Haluaisin koneelleni 1. tuotantokauden 4 viimeistä jaksoa. Jos jollain on ne koneella että voisi lähettää ne minulle jollain niin olisi hyvä juttu.
Toivottavasti joku osaa auttaa.
Pelastajat. 4 viim. jaksoa
3
1056
Vastaukset
Suomessa on esitetty ainakin kolme Pelastajat nimistä sarjaa.
Ensimmäinen oli 1970-luvun lopulla. Ammerikkalaista palomies-ensihoitajista kertovaa Emergency!-sarjaa esitettiin meillä nimellä Pelastajat.
Toinen oli n. 10 vuotta sitten esitetty YLE1:n 10-osainen Tapani Baggen kirjoittama humoristinen jännityssarja, joka kertoi Huimalan pelastuslaitoksen väestä.
Ja kolmas Pelastajat on Helsingin pelastuslaitoksella kuvattu dokumenttisarja.
Veikkaan, että tarkoitat tuota viimeistä!- tarkoitan
Juuri se, eli Helsingissä kuvattua sarjaa tarkoitan. :)
- Ohhoh243524
Toi Ylen palastajat oli hyvä. Se oli niin mahtava.
Tunnusbiisikin soi päässä. "Vain tuleen rakkauden"
Sen jälkeenhän alkoi astetta vapaamielisempi ja humoristisempi sarja nimeltä Tulta päin. Siinähän näytteli esim. silloin niin hoikka Riku Suokas jolla oli myöhemmin oma show nimeltä "Näpit irti jääkaapista"(vanhoja mainoksia)
Yle saisi uusia noita ysärin klassikoita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151468Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691419- 1311163
- 77863
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52755