Tiede on ihmiskunnan haparoivaa totuuden etsimistä ympäröivän luomakunnan ymmärtämiseksi. Tämän ovat monet tieteen suurmiehet ymmärtäneet ja sisäistäneet niin, että heidän asenteensa on ollut nöyrä ja rehellinen, totuuteen pyrkivä.
Enää tällaista asennetta tapaa vain harvoin, nyt totuutta ei etsitä, vaan se päätetään itse. Nykyisin monet tiedemiehet päättävät ensin sen, mikä on tieteellinen totuus ja sitten kehittävät omalle totuudelleen jonkinlaisia perusteluja sieltä ja täältä.
Kun lopputulos on päätetty, kehitetään teoria miten tähän olisi voitu päästä tutkimusten kautta, jos niitä tutkimuksia olisi tehty. Rakennellaan kaunis muodostelma erilaisista osasista väkisin, vaikka osaset eivät käykään paikoilleen.
Sitten teoria myydään suurella kampanjalla ensin muutamille samanmielisille tieteilijöille, sitten lehdistölle ja pian siitä puhutaan jo ehdottomana tosiasiana suurelle yleisölle vakuuttavin sanankääntein, joilla tieteilijä pyrkii osoittamaan oppineisuuttaan ja vakuuttamaan tiedon luotettavuutta.
Pian tuon jälkeen löydetään sellainen tutkimustulos, jota voidaan sopivasti tulkita oman totuuden pönkittämiseksi ja tässä vaiheessa juttua ei enää tarvitse myydä, vaan media kuuluttaa sitä ympäri maailmaa ja tieteilijän nimi laitetaan historiankirjoihin.
Tutkimustuloksen perusteella jokin toinen käsitys olisi paremmin perusteltu mutta tämä jätetään kertomatta, koska tulosten tulkitsija on niin nimekäs tieteilijä, ettei hän voi vallitsevan käsityksen mukaan olla väärässä.
Näin ihminen on kehittänyt tieteellisen totuuden, joka on jokaisen kansalaisen uskottava todeksi ja osattava ulkoa jo peruskoulussa. Ihmiskunta on mielettömyyden vallassa, mutta kuvittelee olevansa älykkäämpi kuin koskaan ennen.
” Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet”
Tämä ei muuta sitä, että edelleen todellinen tiede on pienen ihmisen vähäisen ymmärryksen varassa suoritettua luomakunnan ihmettelemistä. Vain nöyryys ja rehellisyys ovat unohtuneet.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiedeyhteisöllä kun ei ole kilpailijaa, joka suhtautuisi vakavasti tietoon! Puolileikillisiä kökköteorioita maailmasta taas riittää ihan joka puolelta.
Olisiko sinusta parempi vaihtoehto mennä takaisin puuhun heittelemään toisiamme kakkakikkareilla, esim. tiedon maailmasta etsimisen sijaan ? Jee on kivaa.
Etkö nautikkaan uusista jännittävistä löydöistä, tästä meidän perin oudosta maailmastamme ? Löytöretkeilijöitä kaikki tyynni.
Elämämme olisi varmaankin ankeanpuoleista ilman tietoa ? Riippuu joo joo. Haluat kärsiä ?
Oletko sitä mieltä että tiedämme jotenkin vähemmän tai huonommin kuin aiemmin ? Miten niin ?
Mitä ajat takaa tälläisen lahkolaistyyppisen "me te" hengen luomisella, jonka osoitekin on hyvin epämääräinen ? Tekemisen puutetta ?
"jonka osoitekin on hyvin epämääräinen "
Lyhyt silmäys palstaan toimi innoittajanani. Täällä on useita kirjoituksia, joissa tieteen väitetään kumoavan esimerkiksi Jumalan olemassa olo.
Tieteen tehtävä ei ole astua hengelliselle alueella ja silloin kuin tämä tapahtuu, puhutaan juuri sellaisesta tieteestä, jolla ei ole tekemistä todellisen tutkimuksen kanssa vaan jonka avulla syötetään disinformaatiota milloin kenenkin tutkijan omien mielipiteiden ja intressien mukaisesti.
Ei todellinen tiede voi ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon liittyviin kysymyksiin, koska ei sellaista yksiselitteistä tutkimustulosta ole, joka antaisi tästä asiasta todellista tietoa.
Tiede tutkii ja mittaa mitattavissa olevia asioita, joita voidaan kokeellisesti todentaa mutta Jumala ei ole luonnontieteiden tai muidenkaan tieteiden ymmärtämien lainalaisuuksien piirissä, eikä voikaan olla, tai silloin ei kyseessä ole Jumala, vaan jonkin mielikuva Jumalasta. Jumaluuteen kuuluu se, että Jumala on ihmisen käsityskyvyn yläpuolella ja ihminen on täysin riippuvainen siitä mitä Jumala itsestää antaa tietää.
että tiedettä on yhtäkkiä alettu tekemään täysin kybällä vilpillä, kun noin aloitit rankasti yhden pilipalipalstan jonkun mielipiteen perusteella yleismaailmallisia juttuja tieteen muka rappiosta veistelemään.
Huh...
Jos maailma kerran on uskontojen varmuuden mukaan varsin keinotekoinen, niin eikös tiedekin silloin tutki juuri itse asiassa myös jumalaa ? Ainakin välillisesti niin.
Itse en kyllä ajattele noin, vaan kuten jo aiemmin jossain täällä sanoin, uskonnot kuuluvat ihmistieteiden pariin, eli pää- ja yhteiskuntatieteiden alaa ovat ne, eivät niinkään maaallikkonäkijöiden tai outoja kokevien maailman kokoista yleistämistä kaipaavaa todellisuutta.
Itse asiassa tiede on löytänytkin aivoista alueita joissa jonkilainen kokemuksellinen jumalahermo asuu, ja jotain toista paikkaa ärsyttämällä on saatu aikaan ties mitä hallusinaatioita, sellaisia oikeita ns. hengellisiä kokemuksia.
Mutta tässä niistä sen enempää jaksa alkaa väittelemään, tahdoin vain ilmaista mielipiteeni, että mitään osa-aluetta ihmisen elosta ei voi kieltää mikään mahti tutkimasta. Eivät edes jumalat taivaassa ja maan alla. Sori ny vaan.
"että tiedettä on yhtäkkiä alettu tekemään täysin kybällä vilpillä, kun noin aloitit rankasti yhden pilipalipalstan jonkun mielipiteen perusteella "
On totta tuokin, että mielipiteiden lisäksi ihan tiedemaailmassa hyväksytään tieteen nimellä kulkevaksi sitä, mikä todellisuudessa on vain muutamien tieteilijöiden oma mielipide. Koulukirjoissakin sitä opetetaan totena, eikö tämä ole huolestuttavaa?
Huolestuttavaa tai ei, niin tiedettä se ei voi olla, vaan se on sitä ns. tiedettä jonka erottaminen oikeasta tieteestä on yhä vaikeampaa, kiitos tieteilijöiden jotka myyvät mielipiteitään tieteellisenä totena.
Sellainen jumala, joka löytyy ihmisen pään sisältä ei ole Jumala, vaan ihmisen kuvitelma jostain jumalasta. Tässäkin on ero, joka on vaikea havaita. On olemassa Jumala ja on olemassa ihmisten kuvitelmiin perustuva jumala ja näillä on vielä vähemmän yhteistä kuin tieteen nimellä kulkevalla epätieteellä ja todellisella tieteellisellä tutkimuksella.
On totta tuokin, että mielipiteiden lisäksi maailmassa hyväksytään uskon nimellä kulkevaksi sitä, mikä todellisuudessa on vain joidenkin oma mielipide.
kyetä esittämään yhtäkään konkreettista esimerkkiä?