Tarvitsisin 80-luvusta esineistöä, ajankohtaisia asioita ja muuta siihen liittyvää. Listatkaa, mitä mieleenne 80-luvusta tulee.
Esim. mitä tyypillistä kasaria muistatte omistaneen, millainen kotinne oli? Mistä yhteiskunnallisista asioista puhuttiin...jne. Olisin kiitollinen avusta.
Esim. mitä tyypillistä kasaria muistatte omistaneen, millainen kotinne oli? Mistä yhteiskunnallisista asioista puhuttiin...jne. Olisin kiitollinen avusta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaatteet komistettiin jättikauluksin, materiaalit olivat koreita ja kiiltäviä. Rahaa oli, mikä sai näkyä. Ikiaikaiselta joskus vaikuttanut Kekkosen kausi päättyi. Tunnustan olleeni itse niin aivopesty, että hieman huolestuin, kun Kekkonen erosi presidentin virasta: miten Suomi nyt hoitaa suhteensa Neuvostoliittoon, kun Kekkonen ei toimi neuvottelijana ja puskurina. Mitään mullistavaahan ei kuitenkaan tapahtunut.
Jotenkin 1980-luku juolauttaa mieleen yleisen ideologian puuttumisen tai yhteiskunnallisen liikehdinnän vaimeuden, ainakin verrattuna edellisiin vuosikymmeniin. Kaikki tuntui perin juurin pinnalliselta, tavaran ja mammonan valtakaudelta.
Urheiluelämä sujui vielä vanhaan malliin; itäblokki ja USA hallitsivat yleisurheiluareenoita. Muistan Florence Griffith-Joynerin pitkine kynsineen, upeine hiuksineen ja hätkähdyttävine kisa-asuineen. Tämä ulkoinen glamour häivyttää hieman mielestä sitä, että hänen 200 metrin ennätyksensä on yhä maailmanennätys. Toki hänen olemuksensa ja ennen kaikkea tulostensa paraneminen herätti penkkiurheilijassakin epäilyksen dopingin käytöstä. (Tätä epäilystä ruokki lisää kyseisen naisen menehtyminen vain 38-vuotiaana. Koskaanhan hän ei jäänyt doping-testeissä kiinni.) Ben Johnsonin uskomaton eteneminen Soulin kisojen 100 metrin juoksussa ja näiden voitonjuhlien nolo loppu doping-käryyn jäi mieleen. Uskomatonta - ja epäilyttävää - herra Johnsonin juoksussa oli se, että hän oli jäädä finaalipaikatta ruvettuaan karsintajuoksussa kävelemään muutamaa metriä ennen maalia! Jälkeenpäin ajatellen vaikutti siltä, että anabolisen steroidin käyttö oli kenties vaikuttanut sprintterin keskushermostoon.
Talviurheilijoista muistan tietenkin Nykäsen Matin adjutantteineen, Katarina Witt`in, Eric Heidenin ... niin, ja Marja-Liisa Kirvesniemen ja Marjo Matikaisen.
Tuosta vuosikymmenestä ei tunnu jääneen mieleen mitään kiinteää ... kaikki muistot ovat kuin äitelän sokerista höttöä hattaraa.
Commodore 64 ilmestyi ja tavalliset ihmiset pääsivät ensi kertaa pelaamaan kotona. Musiikissa alkoi olla perinteisten soittimien lisäksi syntikoita, joka näkyi niin disco- kuin kasarihevissäkin. Josain vaiheessa suosioon tulivat discomixit, kuten Max Mix. Biiseihin siis laitettiin konebasso taakse ja lauluun kaikua änkytystä. ihmiset kuuntelivat suomalaisista Irwiniä, Eppuja, Dingoa tai Yötä. Vain tosi punkkarit Pelle Miljoonaa tai Siekkareita.
TV-kanavia oli kaksi, joissa myös MTV lähetti väliin omia ohjelmia. Näitä, kuten elokuviakin sensuroitiin. Sarjoista kiellettiin ainakin V ja avaruusasema Alfa. Onneksi oli kuitenkin VHS, joiden avulla saattoi katsoa tiskin alta ostettuja Emmanuelle- pehmopornofilmejä. Radiosta tuli viikossa n. tunti nuorison rappeuttavaa rocmusiikkia ja öisin pelkkää klassista. Sleepy Sleepers taisi olla kovin kritisoija sen ajan menosta ja ehkä se olikin siksi niin suosittu. Kaljaa ei todellakaan saanut huoltoasemilta tai kioskeista.
Miesten ulkonäkä vapautui. Hiukset ei edelleenkään roikkunut silmillä, mutta takahiuksia sentään uskalsi kasvattaa. Jotkut ottivat jopa korvakorun. Piti tosin katsoa, kumpaan korvaan sen pisti, ettei leimaantunut homoksi. Naisilla oli olkatoppaukset ja hiuksiin käytettiin kreppirautaa.
Muuten Suomi muistutti enemmänkin nykypäivän Norjaa. Rahaa oli ja se oli jakautunut aika tasaisesti, joten tosi köyhät ja rikkaat olivat vähissä. Toiset pitivät Suomea pohjolan Japanina ja toiset sosialismin mallimaana.
80-luvusta tulee mieleen Rambo ja Bruce Springsteenin Born in the USA. Ydinsodasta puhuttiin, ilmastonmuutos keksittiin myhemmin.
oli Arkadianmäellä tiukkaa taistoa osoittaa , että me kykenemme saavuttamaan 50v ajassa saman minkä Ruotsi rakensi 500 v:n aikana. Mahdollisesta maksajasta on edelleenkin pientä epäselvyyttä. Kaiketi sekin ajan mukana selviää. Toivottavasti?????.