Mitä ylipäänsä evankelisluterilainen kirkko on saanut aikaan olemassa olonsa aikana Suomessa?
Mitä ev. lut. kirkko
on saanut aikaan?
6334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
suuren omaisuuden.
itselleen varastamalla, testamenteilla ja sijoitustoiminnalla.Eikä pidä jättää huomiotta kirkon vaikutusvaltaa lainsäädäntöön ja siis lailliseen uskonnolliseen aivopesuun.
porton rikokset tuodaan julki
evlut kirkko on portto, olen samaa mieltä, se ei ole uskollinen Sanalle, vaan juoksutta lapsikasteineen, vääristyneine ehtoolisineen ihmisiä helvettiin. Eli armovälineineen tuuditetaan ihmniset synnin uneen ja kehtoa joka sunnuntai heilutetaan!
Jokunen vuosi sitten pohtivat sitä, kuinka sijoitetaan ne kymmenet miljoonat, jotka heillä makasi pankeissa. Tulivat siihen pätökseen, että pörssiin. Kurjaa, kun olisi todellisia avuntarvitsijoita vaikka kuinka ja paljon.
T;Jumalanhullu
Vrt. Suomen kirkkohistoria, Heininen&Heikkilä
ei olisi koulujärjestelmää, jos kirkko ei olisi tänne aikoinaan rynninyt? Hmmh.
http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/siiviilit/1900/koululaitos.htm
http://opisto.alkio.fi/~anhalone/opinkaynti.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uno_Cygnaeus
Niin, että vaikka Cygnaeus ammatiltaan pappi olikin, niin en katsoisi kirkon tuoneen koulujärjestelmää Suomeen.