Asehullujen maa

Suomessa on ampuma-aseita asukaslukuun nähden enemmän kuin USA:ssa. Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa.

Onko paikallaan, että 18-vuotiaalla pojalla on luvallisesti pistooli? Ei tiettävästi rekkakorttiakaan saa 18 ikäisenä, vaikka ns. täysi-ikäinen onkin. Tavallisen ajokortinkin hannkiminen on meillä huomattavasti vaikeampaa kuin aseenkantoluvan saaminen.

Onko perusteltua, että pelkkä kuuluminen ampumaseuraan antaa käytännössä oikeuden hankkia käsiase eli pistooli, jolla ei liene mitään tekemistä metsästyksen kanssa? Onko oikein, että 18-vuotiaalla pojalla on oikeus hankkia ase, jonka voi helposti piilottaa vaatteisiinsa ja jolla voi tappaa useita ihmisiä.

Aseiden puolustajat perustelevat, että ase ei tapa, vaan sen käyttäjä. Millä Tuusulan ampuja olisi tappanut 8 ihmistä, jos hänellä ei olisi ollut mukanaan pistoolia?

Tarinan opetus? Mitään ei kuitenkaan tapahdu, koska aseenkanto-oikeus on Suomessa yhtä pyhä asia kuin USA:ssa. Meillä ei sentään velvoiteta ketään kantamaan asetta, kuten tiettävästi jossain päin ihanaa Amerikkaa. Kuitenkin meillä on vallalla mentaliteetti Licence to kill.
3152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Suomessa on ampuma-aseita asukaslukuun nähden enemmän kuin USA:ssa. Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa."

Millä väkivaltaa suomessa harjoitetaan?
Luvallisilla aseilla muutamia prosentteja,puukoilla ja puntareilla loput.

"Tavallisen ajokortinkin hankkiminen on meillä huomattavasti vaikeampaa kuin aseenkantoluvan saaminen."

Perustele?
Muistaakseni konginkankaalla hiippakuntaa vaihtoi monta ihmistä yhdessä hetkessä,ei siihen ampuma-asetta tarvittu.

"Onko perusteltua, että pelkkä kuuluminen ampumaseuraan antaa käytännössä oikeuden hankkia käsiase eli pistooli, jolla ei liene mitään tekemistä metsästyksen kanssa? Onko oikein, että 18-vuotiaalla pojalla on oikeus hankkia ase, jonka voi helposti piilottaa vaatteisiinsa ja jolla voi tappaa useita ihmisiä."

Metsästys ja urheiluammunta on kaksi eri asiaa,pönttö!
Tuohon tunnusmerkistöön voi liittää mm.puukot ja muut teräaseet,niilläkin voi tappaa monta ihmistä.
Oletko koskaan nähnyt yhdenkään aseen ampuvan itsekseen tai yhtäkään asetta(mukaan luettuna puukot,yms) tuomittavan rikoksesta???
Milläköhän myyrmannin tragedia aiheutettiin,olisikohan samaa välinettä voitu käyttää pistoolin sijasta?
Jos vaikka pöllii kuorma-auton ja kuhauttaa sillä suviseurojen teltan läpi,sakkia kuolee taatusti enemmin kuin yhdelläkään aseella ehtii ampua!

"Kuitenkin meillä on vallalla mentaliteetti Licence to kill."
Vain sinun kieroutuneessa mielessäsi

Äänestä
  • Asennkantolupaan ei tarvita edes lääkärintodistusta, kuten ajokorttiin. Eikö tämä muka kerro jotain yhteiskunnan tilasta? Jos hakijalla ei ole rikollista taustaa ja kuuluu "ampumakerhoon", lupa on pakko myöntää, vaikka hakija olisi minkälainen hullu tahansa.

    Äänestä

Suomessa on aseita väkilukuun suhteutettuna saman verran kuin Ruotsissa, Kreikassa tai Ranskassa. USA:ssa määrä on kolminkertainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Licence to kill kirjoitti:

Suomessa on ampuma-aseita asukaslukuun nähden enemmän kuin USA:ssa. Suomi on Länsi-Euroopan väkivaltaisin maa.

Onko paikallaan, että 18-vuotiaalla pojalla on luvallisesti pistooli? Ei tiettävästi rekkakorttiakaan saa 18 ikäisenä, vaikka ns. täysi-ikäinen onkin. Tavallisen ajokortinkin hannkiminen on meillä huomattavasti vaikeampaa kuin aseenkantoluvan saaminen.

Onko perusteltua, että pelkkä kuuluminen ampumaseuraan antaa käytännössä oikeuden hankkia käsiase eli pistooli, jolla ei liene mitään tekemistä metsästyksen kanssa? Onko oikein, että 18-vuotiaalla pojalla on oikeus hankkia ase, jonka voi helposti piilottaa vaatteisiinsa ja jolla voi tappaa useita ihmisiä.

Aseiden puolustajat perustelevat, että ase ei tapa, vaan sen käyttäjä. Millä Tuusulan ampuja olisi tappanut 8 ihmistä, jos hänellä ei olisi ollut mukanaan pistoolia?

Tarinan opetus? Mitään ei kuitenkaan tapahdu, koska aseenkanto-oikeus on Suomessa yhtä pyhä asia kuin USA:ssa. Meillä ei sentään velvoiteta ketään kantamaan asetta, kuten tiettävästi jossain päin ihanaa Amerikkaa. Kuitenkin meillä on vallalla mentaliteetti Licence to kill.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu