Jokelan ampuja

Eikös se jokelan ampuja ollut periaatteessa uus-natsi eli kansallismielinen? Eikös tämä todista että kansallismieliset ovat vaarallisia?
161325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kaikki fundamentalistit ovat vaarallisia aatesuunnastaan riippumatta.

Äänestä
  • oli tietojen mukaan kumpaakin suuntaan kallellaan joten tiedä sitten oliko äärioikealla olo se ratkaiseva tekijä vai johtuisiko tapahtunut siitä että viirasi päästä?

    Äänestä

no just joo. ei pidä sekottaa asioita keskenään. ei kaikki tahdo yhtenäiskulttuuria maailmaan, mutta ei se silti tarkota että suhtautus muunmaalaisiin vihamielisesti.

ite esimerkiksi tahtosin säilyttää nationalismin lievempänä ilmiönä ympäri maailman siitä syystä että sillon meillä säilyy edes pikkasen valinnanvaraa kulttuurissa. ja monimuotoisuutta.

esimerksi jos täällä suomessa alkaa olla meno jossain vaiheessa kovinkin sairasta niin olishan se mukava kun vois vaikka muuttaa johkin toiseen kulttuuriympäristöön.

se ei vaan kohta enää onnistu kun kaikki pitää laittaa yhteen ja samaan muottiin. ei kaiken tartte olla aina samanlaista kaikkialla

onko ylläolevan mielipiteen kirjottaja muuten mahdollisesti valtion palveluksessa tai jonkun muun mielipideorganisaation palkkalistoilla?

Äänestä

Tässä nähtiin konkreettisesti mitä kansallimielisyydellä tarkoitetaan!!! Kahdeksan ruumista klo 17 mennessä.

Äänestä
  • Ampujahan kertoi, että yhteiskunta on mätä. Kun me elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa, ei aatteensa vaikuta kovin oikeistolaiselta.

    Äänestä

  • mielisiä on aina, ja silloin kun ne estojensa vuoksi eivät kykene hankkimaan itseleen pillua, ne muutuvat vaaraliseksi.

    Äänestä

  • kutsunta43 kirjoitti:

    mielisiä on aina, ja silloin kun ne estojensa vuoksi eivät kykene hankkimaan itseleen pillua, ne muutuvat vaaraliseksi.

    Eivät saa pillua, ja ovat täten vaarallisia? Ei kaikilla kansallissossuilla suinkaan ole asetta, vaikkeivät pillua koskaan saakaan.

    Äänestä

  • kutsunta43 kirjoitti:

    mielisiä on aina, ja silloin kun ne estojensa vuoksi eivät kykene hankkimaan itseleen pillua, ne muutuvat vaaraliseksi.

    Suosittelen että natsit etsitään ja lynkataan kaikki julkisesti ennenkuin sama toistuu.

    Äänestä

  • se oli.......... kirjoitti:

    Suosittelen että natsit etsitään ja lynkataan kaikki julkisesti ennenkuin sama toistuu.

    ja persepanoista? Nyt sitä ollaankin taas asialinjalla kun saadaan äärimmäisen köykäisin perustein vängättyä Jokelan tragedia natsismiin.

    Äänestä

  • kirjoita nyt Siitoimesta kirjoitti:

    ja persepanoista? Nyt sitä ollaankin taas asialinjalla kun saadaan äärimmäisen köykäisin perustein vängättyä Jokelan tragedia natsismiin.

    häiriintyneen mielen takana. Olihan Siitoinkin häiriintynyt ja koulukiusattu!
    Siis koulukiusatuista kasvaa natseja, mutta että persepanon ystäviä, jää vielä todistamatta.

    Äänestä

natsilta tämä vaikuttaa.

Sturmgeist sanoo:
Olen kyyninen oikeinajattelija ja yhteiskunnallisista asioista, historiasta sekä filosofiasta kiinnostunut opiskelija.

Olen hyvin huolestunut maamme tulevaisuudesta ja toivon, että nykyinen mätä yhteiskuntamme tulee muuttumaan tulevina vuosina radikaalisti. Toisaalta en suoraan kannata mitään tiettyä aatetta, oppia tai ideologiaa dogmaattisesti, vaan pyrin ajattelemaan asioita rationaalisesti, itsenäisesti ja kriittisesti.

En ole kuitenkaan tavallinen ihminen, vaan herramoraalinen yli-ihminen, joka eksistoidessaan on luonut oman - massasta riippumattoman ja orjamoraalista vapautuneen - arvomaailmansa ja tiedostaa kansallisen identiteettinsä, materiaalisen maailman asiat, esineet ja olennot sekä ideamaailman käsitteet ja on itsetietoinen asemastaan ympäröivässä maailmassa.

Lista asioista, joita vastustan / vihaan: tasa-arvo, suvaitsevaisuus, poliittinen korrektius, demokratia, uskonnollisuus, rap-musiikki, viherhipit, pasifismi, monikulturismi, vasemmistolainen ideologia, pakkoruotsi, skinheadien rasismi, TV-mainokset, puhelinmainonta, valtamedia, YK, pissikulttuuri, kollektivismi, anarkismi, kehitysapu..

Äänestä
  • aivan selvää neohumanismia, vai mitä talkkari?

    Äänestä

  • Satanisti se oli.

    Äänestä

  • !!!!!!! kirjoitti:

    Satanisti se oli.

    Mitä muuta voi odottaa yhteiskunnalta,jonka arvoja ovat optiot,irtisanomiset,kuilu rikkaiden ja köyhien välillä,ahneus,voitto ja tuotto.Yhteiskuntamme on sairas,mutta viattomien tappaminen ei ole oikea tapa kanavoida vihaansa.

    Vilpitön osanottoni surmattujen omaisille.Voimia ja uskoa parempaan maailmaan.

    Äänestä

  • money rules?? kirjoitti:

    Mitä muuta voi odottaa yhteiskunnalta,jonka arvoja ovat optiot,irtisanomiset,kuilu rikkaiden ja köyhien välillä,ahneus,voitto ja tuotto.Yhteiskuntamme on sairas,mutta viattomien tappaminen ei ole oikea tapa kanavoida vihaansa.

    Vilpitön osanottoni surmattujen omaisille.Voimia ja uskoa parempaan maailmaan.

    Melko lailla samaa mieltä. Jos jonkun haluaa ampua, eikö kannattaisi ennemmin mennä vaikka Arkadianmäelle ja tyhjentää lipas siellä? Sieltä niitä oikeita roistoja löytyy, ei omasta koululuokasta....

    Äänestä

sairasta....yhtä sairasta kun karalahden pidätys..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


!!! kirjoitti:

Eikös se jokelan ampuja ollut periaatteessa uus-natsi eli kansallismielinen? Eikös tämä todista että kansallismieliset ovat vaarallisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu