Pakkotyöt

Siinähän riittää pelkkä ruokapalkka, kun valtio pakottaa töihin.
15480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllä siellä muistaakseni sai myös majoituksen ja vaatteet talon puolesta. Ja tulihan sitä rahaakin päivässä sen verra, että sillä sai askillisen tupakkia. Moista pahetta harrastamattomalta, kuten allekirjoittaneelta, se tosin kului sotilaskodin kahvikupposiin ja berliininmunkkeihin sekä satunnaiseen ohrapirtelöön kylillä.

Äänestä

sairaanhoitaja on laillistettu ammattinimike, jonka haltijaa koskee myös suojelutyövelvollisuus. valtiovalta voi siis määrätä sairaanhoitajan työhön tilanteen niin vaatiessa. tämä on aivan selvä marssijärjestys sinältään ja menee työtaisteluoikeuden edelle.

itse tehyn ja kuntatyönantajan väliset työehtoneuvottelut ovatkin sitten loppusuoralla, sillä huomisaamuna neuvottelutyöryhmä antaa sovintoehdotuksen, jonka tehyn liittovaltuusto hyväksyy myöhemmin ensiviikolla eli tiistaina 13. marraskuuta. tehyn allekirjoittama sopimus pitää sisällään 9 prosentin yleiskorotuksen sekä 11 prosentin kuoppakorotuksen eli tasa-arvotupon sopimuksen keston ollessa 2 vuotta ja 4 kuukautta. tai jotain siihen suuntaan. kuntien saamia valtionosuuksia ei leikatakaan, eli hallitus pelastaa silläkeinoin kasvonsa. :))

Äänestä
  • ..varmaan tulee antaa hoitajattarien sanoa itsensä irti ja sen jälkeen velvoitetyöllistää heidät omiin tehtäviinsä..

    Äänestä

  • UPDATE_7873588 kirjoitti:

    ..varmaan tulee antaa hoitajattarien sanoa itsensä irti ja sen jälkeen velvoitetyöllistää heidät omiin tehtäviinsä..

    käytännössä näin ei toimita, sillä suojelutyötä tehdään vain hätätilanteessa.

    tämäkin työselkkaus omalta osaltaan kylläkin todistaa samapalkkaisuusohjelmien mahdottomuuden. samapalkkaisuusperiaatehan koskee sitä, että samasta tai samanarvoisesta työstä kuuluisi ansaita samaa peruspalkkaa. ammttijärjestöillä, kuten tehyllä, on kuitenkin yksinomainen intressi maksimoida omien jäsentensä saamat hyödyt. eikä niinkään hakea yleistä palkkauksellista tasa-arvoa. ihan riippumatta ay-järjestön jäsenten tai johtajiston sukupuolijakaumasta.

    näin ollen naisten ja miesten välinen "palkkaero" säilyy jatkossakin vakiintuneessa 0.8 indeksissä, koska segregaatio pysyy työmarkkinoilla ja naisten seksistiset ja sukupuolistereotyyppiset ammatinvalintatoimet suuntautuvat edelleen perinteisille naisvaltaisille aloille. palkkaero ei siis poistu, ennenkuin naiset muuttavat näkemyksiään ja alkavat juoda olutta suoraan pullosta ja raapia haarojaan sekä vaihtaa männänrenkaita ja tehosuuttimia mopoihinsa. eli suuntaavat mielenkiintonsa teknisiin ammatteihin ja alkavat muutenkin toimia tehokkaan suoraviivaisesti. :)

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    ..kapitalistisen filosofian mukaan samapalkkaisuus on tietenkin mahdoton jo ajatuksena..

    ..mielestäni jossakin muodossa samapalkkaisuus on kuitenkin mahdollinen, kenties ammattiryhmien sisällä, jos vain solidaarisuus kestää..

    ..sillä ei mielestäni ole juuri merkitystä mikä sukupuoli työn tekee, kunhan tekee, tosin kapitalistinen työ on suosinut miessukupuolta siinä suhteessa, että näihin saakka on vaadittu enemmänkin fyysistä osaamista kuin pään käyttöä..

    ..se on sitten oma lukunsa, millaisia esimerkiksi tuloerojen pitäisi olla, jotta kapitalistisen ajattelun mukainen rationaalisuus toteutuu..

    hoitoalan työtaistelun yhteydessä on paljon puhuttu naisvaltaisesta alasta ja sen palkallisesta jälkeenjääneisyydestä. yhteiskuntaa on vaadittu korjaamaan palkkavääristymä ja on verrattu hoitoalaa teknisiin ammateihin usein moraalisilla kysymyksenasetteluilla tyyliin, onko koneiden hoitaminen arvokkaampaa kuin ihmisten hoitaminen?

    tämä on yksi puoli palkkatasa-arvosta. käytännössä myös hoitajat itse ovat esittäneet vaihtoehdoksi norjaan tai ruotsiin työn perässä muuttamisen. näissä maissa hoitoalaa arvostetaan myös palkkauksellisesti. ongelma samapalkkaisuuden suhteen tulee siinä, että ruotsissa ja norjassa palkoista sovitaan peruspalkan lisäksi suurelta osin paikallisesti. paikkakuntalisillä ja työntekijän neuvottelutaidoilla on suuri merkitys palkanmuodostukseen, mikä merkitsee sitä, että samassa työssä saman ammattiryhmän välillä on palkkauksellinen hajonta suurta. siinä tilanteessahan palkkavertailun tekeminen vaikkapa sairaanhoitajien ja paperimiesten kesken on jo mieletöntä.

    hoitotyö mielletään edelleen ylläpitäväksi ja korjaavaksi eikä niinkään tuottavaksi työksi. kokoomusjohtoisen hallituksen aikana suomea voi pitää eräällä tavalla kapitalistisena "työnantajana", joten tuloerojen oletetaankin kasvavan ja vahvojen vientiteollisuuden alojen odotetaan tuottavan maksimaalista voittoa valtiolle. ehkä myös sijoitustoiminta ja pääomamarkkinat saavat myös valtiolta aikaisempaa suurempaa tukea.

    ..hoitotyö voi tietysti periaatteessa olla yhtä tuottavaa rahallisesti kuin mikä tahansa palvelu, mutta se edellyttää myös hoitotyön järjestämistä kapitalistisessa muodossa, siis yksityisesti..

    ..se taas, että perinteistä julkista työtä tehdään yritysmaailman periaatteiden mukaan ei ole mielestäni järkevää, koska markkinat eivät koskaan ole täydelliset, siis toimivat, vaan enemmän tai vähemmän vialliset, niin että aukkoja ja hoitovajeita syntyy jo suhdanteidenkin takia..

    ..tuntuisi myös kummalliselta, että ihmisen pitäisi maksaa siitä, että saa hoitoa sairauteensa, sehän merkitsisi suunnilleen samaa kuin esimerkiksi että järveen pudonneelta pyydettäisiin maksu siitä hyvästä, että pelastaja kiskoo tipahtaneen ylös..

    tuo maksaminen terveydenhoidosta.

    toisaalta ihmisoikeuksiin ja sivistysvaltion käytänteisiin kuuluu muutenkin mm riittävän ravinnon saamisen turvaaminen. ruokatasapainon ylläpitäminen on tärkein perustarve. ihminen ei pitkään elä ravinnotta eikä etenkään juomatta. silti ruoasta ja etenkin juomasta pitää maksaa maltaita. leipäjonot ovat ainoat paikat, joissa jaetaan ilmaisia lounaita.

    julkisten terveyspalvelujen rinnalla on pitkään toiminut yksityinen toimiala, jonka merkitys tullee korostumaan kuntatalouksien palkkamenojen kasvaessa.

    ...yhteiskunta perustoimeentulon persaukisillekin. Se ei välttämättä riitä kovin moneen kolmen Michelin-tähden ateriaan, mutta kyllä sillä jotain kyrsää saa henkensä pitimiksi. Jotkut tosin nauttivat sen mieluummin nestemäisenä ja etanolilla ryyditettynä.

    ..tosiaan ruoka ei ole kaikille ilmainen..??

    ..maatalouttahan tuetaan eu:ssakin kaikkein eniten, tosin suomi tipautettaneen löperön eu-politiikan takia paratiisisarjaan, jonne ei tukilupia tipu..

    ..joka tapauksessa terveydenhoidon kapitalisoituminen on vain yksi askel lisää eriarvoisuuden lisääntymisessä..

    ..en ole koskaan ymmärtänyt, kenen etua eriarvoisuuden kasvu palvelee, ei luulisi, että edes kapitalistia itseään, mutta tyhmiä kapitalisteja on ollut maailman sivu - siis asenteiltaan, koska varsinainen kapitalisti on tehdasmaisen tuotannon tulos - ja tulee aina olemaan..

    ..tosin epäilen, että eriarvoistumisen kasvu aiheutuu enemmänkin tyhmistä virkamiehistä, koska tuotantohan toimii valtion luomien tuotannon edellytysten vallitessa..

    ..niin että julkisen hallinnon feminististyminen suomessa on merkinnyt vain eriarvoisuuden kasvamista eikä mitään niin sanottua pehmeämpää näkökulmaa, kuten on hurskaasti väitetty..

    Äänestä

  • x-ripa kirjoitti:

    ja yhteiskunta maksaa ruuan tuotannosta maataloustukena vilja- ja karjatilallisille. ruuan tuotanto vaatii siis työtä ja "ilmainen ruoka" edellyttäisi silloin sitä, että joku tekisi aloituksessa mainittua pakkotyötä siellä tiluksella. globaalisti ajatellen länsimaiden hyvinvointi perustuukin huomattavalta osaltaan kehitysmaiden orjuuttamiseen ja kolonialismiin.

    tehyn neuvottelut työehdoista näyttävät jumivan paikallaan ja vahvasti ollaan menossa pakkolainsäädäntöä kohti. mielenkiintoista sikäli nähdä, miten tuollaista lakia käytännössä sovelletaan.

    muutenkin viime päivinä hoitajien työtaisteluun on tullut uutta ilmettä ja kokonaiskuva kirkastunut. julkisella sektorillahan tehy on pienin ay-järjestö. jhl:n ja superin aatteellinen katsantokanta on laajemmalla ja ne hakevat julkiseen terveydenhoitoon palkkatasa-arvoa ja organisaation kevennyksiä vastuuta ja resursseja jakamalla. tehy profiloituu enemmän kilpailukykyään ulosmittaavaksi erityisosaajien ryhmäksi.

    Äänestä

  • UPDATE_7873588 kirjoitti:

    ..tosiaan ruoka ei ole kaikille ilmainen..??

    ..maatalouttahan tuetaan eu:ssakin kaikkein eniten, tosin suomi tipautettaneen löperön eu-politiikan takia paratiisisarjaan, jonne ei tukilupia tipu..

    ..joka tapauksessa terveydenhoidon kapitalisoituminen on vain yksi askel lisää eriarvoisuuden lisääntymisessä..

    ..en ole koskaan ymmärtänyt, kenen etua eriarvoisuuden kasvu palvelee, ei luulisi, että edes kapitalistia itseään, mutta tyhmiä kapitalisteja on ollut maailman sivu - siis asenteiltaan, koska varsinainen kapitalisti on tehdasmaisen tuotannon tulos - ja tulee aina olemaan..

    ..tosin epäilen, että eriarvoistumisen kasvu aiheutuu enemmänkin tyhmistä virkamiehistä, koska tuotantohan toimii valtion luomien tuotannon edellytysten vallitessa..

    ..niin että julkisen hallinnon feminististyminen suomessa on merkinnyt vain eriarvoisuuden kasvamista eikä mitään niin sanottua pehmeämpää näkökulmaa, kuten on hurskaasti väitetty..

    leikkausjonot ovat nykyisellään pitkiä. silti maksukykyinen potilas pääsee muutaman päivän varoitusajalla yksityisklinikalle vaikkapa sydämen ohitusleikkaukseen. julkisella puolella vastaavan kuntoinen vähävarainen asiakas saattaa kupsahtaa ennen pelastavaa leikkausta, vähintään kärsii alentuneesta suorituskyvystä. rahalla siis saa parempaa palvelua. teknisestikin sairaalatyö on kehittynyt huomattavasti, kalliit laitteet valvovat elintoimintoja. samoin leikkausvälineillä päästään jo yksittäisiä suonia pitkin avaamaan tukoksia ja vahvistamaan titaaniverkoilla ratkenneita paikkoja sisältäpäin.

    laitekehittely on kallista puuhastelua, kapitalistille se on myös kannattava sijoituskohde. medikaalialan osakkeet ja rahastot tuottavat hyvinkin suuria voittoja, lääkekehittelystä puhumattakaan.

    reaalisesti näkisin, että sekä yhteisvastuuseen perustuvan julkisen terveydenhoidon ja kilpailukykyisen yksityisterveydenhoidon välillä ei juuri ole ristiriitaa. niiden toiminnat ja toimenkuvat vain kaipaavat selkeästi profiilinnostoa, etenkin julkinen puoli kärsii heikosta imagosta tehottomana laitoksena. reilu palkankorotus hoitohenkilöstölle on ensivaiheessa motivaattorina työssäjaksamiselle.

    hallinnon naisistuminen ei sinänsä ole mitenkään dramaattisesti tuonut pehmeitä arvoja pinnalle, se on totta. pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna hoitoala on kuitenkin tasa-arvoistunut, potilaalla on enemmän mahdollisuuksia valita ja esittää omia mielipiteitään toimenpiteiden suhteen. lääkäritkään harvemmin nykyään määräävät potilaalle sen kummemmin lääkkeitä kuin hoitojakaan. näin siis lääke- ja hoitotieteen puolella.

    eriarvoistumisen kasvu ja naisten vastuu siinä kuvastuu hyvin fortumin optio-ohjelmasta. suomenoloissahan energiaa kuluu autoiluun ja erityisesti kodin lämmittämiseen. sähköstä joutuu maksamaan käypää markkinahintaa eli maltaita ja sähköpörssi sekä öljyn hinnan vaihtelut määräävät energian hinnan. fortumin johtajistolle annettavat yhtiön voittoon suhteutetut optiopalkkiot yltävät miljooniin euroihin per ukko, kuitenkin valtion puolesta optio-ohjelman on allekirjoittanut naisministeri mönkäre.

    ..mielestäni maksavan asiakkaan ulottaminen jopa terveydenhoitoon menee jo yli sopivaisuudenkin rajojen, sehän merkitsee, kuten sanoin, samaa asiaa kuin jos veteen tipahtaneelta alettaisiin periä maksu siitä, että joku kiskoo hänet vedestä ylös, se on siis ihmisen hädänalaisen tilan hyväksikäyttöä, kuten myös wc-maksut nykyään ovat monessa tapauksessa silkkaa ryöstöä..

    ..myös mainitsemasi energian tuottaminen ei myöskään kuulu markkinoille muilta kuin niiltä osin kuin se koskee kapitalistista tuotantoa, kotitalouksien energian pitää olla ilmainen, siis täsmälleen päin vastoin kuin nykyinenkin hallitus ja eduskunta niin sanotusti ajattelevat..

    ..valitettavasti feministipoliitikkojen aikaansannokset rajoittuvat etupäässä kieltojen ja rajoitusten säätämiseen..

    kännykkäpuhelut ovat nykyään kuluttajille ilmaisia. itsekin maksan soneralle ainoastaan 24,90/kk 3g-liittymästä ja 3g-puhelimesta. puhelut itsessään ovat ilmaisia 100 minuuttiin asti ja lisäksi saan lähettää 50 tekstiviestiä kaupanpäälliseksi.

    ..luultavasti tuo ilmaisuus on näennäistä, kas tuottoja voi kasvattaa alentamalla hintaa, jos määrä saadaan nousemaan riittävästi, ilmaisuuskin siis kannattaa, jos asiakkuuksia tai myynnin määrää saadaan lisätyksi..

    ..tosin monessa it-firmassa luotettaneen enemmän taivaan merkkeihin kuin laskuoppiin, mutta kumminkin..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

....... kirjoitti:

Siinähän riittää pelkkä ruokapalkka, kun valtio pakottaa töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu