Kannattaa lukea

Tuulikki Pekkalainen ja Seppo Rustanius "Punavankileirit 1918 Suomalainen murhenäytelmä".

Järkyttävää luettavaa, kerrassaan. Ensi kerta kun suuren yleisön luettavana on totuus siitä mitä täällä isänmaassamme todella tapahtui.

En suosittele heikkohermoisille ja helposti yöunensa menettäville.
6689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vanhaa juttua, mutta uusia faktoja tuodaan Pekkalaisen ja Rustaniuksen kirjassa esiin, sillä v.1918 punainen ja valkoinen terrori paljastettiin suomalaiselle yleisölle koko räikeydessään jo vuosikymmeniä sitten. "Ensi kertaa" sinä ehkä luet aiheesta, joka on jo käsitelty sanomalehdissäkin?

Lappeenrannan telotuksia valkoisten voiton jälkeen on sepusteltu mm. Arposen ja Meurosen kirjassa "Koston kevät", joka -suprais suprais- perustuu tuomari Tapanaisen "muistiinpanoihin", jotka on nyttemmin osoitettu väärennöksiksi, eli kirja on humbuukia.

Samoin sinänsä järkyttävistä teloituksista keskisuomalaisella teollisuuspaikkakunnalla on kirjoittanut Huhti-huhujen levittäjänä kunnostautunut "tutkija-journalisti" Rislakki.

Mainitsemasi kirja lienee 1918-kirjallisuuden parhaasta päästä, mutta kannattaisi tarkastella po. lajia vähän tarkemmin. Kaikkea ei pidä uskoa, ja yksipuolisuuden havaitseminen on lukijan vastuulla.

Äänestä
  • Kirjan ”Koston kevät, Lappeenrannan teloitukset 1918” ovat kirjoittaneet Helsingin Yliopiston tutkija Marko Tikka ja Karjala-lehden päätoimittaja Antti O. Arponen. Ja kirja perustuu vahvaan historiatieteelliseen käsittelyyn ja arkistoaineistoon, mm. juuri Lappeenrannan seuduilla tuolloin ”sotatuomarina” toimineen Toivo Tapanaisen jälkeensä jättämään aineistoon. Kirjaa ei siis ollut kirjoittamassa Lappeenrantalainen lehden ex-päätoimittaja Martti Meuronen..

    ”Lappeenranta oli yksi pahimmista teurastusnäyttämöistä... Kesällä 1918 Viipurin läänin maaherra Antti Hackzell määräsi tehtäväksi tarkan selvityksen talven ja kevään tapahtumista läänin alueella. Lappeenrannan seudulta tapahtumat kirjasi ylös varatuomari Toivo Tapanainen. Kirjattiin punaisten talvella tekemät verityöt ja samoin valkoisten keväällä järjestämät teloitukset. ”

    Marko Tikka ja Antti O. Arponen: Koston kevät. Lappeenrannan teloitukset 1918. WSOY 1999.

    http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/kostonkevat9905.html

    Filosofian tohtori Marko Tikalla on äärimmäisen vahva tieteellinen ote tutkimustyössään, mistä kertoo paljon se, että hänen vastaväittäjänä oli professori emeritus Heikki Ylikangas Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Pertti Haapala.

    "Meillä ei ole oikeutta tuomita, mutta ei myöskään oikeutta unohtaa ja salata"

    http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1999/23.huhtikuu/19181699.HTM

    Äänestä

  • Tikka & Arponen kirjoitti:

    Kirjan ”Koston kevät, Lappeenrannan teloitukset 1918” ovat kirjoittaneet Helsingin Yliopiston tutkija Marko Tikka ja Karjala-lehden päätoimittaja Antti O. Arponen. Ja kirja perustuu vahvaan historiatieteelliseen käsittelyyn ja arkistoaineistoon, mm. juuri Lappeenrannan seuduilla tuolloin ”sotatuomarina” toimineen Toivo Tapanaisen jälkeensä jättämään aineistoon. Kirjaa ei siis ollut kirjoittamassa Lappeenrantalainen lehden ex-päätoimittaja Martti Meuronen..

    ”Lappeenranta oli yksi pahimmista teurastusnäyttämöistä... Kesällä 1918 Viipurin läänin maaherra Antti Hackzell määräsi tehtäväksi tarkan selvityksen talven ja kevään tapahtumista läänin alueella. Lappeenrannan seudulta tapahtumat kirjasi ylös varatuomari Toivo Tapanainen. Kirjattiin punaisten talvella tekemät verityöt ja samoin valkoisten keväällä järjestämät teloitukset. ”

    Marko Tikka ja Antti O. Arponen: Koston kevät. Lappeenrannan teloitukset 1918. WSOY 1999.

    http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/kostonkevat9905.html

    Filosofian tohtori Marko Tikalla on äärimmäisen vahva tieteellinen ote tutkimustyössään, mistä kertoo paljon se, että hänen vastaväittäjänä oli professori emeritus Heikki Ylikangas Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Pertti Haapala.

    "Meillä ei ole oikeutta tuomita, mutta ei myöskään oikeutta unohtaa ja salata"

    http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1999/23.huhtikuu/19181699.HTM

    jo luettavissa hyvinkin oleellinen asia:

    Huomaa: Punikkien tekemät rikokset talvella ja teloitukset myöhemmin keväällä. Syy-seuraussuhde on äärimäisen hyvin nähtävillä. Jos punikit eivät olisi aloittaneet veristä vallankaappausta, myöskään noita teloituksia ei olisi tapahtunut. Sitä saa mitä tilaa. Niin metsä vastaa kuin huudetaan. Valkoiset eivät olisi ampuneet yhtäkään punikkia, jos punikit eivät ensin olisi murhanneet ja raiskanneet miljoonia valkoisia.
    Näitä vastaavia selityksiä saa kuulla kun ottaa esim. puna-armeijan teot vaikkapa Berliinissä 1945 esille. Miksi siis sama ei päde toisinpäin? Vai onko todellakin lähtökohta se, että punikki-kommari on aina syytön?

    Lisäksi:

    Huomaatko, nuo tapahtumat eivät olleet mielivaltaisia vaan jokainen juttu käsiteltiin erikseen puolueettomassa ja riippumattomassa käräjä-oikeudessa. Ja koska maanpetturit saivat maanpettureille kuuluvan tuomion, niin oikeushan toteutui. Siitähän on oikein mustaa valkoisella. Muuten samaan johtopäätökseen tuli itse NL:kin kun teloitti ne kaikki maanpetturi-punikit, jotka loikkasivat NL:oon ennen punaisten häviämistä. Tämä tuomio olikin täysin oikea, koska eihän tuollaisia loiseläjiä kukaan terve ihminen katsele.

    Äänestä

  • viestistäsikin on kirjoitti:

    Hammurabin laki on eräs varhaisimmista lakikokoelmista. Se luotiin Babyloniassa noin 1760 eaa. Lain perusajatus on "silmä silmästä, hammas hampaasta", fraasi joka on peräisin Vanhasta testamentista.

    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e8/Prologue_Hammurabi_Code_Louvre_AO10237.jpg

    Sisällissodan aikaisten "tuomioistuinten" ja sotatuomari Tapanaisen toiminta vastasi ehkä sinun ja Vanhan testamentin oikeuskäsitystä, mutta ei alkuunkaan länsimaista oikeuskäsitystä ja Haagin ja Geneven kansainvälisiä sopimuksia.

    Jos nämä vuoden 1918 teloitukset olisivat tapahtuneet länsimaisessa oikeusvaltiossa niin teloittajien kohtalo olisi ollut Haagin tuomioistuin ja Saddam Husseinin, Miloševićin, Idi Aminin tai Pol Potin kohtalo.

    WAR CRIMES AND CRIMES AGAINST HUMANITY, GENOCIDE, AND TERRORISM

    http://www1.umn.edu/humanrts/instree/auox.htm

    Äänestä

  • Hammurab kirjoitti:

    samat pelisäännöt tulisi olla kaikille.

    Eivät olisi. Natseja ainakin teloitettiin surutta ilman mitään oikeudenkäyntejä, eikä niitä teloittajia koskaan nähty Haagissa.

    Tapanainen on toiminut oikein, jos hän on toiminut lain mukaan. Tuolloin ei mitään Haagin sotarikostuomioistuimia edes ollut -Geneven sopimuksista nyt puhumattakaan. Eräs länsimainen oikeustajun piirre on muuten, että lakeja ei sovelleta taannehtivasti.

    Moraalisesti ja eettisesti tarkasteltuna asia on tietysti täysin toinen. Mutta maailma kun ei toimi noiden periaatteiden pohjalta.

    Jos länsimainen oikeusvaltio todellakin toimisi ja Haagikin tuomitsisi ihmisiä muutenkin kuin pelkästään pärstäkertoimen perusteella, niin silloin voitaisiin jo puhua vakavasti jonkinlaisesta oikeudesta.

    Äänestä

  • ****yksipuolisuuden havaitseminen on lukijan vastuulla.****

    Kiitosta vaan vinkistä. Olenkin ollut huomaavinani tähänastisessa valkoisessa historiankirjoituksessa tiettyä yksipuolisuutta. Mutta hyvä kun tasapuolistaa, edes näin 90 v kuluttua.

    Uusi kirjavinkki, vanha kirja:

    Mäkelä Juho, Luokkasodan muisto.

    Itselläni on nyt käsissä kyseinen kirja, painettu 1947. Aloitan juuri lukemisen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uutuuskirja kirjoitti:

Tuulikki Pekkalainen ja Seppo Rustanius "Punavankileirit 1918 Suomalainen murhenäytelmä".

Järkyttävää luettavaa, kerrassaan. Ensi kerta kun suuren yleisön luettavana on totuus siitä mitä täällä isänmaassamme todella tapahtui.

En suosittele heikkohermoisille ja helposti yöunensa menettäville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu