mass.
Mirele Holmes, Salt Lake City
Nadine Hansen, Cedar City
Karen Coates, Tucson, Ariz.
Elizabeth Dorsay, Sioux City, Iowa
Jenefer Zahn, San Jose, Calif.
Wendy Reynolds, Minneapolis
Kristy Benton, Phoenix
Hildi Mitchell, Brighton, England
Susan McMurray, Farmersville, Texas
Helen Back, Beijing, China
Valerie Hoyle, Salt Lake City
Sascha Roland, Salt Lake City
Susan Strickland, San Francisco
Julie Vandivere, Lewisburg, Penn.
Arta Johnson, Calgary, Alberta
Cherie Woodworth, New Haven, Conn.
Sonja Farnsworth, San Jose, Calif.
Mary Ellen Robertson, Altadena, Calif.
Marion Smith, Salt Lake City
Amber Satterwhite, Nashville, Tenn.
Alica Gregerson, Provo
Maureen E. Leavitt, Ann Arbor, Mich.
Patti Hanks, Dexter, Mich.
Cindy Le Fevre, Sacramento, Calif.
Charlotte J. Rickett Wykoff, Tucson, Ariz.
Katrina Leavitt Ramsey, Portland, Ore.
Loralie Kay, Barstow, Calif.
Terry Ann Harward, Spring Lake
Niki Hagan, Eugene, Ore.
Robin Burrows, Santa Monica, Calif.
Charlotte Smith, Salt Lake City
Helen Call, Afton, Wyo.
Joyce C. Cox, Afton, Wyo.
Wendy Smith, Salt Lake City
Holly Welker, Iowa City, Iowa
Marta Adair, Lindon
Mary Mulholland, Kenosha, Wis.
Nancy Kader, Washington, D.C.
Carlan Bradshaw, Los Angeles
Rebecca Loughman, Philadelphia
Laurel Evans, Sunnyvale, Calif.
Susan Barton, Manhattan, Kan.
Yvette Hansen, San Jose, Calif.
Judy Dushku, Watertown, Mass.
Kathleen Hansen, San Diego, Calif.
Gloria Manning, British Columbia, Canada.
Erotetut naiset Maxine Hanks ja Lavina Fielding Anderson, molemmat Salt Lake Citystä.
Tämä artikkeli ilmestyi alunperin 7.10.2000 lehdessä Boston Globe.
- - -
Natsi-Beckin 2007 puheesta nousi myös kohu. Se taisi mennä sinulta ihan ohi?
Letter: Boxing womenPublic Forum LetterArticle Last Updated: 10/22/2007 12:07:41 AM MDTI appreciated Peggy Fletcher Stack's coverage of the controversy surroundingRelief Society President Julie Beck's recent LDS Conference talk. I believe the reason this talk struck such a nerve is that women are tired ofpeople trying to define who they should be. Whether it is society, family, or church leaders trying to define an "ideal," women refuse to be squeezed into a mold. Beck's talk runs the risk of generating needless competition among women,and creating reasons for judging women rather than enjoying each person's individuality. Women are all unique, inimitable people who deserve to be recognized as such and not judged against some impossible ideal. As my daughters become women, I want them to be confident of theiruniqueness and proud of exactly who they are. I hope we can create a society that encourages these attitudes among women. Dawn Ann Owens Salt Lake City
Tuo yleisönosaston kirje viittaa tähän artikkeliin Salt Lake Tribunessa:
New Relief Society president causes a stir
Her ideas about nurturing, housekeeping bring heated debate to Mormon blogs
By Peggy Fletcher Stack
The Salt Lake Tribune
Article Last Updated: 10/13/2007 09:18:48 AM MDT
http://www.sltrib.com//ci_7163322?IADID=Search-www.sltrib.com-www.sltrib.com
todellisuuden?
ajattelin edellisessä viestissäni vähän suppeasti. En ole tutustunut kirkon jäseniin kaikkialla maailmassa enkä voi siis heidän puolestaan puhua. Perustin väitteeni ainoastaan siihen että ikäni kirkossa olleena en ole koskaan tavannut ainoatakaan naista joka olisi millään tavalla vihjannut olevansa tyytymätön asemaansa kirkossa ja olen kuitenkin aika monta naista tavannut.
Kaipa sitä näin suuresta organisaatiosta aina löytyy niitä jotka eivät ole tyytyväisiä, johtuu se sitten uskon puutteesta tai muista syistä. Pääsääntönä kyllä voisi sitä pitää että naiset ovat tyytyväisiä eivätkä koe vääryyttä.
Myönnän myös etten kovasti jaksa seurata esim. uutisia amerikasta koskien kirkkoamme, enkä siksi ole nähnyt mainitsemiasi kirjoituksia. Tiedä sitten kuinka suuri on oikeasti ollut tämä "kohu" kun ei ole kukaan amerikassa asuva tuttuni tai sukulaiseni niistä keskusteluissa maininnut.
Valistusta en kuitenkaan arveluista huolimatta kaipaa, tiedän mihin uskon ja miten haluan elää.
P.s. Mielestäni Julie Beckin puhe oli todella hieno ja ajatuksia herättävä :)
on mielestäni verrannollinen mustine entiseen asemaan. Eli jotkut eivät jaksa odottaa. Kärsivällisyys on valttia iankaikkisuudessa. Emme voi mennä Jumalan meille antamien ohjeiden ohi. Meille on tällä hetkellä annetu nämä raamit ja VAIN Jumala voi niitä muuttaa.
On myös surullista että usea nainen valitsee kirkon johtajien arvostelemisen, ymmärryksen ja rakentavan keskustelun sijaan. Pappeus on myös naisilla ja sitä ei usea ymmärrä, koska pappeus ilmenee naisilla eri tavoin, kuin miehillä. Meillä on erilaiset tehtävät. Se onko oikein että miesten pappeusjohto puuttuu naisten asioihin riippuu asioista. Lienee oikeudeellista sanoa että se myös riippuu ko. pappeuden haltijan kypsyydestä virassaan.
Joka tapauksessa kaikki arvosteleva, repivä ja sekasortoa tuova asia EI ole Jumalalta! Jumala rakentaa kun hänelle sopii.
Kärsivällisyys on hyve jota nykymaailmassa ei kovinkaan arvosteta ja joka kuitenkin on avainasemassa meidän kirkossa pysymisemme kanssa näinä koettelevina aikoina.
VOIMA.. ei asema tai "ammatti". Tämän voiman käytössä on osattava olla varovainen ja oikeudenmukainen.
http://www.lds.org/conference/talk/display/0,5232,89-19-793-27,00.html
KIITOS ALOITTAJALLE!
erityisesti äitiyttä, ei yleisesti naisen asemaa kirkossa.