Super

Monesti täällä kielletään kaikenlainen "yliluonnollinen" kokemusmaailma. Suosittelen luettavaksi Suomen Perushoitajaliiton lehteä 11 /2007, jossa hoitajat, varsinkin yöhoitajat kertovat kokemuksistaan kuolevien lähisyydessä.

Suosittelen tosielämää!
6258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

yöhoitaja onnistunut ottamaan valokuvan kolmiyhteisestä jumalasta kuolevan läheisyydessä?

Äänestä

Tuo ei todista yhtikäs mitään. Ihmismieli osaa temppuilla, varsinkin yö aikaan.

Äänestä
  • juuri paljastavat heidän kieroontuneen ajatusmaailmansa. Luulevat tietävänsä asiat, joista heillä ei ole hajuakaan.

    Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.

    2. Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee;
    3. mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.
    4. Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.
    5. Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
    6. niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

    Äänestä

  • vastaukset.. kirjoitti:

    juuri paljastavat heidän kieroontuneen ajatusmaailmansa. Luulevat tietävänsä asiat, joista heillä ei ole hajuakaan.

    Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.

    2. Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee;
    3. mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee.
    4. Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.
    5. Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
    6. niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

    Mitäs tuo sinun viestisi sitten todistaa?

    Huom. ennen kakkosta(2) tulee ykkönen(1). Voit aloittaa opiskelusi vaikka siitä.

    Äänestä

Kyseinen lehti löytyy, mutta mainitsemasi artikkeli ei ole luettavissa netissä. Pitäisi tilata lehti. Valaise tässä palstalla mitä siinä on.

Äänestä

mutta eipä se mun ajatuksia muuta. Olen itse tehnyt monta vuotta yövuoroa ja vanhuksia on kuollut monia sinä aikana. En ole koskaan kokenut mitään "yliluonnollista" - kyllähän sitä voi kuvitella kaikenlaista varsinkin jos joutuu yksin olemaan yövuorossa ; )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


11/2007 kirjoitti:

Monesti täällä kielletään kaikenlainen "yliluonnollinen" kokemusmaailma. Suosittelen luettavaksi Suomen Perushoitajaliiton lehteä 11 /2007, jossa hoitajat, varsinkin yöhoitajat kertovat kokemuksistaan kuolevien lähisyydessä.

Suosittelen tosielämää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu