Ateisti suree väärin?

Jokelan tapauksen yhteydessä kirkko otti taas itsestäänselvästi itselleen roolin joukkojen lohduttajana. Kirkoissa muistotilaisuuksia Helsingissä ja Tampereella.

Suru Suomessa on institutionalisoitu? Ateistilla ei ole surua tai oikeutta suremiseen? Ainoa tapa surra on maksaa krikollisvero ja mennä kirkkoon suremaan?

Uskisten trollauksia (?) täällä lukiessa vahvistui ajatus jota osasin odottaa: ateistejahan tästäkin syytetään.

Ja sankariksi nostetaan evankelis-luterilainen valtiokirkko, joka taas saapui haaskalle.
24880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

helpotuksesta,etten eronnut kirkosta,vaikka tällä sivulla oli valmis lomake.Jätin eroamatta koska kukaan ei voi estää minua säästämästä hautapaikan hintaa.Siis jonkinlainen henkivakuutuksen vastakohta.Eli uskontunnustus että kerran täältä lähdetään.Sureminen?Minä itkin kerran vuoden päivät tämän tästä.Itken aina kun sattuu jotain ikävää.Enkä kysy keltään lupaa.

Äänestä

Oli kai toivottavasti provo?

Mikäli ei ollut niin olisiko kirkon jäädä sivuun kun tarvitaan kriisiapua?

Kirkkoon voi menna suremaan ja hiljentymään, vaikka ei olekaan maksanut jäsenmaksua.

Kirjoitti noin kuusikymppisenä kirkosta eronnut.

Äänestä
  • En kiellä kirkolta tuota roolia toimia näin, ja niiden ihmisten hyväksi jotka apua siltä suunnalta etsivät.

    Epäilykseni kohdistuu lähinnä niitä tällekin palstalle tulevia uskisaloituksia vastaan, joissa uhotaan että "tätä ne ateistit tekee!".

    Yleensä arvosteluni kohdistuu valtionkirkon harjoittamaan päällepäsmärin asemaan, jossa se kriisitilanteessa aina ponnahtaa esille maailman pelastajana oli sitä kaivattu ja kutsuttu tai ei.

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    En kiellä kirkolta tuota roolia toimia näin, ja niiden ihmisten hyväksi jotka apua siltä suunnalta etsivät.

    Tekeekö YK väärin kun se auttaa maailmassa katastrofien uhreja? Pitäisikö YK:n antaa heidänkin surra rauhassa? YK tulee aina paikalle päällepäsmärin asemassa kun pikkuinen maanjäristys tapahtuu. Mitä väärää on auttamisessa?

    ...pystyy toimimaan ja toimii siitä syystä, että sillä on taloudelliset puitteet siihen ja periaatteessa rajaton henkilöstöresurssi kun mukaan otetaan vapaaehtoiset.

    Äänestä

  • fanaatikko kirjoitti:

    Tekeekö YK väärin kun se auttaa maailmassa katastrofien uhreja? Pitäisikö YK:n antaa heidänkin surra rauhassa? YK tulee aina paikalle päällepäsmärin asemassa kun pikkuinen maanjäristys tapahtuu. Mitä väärää on auttamisessa?

    kriisitilanteissa yhteistyössä avustusjärjestöjen mm.SPR:n kanssa.Ettekö tienneet?

    Äänestä

Mikä on estänyt ateisteja osoittamasta suruaan esim. tällä palstalla?
Mikä on estänyt ateisteja organisoimasta surutilaisuuksia Jokelaan ja ympäri maata ja maailmaa?
Onko kirkko monopolisoinut surun ja pakottanut ateistit suremaan kirkkoihin?

Se, että kirkko järjestää tilaisuuden suremiseen voi johtua siitäkin, että uhreista useat olivat kirkon jäseniä. Olisko sinusta oikein, ettei kirkossa surtaisi? Olisiko sinun malliyhteiskunnassasi tälle kielto?

Osaatko muuten hävetä, Atte?

Äänestä
  • olisi pitänyt järjestää kriisiapua? Kyllä minua ainakin ahdistaisi, jos kohdallani ainoa ns. avun antaja olisi joku pompöösi papinkutale paskaa puhumassa. Ja usein ne hyökkäävät paikalle vaikka eivät edes tiedä onko joku uskonnoton vai ei. Siinä on sureva aika avuttomassa asemassa.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    olisi pitänyt järjestää kriisiapua? Kyllä minua ainakin ahdistaisi, jos kohdallani ainoa ns. avun antaja olisi joku pompöösi papinkutale paskaa puhumassa. Ja usein ne hyökkäävät paikalle vaikka eivät edes tiedä onko joku uskonnoton vai ei. Siinä on sureva aika avuttomassa asemassa.

    että et osaa arvostaa avunantajaa edes periaattesta, tärkeintä on vain että hän ei usko jumalaan, right?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    olisi pitänyt järjestää kriisiapua? Kyllä minua ainakin ahdistaisi, jos kohdallani ainoa ns. avun antaja olisi joku pompöösi papinkutale paskaa puhumassa. Ja usein ne hyökkäävät paikalle vaikka eivät edes tiedä onko joku uskonnoton vai ei. Siinä on sureva aika avuttomassa asemassa.

    Korjaa nyt jos olen käsittänyt väärin, mutta ymmärtääkseni yhteiskunta on järjestänyt kriisiapua. Apua on antamassa kirkon ohella mm. SPR, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja opetushallitus. Olettaisin, että uskonnottomatkin löytävät näistä uskonnollisesti sitoutumatonta apua itselleen niin halutessaan.

    Oman kokemukseni mukaan myös kirkon mielenterveystyöläisiltä voi saada apua uskonnotonkin. Eräänä yönä vuosikymmen sitten soitin johonkin kirkon kriisipuhelimeen, koska tarvitsin kuuntelijaa murheilleni. Se oli ainoa kriisipuhelin joka oli auki siihen vuorokauden aikaan. Sanoin heti kärkeen, etten usko Jumalaan enkä kaipaa uskonnollista julistusta vaan kuuntelijaa. Langan päässä erittäin ystävällinen mieshenkilö totesi, että ei se mitään haittaa, jospa hän sitten yrittää kuunnella ja auttaa, jätetään Jumala tämän puhelun ulkopuolelle. Se oli varsin lyhyt puhelu, mutta se auttoi. Sain loppuyön nukutuksi ja lisäksi tuolta mieheltä hyviä neuvoja maallisen avun hakemiseksi.

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    asiallinen ja maltillinen näkemys.

    "Se oli ainoa kriisipuhelin joka oli auki siihen vuorokauden aikaan."

    Tämäkin on uskonnottaman avun tarpeen kannalta valitettava tosiasia, sillä moni kunnallinen tai muu kolmannen sektorin palvelu ei ole tavoitettavissa silloin kun sitä tarvitsisi.

    Itse kunnallisella puolella työskentelevänä tiedän, että virastoaika on virastoaika ja sitten on aika hiljaista, jos joku tarvitsisi sitä apua.
    Monilla työkännykkä menee kiinni, kun työpaikan ovi painuu selän takana kiinni. Tämä on toki usein oman jaksamisenkin takia tärkeää...

    Kirkon ja monien muiden seurakuntien työntekijöillä ei ole ns. "työaikaa", vaan usein jopa heidän kotinumeronsa (joskus jopa osoitteensa) ovat julkistettuina ja he ovat "aina tavoitettavissa". Jos tämä sektori jätettäisiin kokonaan auttajan pois, niin kyllä aika moni jäisi yksin silloin kun apua tarvitsee. Tiedän kuntia, joissa saattaa olla vain yksi kokoaikainen sosiaaltyöntekijä, esimerkkinä mainitakseni.

    Usein unohdetaan näissä kiihkoiluissa, että kunnalliset palvelut on ajettu aika ahtaalle säästösyistä, eivätkä ne pystyisi vastaamaan tällaisessa tilanteessa avuntarpeeseen. Vapaaehtoisjärjestöt kyllä, mutta niidenkin mahdollisuudet ovat rajalliset.

    Äänestä

varmaan olisivat menneet huutamaan lähiomaisille "he eivät ole enää missään, mistään ette saa lohtua, mitään hyvää ei ole olemassa, kaikki on vain hiukkasten värähtelyliikettä" tai muuta tuollaista.

Äänestä
  • oikein huokuu kristillinen julmuus ja omahyväisyys.

    Äänestä

  • yrittää vahvistaa lähiomaisen uskoa siihen, ettei kuollut ainakaan helvettiin joudu.

    Äänestä

Minä en näe mitään pahaa siinä, että kirkko tarjoaa apuaan ja tukeaan hädänalaisille hädän hetkellä. Muistojumalanpalvelukset varmasti tarjoavat lohtua niihin osallistuville, enkä osaa nähdä mitään väärää siinäkään. Koska myös monet uskonnollisesti sitoutumattomat tahot ovat yhtälailla apuaan antamassa tässä tilanteessa, en myöskään katso, että sureminen olisi institutionalisoitu.

En voi hyväksyä sitä, kuinka sankoin joukoin uskovat ovat äityneet syyttelemään ateismia ja ateisteja tästä tragediasta. samalla logiikalla en myöskään lähtisi niputtamaan yksittäisten uskovien kirjoituksia evankelis-luterilaisen kirkon piikkiin. Me olemme jokainen yksilöitä ja toimimme yksilöllisten vaikuttimiemme pohjalta, uskonnollisuuteen tai kirkkoon kuulumiseen katsomatta. Voi olla, että eräät tämän palstan uskovat ovat saapuneet haaskalle, sen sijaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko mielestäni tekee nyt sitä mitä pitääkin: auttaa apua tarvitsevia.

Äänestä

Odotinkin tämänkaltaista kirjoitusta. Surukaan ei ole ateistille tarpeeksi pyhää, jotta sitä ei voisi käyttää kirkkoa ja uskontoa vastaan. Ateistin täytyy väkisin siirtää huomio järkyttävistä tapahtumista pois ja käyttää häikäilemättä ihmisten surua ja järkytystä oman maailmankuvansa saarnaamiseen. Kylmästi ja etäisesti.

Atte A. kysyy otsikossaan harhaanjohtavasti ateisti suree väärin? Olisi hyvä, jos Atte A. kertoisi meille sen, mikä olisi oikea tapa surra ja lohduttaa ihmisiä.

Itse en tiedä, ketä syyttää ja miksi näin tapahtui. En ole koulutettu ymmärtäjä. Sen kuitenkin tiedän ja olen kokenutkin, että surun ja järkytyksen kohdatessa on olemassa aitoakin osaanottoa, myös niiden taholta, jotka kantavat uskovan leimaa sekä myös niiden, jotka korostavat ateismiaan. Surussa ja järkytyksessä sekä osaanotossaan aatteet ja uskomukset kalpenevat. Niillä ei ole mitään merkitystä, on vain tyhjyys, elämän mielettömyys ja järkytys. On todella törkeää vaatia silloin ateistiklubin jäsenkirjaa tai kirkolliseveroa, jotta voisi surra oikein.

Atte, mitähän jos katsoisit vähän peiliin.

Äänestä
  • "....n täytyy väkisin siirtää huomio järkyttävistä tapahtumista pois ja käyttää häikäilemättä ihmisten surua ja järkytystä oman maailmankuvansa saarnaamiseen. Kylmästi ja etäisesti. "

    Täydennä puuttuva sana.

    Äänestä

  • mies kuoli yllättäen, minä kuuntelin, pidin kädestä ja muistelimme yhdessä mitä kaikkea hauskaa oli tapahtunut tämän eläessä. Tiedän, että jos siihen saumaan olisi joku pappi tunkeutunut höpäjämään, niin ystäväni olisi suuttunut, olemme siitä puhuneet.

    Joidenkin tuntuu olevan vaikeaa käsittää, että uskonnotonta loukkaa pappien esiinmarssi kriisiavun nimissä silloin, kun ihminen on haavoittuvimmillaan.

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    "....n täytyy väkisin siirtää huomio järkyttävistä tapahtumista pois ja käyttää häikäilemättä ihmisten surua ja järkytystä oman maailmankuvansa saarnaamiseen. Kylmästi ja etäisesti. "

    Täydennä puuttuva sana.

    uskovaisen.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    mies kuoli yllättäen, minä kuuntelin, pidin kädestä ja muistelimme yhdessä mitä kaikkea hauskaa oli tapahtunut tämän eläessä. Tiedän, että jos siihen saumaan olisi joku pappi tunkeutunut höpäjämään, niin ystäväni olisi suuttunut, olemme siitä puhuneet.

    Joidenkin tuntuu olevan vaikeaa käsittää, että uskonnotonta loukkaa pappien esiinmarssi kriisiavun nimissä silloin, kun ihminen on haavoittuvimmillaan.

    ehkäpä olet ymmärtänyt asian oikein. samoin kuin sinä ystäväsi suhteen surevan ehdoilla toimivat myös ev.lut. kirkon papit. vai onko sinulla toisenlaisia kokemuksia?

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    "....n täytyy väkisin siirtää huomio järkyttävistä tapahtumista pois ja käyttää häikäilemättä ihmisten surua ja järkytystä oman maailmankuvansa saarnaamiseen. Kylmästi ja etäisesti. "

    Täydennä puuttuva sana.

    ateistin

    Äänestä

  • Ch.D. kirjoitti:

    ehkäpä olet ymmärtänyt asian oikein. samoin kuin sinä ystäväsi suhteen surevan ehdoilla toimivat myös ev.lut. kirkon papit. vai onko sinulla toisenlaisia kokemuksia?

    hyvää pappia. En ikinä pystyisi puhumaan jumalista, koska en niihin usko.

    Ystävästäni huomasin sen, että hän ensin yritti olla hirveän vahva ja puhui miehensä kuolemasta ihan arkipäiväisesti. Ei itkenyt, vaan toimi niin kuin ennenkin.

    Mutta pari viikkoa hautajaisten jälkeen se suru jysähti täydellä voimalla. Ja silloin tarvittiin ystävää joka tunsi molemmat ja ihan oikeasti osasi olla läsnä surussa ja itkeä yhdessä, ilman mitään korulauseita.

    Jos nyt papeista sen verran sanoisin, että heidän olisi syytä miettiä uudelleen miten hautajaispuhe pitäisi tehdä, miten tutustua vainajan elämään, vainajan ajatuksiin, elämänkatsomukseen, koko elämäntaipaleeseen haastattemalla läheisiä, eikä vain kirjata joltain omaiselta joitain tietoja ja puhua sitten ympäripyöreitä hautajaisissa.

    Kuten tuolla aiemmin sanoin, niin olen ainoastaan kerran ollut hautajaisissa, jossa pappi puhui kuin olisi tuntenut vainajan. Hän oli keskustellut omaisten kanssa pitkään ja perusteellisesti. Ja koska vainaja ei kuulunut kirkkoon, niin tämä nuori pappi kunnioitti vainajan vakaumusta ja jätti uskonnon kokonaan puheestaan pois.

    Äänestä

Ei näy ateisteja auttamassa Jokelassakaan...muissa rooleissa kylläkin.

Pitäisikö kirkon olla auttamatta ketään vain sen takia että ateistitkaan eivät auta?

Äänestä
  • ...että ateistit vetävät siitä herneen nenään, kun kirkko suorittaa oppinsa ja ohjeidensa mukaista tehtävää.

    Olen ollut kerran oikein syvän surun kohtaama. Kirkon pastorikin kävi keskustelemassa ja auttoi hyvään alkuun. Omituista kyllä näin jälkeenpäin muistellessani tapahtunutta, niin pastori ei yllä muistaakseni maininnut Jumalaa tms, vaan antoi minun puhua ja minä vuodatin tuskani. Ei hän tuputtanut mitään mallia, vaan antoi minun surulleni sijaa tulla ulos. Koin, että minun suruni on se keskeinen asia ja siitä alkoi pikainen suruprosessini, jonka yli pääsin melko helposti. Joo, tiedän kyllä että hän oli virkansa puolesta kuuntelijana ja varmasti unohti koko jutun samantien ajatelleessaan jo seuraavaa kohtaamistaan tai tehtäväänsä, mutta MINULLE se oli kutenkin elintärkeä hetki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Atte Ateisti kirjoitti:

Jokelan tapauksen yhteydessä kirkko otti taas itsestäänselvästi itselleen roolin joukkojen lohduttajana. Kirkoissa muistotilaisuuksia Helsingissä ja Tampereella.

Suru Suomessa on institutionalisoitu? Ateistilla ei ole surua tai oikeutta suremiseen? Ainoa tapa surra on maksaa krikollisvero ja mennä kirkkoon suremaan?

Uskisten trollauksia (?) täällä lukiessa vahvistui ajatus jota osasin odottaa: ateistejahan tästäkin syytetään.

Ja sankariksi nostetaan evankelis-luterilainen valtiokirkko, joka taas saapui haaskalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu