Jälleen turha kuolema

Vastasyntyneet äidittä - uskonnon tähden
5.11.2007 13:17
Ensisynnyttäjä menehtyi kieltäydyttyään verensiirrosta.

Viime viikon torstain piti olla ilon päivä brittiläiselle pariskunnalle Emma ja Anthony Goughille, kun 22-vuotias Emma synnytti terveet kaksoset Shrewsburyssä sijaitsevassa sairaalassa.

Emma ehti pidellä pienokaisia hetken aikaa sylissään ennen kuin hänen havaittiin tarvitsevan verensiirtoa. Vakaumuksellisena Jehovan todistajana Emma oli kuitenkin ennen synnytystä täyttänyt kaavakkeen, jossa hän kieltäytyi toimenpiteestä ehdottomasti.

Brittiläisen Sun -lehden mukaan lääkärit suorastaan rukoilivat Emman 24-vuotiasta puolisoa ja muita perheenjäseniä sallimaan verensiirron. Itsekin Jehovan todistajina nämä eivät kuitenkaan suostuneet ja vetosivat nuoren äidin itse ilmoittamaan tahtoon.

Hoitohenkilökunta joutuikin seuraamaan voimattomana, kuinka nuori nainen menehtyi vain muutama tunti synnytyksen jälkeen.

Isä hoitaa lapsia

Pariskunnan ystävät kertoivat Sunille tuoreen isän olevan täysin järkyttynyt. Heidän häissään joulukuussa 2005 bestmanina toiminut Peter Welsh, 24, totesi:

- Emme voi uskoa, että hän kuoli synnytyksen jälkeen nykyaikana ja kaiken käytettävissä olevan teknologian keskellä.

Anthony Gough hoitaa nyt kaksosia - tyttöä ja poikaa - kotona. Paikallinen kuolinsyytutkija on käynnistänyt tapauksesta tutkimukset.

Vetoavat Raamattuun

Jehovan todistajat kieltäytyvät verensiirroista vedoten Apostolien tekojen katkelmaan, jossa uskovia kehotetaan pidättäytymään verestä. Jotkut Jehovan todistajista pitävät verensiirtoja yhtä suurena syntinä kuin verestä valmistettujen elintarvikkeiden nauttimista.

Maailmassa on yhteensä noin 6,5 miljoonaa Jehovan todistajaa. Suomessa heitä on hieman alle 19 000.

Kuuluisia Jehovan todistajia maailmalla ovat brittiläisen Telegraph-lehden mukaan muiden muassa malli Naomi Campbell, laulaja Prince sekä tennistähdet Venus ja Serena Williams.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200711056806810_ul.shtml

*****

Taas kuoli ihminen täysin turhaan. Lapset menettivät äidin ja mies vaimon. On hyvin valitettavaa, että väärät tulkinnat raamatusta saavat aikaan vielä tänä päivänäkin näin pahaa jälkeä.

Ehdotan hiljaista hetkeä vt-seuran veriopin uhrien kunniaksi. Kukin viettäköön hiljaisen hetkensä itselle sopivaan aikaan. Pääasia, että järjettömän opinkappaleen uhreja muistetaan.

18

1344

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Syneus(m)

      Ja mikä pahinta: Tärkeimmissä opillisissa kysymyksissä "virheetön" Jt-lahko on jo pitkään ollut sellaisen tilanteen edessä, että sen on pidettävä kiinni epäraamatullisesta verensiirtokielto-opista(jos siitä luovuttaisiin, todistaisi se jehovalahkon sairaaksi kultiksi). Oppia on kyllä pakon edessä pyörretty, mutta se ei pelasta lahkoa, yritti se mitä hyvänsä. On jo menetetty paljon turhaan ihmishenkiä ---> joten kultti on sairas pyörtämisyrityksistään huolimatta.

      • järkyttävää

        ja ennen kaikkea SAIRASTA tuollainen oppi, joka johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.
        Eikö yhtään löydy asian kyseenalaistamista omasta piiristä? Tuollaisten kuolemantapausten estämiseksi kaikkialla täytyy valtioiden lainsäätäjien säätää laki, joka mitätöi ihmisen tahdon kieltäytyä verensiirrosta.
        Eniten itseäni on kauhistuttanut tapaukset, joissa vanhemmilla on oikeus kieltää alaikäisen lapsen verensiirto.
        Ylipäätään monet lahkot ovat aivan "sairaita" käyttävät hyväkseen heikkoa ihmistä. Moni eksyy uskonlahkoihin erilaisissa vaikeuksissa, mutta se tie vie toisenlaiseen turmioon - usein.

        Ihminen ei ole enää omansa. Tiedän ja olen nähnyt erään tutun kautta, kun hänkin vaikeuksiensa vuoksi eksyi jehoviin. Ei ole sama enää ja karttaa entisiä tuttuja ja ystäviään. Olen kuullut, että kontrolli on kovaa ja hän ei saa tavata tavan ihmisiä vaan on pysyttävä "omissa piireissä".


      • sööpäri.
        järkyttävää kirjoitti:

        ja ennen kaikkea SAIRASTA tuollainen oppi, joka johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.
        Eikö yhtään löydy asian kyseenalaistamista omasta piiristä? Tuollaisten kuolemantapausten estämiseksi kaikkialla täytyy valtioiden lainsäätäjien säätää laki, joka mitätöi ihmisen tahdon kieltäytyä verensiirrosta.
        Eniten itseäni on kauhistuttanut tapaukset, joissa vanhemmilla on oikeus kieltää alaikäisen lapsen verensiirto.
        Ylipäätään monet lahkot ovat aivan "sairaita" käyttävät hyväkseen heikkoa ihmistä. Moni eksyy uskonlahkoihin erilaisissa vaikeuksissa, mutta se tie vie toisenlaiseen turmioon - usein.

        Ihminen ei ole enää omansa. Tiedän ja olen nähnyt erään tutun kautta, kun hänkin vaikeuksiensa vuoksi eksyi jehoviin. Ei ole sama enää ja karttaa entisiä tuttuja ja ystäviään. Olen kuullut, että kontrolli on kovaa ja hän ei saa tavata tavan ihmisiä vaan on pysyttävä "omissa piireissä".

        Eräs vanhin sanoi seuraavaa kun jehovantodistajien kuolemantapauksista verikiellon yhteydessä oli kyse:

        Olisivat tyytyväisiä kun meitä kuolee! Meitähän vihataan joka tapauksessa.


    • sydämmessä

      Minulla on murhe sydämmessä, siitä pimeydestä, mikä Jehovan Todistajilla on. Vaikka Jeesus on maailman valo, he eivät ota sitä vastaan.

      "mutta turhaan he palvelevat minua, opettaen oppeja, jotka ovat ihmis käskyjä" Matt 15:9


      Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: "Laupeutta minä tahdon, enkä uhria" niin te ette tuomitsisi syyttömiä. Matt 12:7

      Ei Jumala tahdo ihmisuhreja, Jehovan todistajat ovat syvällä pimeydessä.

      Rukoillaan uudestisyntyneet uskovat, että Jehovan todistajat pääsisivät tästä lahkosta ja ansasta eroon, joka heitä sitoo, ja pääsisivät siihen vapauteen, jota Kristus tarjoaa

    • Suomessakin?

      Ovatko suomalaisetkin Jehovat noin julmia, että riistävät tahallaan lapsiltaan äidin ja rakkaalta mieheltään puolison?

      • sööpäri.

        Kun minulle ja vaimolleni syntyi poika, hän oli kuolla.

        Teimme kaikemme, ettei hän olisi joutunut saamaan verensiirtoa. Kysymys ei ollut poja hengestä, vaan meidän uskostamme. Hävettää vieläkin.

        Jos poika olisi kuollut, juttu olisi varmaan leimattu lääkärien taitamattomuudeksi.


      • >>Ovatko suomalaisetkin Jehovat noin julmia, että riistävät tahallaan lapsiltaan äidin ja rakkaalta mieheltään puolison?

        Mikäli toimivat uskonnollisen järjestönsä vartiotorniseuran sääntöjen mukaan, niin kyllä.

        Ja miksi eivät toimisi. Jehovantodistajat ovat riippuvaisia vartiotorniseuran sääntöjen noudattamisesta. Heitä kiristetään noudattamaan niitä jopa perhesuhteilla. Tuo on hyvä (vaikkakin moraaliton) motivaattori uskomaan vartiotorniseuran sääntöjen olevan Ainoa Oikea Totuus.


      • kuulopuhetta
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Ovatko suomalaisetkin Jehovat noin julmia, että riistävät tahallaan lapsiltaan äidin ja rakkaalta mieheltään puolison?

        Mikäli toimivat uskonnollisen järjestönsä vartiotorniseuran sääntöjen mukaan, niin kyllä.

        Ja miksi eivät toimisi. Jehovantodistajat ovat riippuvaisia vartiotorniseuran sääntöjen noudattamisesta. Heitä kiristetään noudattamaan niitä jopa perhesuhteilla. Tuo on hyvä (vaikkakin moraaliton) motivaattori uskomaan vartiotorniseuran sääntöjen olevan Ainoa Oikea Totuus.

        Olen jostakin lukenut, että lapsi otetaan kiirellisesti huostan, mikäli vanhemmat kieltävät verensiirron, ja lapsen henki on vaarassa.
        Mahtaako tilanne olla niin?
        Lapsi saa verensiirron, ja vanhemmat pelkäävät, että joutuvat helvettiin, koska panivat lapsen elämän edelle ja luopuivat lapselle määräätystä kuolemantuomiosta.
        Jos on kysymys omasta elämästä, se on oma valinta. Mutta lapsi on vanhempiensa armoilla. Eikö lain tehtävä ole suojella puolustuskyvyttömiä?

        Miten vanhemmat otetaan vastaan seurakunnassa? "Mitä, elääkö lapsenne? Miten se on mahdollista? Tunnustakaa heti!"


    • vaikka

      otaisikin verensiirron.Enemmpi kuolee kuin otaa verensiirron!
      Tämä on harvinaista siksi sai meedian kirjoittamaan.
      Ja varmasti kuin kyseessä oli Jehovan todistajia perhe!

      On tuttuja Jehovan todistajia jotka pitävät parempaa huolta terveydestä kuin ei-Jehovan todistajat!

      • >>kuolee vaikka otaisikin verensiirron.

        Näin on. Samalla logiikalla me voisimme kaikki räjäyttää itsemme taivaan tuuliin, kuolemmehan me kaikki joka tapauksessa. Mutta onneksi meillä kaikilla ei ole niin järjettömän epälooginen ajattelutapa kuin jehovantodistajilla.

        >>Enemmpi kuolee kuin otaa verensiirron!

        Öööhs... jos nyt ei kuitenkaan.

        >>Tämä on harvinaista siksi sai meedian kirjoittamaan. Ja varmasti kuin kyseessä oli Jehovan todistajia perhe!

        On pelkästään hyvä, että hengenvaarallisista lahkoista kirjoitetaan kun ne vaativat uhrinsa.

        >>On tuttuja Jehovan todistajia jotka pitävät parempaa huolta terveydestä kuin ei-Jehovan todistajat!

        Ja minulla on tuttuja, jotka pitävät parempaa huolta terveydestä kuin jehovantodistajat. Tuollaiset heiton todistusarvo on nolla.


    • jutun

      niinkuin melkein kaikki muutkin juttusi.


      • turhan
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>keksit koko...
        jutun niinkuin melkein kaikki muutkin juttusi.

        Näinhän se menee. Vaikka esimerkkejä näistä "muista jutuista" ei esitetäkään.

        Nämäkin tiedotusvälineet keksivät saman asian:

        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1451754

        http://www.shropshirestar.com/2007/11/mum-dies-over-blood-refusal/#

        http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/article427045.ece

        http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/england/shropshire/7078455.stm

        puhuja,joka ei mene minulle läpi.
        On niin monia Jt ystäviä että tiedän sinun sonta puheet.pane pääsi peiton alle!


      • .........................
        turhan kirjoitti:

        puhuja,joka ei mene minulle läpi.
        On niin monia Jt ystäviä että tiedän sinun sonta puheet.pane pääsi peiton alle!

        vittuun paskapuheinesi.


      • turhan kirjoitti:

        puhuja,joka ei mene minulle läpi.
        On niin monia Jt ystäviä että tiedän sinun sonta puheet.pane pääsi peiton alle!

        >>Olet turhan puhuja,joka ei mene minulle läpi.

        Niin varmasti. Eikö hävetä yhtään, että et kykene osoittamaan kirjoituksistani yhtä ainoaa valhetta, mutta silti parjaat minua turhanpuhujaksi? Minä häpeän ainakin sinun puolestasi.

        >>On niin monia Jt ystäviä että tiedän sinun sonta puheet.pane pääsi peiton alle!

        Meidän välillä on perustavaa laatua oleva ero. Se on se, että minä tiedän mistä puhun, sinä luulet tietäväsi. Katsos minä olen meistä se joka on ollut jehovantodistaja ja sinä olet se, joka ei ole ollut jehovantodistaja sekuntiakaan.


    • pakilantie75

      myös jokelan tapaus oli turhaa. Mahdollisesti jokelan LUTERILAISEEN SRK:HON Kuuluva henkilö listi samaan uskontoon kuuluvia. Koko mailma on paholaisen vallassa.

      • >>myös jokelan tapaus oli turhaa. Mahdollisesti jokelan LUTERILAISEEN SRK:HON Kuuluva henkilö listi samaan uskontoon kuuluvia.

        Luterilainen seurakunta tosin syvästi paheksuu Jokelan tapahtumia - luonnollisesti. Samaa ei voida sanoa vt-seuran suhtautumisesta veriuhreihinsa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1113
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      41
      544
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe