Itkun aika

"Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla...Aika on itkeä..."

"Itkekää itkevien kanssa"

"Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä! "
16670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Siinä suuremmat syyt tähän toiseen massamurhaan.

Kun kirkko ei enää julista evankeliumia, eikä edes tiedä mitä on parannuksen julistus on, siitä johtuu, että Suomen nuoriso on suuressa hengellisessä tyhjiössä ja silloin kaikki pahuus täyttää nuorison.

Tyhjöt täyttyvät aina jollakin: "Jokelan tapauksessa" hengellisen tyhjiöön iski paholainen kylvämällä evoluutio-uskon ja vihan. Evoluutio-oppi on kavala oppi, kun opetetaan, että Jumalaa ei olen, silloin ei ole vastuuta, ei tilintekoa, kaikki on sattuman oikkua... tämä on lopputulos. Tietenkin kukaan ei tahdo olla syyllinen, mutta koko Suomen kansa on syyllinen!

Lainsäätäjät eivät edistä Jumalan kunnioittamista, valtio ja kirkko sallii, että evoluutiota opetetaan totuutena lapsille sekä homoutta luonnollisena asiana (Room. 1:18 "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,), nuorille ei kerrota selvästi, että seksi-asiat kuuluvat vasta avioliittoon ja ovat syntiä avioliiton ulkopuolella. Eipä näitä asioita kuule pappien saarnoissa eikä piispoista puhumattakaan, kansa hukkuu ilman ohjausta totuuteen ja ilman parannuksen evankeliumia. Siinä on uudestisyntymisen vaatimus ja tieto voimasta todelliseen puhtaaseen elämään Jeesuksen seurassa.

Raamatussa on kylvön ja niiton laki:

Gal. 6:7
"Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää."

Sananl. 22:8
"Joka vääryyttä kylvää, se turmiota niittää, ja hänen vihansa vitsa häviää. "

Hoos. 10:13
"Te olette kyntäneet jumalattomuutta, leikanneet vääryyttä ja syöneet valheen hedelmää; sillä sinä olet luottanut omaan tiehesi, sankariesi paljouteen."

Hes. 7:11
"Väkivalta on noussut vitsaksi jumalattomuudelle"

Ei todellakaan tarvitse kuin avata Raamattu ja nähdä, että jos kansan johtajat ja kansa tee todellista parannusta jumalattomuudestaan... joudumme odottamaan näitä lisää. Ei niitä kukaan toivo, mutta kylön ja niiton laki toimii, emme voi sille mitään.

Pitää varmaan pian muuttaa johonkin oikeasti kristilliseen maahan, tai alkaa julistaa parannusta ja evankeliumia niin kuin UT käskee:

2.Tim. 4:2-4

"saarnaa SANAA, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, NUHTELE, VAROITA, KEHOITA, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
5 Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, TEE evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti."

Muuttuuko, mikään? Jatkuuko sama meno kansamme nuorison eksyttämiseksi ja unohdetaan ja selitellään asia parhainpäin. Aids tilastot ovat niin kammottavat, että lehdistökin on jo hiljaa, joka viikko noin 8 ihmistä saa sen kuoleman taudin. Itkua riittää "tutullamiehellä", jos ei todellista parannusta tehdä. Suomi on ylpeää ja Jeesusta häpeävää kansaa! Ollaan jumalattomia kristittyjä siis "pakonoitakin" pahempia, ainakin kasvatamme nuoriamme ilman Jumalan käskyjä ja Jeesuksen antamaa uskoa, mitkä vain voisivat antaa onnellisen elämän.

Joku on sanonut:"suomalainen ajattelee vasta jälkeenpäin." siksi liian moni herää vasta helvetissä miettimään parannuksen tekoa liian myöhään. Oletko sinä yksi niistä? Toivo, parempaa sinusta!

Jumalan siunausta kaikille!

Äänestä
  • eikä piispat, eikä suurin osa papeistakaan, VALITETTAVASTI !!
    Mutta on kirkkoja, Vapaa,Helluntai,Babtisti ym. kristillisiä kirkkoja jotka vielä julistavat Raamatun mukaista evankeliumia, johon kuuluu myös:TEHKÄÄ PARANNUA SYNNEISTÄNNE.

    Koulujen ja päiväkotien aamahartaukset on lopetettu jne. VALITETTAVASTI.
    Missä on Piispojen ääni kyseisistä lopetuksista?
    Eikö heidän pitäisi rohkeasti puhua mitä Jumalan sana sanoo.
    Eikä korvasyyhystä saarnata. Jollei pasuunassa ole selvää ääntä, kansakunta hukkuu synteihinsä.
    SYNTI ON KANSAKUNNAN HÄPEÄ, sanoo Raamattu!

    Äänestä

  • Koska maassamme vallitsi pakkoluterilaisuus 1500-luvun puolivälistä aina vuoteen 1923 ja vieläkin noin 80 % ruksaa veroilmoitukseen uskonnokseen luterilaisuuden (mihin se uskonnollisuus sitten useimmilta jääkin), voimme siis päätellä, että maamme hengellinen tyhjyys on suoraa seurausta luterilaisuudesta.

    "Kun kirkko ei enää julista evankeliumia, eikä edes tiedä mitä on parannuksen julistus on, siitä johtuu, että Suomen nuoriso on suuressa hengellisessä tyhjiössä ja silloin kaikki pahuus täyttää nuorison."

    Juuri niin. Jos tahdot kuulla evankeliumia ja parannuksen julistusta, sitten sinulla on vain yksi vaihtoehto: paluu suomalaisten esi-isiesi katoliseen uskoon, jota he eivät olisi koskaan jättäneet ilman ruotsalaisten pakkovaltaa.

    Äänestä

  • Liisa-Maria kirjoitti:

    Koska maassamme vallitsi pakkoluterilaisuus 1500-luvun puolivälistä aina vuoteen 1923 ja vieläkin noin 80 % ruksaa veroilmoitukseen uskonnokseen luterilaisuuden (mihin se uskonnollisuus sitten useimmilta jääkin), voimme siis päätellä, että maamme hengellinen tyhjyys on suoraa seurausta luterilaisuudesta.

    Juuri roomalaiskatolinen tuhotyö on sammuttanut evankeliumin julistuksen lopullisesti ev.lut.kirkossa. Ev.lu.kirkko on muuttunut Paavin mallin mukaiseksi ja siksi papit ovat muuttuneet kuolleen-muotomenon-rituaali-sakramentti-automaateiksi, koska piispat ovat veljeilleet Paavin kanssa. Tietenkin sama jesuiittatyö jatkuu näiden "Marja-Liisojen" kautta.

    Marja-Liisa rukka yrittää uskotella, että se olisi Paavin kirkossa olisi evankeliumia!!! Olisikin ollut, niin Ei Eurooppa hukkuisi huumeisiin, vapaaseen seksiin ja homouteen niin kuin nyt on käynyt. Näissä suurissa Paavin uskollisilla valta-aluella Italia, Espanja, Sakasa, Itävalta ja Ranska! Esim. Ranskassa on paljon enemmän noitia kuin pappeja, evankeliointi kaduilla on lain voimalla kielletty, jos lähtisimme tutkimaan homopappien määrää jne. Roomanlaiskatoliset maat ovat ehkä vielä suuremmassa hengellisessä tyhjiössä ja hehdän uskonsa on kaiken lisäksi vain noituutta kristillisellä kuorrutuksella.

    Mitä pakkouskoon tulee siinä Roomalaiskatoliset ovat maailman kuuluja. Turun Kupittaalla pakko-kastettiin suomalaisia tähän rooman pakkouskoon ja niskoittelijat tapettiin... se siitä vapaudesta --- olette pilanneet ev.lut.kirkonkin kun he ovat ottaneet ja jättäneet katolista "hapatusta" kirkkoonsa.

    Suomen ev.lut.papeilla ei ole enää Jumalan sanaa, vaan sosiaalista lohdutusta kärsivälle ja antavat kipuun ja suruun sympatiaa ja lievitystä, MUTTA parantava lääke puuttuu, TODELLINEN JEESUKSEN VEREN EVANKELIUMI, KATUVALLE ETSIVÄLLÄ SYNTISELLE, SIKSI ON PAKKO SUOSITELLA "vapaita suuntien" seurakuntia heille.

    Äänestä

  • evankeliumia kirjoitti:

    ja siitä, että kirjoitat Paavin isolla P:llä. Onhan hän koko kristikunnan hengellinen pää.

    Äänestä

  • Liisa-Maria kirjoitti:

    Koska maassamme vallitsi pakkoluterilaisuus 1500-luvun puolivälistä aina vuoteen 1923 ja vieläkin noin 80 % ruksaa veroilmoitukseen uskonnokseen luterilaisuuden (mihin se uskonnollisuus sitten useimmilta jääkin), voimme siis päätellä, että maamme hengellinen tyhjyys on suoraa seurausta luterilaisuudesta.

    "Kun kirkko ei enää julista evankeliumia, eikä edes tiedä mitä on parannuksen julistus on, siitä johtuu, että Suomen nuoriso on suuressa hengellisessä tyhjiössä ja silloin kaikki pahuus täyttää nuorison."

    Juuri niin. Jos tahdot kuulla evankeliumia ja parannuksen julistusta, sitten sinulla on vain yksi vaihtoehto: paluu suomalaisten esi-isiesi katoliseen uskoon, jota he eivät olisi koskaan jättäneet ilman ruotsalaisten pakkovaltaa.

    "on vain yksi vaihtoehto: paluu suomalaisten esi-isiesi katoliseen uskoon"

    Tarkemmin ilmaistuna, jos halutaan jättää huomioimatta eri kirkkokuntien eroavaisuudet:

    Hengellinen tyhjiö täytetään siten, että perehdytään Jumalan Sanaan eli Raamattuun ja tehdään parannus, rakastetaan Jumalaa ja lähimmäistä.

    Äänestä

  • Liisa-Maria kirjoitti:

    ja siitä, että kirjoitat Paavin isolla P:llä. Onhan hän koko kristikunnan hengellinen pää.

    Seurakunnan pää on Jeesus Kristus:

    "Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen." Kol. 1:18

    Äänestä

  • Hebron kirjoitti:

    Seurakunnan pää on Jeesus Kristus:

    "Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen." Kol. 1:18

    Niin onkin. Otapa sitten uudestaan Raamattu kouraasi ja lue minkä vallan Jeesus Kristus antoi apostoli Pietarille ja hänen seuraajilleen, paaveille.

    Äänestä

  • Liisa-Maria kirjoitti:

    Niin onkin. Otapa sitten uudestaan Raamattu kouraasi ja lue minkä vallan Jeesus Kristus antoi apostoli Pietarille ja hänen seuraajilleen, paaveille.

    eikö katolisen opin mukaan Jumala ole keskellämme läsnä? Sijaistahan tarvitaan vain siellä, missä itse henkilö ei ole paikalla.

    Äänestä

  • -I- kirjoitti:

    eikö katolisen opin mukaan Jumala ole keskellämme läsnä? Sijaistahan tarvitaan vain siellä, missä itse henkilö ei ole paikalla.

    Kristus ei ole fyysisesti täällä maailmassa, joten apostoli Pietarin seuraaja hoitaa kirkkoa hänen sijaisenaan tai huoneenhaltijanaan. Kirkko on Kristuksen, joka johtaa sitä Henkensä kautta, mutta jonkun täytyy päättää asioista täällä maan päällä ja se joku on siis paavi.

    Äänestä

  • Liisa-Maria kirjoitti:

    Kristus ei ole fyysisesti täällä maailmassa, joten apostoli Pietarin seuraaja hoitaa kirkkoa hänen sijaisenaan tai huoneenhaltijanaan. Kirkko on Kristuksen, joka johtaa sitä Henkensä kautta, mutta jonkun täytyy päättää asioista täällä maan päällä ja se joku on siis paavi.

    siis ette todellakaan usko, että Kristus on läsnä maanpäällä? Vai uskotteko, että vain jumalallisen luontonsa puolesta? Tällöin syyllistytte mielettömään kristologiseen harhaan.

    Äänestä

  • "kun opetetaan, että Jumalaa ei olen, silloin ei ole vastuuta"

    Voi pöllö pieni, silloinhan sitä vastuuta juuri onkin. Kun kuolen lakkaan olemasta - ei ole mitään taivasten valtakuntaa jossa voisin katumalla killitellä iäisyyden. Kaikki on tässä ja nyt.

    Minä sallin sinulle sinun uskosi, sallithan sinäkin minulle uskon puutteeni?

    Äänestä

  • Maaginenkasipallo kirjoitti:

    "kun opetetaan, että Jumalaa ei olen, silloin ei ole vastuuta"

    Voi pöllö pieni, silloinhan sitä vastuuta juuri onkin. Kun kuolen lakkaan olemasta - ei ole mitään taivasten valtakuntaa jossa voisin katumalla killitellä iäisyyden. Kaikki on tässä ja nyt.

    Minä sallin sinulle sinun uskosi, sallithan sinäkin minulle uskon puutteeni?

    epäuskon SYNNILLE!!! En minäkään tunne mitään armoa epäuskon syntiä kohtaan! Valitettavasti ilman parannusta siitä synnistä... sinun epäuskosi johtaa sinut kerran helvettiin. Olisiko minun oltava hiljaa, sille totuudelle?

    Mark. 16:16
    "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

    Se ei varmaan olisi rakkautta. (1.Kor.13:1-10, 6:9-11)

    Jumala sanoo siksi, että: "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus ja uskottava Jeesukseen" Ap.t.17:30, 26:18

    Ilman uskoa:

    Hepr. 11:6
    "Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät."

    Ei edes sinun epäuskosi tee Jumalan sanaa ja tuomiota tyhjäksi:

    Room. 3:3
    "Mutta kuinka? Jos jotkut ovat olleet epäuskoisia, ei kaiketi heidän epäuskonsa ole Jumalan uskollisuutta tyhjäksi tekevä?"

    EN SALLI SINULLE MITÄÄN RAUHAA VAAN JOKA PÄIVÄ MUISTUTAN SINUA JOS VOIN, ETTÄ TEE PARANNUS SYNNEISTÄSI, EPÄUSKOSTASI JA USKO JEESUKSEEN.

    VOIT TULLA SELLAISENA KUIN OLET JEESUKSEN LUO, ANNA HÄNEN PELASTAA ITSESI HELVETIN IKUISESTA TUOMIOSTA. MIKÄÄN SYNTI EI VOI OLLA SEN ARVOINEN, ETTÄ SEN TAKIA VIETTÄSIT IKUISEEN ITKEIN JA VALITTAEN JA TULEN POLTEESSA!!!!!

    TÄNÄÄN ON PELASTUKSEN PÄIVÄ, HUOMENNA VOI OLLA LIIAN MYÖHÄSISTÄ. "JUMALAN PELKO ON VIISAUDEN ALKU."

    Äänestä

  • Liisa-Maria kirjoitti:

    Niin onkin. Otapa sitten uudestaan Raamattu kouraasi ja lue minkä vallan Jeesus Kristus antoi apostoli Pietarille ja hänen seuraajilleen, paaveille.

    Tein kuten neuvoit. Otin Raamatun käteeni, ja luin:

    "Minä sanon sinulle: sinä olet Pietari. Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit* eivät sitä voita.
    Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, on oleva päästetty taivaissa*.Matt. 16:18-19.

    En havainnut missään mainittavan paavia.

    Paavia ei mainita, ja Jeesus antoikin tämän vallan kaikille seuraajilleen, yhteisnimityksenä seurakunnalle, Hänen omilleen.

    Jeesus todellakin laajentaa tämän vallan antamista kaikille opetuslapsilleen Matteuksen evankeliumin luvussa 18:

    "Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa*.
    Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa ja anoo sitä, he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.
    Sillä missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellään." Matt. 18:18-20.

    Näiden jakeiden mukaan Jeesus ei ainoastaan antanut seuraajilleen eli kristityille, Häneen uskoville henkilöille sitomisen ja päästämisen valtuuksia, vaan Hän lupasi myös kuulla heidän rukouksensa ja vastata niihin, ja lisäksi olla aina omiensa keskellä jakeen 20 mukaisesti.

    Se, että paavi sanoo olevansa Pietarin seuraaja ja vain hänellä olisi taivaan valtakunnan avaimet, ei lukemani perusteella saa tukea Raamatusta.

    Paavi oli ensin vain Rooman piispa.
    Nykyinen valta rakentuu valheelle, murhille ja petokselle. Ei ihme, että mafia on peräisin samasta maasta.

    Tämä käy ilmi mistä tahansa kirkkohistorian kirjasta.

    Äänestä

eniten, meidän seurakunnassamme, jos he olisivat joutuneet todistamaan tuon Jokelan kirkon tuhriintumista. Mikä kamala siivo tuollaisesta voi syntyä. Kuinka paljon vessapaperista ja vedestä tulee kuluja saastaisten ihmsiten kautta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_3668 kirjoitti:

"Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla...Aika on itkeä..."

"Itkekää itkevien kanssa"

"Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestänsä! "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu