IHMISET ON

siinä mielessä ainakin jos asiaa ajatellaan siltä kannalta miten, jotkut ehkä ajattelevat ihmisten kaikkivoipaisuudestan ja hyvyydestä. Ja sen todisti myös pekka...

Jokaisesta meistä löytyy mahdollisuus samaan kun olosuhteet sattuvat vain olemaan oikeat.
Se on totuus.

Ei se oikeuta mitään. Mutta tyypin teko oli vain heijastuma ihmisen luonteesta ja siitä mihin ihminen pystyy. Tyypin elämässä viha sai korostetun aseman tavalla tai toisella ja tämä oli sen ilmentymä.
Tämä tapaus oli ilmentymä ihmisen yhdestä osa-alueesta.

Jos ajatellaan että maailma ja kaikki sen ihmiset ovat yksi ihminen, jotka yhdessä muodostavat kuvan ihmisestä , niin tämä tapaus oli yksi osa siitä mitä ihminen on tai voi olla.

Maailmassa on sotia joka puolella, epäoikeudenmukaisuutta, sortoa, väkivaltaa.

Tietääkö ihminen syntyessään mikä on oikein ja mikä on väärin?
3152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja eikä aikuisenakaan. Sen olen huomannut että hyvää tarkoittaessaan ihmiset tekevät enemmän pahaa kuin pahaa tarkoittaessaan.

Äänestä

muuta mitä ovat menestyäkseen.

Äänestä

jossa ei olisi yhteisiä pelisääntöjä,eli lakeja.Siellä ei kukaan selviytyisi hengissä viikkoa kauempaa.Sitäpaitsi sodissakin on omat lait,joita tietenkään ei aina noudateta.Ja jos nähtäisiin ihmisten toimintaa siltä ajalta kun ihminen oli keräilijä-metsästäjä ajalla,niin mitään lakeja tai suojaa ei ollut.Tappaminen oli aivan normaalia sen kaikissa muodoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohjimmiltaan kusipäitä kirjoitti:

siinä mielessä ainakin jos asiaa ajatellaan siltä kannalta miten, jotkut ehkä ajattelevat ihmisten kaikkivoipaisuudestan ja hyvyydestä. Ja sen todisti myös pekka...

Jokaisesta meistä löytyy mahdollisuus samaan kun olosuhteet sattuvat vain olemaan oikeat.
Se on totuus.

Ei se oikeuta mitään. Mutta tyypin teko oli vain heijastuma ihmisen luonteesta ja siitä mihin ihminen pystyy. Tyypin elämässä viha sai korostetun aseman tavalla tai toisella ja tämä oli sen ilmentymä.
Tämä tapaus oli ilmentymä ihmisen yhdestä osa-alueesta.

Jos ajatellaan että maailma ja kaikki sen ihmiset ovat yksi ihminen, jotka yhdessä muodostavat kuvan ihmisestä , niin tämä tapaus oli yksi osa siitä mitä ihminen on tai voi olla.

Maailmassa on sotia joka puolella, epäoikeudenmukaisuutta, sortoa, väkivaltaa.

Tietääkö ihminen syntyessään mikä on oikein ja mikä on väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu