Venäjän kaupasta

Taas kerran on herätty vaatimaan mm. kovia toimia Venäjän kaupassa mahdollisesti esiintyvää ns. kaksoislaskutusta vastaan.

Taas kerran ihmettelen miksi.   Mikäli kaksoislaskutus on rikollista toimintaa ei rikos kohdistuu Suomeen tai suomalaisiin vain ainoastaan Venäjän valtioon. Eli mahdollisesti Venäjän valtio menettää tullituloja.
Jos kaksoislaskutus jollain ihmeen keinolla saadaan lopetettua Suomesta Venäjälle vietävien tuotteiden osalta tarkoittaa se sitä, että Venäläiset ostavat tuotteensa jostain muualta, tätäkö halutaan ?

Mielestäni vaatimus kaksoislaskutuksen lopettamisesta on osoitus vanhanaikaisesta ajattelutavasta jonka mukaan sääntöjä on noudatettava olivat ne kuinka järjenvastaisia hyvänsä. Eli mitä väliä sillä tekevätkö suomalaiset kauppaa ja turvataanko suomalaiset työpaikat kunhan paperit ovat kunnossa. Mielestäni on nykyisessä EU-Suomessa on opittava ajattelemaan, että säännöt ovat sääntöjä ja käytäntö on käytäntöä, tämä on ainut tapaa muuttua EU:sakin nettomaksajasta nettosaajaksi.

Ajatus siitä, että Suomen poliisi toimi Venäjän verovoutina kun samaan aikaan valitetaan jatkuvasta poliisipulasta tuntuu myös oudolta. Kyllä tässä maassa on suurempiakin ongelmia kuin Venäjän tullilta kantamatta jäänyt muutama tullieuro, vaikka itärajan rekkajonot.

Mutta ymmärrän, että isänmaamme hallitus ei ehdi tehdä esim. itärajan rekkajonoille ei juuri mitään. Sillä on muita kiireitä. Yleensähän on ollut niin, että hallituksen asioista päättä kaksi ministeriä, muut ovat enemmän tai vähemmän rekvisiitta. Nämä ministerit ovat perinteisesti olleet pääministeri ja valtiovarainministeri. No nykyisen pääministerin en ole kuullut päättävän mistään muusta kuin tutkintapyynnön tekemisestä jostain hömppäkirjasta. Valtiovarainministeri aikaa taas tuntuu menevään siihen, että kiertää maata vakuuttamassa, että ei me mitään palkankorotusta sairaanhoitajille luvattu ja jos luvattiinkin niin ei ainakaan sanottu koska – ähäkutti.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/
0105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

KL88 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu