Helluntain uhka

Olen huolestuneena seurannut helluntain levittäytymistä. Ihmiset täyttyvät pyhällä hengellä, tämä villitys leviää kansan keskuudessa. Tästä seuraa talousahdinkoa, poliisit ja sairaalat jäävät työttömiksi kun rikollisuus loppuu, sairaat paranee. Kaikenkaikkiaan helluntai on vakava asia.
5166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos ihminen on Suomalainen maallisesti, ja sielullisesti [muu]lainen kuin maallisesti, niin sielullisesti hän ei ole mitään. Kaikki kristinuskosta kehittyneet lahkot ovat harhaanjohtavia ja rikkoo kaikkia IO Käskyä.

Pyhän Seurakunnan ja Pyhän Yhteisön ja Pyhän Liiton tunnustus

Johannes 18:20-23
Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

1.

Minun sieluni ja minun mieleni on henkilökohtainen.

2.

Sieluni olen saanut Sielujen Valtakunnasta ennen maallista syntymää.

3.

Elaia: Luoja Sielu jonka olen saanut on Elaian ja Sielujen Valtakunnan antama kaste.

4.

Elaia: Luoja Minä olen todistus Elaiasta, ja sieluni on todistus Elaian Liitosta kanssani.

5.

Minulla on 1 maallinen pyhä Äiti jossa minut on kastettu sielullisesti ja maallisesti.

6.

Kaste jonka olen Äitini kautta saanut, on ainut maallinen ja sielullinen kaste joka on Luojasta ja joka on pyhä.

7.

Minulla on 1 maallinen pyhä Isä, ja minussa pyhä Äitini ja pyhä Isäni on yhtä.

8.

Jokaisen kansaan syntyneen lapsen kautta koko kansa on uudelleenkastettu.

9.

Minulla on vain 1 maallinen suku pyhän Äitini puolelta.

10.

Minulla on vain 1 maallinen suku pyhän Isäni puolelta.

11.

Minä kuulun maallisesti vain 1 kansaan Äitini ja Isäni sukujen kautta; Suomi.

12.

Sieluni on sidottu kaikkien sukulaisteni sieluihin.

13.

Sieluni on sidottu Suomen kansan Kansansieluun.

14.

Kansansielu on sidottu Sielujen Valtakuntaan, Suomen kansan 1 Äitiin ja 1 Isään.

15.

Elaia: Luoja Suomen Kansansielu on Sielujen Valtakunnan kautta sidottu Elaiaan.

16.

Maallinen : Kansallinen Pyhä Seurakunta ja Yhteisö
1 Minä
1 Äitini
1 Isäni
1 Sukuni äitini puolelta
1 Sukuni isäni puolelta
1 Suomalaiset
1 Yhtenäinen kansa ja kansanmieli, ja kaikki on sidottu ja liitetty

Elaia: Luoja Luojan ja minun välisen Liiton ja sen Liiton Ehtojen - IO Käskyn kautta

Elaia: Luoja Sielullinen :Kansallinen ja Kansainvälinen Pyhä Seurakunta ja Yhteisö
1 Minun henkilökohtainen sielu
1 Minun sielullinen suku jossa on kaikkien sukulaistenni sielut
1 Suomen Kansansielu johon kaikki kansaan kuuluvien sielut on sidottu
1 Yhteinen Sielujen Valtakunta jossa on kaikkien kansojen 1 Äiti ja 1 Isä
1 Suomen kansan ensimmäinen pyhä Äiti
1 Suomen kansan ensimmäinen pyhä Isä
1 Yhteinen Elaia joka on kaiken luonut ja joka kaikille on sama


17.

Elaia: Luoja Hyväksyn vain sanat ja teot jotka yhdistää minut, sukuni ja kansani maallisella ja sielullisella tasolla yhdeksi. Se on ainut oikea Maallinen Pyhä Seurakunta ja ainut oikea Maallinen Pyhä Liitto ja Maallinen Pyhä Yhteisö joka on Elaiasta.

18.

Elaia: Luoja Hyväksyn vain sanat ja teot jotka yhdistää kansat Yhteisen Sielujen Valtakunnan nimien, ja kaikille kansoille yhteisen Elaian kautta, viitaten Sielujen Valtakunnan ja Elaian Lakiin jonka IO Käskynä tunnemme. Se on ainut oikea Sielullinen Pyhä Liitto ja Sielullinen Pyhä Yhteisö joka on Elaiasta.

19.

Elaia: Luoja Tunnustan maallisella ja sielullisella tasolla yhdistetyn kansani ainoaksi oikeaksi pyhäksi seurakunnaksi, joka Kansansielun kautta yhdistyy Sielujen Valtakuntaan ja Elaiaan, ja tunnustan sen ainoaksi oikeaksi pyhäksi Liitoksi.

20.

Elaia: Luoja Tunnustan, että kaikilla kansoilla on Luojan ja kansan välillä tehty Liitto joka on sielullinen ja maallinen, ja tunnustan, että Liiton ja sen Ehtojan kautta kaikki ihmiset ovat saman arvoisia.

21.

Elaia: Luoja Kiellän kaiken mikä missään mielessä on häpäissyt tai häpäisee minua, äitiäni, isääni, sukua äitini puolelta, sukua isäni puolelta, Kansaani, Kansansielua, Sielujen Valtakuntaa ja Elaiaa, ja Sielujen Valtakunnan ja Elaian Lakia ja Liittoa.

22.

Elaia: Luoja Jos joku missään mielessä, maallisesti tai sielullisesti, kieltää tai on kieltänyt yhdenkään Luojan ja meidän välillä tehdystä Liitosta ja Liiton Ehdoista jotka tunnemme IO Käskynä, silloin hän on kieltänyt ja kieltää kaiken, jopa itsensä.

23.

Elaia: Luoja Ja hänen oman toiveensa mukaan; Minä kiellän hänet enkä anna hänen vaikuttaa minuun missään mielessä, sillä Sielujen Valtakunta ja Luoja on hänet kieltänyt.

Se mikä ei lahkoile on aito ja Oikea.

Äänestä
  • "Jos se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, niin kuinka suuri silloin onkaan pimeys".

    Valitsemaltasi tieltä ei valoa löydy. Jeesus sanoi: "Minä olen elämän valo" ja "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän tykö muutoin, kuin Minun kauttani".

    Äänestä

Amerikoissakin josta se aikoinaan tänne levisi.

Äänestä

www.netmission.fi.
Samoin kaikista kristillisistä kirkkokunnista ja herätysliikkeistä-ja yhdistyksistä joiden oikea motiivi on:ETTÄ ISÄN JUMALAN, JEESUKSEN KRISTUKSEN ja PYHÄN HENGEN kunnia ja kirkkaus tulisi kansakuntien ja hallitusten valoksi ja ihmiset pelastuisivat helevetistä!!!

Äänestä
  • että pyhähenki kirkastaa isää kuten Jeesuskin.Ei kannata sotkea näitä asioita keskenään kun raamatu eikä Jeesus niitä tee.Ihmiset saavat armon Isältä Jeesuksen tähden, eivät pyhänhengen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikea kristitty. kirjoitti:

Olen huolestuneena seurannut helluntain levittäytymistä. Ihmiset täyttyvät pyhällä hengellä, tämä villitys leviää kansan keskuudessa. Tästä seuraa talousahdinkoa, poliisit ja sairaalat jäävät työttömiksi kun rikollisuus loppuu, sairaat paranee. Kaikenkaikkiaan helluntai on vakava asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu