Se ei olisi voinut olla kuka tahansa, mutta enhän voinut sitä sinulle suoraan sanoa. Olisit luullut, että päätökseni perustuu tunteisiini sinuun. Niin ei kuitenkaan ole, vaan avasit silmäni näkemään, että oma suhde on muuttunut pelkäksi ystävyydeksi. Eikä pelkkä ystävyys riitä enää minulle.
Olen pahoillani että sinut on sotkettu mukaan, se ei koskaan ollut tarkoitukseni. Olen vain koko ajan ollut rehellinen itselleni ja kaikille osapuolisille. Muuten en olisi pystynyt elämään itseni kanssa.
Jostain syystä tämä tunne ei vieläkään jätä minua rauhaan, ei vaikka kuinka yritän ajatella järjellä. Taidan olla aika jääräpää, kun en usko vaikka minulle suoraan sanotaan.
Voiko joku ihminen tuntua niin oikelta, vaikka häntä ei edes tunne tarpeeksi hyvin, että se olisi edes järkevää? Voiko joku ihminen tuntua niin oikealta, että hänelle voi suoraan sanoa kaiken mitä ajattelee? Voiko joku ihminen tuntua niin oikealta, että uskot jo kohtaloon?
Sinä tunnuit.
Olen pahoillani että sinut on sotkettu mukaan, se ei koskaan ollut tarkoitukseni. Olen vain koko ajan ollut rehellinen itselleni ja kaikille osapuolisille. Muuten en olisi pystynyt elämään itseni kanssa.
Jostain syystä tämä tunne ei vieläkään jätä minua rauhaan, ei vaikka kuinka yritän ajatella järjellä. Taidan olla aika jääräpää, kun en usko vaikka minulle suoraan sanotaan.
Voiko joku ihminen tuntua niin oikelta, vaikka häntä ei edes tunne tarpeeksi hyvin, että se olisi edes järkevää? Voiko joku ihminen tuntua niin oikealta, että hänelle voi suoraan sanoa kaiken mitä ajattelee? Voiko joku ihminen tuntua niin oikealta, että uskot jo kohtaloon?
Sinä tunnuit.
Vastaukset 61
Vanhimmat
se kenelle tuo on tarkoitettu....huoh!
Ja viestejä ainahan niitä on ollu aivan turhia
operaattorien lihotuksia.
elämäsi rakkautta hukkaan... jos olet sielunkumppanisi löytänyt, älä päästä menemään mistään hinnasta. anna rakkauden viedä
Mä säikähdin niin ku tajusin, on niin outoa kun tietää mitä ajattelet, kun sä osaat jatkaa mun lauseet mun loppuun... mä voisin kertoa sulle ihan mitä tahansa, ihan kaikesta kaiken ja silti mä uskon että ymmärtäisit. Koskaan en oo kellekkään voinu... Haluaisin varjella sua ja itseäni mut on sitä ennenki riskillä menty... oot mun tähti
nainen ja kirjoitat miehelle? Ainakin kuulostat naiselta..
kyseessä on mies.. joka ei tiedä että tää on etsintäkuulutuspalsta eikä pohdintapalsta, joka on tuolla suhteet ja tunteet osiossa..:)
vakavampiakin ongelmia löytyy ku se millä palstalla mitäkin tehdään, ylläpito sit hoitelee sen mitä hyväkseen näkee
kuka puhuu nyt...
sinä vaan oo, meinaan se mies? :)
aloittaja..
pallo on sinulla... kunpa vain uskaltaisit tehdä rohkean päätöksen, joka vapauttaisi meidät tästä piinasta
en oo varma ees mitä tarkotat, toivottavasti et sitä mitä eka ajattelin. en mä halua että sulla on huono olla ei kai sen tarvi niin ollakkaan.
lähestulkoon kaiken... en pysty enää pitämään salaisuuksia... tottakai mulla on paha olla ilman sua!
eikö se nyt helpottanu kun kerroit ? kaikkein kauneimmat sanat on vielä mun osalta sanomatta, saat kyllä kuulla ne... silti mä luulen et sä tiedät aika ** hyvin miltä musta tuntuu.ei mulla oo niinkään mitään salaisuuksia, ei mitään järkyttävää, toivon vaan et pitäisit musta ihmisenä, sellasena ku oon
Guns and Roses- November rain
kerron jotain järkyttävää tai jotain mikä vois vaikuttaa tähän kaikkeen? on monia monia asioita mutta ei mitään niin kamalaa tai ihmeellistä, mikä vois estää mitään. uskon että se saattaa näyttää siltä, mut ei , asiat on vaan vaikuttanu ja musta tuli just sellanen ku tuli, joskus vaikea mut se on helppo myöntää enkä häpeä sitä
liian monimutkaiseksi ymmärtää tai eihän tuossa mitään tolkkua siis ollutkaan... :) en voi uskoa, että se olisit tosiaan sinä, kaiken tämän odotuksen jälkeen... olisitko oikeasti mun ikioma rakas?
miksen mä olis =) mun täytyy välillä olla ihan yksin ja rauhassa mut se ei milloinkaan tarkota että haluaisin olla etäinen, päinvastoin , jotta jaksaa niin pitää välillä olla ittensä kanssa
älä huoli, kyl kaikki järjestyy =)
tuo viesti oli suoraan Sinulta minulle.
Voi kun olisit sen suoraan uskaltanut sanoa tai kirjoittaa minulle.
Toivon, että Sinä olet Sinä
että menee oikealle tähtisilmälle nää viestit, joohan?
sit ku nähdään ...
vihdoinkin näkisimme toisemme, eikös olisi jo aika,voisit ottaa selvää.
kai...
oot niin jääräpää, et voi yhtään auttaa tässä, on vähän... ikävä
minunkin on ikävä Sinua, tiedät kyllä sen...........
Sinua. Tiedät sen...................
ei kai siinä NYT auta ku alkaa nukkumaan, et jaksaa... uniklubi- näiden tähtien alla
Voi tuntua...Mutta kerro tälle henkilölle tunteistasi...saat itsekin rauhan.
Sinä vain kohtaat jonkun ja tiedät sillä hetkellä että tuossa hän on, ihminen jota olet koko elämäsi odottanut ja kaivannut. Toinen puolikkaasi :)
Kohtalonsa kohdannut ja sen ehkä menettänyt
Oikealta ihminen jota ei edes tunne kunnolla,mutta jota kaipaa niin helvetisti,kuin olis tuntenut koko ikänsä?...Kyllä voi,sen oikean tunnistaa vaikka kilometrien päästä...
voi paljastaa et oletko mies vai nainen? Tarinasi kuulosti tutulta mut jotenkin kyllä epäilen et hän (eräs mies) kirjoittais tuollaista enää sen kaiken jälkeen..
eivät olleet sitten jäähyväiset, sinulle tiedoksi. Ajatuksissani olet ....
eivät olleet sitten jäähyväiset, sinulle tiedoksi. Ajatuksissani olet ....
halaus... kaipaan...
olla ajatuksissa, jos ei nähdä enää koskaan..
niin että oliko edellinen kenties kukaties alottajan viesti vai mitä?
ollut minulta.
uskon ja toivon, että olet joskus muuallakin kuin vain ajatuksissani....
näit tunnet, tee asialle jotain. Miksi kiduttaa itseään, eläthän vain kerran ja miksi et silloin eläisi onnellisena.
se on sitä sielunkumppanuutta) Näkemisiin taas joku päivä... soittele mulle... jookos.. ja jaksele siihen asti
näitä asioita ihmiselle, kenestä välitätte? toiset riutuvat särkyneeksi koetun sydämensä kanssa yksin...
ei se oikeastikkaan ole niin yksinkertaista... mitä tärkeämpi ihminen sen enempi menetettävää...
kaikki päivät jotka oot jossain lähellä ovat paljon paljon aurinkoisempia kun ne jolloin et oo ja sä varmaan huomaat sen.
et on mulle sielunkumppani, mut kun niitäkin on niin monenlaisia. Toiset on vain ystäviä toiset jotain muuta. Mut voihan se ajan kanssa "kehittyä" joksikin muuksi, ihan huomaamatta:)
ai missä välissä? tai sit en oo vaan kuunnellu ;D
viimeinenkään kerta kun jotain sulle sanon etkä muista! mut siin mieles kiva voin kaikki kertoa sulle useamman kerran. mut nyt tiedät jos taas muistat ja kuinka kauan?!;)
et voi olla oikea henkilö..... aikojen perusteella....
ja kelle?! kaikki vain kirjoitteelle "suuressa" toivossa, mut kuiten tietäen ettei se ole, se "oikee".:)
tiedän et täl hetkel vaan yks ihminen vois olla tosi lähellä sitä oikeaa ihmistä, sellasta niinku itekki oon, on taas sellanen tahtojen taistelu ettei oo toista
Onnea vain "valitsemallesi" tielle:))) Minä en kyllä usko!
jos luulit et näin alkaisin vihaamaan tiettyä henkilöä niin väärin meni, jos ei oo pokkaa sanoa suoraan mikä ärsyttää niin sittehän voi olla vaikka hiljaa, mut tällanen on jo aika typerää
Kirjoittelevat mitä huvittaa.Tässäkin ketjussa jo
40 turhaa juttua,no onhan tää terapiaa kirjoitta
jille.
uskon että tämä on sinulta viesti minulle
toivon että tajuaisit tunteeni aidoiksi
rakastan sinua kaikesta huolimatta
odotan sinua toisessa elämässäni,jos antaisit sitten mahdollisuuden.
kohtaloon kannattaa uskoa, muuten me ei ikinä enää kohdata.
T; arvet sydämässä
tämä sopii myös minulle. että paras vaan unohtaa ja jatkaa!!!!!!!!!!
tämä voisi olla myös minulle....
rakastan sinua aina ja edelleen!
hullu mies. Sivujuonteena: katson kortteja. Näen. Pelottaako. Kaikki rakkauden vuoksi tekemät päätökseni eivät ole koskaan pettäneet.
Oivalsit jotain, mitä olen tiennyt jo pitkän aikaa. Suurin tarve ihmisellä on olla sovussa itsensä kanssa. Eli itsensä, se kannattaa tunnustaa. Nimenomaan itsensä. Siksi haluan tehdä rakkaudentekoja. Ne palkitsevat, ne lohduttavat.
Olen nöyrä syvien tunteiden edessä.
Vain raha on kylmää, sillä on oma logiikka. Se ei saa hallita. Eri asia on, että pelko muutoksesta hallitsee suurinta osaa ihmisistä.
Yritän jäljitellä Jeesusta.. siksi se tuntuu aidommalta. Siis yritän. Jeesus on suurempi.
senkun yrität imitoida...
kuka sitte olitki niin todella törkeä temppu, kiitoksia kovasti ja toivottavasti on oikein hauskaa, toivottavasti koet itse joskus vastaavaa.
kun laskee vielä kaks plus yks yhteen niin kyllähän tuon tietää kuka tekee tällasta, aika heikosti menee jos tällasta pitää tehä , huomiota saa myös olemalla oma itsensä
Missä ja koska tunsit näin????Haluan tietää.. koskaan ei tiedä. on sama tunne,minulla.
tämä repii niin monen rintaa...
kerro, oletko mies vai nainen? Minkä nimiselle tämä viesti on tarkoitettu?