Koulukiusattu????

jätkähän oli 18v abiturientti! Ei aikuista miestä kiusata, varsinkaan lukiossa ja sen viimeisellä. Täyttä puppua koko juttu!! Itse kiusasi itseään kaikenmaailman harhoilla. Kaveri oli sinnesjuk ja piste!
12441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

jopa 6-kymppisiä, ikä ei ole mikään este tässä asiassa!!!!!!!!!!

Äänestä
  • olen viiskymppinen, eikä minua kiusata. Aikuinen ihminen osaa puolustautua, eikä ainakaan lähde ampumaan työkavereitaan. Et tiedä asioista mitään! Olen myös lukion käynyt aikoinaan ja todellakin kaikenlainen keskinäinen fyysinen ja henkinen nahistelu jäi lukioonmenovaiheessa taakse. Lukiossa koulukiusaaminen on harvinaista! Työpaikakiusaamiset liittyvät usein johtaja-alainen ympäristöön, varsinkin jos tuon auvisen tyyppinen itserakas kusipää etenee jonkinsortin johtajaksi.

    Äänestä

työtä, niin huomaatte, että työyhteisössä on kiusaajansa ja kiusattunsa ja nekin jotka katsovat vierestä ja odottavat mitä tuleman pitää, että saavat sitten sanoa sen painavan 'mitäs-minä-sanoin'-sanansa.

Kuten tekin?

Mm. Seurakunnnat ovat kiusaamisen kärkisijaa pitämässä - ei 'uskoisi'?

:D

kyllä tuo kiusaaminen kuuluu pääasiassa ala-aste ja yläaste-ikään.
itseäni aikanaan koulussa kiusattiin ja pystyin aika hyvin malttini säilyttämään.
lopulta päätin pahimmalle kiusaajalle kostaa ja koulumatkalla otin hänet kiinni ja löin kahdesti päähän. toisen lyönnin seurauksena kaveri kaatui ja löi päänsä asfalttiin. sai tästä lievän mutta pysyvän aivovamman ja kyllähän tämä asia vielä tänä päivänäkin pistää miettimään että olisi voinut tuonkin jättää tekemättä.
onneksi tekohetkellä olin vajaata viikkoa alle 15-vuotias joten en joutunut rikosoikeudelliseen vastuuseen ja ei tullut näin hankittua rikosrekisteriä.
ja senverran tapaus itseänikin säikäytti etten ole sen jälkeen nyrkkejäni heilutellut.

Äänestä

07.11.07 17:36 ÄLÄ !! jotai enemmänki vikaa pääs. ja varmaa seki et kaikki aina nauro sillo. muistan ku mäki oon aina nauranu sille ampujalle .. S:

^^Pinja tunnustaa itsekin syyllistyneensä Pekan pilkaamiseen :/

Äänestä
  • Pinja on nauranut monelle muullekin, kuten tämän ikäiset tekevät.
    Ei viitsitä syyllistää :(

    Äänestä

  • että tämä kirjoitti:

    Pinja on nauranut monelle muullekin, kuten tämän ikäiset tekevät.
    Ei viitsitä syyllistää :(

    "Joo..ei viitsitä syyllistää kiusaajia...niillehän voi tulla vaikka paha mieli"

    ^^juuri tämän hyysäriyhteiskunnan asenteen takia Pekka teki tekonsa!!!

    Kysytäänkö kuolleiden Villen, Mikon, ym. vanhemmilta josko he olisivat toivoneet että Pekan kiusaamiseen olisi puututtu ajoissa, niin heidän lapsensa olisivat vielä elossa!

    Äänestä

  • Kuules nyt, TERVE ihminen ei kosta pilkkaustaan JOUKKOMURHALLA.

    Vittu mitä psykopaatin puolustelua!

    Äänestä

  • syyllisiä? kirjoitti:

    "Joo..ei viitsitä syyllistää kiusaajia...niillehän voi tulla vaikka paha mieli"

    ^^juuri tämän hyysäriyhteiskunnan asenteen takia Pekka teki tekonsa!!!

    Kysytäänkö kuolleiden Villen, Mikon, ym. vanhemmilta josko he olisivat toivoneet että Pekan kiusaamiseen olisi puututtu ajoissa, niin heidän lapsensa olisivat vielä elossa!

    pahimman luokan hyysäri, hyysäät sekopäistä murhaajaa! Tottakai on harmi ettei tuolaista sekopäätä ajoissa viety pakkohoitoon!

    Äänestä

  • kosta.. kirjoitti:

    Kuules nyt, TERVE ihminen ei kosta pilkkaustaan JOUKKOMURHALLA.

    Vittu mitä psykopaatin puolustelua!

    Koska tottakai sitä sairastuu niin fyysisesti ja psyykkisesti kun vuosikausia kiusataan!!!

    Äänestä

  • kosta.. kirjoitti:

    Kuules nyt, TERVE ihminen ei kosta pilkkaustaan JOUKKOMURHALLA.

    Vittu mitä psykopaatin puolustelua!

    'terveestä' yleisesti yhteiskuntaan?

    Hiroshima - Nagasagi - Dresden - ..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

?????????????? kirjoitti:

jätkähän oli 18v abiturientti! Ei aikuista miestä kiusata, varsinkaan lukiossa ja sen viimeisellä. Täyttä puppua koko juttu!! Itse kiusasi itseään kaikenmaailman harhoilla. Kaveri oli sinnesjuk ja piste!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu