Mikä on se Appelsin joka nauhoitti taustoja Eesti-kappaleessa? Joku sisäpiirin vitsi?
Taustoja nauhoitti Appelsin?
18
6325
Vastaukset
- se ollut
siihen aikaan aika suosittu paikallinen (Eestiläinen) Punk- bändi?
Appelsin taisi soitella jo neuvostoaikoina 80-luvulla ja oli kyllä melkoisesti vähemmän mikään punk-bändi. Silloin ei oikein mikään kovin vallankumoukselliseksi tulkittu bändi päässyt julkisesti esiintymään saatikka levyttämään.
Bändi muuten soittelee vieläkin - ja taitaa jokunen vanhasta kokoonpanostakin olla mukana. Blues, roccabilly ym.
Elettiin toisessa maailmassa - vanhassa.- Anonyymi
Porukka ei tunne alkuunkaan Viron rock-bändejä.
Tony Aare perusti Apelsinin ja kiersi vuosikymmeniä neuvosto-venäjällä ironisoiden ja satiirisien kappaleiden kautta koko kommunista moskaa.
Muusikot ovat edelleen kovia ammattilaisia ja olivat taidoiltaa aivan eri luokkaa kuin Beatlesit ja soittotaidottoma Rollarit.
Kuunnelkaa Juicen sanoittama matkalaulu ja Tony Aaren ja Ivo Linnan vetämämä Cetoon, jota Remu ei edes osaa laulaa, ainoastaan mölisee.
- etelän hedelmä
Apelsin oli ja on suosittu yhtye Virossa n. vuodesta 1974 eteenpäin.
Kevyttä "humppaa" :)
Kuulemma yhtyeen nimi "Apelsin" tulee appelsiinilaatikoista, jotka symbolisoivat vapautta, tulivathan ne kaukaa ulkomailta.- Appelsinille?
Tekikö Juice niille biisin kuten laulussa sanotaan "Mä kirjoitin riimit, ne makso mitä pyysin".
- Kylähullu (the last one)
Appelsinille? kirjoitti:
Tekikö Juice niille biisin kuten laulussa sanotaan "Mä kirjoitin riimit, ne makso mitä pyysin".
Juice on kyllä sanoittanut virolaiselle Justament-bändille kappaleen 'Petseri tsura ja hiitola ät', mutta tämäkin tapahtui vasta 90-luvulla.
Mun muistin mukaan se on (oli) sellanen yhden miehen orkesteri tyyliin mikkoalaleppilampitaijoku. Anteeksi jos olen väärässä.
- Juicefani
Tony Aare Retkelle sen ainakin sanoitti
- Niih
Tuolta voi etsiä jos jaksaa:
http://www.aanitearkisto.fi/firs2/fi/hakufi.php- Juicefani
Löytyy you tubesta.
- Poriturkuhelsinki
https://youtu.be/zKD9Xe94ZaU
Tässä apelsinin rekkaralli, sanatkin voi melkein ymmärtää.. - Anonyymi
Näin Appelsinin Amigossa viitisentoista vuotta sitten. Vielä soitto kulki.
- Anonyymi
Jonnet ei muista/tiedä....
- Anonyymi
Se oli varmaan Ulla Appelsin joka on Ilta-Sanomien Päätoimittaja.
- Anonyymi
Veetit/Jonnet on hassuja
- Anonyymi
Suomen yksipuoluemedian puhallinsektion jäsen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.1585977Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni2023415Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on133175Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a562883Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,942618IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-232213Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.231938- 461719
Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna
Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:521690- 731658