Tärkeä ilmoitus

Mulle riitti mitä tällä palstalle olette syntejänne kehuskelleet, ette saa enää anteeksi sen yhden liuhuletin tiliin.

Jonkun teistä täytyy ruveta jesseksi ja kipinkapin ristille tai muuten käristän joka sorkan (sic).
3843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

MIKÄHÄN ON LIUHULETTI?

Luin vastauksenne enempää siihen tarkentamatta huomiota. Jotenkin oli tunne, että viittasitte Jeesus Nasaretilaisen olemukseen. Hänhän on ihmiskunnalle annettu mahdollisuus, siis ikäänkuin merkittävä tarjous, jossa on määräaika, ja se on elämänne pituinen, kuitenkin enintään viimeiseen hengenvetoonne. Liuhuletti kuvastaa sellaista ajattelua, kuin Nasaretilainen olisi ollut aikansa protestoija ja kapinoitsija ja peräti jokin erikoisuus. Toisaalta nimitys viittaa asenteeseen, jossa Nasatetilainen ei vielä mielestänne ole Kunnian Kuningas, vaan hän olisi jäänyt siihen historian tummaan sakkiin, joiden nimet löytyvät jostakin kirjasta, jota tutkijat käyttävät määritellessään jotakin ajanjakson taustaa.

Toki mielestänne olette ajatellut Liuhuletin olevan ehkä muutakin kuin mitä sillä tarkoitatte. Hänhän on se suurin suurmies, josta Raamattu kertoo. Mutta hän ei tuppaa kenenkään elämään, vaan tarjoaa mahdollisuutta Messiaana ja Vapahtajana tämän maailmanajan keskellä. Tietysti helposti kritisoidaan kirkkolaitosta siitä, ettei se toteuta Messiaaan eli Kristuksen tahtoa, vaan suorittaa omaa perinteistä virkavaltaisuutta. Mutta kukapa tätä elämääkään tosissaan ymmärtää. Kehoittaisinpa avamaan Uuden Testamentin ja silmäilemään vaikka 24. lukua Luukkaan evankeliumista, siinä kun puhutaan maailman tilanteesta jossakin myöhäisvaiheessa.

Itsekin olen kokenut kovuutta, joka taas juontaa Antikristuksesta, joka on se jokaisen suussa kulkeva kirosana vauvasta vaariin. Kun tuo sadattelu jää pois, ja tilalle tulee "Voi Kristus tai Herran Jestas"-lausahdus, niin onhan sekin lohdullisempaa kuin maailman ruhtinaan lempinimet. Joten etsikäämme Häntä, tuota ihmiskunnan Suurta Kuningasta, Jeesusta Kristusta, josta ollaan montaa mieltä, mutta joka on jo voittanut tämän maailman. Mehän olemme vain kuin heinä, joka kuihtuu pois, mutta Messias on tuleva, koska hän on Kingi, todellinen ratkaisu.

terv. staili

Äänestä
  • Toi oli hyvä

    Äänestä

  • Nyt on pakko kiittää hyvästä viestistä!
    Lukisin mielelläni enemmänkin tekstejäsi, tai kuuntelisin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumala kirjoitti:

Mulle riitti mitä tällä palstalle olette syntejänne kehuskelleet, ette saa enää anteeksi sen yhden liuhuletin tiliin.

Jonkun teistä täytyy ruveta jesseksi ja kipinkapin ristille tai muuten käristän joka sorkan (sic).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu