Eri seurakuntia kiertäneenä ja eri keskusteluja lukeneena olen alkanut ahdistua enemmän ja enemmän siitä, etten enää tiedä mikä seurakunta on opetukseltaan puhdasoppinen. Onko sellaista seurakuntaa olemassakaan? Pelkään tulevani eksytetyksi..ja sen seurauksena tuntuu, etten uskalla mennä enää mihinkään seurakuntaan.
Puhdasoppinen seurakunta
Epätoivoinen etsijä
292688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
seurakuntaa ei olekaan, valitettavasti.
Jokainen srk muodostuu vajavaisista ihmisistä ja me olemme kovin taipuvaisia löytämään Raamatusta juuri sen oikean kaavan puhtaalle opille.
Sitten tästä kaavasta tehdään srk:n ohjelmanjulistus ja siinä on taas uusi lahko, lukuisten jo olevien rinnalla.
Kuitenkin on hyvä kuulua johonkin seurakuntaan, vaikka vajavaiseenkin.
Itse olen kokenut hyväksi pienehkön ystäväporukan (rukouspiiri, solu), jossa voi olla oma itsensä ja omat voitot ja tappiot voi turvallisesti purkaa. Kuitenkin on hyvä olla yhteydessä koko seurakuntaan ja opetukseen, ettei pieni porukka lähde harhailemaan omille opinpoluilleen.
Oman hengellisen elämän kannalta Raamatun mahd. säännöllinen lukeminen ja rukous ovat elintärkeitä. Kun tunnet Sanaa ja olet itse yhteydessä Herraan, on helpompi kuunnella opetusta ja vaikka laittaa syrjään se, mikä ehkä tuntuu vieraalta tai joskus jopa Raamatun vastaiselta.
Minä ainakaan en voi suositella jotain tiettyä "lahkoa", koska se ratkaisee, onko srk:n vastuussa todella elävässä uskossa olevia henkilöitä. Heitä löytyy varmasti joka "lahkosta".
Rukoile ja kysy Herralta, josko Hän ohjaisi sinut juuri sinne, missä voi olla "kotonasi".
Jos puhdasoppista seurakuntaa ei ole, niin miten ihmiset kuitenkin pelottelevat joistakin seurakunnista niiden harhaoppisuuteen vedoten..eikö tuolloin pitäisi pystyä myös osoittamaan oikeaoppinen seurakunta tai tahtomattaan myöntää myös itse kuuluvansa vääräoppisten joukkoon..
Mietin myös, että mikä on pelastumisen kannalta tärkein asia..haen siis takaa sitä, että voiko pelastuksen menettää kuulumalla väärään seurakuntaan vai mitä seurauksia tuosta on? Itse olen tullut uskoon vuosia sitten ja kokenut yhden seurakunnan hyväksi hengelliseksi kodiksi. Nyt olen kuitenkin ruvennut miettimään lukemieni kirjoitusten perusteella, että olenko joutunut eksytyksi ja matkalla kadotukseen.. :(
kouraa ja lue millä perusteella me pelastumme tai joudumme kadotukseen.
yx advari
Oikeaoppisia seurakuntia on tasan yhtä paljon kuin väärä-oppisiakin seurakuntia, sillä ne yhdessä muodostavat opillisen kokonaisuuden, joita ei käy jakaminen.
Lasikaapissa ajelee vain yksi mies, ja hänen ympärilleen ovat keräytyneet kaikki ekumeenisessa ykseydessä, ja siinä sekoittuu keskenään kaiken oppiset seurakunnat, saatanhan olla väärässä, mutta Raamattu on oikeassa, siihen kaikki opilliset käsitykset perustuu, oikeina ja väärinä.
Jeesus sanoo, Minä olen tie totuus ja elämä, eikä yksikään joka Minuun uskoo joudu häpeään.
Baabelin kirkkojen opetus poikkeaa Jumalan sanasta.
Jeesus rukoili, että he yhtä olisivat totuudessa, eivätkä sekoittaisi totuutta ja valhetta keskenään, niinkuin he tekevät.
Biblia vuodelta 1903 Joh. ilm. 22:14 Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
huonosti käy. Uskon sinun olevan ihanasti uskoon kasvamisen tiellä jo, ja ota huomioon, että Herra itse pitää sinusta huolen. Älä ole liian riippuvainen, mitä ihmiset sanovat. Ainakaan älä välitä, mitä täällä kommentoidaan!
Ei sinun voi käydä huonosti etkä sinä joudu hukkaan, vaikka joskus kuuntelisit jotakin, josta uskovat sanovat, että liioittelee sitä tai tätä tai että puheesta puuttuu sitä ja tätä tai että ei ole uskossakaan. Ei se, kuule niin pahasti sinuun osu. Seuraavan kerran menet seuraavaan paikkaan. Pidä mielessäsi olet itsenäisesti Jeesuksen kanssa ja rukoile. Ennenkaikkea olisi tärkeä sinun löytää vähintään yksi uskovainen kaveri, jonka kanssa henk. koht. vähän kulkea yhdessäkin.
Pane kätesi Jumalan käteen ja astu pimeään, niin oot kaikkein varmimmin turvassa.
Älä odota liikaa, et todellakaan löydä täysin puhdasoppista seurakuntaa siitä yksinkertaisesta syystä ettei sellaista ole olemassakaan. Ihmiset ovat vajavaisia ja niin ovat heidän muodostamansa seurakunnatkin.
Mutta periaatteessa mikä tahansa evankelinen seurakunta on riittävän puhdasoppinen. Kyllä niistä yleensä pelastavan evankeliumin julistusta aina löytyy.
mielestäni just hyvin myös. Sen kirjoituksen jälkeen syttyikin sitten joillekin "uskonsota". Ou boy, on tää vaikeeta, niin kauheen vaikeeta.
Kopioin tähän nimimerkiltä 'Vajaat seurakunnat': "Älä odota liikaa, et todellakaan löydä täysin puhdasoppista seurakuntaa siitä yksinkertaisesta syystä ettei sellaista ole olemassakaan. Ihmiset ovat vajavaisia ja niin ovat heidän muodostamansa seurakunnatkin."
- Tästä minulle tuli elävästi mieleeni edelleen se sananpaikka, että "eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat". ! Siinä se on. Se koskee yksityistä ihmistä, että vain sairas eli epätäydellinen ja syntinen tarvitsee (saa kokea tarvitsevansa!) parantajaa = Jeesusta. Samalla tavoin se koskee kaikkia kristillisiä kolmiyhteiseen Jumalaan Raamatun mukaan uskonsa tunnustavia seurakuntaporukoita ympäri maailman sekä kirkkoja. Ei löydy tervettä ja täydellistä. Elämä on vajaata, siksi olemme saaneet Jeesuksen.
Tämä sama nimimerkki kiteytti hyvin:
"Mutta periaatteessa mikä tahansa evankelinen seurakunta on riittävän puhdasoppinen. Kyllä niistä yleensä pelastavan evankeliumin julistusta aina löytyy."
- Just' noin se asia on. Jätä loput Herralle. Rukoile ja etsi edelleen, et sinä joudu hukkaan. Sinä olet jo hyvällä tiellä, iankaikkisuus alkaa jo täällä ajassa ja kerran kirkkaudessa ne asiat selviävät, joita emme nyt käsitä. ;-)
Ehtoovalon Sanoma pl.159 00531 Helsinki kokoontuu säästöpankin rannassa rukoushuoneella.Jumalan seurakunnan tuntee siitä,että se haluaa elää Jumalan mielen mukaan,siis Jumalan Sanan mukaan,ei voittoa tavoitellen vaan nöyrästi Jumalaa etsien.Mene polvilles ja pyydä Jumalaa ilmestymään sinulle tässä asiassa niin koet johdatuksen.puh.098593332.Itse asun Pohjois Karjalassa ja käyn kokouksissa milloin pystyn.Jumala on pitänyt minusta huolen hän antaa Uskon,Toivon ja Rakkauden.Siunausta sinulle.
1. Sunnuntain muuttaminen viikon seitsemänneksi päiväksi v.1973.
2. Naispappeus jo sana pappi tarkoittaa miestä.
3. Homo ja lesboliittojen hyväksyminen
4. Ikuisen piinan oppi
5. Sielun kuolemattomuus oppi
6. Jumalan kymmenen käskyn kumoaminen, Joh. 5:18 tekstin perusteella tehdään vääristellysti Jeesuksesta sapatin kumoaja, vaikka sanat ovat Juutalaisista lähtöisin.
7. Moos. 3:11 Laki puhtaista ja saastaisista eläimistä hylätään, ja kaikista eläimistä tehdään syötaviä.
8. Jeesuksen tulon jouduttaminen, viimeisimpien Raamatun käännösten mukaan.
9. Vauvakaste, ensin usko ja sitten kaste.
10. Kehitysoppi, että ihminen on kehittynyt apinasta jne.....
Moi,
Monia mielenkiintoisia asioita ....mutta ei tämä oikein kuulu meille, jotka olemme
"pakanakristittyjä" ja uuden liiton jäseniä ...siis tämä seuraava juttu.
7. Moos. 3:11 Laki puhtaista ja saastaisista eläimistä hylätään, ja kaikista eläimistä tehdään syötaviä.
Eikä myöskään tällä ole mitään tekemistä elävän uskon ja Jeesuksen lunastutyön kanssa...siis tämä
1. Sunnuntain muuttaminen viikon seitsemänneksi päiväksi v.1973.
Aikamoinen sekähedelmäsoppa vai mitä?
Taaksesi ja tule Kristinuskoon, sinun täytyy syntyä uudesti ylhäältä.
uuden liiton kristitty. Koska en siis ole lihani puolesta,luonnollisen syntymäni puolesta juutalainen olen ns. "pakana" kristitty.
Koska en siis ole syntyperäinen juutalainen niin en ole koskaan ollut Mooseksen lain alla eikä sitä ole koskaan minulle annettu eikä tarkoitettu. Kaiken lisäksi Mooseksen laki ei ole enää edes voimassa - se hävisi jo 2000 vuotta sitten. Siksi ei ole mitään järkeä yrittää noudattaa sitä enää kun se ei ole voimassa.
Vapauteen Kristus minut vapautti (Gal. 5:1)
Kiitos Jeesus vapaudesta!
On Jumalan laki, jonka Jumala omalla sormella kirjoitti kivitauluihin ja antoi Moosekselle toimitettavaksi kansalle.
Sinä olet käsittänyt väärin kun luulet niitä Mooseksen laiksi.
Tee parannus ja usko evankeliumi, jätä pakanuus taaksesi.
mukaan tehnyt parannusta (siis tullut mielen muutokseen)
ja koko sydämestäni uskonut EVANKELIUMIIN ei siis LAKIIN.
En ole missään vaihessa siis "uskonut lakiin" koska sillä
ei olisi mitään pelastavaa vaikutusta tai voimaa.
Sanan sanoo: "Kristus on LAIN loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo"
(Room. 10:4)
Paavali sen sijaan opettaa "rakkaus on lain täyttämys". (Room. 13:10)
Entä itsesi? Vaellatko siinä rakkaudessa, joka on lain täyttämys?
Kasvattaja Kristukseen.
Lusifer uskoi kumottuun lakiin jo taivaassa, ja heitettiin alas maanpäälle. Jeesuksen tulon jälkeen monet uskovat, että Jeesuskin tuli kumoamaan LAIN, ja on lusiferin työkaveri käskyjen kumoamisessa.
Jeesus sanoo: Älkää luulko, että minä olen tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, en ole tullut kumoamaan vaan täyttämään ne viimeistä piirtoa myöten.
Laittomuuden ihminen rakastuu enemmän itseensä kuin Jumalan sanaan ja yrittää kumotun lain kautta täyttää Kristuksen tahdon, sillä rakkaus Jumalaan on siinä, että me pidämme hänen käskynsä.
Terveyslait eivät kuulu kymmenen käskyn lakiin, eikä Kristuksen tekemään sovitustyöhön, se ei ole synti eikä pelastus kysymys, vaan mikä oli terveellistä Mooseksen aikana on terveellistä vieläkin.
Kaikki ne käskyt ja lait säädöksineen jotka varjona, eli esikuvallisina eläinuhreina viittasivat Kristukseen, kumoutuivat Ristillä ja kymmenen käskyä täytettiin Jeesuksen uhriverellä.
Katso Jumalan Karitsa joka pois ottaa maailman synnin.
Kumpaan sinä uskot kumottuun lakiinko, vai sinun puolestasi täytettyyn lakiin Kristuksen tekemän sovitustyön kautta?.
ovat farisealaisuuden vastakohta. Käy lukemassa "Jeesus on Herra"- sivustosta asiasta. Paljon siunausta matkan tekoon sinulle rakas veljeni.
Ps: mie olen käynyt samaa tietä :/
Harhaoppeja.
11. Seitsen vuotinen vaivan-aika, sellaista ei Raamattu tunne.
12. Jeesuksen salaisen tulemisen oppi
13. Mooseksen ja Jumalan lain sekoittaminen keskenään, ei eroiteta uhrilakeja kymmenen käskyn laista, eikä myöskään lain antajista, sillä Mooses antoi uhrilait ja Jumala antoi kymmenen käskyn lain.
14. Tuhatvuotinen rauhan-valtakunta maanpäällä on harhaa, sillä pyhät ovat taivaassa tuhannen vuotta.
Jotenskin luulen, että tässä adventistikirkkoon kuuluva henkilö kirjoittaa. Okay, vilpittomästi oman käsityksensä.
Ei sinun tarvitse etsiä Jeesusta maanpäällisistä seurakunnista. Usko Jeesukseen ja tee hänen opetuksen mukaan, niin kuulut Jeesuksen seurakuntaan. Siihen seurakuntaan, jonka Jeesus itse tulee noutamaan pois viimeisenä päivänä. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Rukoile Jeesusta, hän odottaa sinua.
"Se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. -Room 3: 22-28
- Ole siunattu Vapahtajamme Jeesuksen Krituksen nimessä
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." -Room 8:1
"Ja katso, hänen tykönsä tuotiin halvattu mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi". -Matt. 9:2
"Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." -Joh. 16:33
Me olemme Kristuksen teko, sillä Hän on täyttänyt lain meidän puolestamme, ja laki ja evankeliumi kohtaavat toisensa, ja armosta me olemme pelastetut uskon kautta Hänen vanhurskauteensa, eikä omiin tekoihimme.
Laki, usko, sovitus ja armo kuuluvat yhteen, evankeliumin kautta, joka meille julistetaan, ilman lain tekoja.
...aikoinaan itsekin vuosikymmenet kävin eri paikoissa. En kokenut noin kuin sinä varmaankaan siksi, että alunpitäen uskoontultuani jotenkin sain kasvaa itsenäiseksi uskovaksi. Tällä tarkoitan, että sain itsenäisen uskonelämän ylhäältä ja omalla lukemisella ja kuuntelemisella ja erilaisilla kokouksilla ensimmäisten kymmenen vuoden aikana, mukaan lukien aluksi iltakirkot, järjestöt ja sittemmin karismaattiset kokoukset, joihin olen 'jäänyt', ...niin näin olen, olen löytänyt ihan hyvin rauhan kaiken ihmisvajavaisuuden keskellä.
Tärkeintä on, että lakkaat olemasta riippuvainen ympärillä olevista uskonihmisistä! "Pidä sinä Jumalan edessä se usko, joka sinulla on, jonka olet saanut", jotenkin näin on Raamatussa. Minusta tuo on just kiva, oikea neuvo. Toimii minulla. Luotan Pyhän Hengen puheeseen. - On kurjaa olla harhapelkääväinen ihminen. Sellaisia on, ja olen tullut siihen tulokseen, että he ovat muutoinkin vähän luulevaisia, pelokkaita ja epävarmoja ihmisiä, siis sen suhteen, että toiset ihmiset aiheuttavat heille ns. pahaa. Ei se niin helpossa ole.
Onhan sinulla järki päässä ja Jeesus sydämessä; "Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen", Raamatus. Luota ns. itseesi tässä, omaan uskonelämääsi. Ja tarkoitan, että Jumalan, Herrasi Jeesuksesi hallitsemaan itseesi luotat ja sinussa puhuvaan Pyhään Henkeen ja mene tilaisuuksiin. Siellä saat sen, mitä tarvitset, älä jää pohtimaan epäoleellisia. Eihän sinun tarvitse joka asiassa ns. puhujaa uskoa. Minulle tämä kaikki on jotenkin ihan selkeää. En käsitä, mikä vaara on, jos olisin kuuntelemassa niin sanottua harhassa olevaa puhujaa. Semmoisia saattaa ihan hyvin tavata puolivahingossa myös YLE:n kanavilta, eli ei-uskolle kuulaisia pappeja esimerkiksi. Eiväthän he minulle mitään voi. Tai jokin kokouksen puhuja. Täällä palstalla on paljon ihan hömppätautisia uskovia, joita nämä harhat askarruttaa, vaikka ihan itse pitäisi Jumalansa kanssa kasvaa uskossa ja tietämisessä!
Olen siis paljon eri paikoissa ollut kymmenien vuosien aikana ja pystyn sen perusteella sanomaan, että rentoudu ja ota se mikä hyvä ja hyväksi sinulle on. Ota selko siitäkin, oletko maitoruokaa vai jo sentäs vahvaa ruokaa tarvitseva Jumalan lapsi. Senkin mukaan voit vähän valita mihin menet. Ei todellakaan sinun tarvitse asioissa uskoa puhujaa tai kanssasisarta tai -veljeä. Koettele kaikki sillai rauhallisesti vain; minulla se tapahtuu niin, että menee toisesta korvasta ulos. Se mikä minua koskettaa ja siis mitä minä tarvitsen Herralta, mikä on totta, oikeaa ja tosi hyväkseni, sen kyllä totisesti huomaan!
Mielestäni tämmöinen kauhea pelokkuus, tännekin siltä pohjalta harhoja kyttäävät (elämäntehtävänä?) ihmiset ovat jotenkin psyykkiseltä rakenteeltaan tietynlaisia ('harhapakkomielle'?). - Usko ja seurakunnat eivät oikeasti ole niin monimutkainen juttu. Herra sen tekee! Kai Sinä nyt itse tiedät, mikä on mitäkin. Lue itse omaa Raamattuasi rukoillen sekä kuuntele ja katsele ohjelmia, ostele CD- (tai kasetti)äänitteitä. Älä tätä kristillisyys-palstaa oppimisajatuksella lueskele, se ei kannata, sekoittaa sinua vain! Parhain terkuin: siskos'
Ou, sorry sinähän ilmaisit olevasi 'etsijä'. Juu, mä asken kirjoitin tuota vastausta kuin jo uskoon tulleelle ja siinä jonkin verran kasvamaan päässeelle.
Etsijälle sanoisin, että koeta ensin löytää jokin yksi persoonaltaan ja uskonelämältään mieleinen ystävä tai tuttava ja kysy häneltä minne menisit. Tai pyydä vaikka ekoja kertoja hänen mukaansa, jos tiedät hänen käyvän jossakin normaalissa, julkisesti ja tunnetusti uskovien paikassa. Voit aloittaa luterilaisista järjestöistä tai iltakirkoista, jossa myös rukouspalvelua. Mutta jos et ole taustoiltasi luterilainen tai siis haluat jonkin vapaan suunnan kokouksiin (joissa myös aikuiskaste), niin mene tutustumaan helluntaiseurakuntaan, vapaakirkkoon tai johonkin yhteiskristilliseksi mainittuun tilaisuuteen, jonne ihmisiä tulee eri suunnista. Siellä hakeudu rukoiltavaksi tai miten vain koet. Mutta sieltä löydät mieleistäsi tukihenkilöseuraa. Sitten voisit mennä semmoiselle Alfa-kurssille, niitä on sekä ev.lut. että helluntai-ym. vapaissa srk-suuntaporukoissa. Kaikki nämä, joissa kolmiyhteinen Jumala on esillä ovat OK. Älä pelkää, kaikki kyllä sinulle sitten selkiää vähitellen. Tämä ei todellakaan ole etsijöille rakentava tämä suomi24:n palsta! Seko-seko, mielestäni täällä ihan oudot uskovat väittelevät asioista, eihän silloin ns. sivullinen tai ns. uusi ihminen mitään voi oppia uskosta, Raamatusta, Jumalasta ja Vapahtajastamme. Heippa.
Täysin puhdasoppista seurakuntaa ei ole olemassa,
koska ihmiset, vaikka ovat uskossa; ovat vajavaisia.
Ainut mahdollisuus selvitä puhtaana on paneutua
itse henkilökohtaisesti Raamattuun rukoillen
Herralta ilmestyksen-ja viisaudenhenkeä sen
ymmärtämiseen ja arvioida itse sen pohjalta
mikä on oikein ja mikä ei.
Kun tunnet Raamatun-Jumalan Sanan ja siihen
pitäydyt, ei kukaan kykene sinua eksyttämään.
Älä anna kenenkään selittää sinulle Raamattua
eri tavalla, kuin itse olet havainnut mikä
on oikein.
Kenestäkään ei tule profeettaa, jos aina menee
enemmistön mukana ja varsinkin silloin, kun se
menee pieleen.
Ja jos haluaa vilpittömästi seurata Jeesusta ja
Hänen tahtoa, niin Herra itse varjelee eksymiseltä.
Muista, että eksytystä voi tulla pyhimmänkin
pastorin huulilta.
Muista, että Isä Jumala rakastaa juuri sinua
(ja muitakin) hillittömästi, ja antoi Jeesuksen
juuri Sinun syntien tähden, tehdäkseen sinulle
hyvää ja tuhlatakseen rakkauttaan, tätä älä
anna kenenkään pimentää, vaikka saatana tekee
sen mielellään, eksyttääkseen jos mahdollista
valitutkin pois Jumalan ehdottomasta rakkaudesta.
Nämä kun pidät mielessäsi, niin voit melko
vapaasti valita seurakunnan, jossa näet, että
siellä on mielestäsi terveen Raamatullinen meno
ja siellä voi kasvaa Jeesuksen tuntemisessa
muiden ohella.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Seurakunta Jumalan sanassa
mm. tossa linkissä pohdittu seurakunnan merkitystä Raamatun teksteihin viitaten: http://koti.phnet.fi/vessel/seurakunta.htm
..kun vain tahtoo kaikissa seurakuntaa koskevissa kysymyksissä kulkea vain ja ainoastaan Jumalan johdatuksessa ja kuuliaisuudessa, joka edellyttää sitä, että on täysin antautunut toteuttamaan kaikissa seurakuntaa koskevissa asioissa Hänen tahtoaan, välittämättä siitä, miten muut ihmiset siihen reagoivat ja ajattelevat. Kun kysymme k a i k e s s a Hänen mielipidettään ja haluamme toteuttaa Hänen tahtoaan ilman kompromisseja ja ehtoja,välittämättä vainoista, voimme olla varmoja, että olemme oikealla tiellä. Jumalan seurakuntamalli löytyy Raamatusta selkeästi ja se on malli, jota Jumala pitää parhaimpana. Kaikki muu kuin Raamatun Sana seurakunnasta on ihmisten tulkintaa ja tulee koetella vaikka perinteet veisivät kuinka kauas tahansa. Ylkä tulee puhdistamaan morsiamensa ennen Hänen tuloaan. Kun verrataan tämän ajan seurakunnan tilannetta alkuseurakuntaan, voidaan nähdä että paljon on puhdistumista tulossa. Niin kauas on eksytty alkuperäisestä seurakuntamallista ja järjestyksestä, jonka Jumala oli tarkoittanut hyväksi ja täydelliseksi. Jumalahan ei koskaan tee virheitä niin ei myöskään seurakuntamallin luomisessa. Kaikki Hänen luomansa on aina täydellistä ja hyvää, mutta vihollinen pyrkii turmelemaan sen ja näin hajainainen siksi kristikunta nykyään on ettei enää sitä ykseyttä näy,josta kristityt tunnistettaisiin. Emme ole enää yhtä niin kuin Isä ja Poika on käytännössä. Jos niin olisi, ei kristikunta olisi näin hajanainen kuin nykyään.