Kristillisellä puolella olen tavannut itseään ylentävää uskovaisuutta. Siis sellaista, missä oma elämä (pääsääntöiseti synnittömäksi sanottu tai ainakin vähäsyntinen) ja suhde Jumalaan tekevät harjoittajastaan muita ihmisiä paremman. Ettenkö olisi tuohon itsekin syyllistynyt.
Ainakin apostoli Paavali kiinnitti tähän asiaan huomiota, kun mainitsi, ettei pelastuksestaan kukaan voi "kerskata". Ja Jeesus piti syntisyytensä tunnustavaa publikaania esimerkkinä ja itseään ylentävää fariseusta varoittavana esimerkkinä.
Ja onhan tiessä tietenkin toinenkin oja, vaan ehkäpä se on varattu meille luterilaisille?
Mutta miten on islamin puolella, onko noita itseään ylentäviä uskovia tavattu? Ja miten heitä ojennetaan tai heihin suhtaudutaan?
Ainakin apostoli Paavali kiinnitti tähän asiaan huomiota, kun mainitsi, ettei pelastuksestaan kukaan voi "kerskata". Ja Jeesus piti syntisyytensä tunnustavaa publikaania esimerkkinä ja itseään ylentävää fariseusta varoittavana esimerkkinä.
Ja onhan tiessä tietenkin toinenkin oja, vaan ehkäpä se on varattu meille luterilaisille?
Mutta miten on islamin puolella, onko noita itseään ylentäviä uskovia tavattu? Ja miten heitä ojennetaan tai heihin suhtaudutaan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Todella hyvä kysymys ja myös erittäin tärkeä Islamissa.
Islamissa kaiken tekemisen lähtökohta on niyya mikä tarkoittaa aikomusta.
Kaikki teot; Rukous ,hyväntekeminen, almujen anto ..alkaa aikeesta , millä aikomuksella lähdet tekemään sitä.
Esimerkiksi:
Jos muslimimies menee moskeijaan rukoilemaan ja hän pitkittää rukoustaan jotta muut näkisivät hänet,hänen aikeensa ei ole oikea joten hänen rukouksensa ei ole hyväksyttävä.
Jos annat almuja siinä tarkoituksessa että sinua pidetään suurenä hyväntekijänä ja saat muilta kunnioitusta , tämä ei ole hyväksyttävää. Silloin et tee sitä Allahin vuoksi.
Tämä on mielenkiintoinen ja tärkeä aihe ja toivottavasti poikii hyvää keskustelua. Itse olen töissä nyt joten en voi paljoa kirjoitella.
Itse olen tavannut ja kuullut monista itseään ylentävistä muslimeista. Joskus tuntuu että se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ja aivan hyväksyttävää. Imaamit tai muut oppineet kuvittelevat olevansa parempia kuin muut ja he voivat siten antaa muille käskyjä ja ohjeita, eikä heitä saa kyseenalaistaa.
Moskeijalla naisten kesken on aina kilpailua siitä kuka on uskonnollisimman näköinen. Mustaan kaapuun pukeutunut, meikitön ja ankara suomikäännynnäinen saattaa katsoa pahasti musliminaisia joilla on kirkkaita värejä tai meikkiä (kuten monissa maissa on tapana, ilman että se olisi heidän mielestään islamin vastaista). Myös miehen asemalla tai lasten määrällä leveillään ja pidetään itseä parempana kun harjoitetaan ahkerammin kuin muut.
Jos joku pukeutuu peittävämmn, ei meikkaa ja rukoilee kaiket päivät, häntä pidetään parempana ja hän saa itsekin pitää itseään parempana kuin muut.
muutamat tuntemani Suomessa asuvat, mutta syntyperäiset musliminaiset ovat iloisia, rentoja mutta vasta vuoroisesti muutama tuntemani käännynnäinen ovat kuin ilonsa menettäneet. Sinänsä, kuka mistäkin onnelliseksi tulee, mutta mietityttää retorisena kysymyksenä: Jos suomalainen fanaattinen käännynnäisnainen on ainoa joka läpäisee armottoman Allahin seulan niin mahtaa olla paratiisissa hiljaista.
Allah tuntee sydämet.
Eläminen luulossa että pääsee paratiisiin on vaarallista.Se on merkki ylpeydestä ja ei varmastikaan hyväksyttävää.
Suomalainen perusluonne on varsin vakava , olettaisin että se on yksi syy miksi suomalainen käännynnäinen näyttää vakavammalta.
Itse en edes käy moskeijassa niin ei tarvitse murehtia miltä muut näyttävät tai mitä he tekevät.Viihdyn kotona lasten kanssa ja haluan rukoilla yksin.
mutta kyllä olen ainakin omassa tuttavapiirissäni tottunut valoisaan luonteeseen ja seurallisuuteen. Enkä tarkoita mitään baarikekkulointeja.
Nyt kärjistän mutta löytyisikö punainen lanka tästä esimerkistä: Nuoruuden tuttu, saman pikkukylän kasvatti, luokkakaveri. Opiskeli farmaseutiksi, toki ei toimi kyseisessä ammatissa, koska ei koe sen olevan sopivaa.
Vuosien jälkeen kaivelin numeroita kun keräilin luokkakokousta. Ei halunnut osallistua edes yhteiseen ruokailuun, koska ilmoitti aikas tylysti ettei halua eika koe minkäänlaista tarvetta olla kenenkään vanhan luokkakaverin kanssa missään tekemisissä, koska emme todennäköisesti omaa mitään samoja arvoja kuin me muut. No meillä on välit ja tekemisissä koska sain jotain "lisäpisteitä" muslimimiehestäni. En kyllä ymmärrä miksi, mutta siitäkin huolimatta minä pidän ko. ihmisestä. Ja vallankaan kun en ole mikään enkä kukaan ketään neuvomaan tahi arvostelemaan, mutta vähän jäi ihmetyttämään.
Lähinnä se, että vaatiiko kyseistä "eristäytymistä" Jumala, muiden mahdollinen jumalattomuus, ulkkismies vai mikä.
Ja versus kuitenkin kun tunnen paljon enemmän synnynnäisiä musliminaisia eri puolilta maailmaa ja heidän elämänsä ei tunnu olevan läheskään noin hallittua.
Ja tähdennän vielä:Minulla ei ole kääntymistä vastaan mitään. Jutussa täytyy olla melkoinen pointti, kukaan ei sitä huvikseen tee. Ja nostan hattua niille jotka pystyvät noin suuren elämänmuutoksen tälläisessä yhteiskunnassa joka ei sitä millään tavalla tue vaan päin vastoin. Minä kuitenkin kannatan jokaiselle ihmiselle oikeutta omata vakaumus mikä sydäntä on lähinnä.
Kyllähän meitä maailmaan mahtuu monenlaisia.Kunhan vain koitamme välttää yleistyksiä ja keskittyä oman sielumme puhdistamiseen niin hyvin varmaan sovussa ollaan.
Minulla on 3 teini-ikäistä lasta jotka eivät ole muslimeita.En estä heitä elämästä tavallisen suomalaisen teinin elämää enkä pakota heitä omaksumaan omaa uskoani. Vastapainoksi lapseni kunnioittavat valintaani pienten alkuvaikeuksien jälkeen. Tottakai hartain toiveeni on että heistä tulisi muslimeita koska koen sen hyväksi ihmiselle mutta usko ei tule pakottamalla.
Olen itse niitä ihmisiä jotka eivät ole juhlien ilopillereitä , ennemminkin niitä maan hiljaisia.En kuitenkaan arvostele muiden tekemisiä,jokainen on vastuussa omasta sielustaan.
Itse haluan eristäytyä koska se kuuluu luonteeseeni ja nyt voin vihdoinkin hyvällä omallatunnolla tehdä niin.Se kun on hyvin sallittua musliminaiselle että pysyy kotona.Teen työni ja lopun ajan eristäydyn tyytyväisyydellä kammiooni:)
Joissakin kristillisissä suuntauksissa näyttäisi esiintyvän eräänlaista itsensä ylentämistä itsensä alentamisella. Tiedät varmaankin sellaisia ihmisiä, jotka pitävät tärkeänä puhua omasta arvottomuudestaan, siitä kuinka syntisiä, kuinka sydämeltään turmeltuneita, kuinka huonoja kristittyjä he pohjimmiltaan ovat. Perustunee näkemykseen, jonka mukaan ihminen on otollinen lunastukselle vasta nöyrryttyään täydellisesti, tunnustettuaan täydellisen arvottomuutensa. Samalla se saa joskus eräänlaisen omalla arvottomuudella kerskumisen sävyn - ja kohottaa asianomaisen nauttimaa arvostusta.
En oikeastaan halua kysyä, olisiko tällainen islamin mukaista. Sen sijaan kysyisin, oletko havainnut vastaavaa oman arvottomuuden korostamista muslimien parissa?
Ei,en ole havainnut oman arvottomuuden korostamista muslimeilla laisinkaan.
Kristinuskossa ajatus kärsivästä Kristuksesta on mielestäni syy siihen että kärsimystä pidetään useasti oikeamielisyyden merkkinä.
Islamissa oikeamielisyydellä ja kärsimyksellä ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä toisiinsa.
Poimin Koraanista Lukmanin suurasta kuinka muslimin tulisi käyttäytyä.Koraani puhuu selvemmin kuin itse sen voisin ilmaista.
31:12. Totisesti, Me annoimme Lukmaanille viisautta ja sanoimme: »Kiitä Jumalaa. Ken osoittaa kiitollisuuttaan, hän tekee sen oman sielunsa hyväksi. Ja jos joku on kiittämätön, niin totisesti, Jumala on riippumaton, ylistetty.»
13. Muista, miten Lukmaan antoi pojalleen kehoituksen sanoen: »Poikani, älä aseta ketään Jumalan rinnalle. Totisesti, sellainen on perin väärää.»
14. Olemme myös määrännyt ihmisen pitämään huolta vanhemmistaan; hänen äitinsä on kantanut häntä äärimmäiseen uupumukseen saakka, ja hänen vieroittamisensa on kestänyt toista vuotta. Kiitä Minua ja molempia vanhempiasi. Minun luokseni on kaikkien palattava.
15. Mutta jos he pakottavat sinua asettamaan Minun rinnalleni sellaista, mistä sinulla ei ole mitään tietoa, älä heitä silloin tottele; elä kuitenkin heidän kanssaan soveliaasti tässä maailmassa. Seuraa sellaisen tietä, joka kääntyy Minunun puoleeni. Minun luokseni teidän on palattava, ja silloin Minä osoitan teille teidän tekonne.»
16. Ja Lukmaan lausui edelleen: »Oi poikani! Totisesti, jos sinapinsiemenen painoinen jyvänen on kätketty kiven sisään tai taivaisiin taikka maan päälle, niin Jumala on sen löytävä. Totisesti, Jumala on terävänäköinen, ymmärtävä.
17. Oi poikani, suorita rukouksesi, kehoita hyvän tekemiseen ja kiellä pahat teot sekä pysy lujana, mitä tahansa sinulle sattuukin. Näin on todella vakavasti määrätty.
18. Älä ole ylpeä ihmisiä kohtaan, äläkä vaella maassa pöyhkeänä. Totisesti, Jumala ei rakasta omahyväistä kerskuria.
19. Hillitse itsesi ja puhu sävyisästi. Totisesti, rumin ääni on aasin hirnunta.
20. Ettekö huomaa, että Jumala on alistanut valtaanne kaikki, mikä on taivaassa ja mikä on maassa, ja siunannut teidät yltäkylläisesti sekä ruumiin että sielun tarpeilla. Mutta ihmisten joukossa on sellaisiakin, jotka kiistelevät Jumalasta, vaikka heillä ei ole tietoa eikä johdatusta eikä mitään valaisevaa kirjaa.