Vanhasta liitosta

Usein täällä saa lukea näiden, joilla ei ymmärrystä ole, kirjoituksia, joissa he väittävät, vaikkapa pääsiäsitä varastetuksi Vanasta Testamentista Uuteen Testamenttiin.
Nämä ihmiset eivät ymmärrä, että Uusi liitto jatkaa elävän Jumalan tekoja, eli täyttää ne profetiat, jotka Vanha liitto meille antaa ja pääsiänen kuuluu Uuteen liittoon, samoin kuin se kuului Vanhaan liittoonkin.

Vanhan liiton aikana pääsiäsijuhlaa vietettiin Egyptistä vapautumisen kunniaksi ja niin tehdään tänäänkin. Jeesus vapautti omansa hengellisestä Egyptistä vapauteen ja sillä me vietämme pääsiästä, eli vapauden muistona pääsiänen tulee olemaan loppuun asti.

Jeesus ei kumonnut profetioita, eikä lakia, vaan Hän täytti ne ja näissä kahdessa suurimmassa käskyssä lait ja profeetat riippuvat nyt:
Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimäistä niin, kuin itseäsi.

Siis, Jeesus toi oikeuden rakastaa, rakastaa jopa vihollisia, eli mitenpä meillä täällä voisi olla vihollisia, sillä me elämme voittovoimassa.

Meitä kyllä vihataan, mutta sekään ei käännä meitä vihaamaan ketään. Valtava voitto.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikö mikään muuttunut? Kaikki lait voimassako edelleen, kenelle?

Milloinkas ne israelilaisten lait ja käskyt pakanoiden noudatattevaksi asetettiin? Luther´ko sen tempun teki numeroimalla israelilaisten käskyjä?

Oikeat kymmenen käskyä löydät 2.Moos 34, jos olet käskyistä kiinnostunut :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uuteen liittoon. kirjoitti:

Usein täällä saa lukea näiden, joilla ei ymmärrystä ole, kirjoituksia, joissa he väittävät, vaikkapa pääsiäsitä varastetuksi Vanasta Testamentista Uuteen Testamenttiin.
Nämä ihmiset eivät ymmärrä, että Uusi liitto jatkaa elävän Jumalan tekoja, eli täyttää ne profetiat, jotka Vanha liitto meille antaa ja pääsiänen kuuluu Uuteen liittoon, samoin kuin se kuului Vanhaan liittoonkin.

Vanhan liiton aikana pääsiäsijuhlaa vietettiin Egyptistä vapautumisen kunniaksi ja niin tehdään tänäänkin. Jeesus vapautti omansa hengellisestä Egyptistä vapauteen ja sillä me vietämme pääsiästä, eli vapauden muistona pääsiänen tulee olemaan loppuun asti.

Jeesus ei kumonnut profetioita, eikä lakia, vaan Hän täytti ne ja näissä kahdessa suurimmassa käskyssä lait ja profeetat riippuvat nyt:
Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimäistä niin, kuin itseäsi.

Siis, Jeesus toi oikeuden rakastaa, rakastaa jopa vihollisia, eli mitenpä meillä täällä voisi olla vihollisia, sillä me elämme voittovoimassa.

Meitä kyllä vihataan, mutta sekään ei käännä meitä vihaamaan ketään. Valtava voitto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu