uhrien vanhemmat

Pakko puuttua keskusteluun seuraavista syistä:
Ennen kuin kukaan ehtii todella alkaa kertomaan kuinka elämäntavat ja pelit sekä kuunneltu musiikki yms. vaikuttaa ihmisen psyykeeseen ja tekee jotain hirvittävää kuten viimepäivän tapahtunut ovat osoittaneet. Kuten olemme valistuneimmat jo itsekin lukeneet kaveri itsekin kirjoitti että kaverit , vanhemmat, musiikki , pelit ja muu ulkopuolinen ei vaikuttanut päätökseen tehdä noin.
Itse olen katsonut kauhu ja toimintaelokuvia jo yli 25v. ja koskaan ei ole ollut kiinni siitä etteikö niitä saisi katsottua, olitte arvon vanhemmat sitten kuinka varovaisia sitten tahansa. Nykyisellä netti aikakaudella se on varmasti vielä helpompaa kun niitä ei tarvitse lainata kaverilta eikä yrittää alaikäisenä teatteriinkaan ,sen kun lataat netistä haluamasi ja se on vielä älyttömän helppoa. Kukaan meistä vanhemmista ei enää voi olla sata varma mitä jälkikasvu netistä löytää (pommin teko ohjeet tai raakaa eläinpornoa) ,ainut tapa olla täysin selvillä on istua itse koko ajan selän takana ja kuka meistä oikeasti niin tekee ? onko joku aina kotona kun lapsemme tulevat koulusta ? Lapsemme myös pesee mennen tullen meidät keskiverto vanhemmat tietotekniikan käytössä. seuraa nyt niiden jälkiä nyt siten että missä käyneet netissä jos enää voit kun tiedot poistetaan nettiselailun jälkeen.

Tunnustaudun myös himo pelaajaksi aika ajoin ja kuinka ollakaan myös minä pidän sota peleistä ja peleistä joissa päivän muut ajatukset hukkuvat toiminnan sekaiseen massaan. Siinä jos missä aivot lepäävät kun ainut ajatus on miten tuostakin selviän ja mitä muuta pitää tehdä? Olen pelannut jo vuodesta -81 -82 . Jo siis kauan ennen kuin tuo kaveri oli edes syntynyt. Niin helppoa tulla sanomaan että pelit ovat juuri se paha jonka takia niin taas on käynyt, se vaan ei todellakaan ole totta ja siitä ei koskaan tule olemaan mitään näyttöä. Katsokaa pelejä syyttävät ihmiset vaikka peiliin, mitä jos se lopullinen niitti olikin ettet sanonut kiitos kun henkilö ystävällisesti päätti avata sinulle oven, samalla päätti kenties että olet hänen listallaan kun huomenna liikkeelle lähtee. Ihan yhtä kaukaa haettu teoria . suomi on jo ihan tarpeeksi kontrolloitu valtio. kaikki pois tuollaiset pelit ja muut asenne ei auta yhtään . Miettikää miten käy kun poliisi esimerkiksi päättää ruveta seuraamaan autoilijoiden keskinopeuksia tie kameratolppien välillä, malliiin et todellakaan ole voinut ajaa tuota väliä tuossa ajassa oikealla nopeudella . Lisäksi tuosta sakottaa sinua joku automaatti? Olisiko jo aika antaa ihmisten jatkuvan valvonnan ja päätöksen teon heidän puolestaan jo pikkuhiljaa jäädä jokaisen omalle kontolle. kohta siis saamme kortin joka leimataan kotoa lähtiessä ja katsotaan kauan ja mistä kautta kestää mennä töihin ja missä olit tuon kolme minuuttia tuossa välissä kun emme saaneet signaalia sinä aikana mistään. Missä siis oikeasti menee yksityisyyden raja , koen että se myös on omassa autossani aamuyöllä kun ajan tyhjällä tiellä keikalta kotiin kun muuta liikennettä ei ole . Aja nyt sitten 78-82 km/h kun ketään muuta ei ole missään ja kolmen kilometrin suora häämöttää edessä. kiitti vaan että joku välittää siitä etten voi tuossa ajassa ajaa tuota väli muuten kuin automaatti sakon kustannuksella. missä on se maalaisjärki tuossakaan.

Koskaan en kuitenkaan ole tuntenut tarvetta mennä ampumaan, lyömään pesäpallomailalla, siivuttamaan moottorisahalla, heittämään polttopullolla, väijymään kiikarikiväärillä tai ajamaan sisään seinästä autolla,sen enempää kuin puukottamaan tai muutakaan vaikka olen pelannut tuhansia tunteja erilaisia pelejä. Se siis niiden terveys vaikutuksista agressioita kohtaan.

Viha on sitten luku sinänsä .Se saa ihmisen kuin ihmisen tekemään järkyttäviä tekoja . Vihaa voit erillaisin keinoin yrittää purkaa, aina se kuitenkaan ei ole mahdollista. Viha saa ihmeellisiä muotoja ja sen tekojen estäminen onkin selkeästi vaikeampaa ,uskon vakaasti etteivät tämänkään tekijän vanhemmat edes ollet tietoisia siitä vihan määrästä josta heidän lapsensa kärsi. Siitäkään ei voi heitä syyttää. Viha on meidän jokaisen oma saldo jonka karttumisesta ja tyhjentymisestä päättävät kaikki henkilö kohtaisesti ja se mihin se johtaa riippuu ihan siitä minkälaista palautetta ympäristöstä saa. Olen kasvattanut lapsistani ihmisiä jotka hyväksyvät erillaisuuden ja saavat itse muodostaa kuvansa maailmasta . Kuitenkin jo nyt tiedän että heistä on tullut rasisteja tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan (somalit, kuka muu ryöstää paikallis junassa kolmen miehen voimin puukolla uhaten 10 v.koululaisen matkarahat? tai raiskaa kolmistaan 14v. tyttöjä? mustalaiset , kiitos kaupoista pöllittyjen öljykannujen ja muiden tavaroiden joita siinä sitten poliisia odotellessa hameista löytyy, puhumattakaan koululaisilta pöllityistä puhelimista ja jos karkuun juokset niin perään huudoista ,hai mie tiiän missä sie asut. What a fuck?) . kuitenkin nämäkin ihmisryhmät helposti olisivat jo saaneet ns. rikkurit kuriin jos haluaisivat oman maineensa paranevan, eikö niin ? puhumattakaan missä on juttua kyseisistä tuomioista? itketään vaan sitä että karkoitetaan suomesta … Aivan itse aiheutettu päänsärky siis. Suuren määrän sitä vihaa saa padottua sisäänsä vaikka sillä koulukiusaamisella , niin se on onnistunut allekirjoittaneellakin . Asiasta on aikaa kohta 25v. silti muistan jokaisen kiusaajan nimen ja yhä edelleen ja muistan heitä lämmöllä halkoja hakatessa(tehkää siitä oma johtopäätösenne, ja jos tunnette silmät takaraivossanne joskus se johtuu siitä että muuutkin kiusatut muistavat). kuitenkaan en koskaan lähtisi tieten tahtoen heitä jahtaamaan .tulisivat nyt selittämään kuinka hauskaa se olisi tulos olisi toinen,matkalla olen oppinut antamaan takaisin suullisesti niin ettei sitä kestä hermostumatta kukaan.

Sen sijaan enemmän kuin kiusaajia muistan opettajia pahalla , heillä kun ei ole vaan selkärankaa ollenkaan puuttua asiaan .Paljon kaunista puhetta mutta ei toimia(venytetään tätä vähän koulukin loppuu ensi kuussa ja seppokin on hyvästä kodista ei kai se voi noin tehdä) .Erehdyppä antamaan takaisin kiusaajille kuten minä, tulos kolme tuntia jälkiistuntoa kun olet niin hankala. (ekasta kerrasta).Katsokaa nyt arvon kanssankynttilät peiliin ja miettikää oikeasti voitteko tehdä mitään paremmin. valehtelet jos väität ette voi.

Tuota karmeaa tekoa ei voi oikeuttaa millään ,mutta hyvät ihmiset älkää syyttäkö siitä pelejä tai elokuvia ,vanhempia tai muuta minne se syy niin helposti olisi vieritetttävissä. Kyse on yksilön omasta vapaasta tahdosta tehdystä ratkaisusta joka valitettavasti aihuttaa näin toteutettuna paljon enemmän mielipahaa uhrien omaisissa kuin itse tekijässä . Huomiota halutessaan olisi vaikka tehnyt oman päätöksen eduskuntatalon portailla tai missä tahansa muualla. ja vain itselleen..

Ja mitä tulee elämään ja sen näkemiseen väitän omaavani jo hiukankin kokemusta asiasta:

neljän lapsen isänä, koulukiusattuna vuosien ajan, kahden omankäden poistumisen seuranneena lähipiirissä, avioeroperheestä kasvaneena jossa meitä käytettiin pelinappulana toisiaan vastaan jne. silti olen tasapainoinen ihminen ja osaan arvostaa sitä mitä on . en kaipaa säälipisteitä vaan sitä että ajattelisitte sitä mitä ajattelette syyttää , onko sillä oikeasti merkitystä .Vain yksihenkilö on vastuussa tekijä itse…

Poltan tänään kahdeksaa kynttilää , yhdeksännellä ei ole oikeutta sääliini vaikka tietyllä tavalla kristitty olenkin.
2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet säälimätön, tunteeton ja kyyninen, kun et käsitä sitä, että vaikka oma mielenterveytesi kesti kiusaamisen hajoamatta, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Monien psyyke hajoaa lopullisesti, eikä heistä tule koskaan ehjää ihmistä. Eikä mieltä korjata tahdonvoimalla sen enempää kuin viallista sydäntäkään.

Ja sinun on ihan turha ylpeillä sillä, kuinka sinä olet selvinnyt kiusaamisen jälkeenkin. Se ei ole omaa ansiotasi, vaan saat olla kiitollinen, että sinulle on annettu siihen voima.

Mieleltään terve ihminen tekee valintoja, mutta kun ihmisen mieli särkyy kiusaamisen tai minkä tahansa muun syyn takia, tai ilman syytä, hän tekee tekoja joiden takana ei ole oma valinta, hän ei kykene enää hallitsemaan itseään ja tekojaan, vaikka näennäisesti siltä näyttäisikin. Hän voi olla harhojen tai ainakin harhaisen maailmankuvan vallassa ja tehdä mielettömiä tekoja.

Kun ihmismieli järkkyy, hän tekee juuri omankin luontonsa vastaisia tekoja. Kiusaajien toiminta sen sijaan on usein aivan harkittua, tietoista ja julmaa, tosin hekin ovat useimmiten sairaita, psykopaatteja, joilta puuttuu kyky empatiaan.

Tartu kristillisyyteesi, se auttaa sinua ymmärtämään, että ihminen ei voi tehdä enempää, mihin hänelle on voimia annettu. Jos ihmisen mieli murtuu henkisen tai fyysisen kidutuksen seurauksena niin, ettei hänellä ole enää voimia tai järkeä hallita tekojaan, eivät ne myöskään ole harkittuja valintoja.

Äänestä
  • halua millään tavalla väheksyä ihmisiä jotka eivät selviä yksin arvista jonka joku menneisyyden henkilö(t) on aiheuttanut. koen olevani onnekas sen takia että jaksoin eteen päin ja rakentaa itselleni elämän antamatta tyystin anteeksi kaikkea kokemaani.
    ylpeä, sitä en halua olla elämäni on matkan varrella varmasti palauttanut maanpinnalle jos muuta olen luullut. en syytä ihmistä itseään asioista ja valinnoista joille on olemassa syy. kirjoitukseni tarkoitti sitä ettei pidä hakea syytä sieltä missä se ei ole.
    siihen että teet karmeita tekoja joille ei ole järjellistä selitystä ei tarvita kuin oman mielen hauras kuva millä itse luulee saavansa "tasoitusta". se että itse olen empaattinen ihminen ja yritän parhaani mukaan kasvattaa lapseni myös siihen että saa olla tunteita,ja mielipiteitä asioista.
    miten luulet että voin olla ymmärtämättä ihmisen kykyä tuntea itsensä riittämättömyyttä ja ajautua tekemään se mitä voin kutsua oman mielensä äärimmäiseksi toteuttamiseksi,(ja vielä kahden läheisen tekemänä) sen kun ymmärrän se antaa mahdollisuuden sen kaiken surun keskellä antaa anteeksi ihmiselle, joka jätti läheisensä miettimään etteikö ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopullinen... niin usein jos meillä olisi mahdollisuus /tai jos henkilö niin haluaisi , voisimme tarjota jotain apua heille.

    se vaan ei näy pääälle mitä henkilö aikoo tai ajattelee, elämä ei ole pokeri pöytä.

    tarkoituksenani oli pyyteettömästi kertoa ihmisille ettei ole oikein syyttää mitään tai jotakuta asioista joihin emme oikeasti olisi kuitenkaan pystyneet vaikuttamaan. niin helppoa kuin syyttäminen onkin.

    Veikkan kuitenkin että tarpeettomien uhrien omaisille tämä on kaikkein raskainta ja heille myös kuten minulle ja kaikille kohtalon tovereille jää arpi asiasta . kuinka iso se on on meistä ja ympäristöstä kiinni.

    terveisin alkuperäinen kirjoittaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eivät unohda kirjoitti:

Pakko puuttua keskusteluun seuraavista syistä:
Ennen kuin kukaan ehtii todella alkaa kertomaan kuinka elämäntavat ja pelit sekä kuunneltu musiikki yms. vaikuttaa ihmisen psyykeeseen ja tekee jotain hirvittävää kuten viimepäivän tapahtunut ovat osoittaneet. Kuten olemme valistuneimmat jo itsekin lukeneet kaveri itsekin kirjoitti että kaverit , vanhemmat, musiikki , pelit ja muu ulkopuolinen ei vaikuttanut päätökseen tehdä noin.
Itse olen katsonut kauhu ja toimintaelokuvia jo yli 25v. ja koskaan ei ole ollut kiinni siitä etteikö niitä saisi katsottua, olitte arvon vanhemmat sitten kuinka varovaisia sitten tahansa. Nykyisellä netti aikakaudella se on varmasti vielä helpompaa kun niitä ei tarvitse lainata kaverilta eikä yrittää alaikäisenä teatteriinkaan ,sen kun lataat netistä haluamasi ja se on vielä älyttömän helppoa. Kukaan meistä vanhemmista ei enää voi olla sata varma mitä jälkikasvu netistä löytää (pommin teko ohjeet tai raakaa eläinpornoa) ,ainut tapa olla täysin selvillä on istua itse koko ajan selän takana ja kuka meistä oikeasti niin tekee ? onko joku aina kotona kun lapsemme tulevat koulusta ? Lapsemme myös pesee mennen tullen meidät keskiverto vanhemmat tietotekniikan käytössä. seuraa nyt niiden jälkiä nyt siten että missä käyneet netissä jos enää voit kun tiedot poistetaan nettiselailun jälkeen.

Tunnustaudun myös himo pelaajaksi aika ajoin ja kuinka ollakaan myös minä pidän sota peleistä ja peleistä joissa päivän muut ajatukset hukkuvat toiminnan sekaiseen massaan. Siinä jos missä aivot lepäävät kun ainut ajatus on miten tuostakin selviän ja mitä muuta pitää tehdä? Olen pelannut jo vuodesta -81 -82 . Jo siis kauan ennen kuin tuo kaveri oli edes syntynyt. Niin helppoa tulla sanomaan että pelit ovat juuri se paha jonka takia niin taas on käynyt, se vaan ei todellakaan ole totta ja siitä ei koskaan tule olemaan mitään näyttöä. Katsokaa pelejä syyttävät ihmiset vaikka peiliin, mitä jos se lopullinen niitti olikin ettet sanonut kiitos kun henkilö ystävällisesti päätti avata sinulle oven, samalla päätti kenties että olet hänen listallaan kun huomenna liikkeelle lähtee. Ihan yhtä kaukaa haettu teoria . suomi on jo ihan tarpeeksi kontrolloitu valtio. kaikki pois tuollaiset pelit ja muut asenne ei auta yhtään . Miettikää miten käy kun poliisi esimerkiksi päättää ruveta seuraamaan autoilijoiden keskinopeuksia tie kameratolppien välillä, malliiin et todellakaan ole voinut ajaa tuota väliä tuossa ajassa oikealla nopeudella . Lisäksi tuosta sakottaa sinua joku automaatti? Olisiko jo aika antaa ihmisten jatkuvan valvonnan ja päätöksen teon heidän puolestaan jo pikkuhiljaa jäädä jokaisen omalle kontolle. kohta siis saamme kortin joka leimataan kotoa lähtiessä ja katsotaan kauan ja mistä kautta kestää mennä töihin ja missä olit tuon kolme minuuttia tuossa välissä kun emme saaneet signaalia sinä aikana mistään. Missä siis oikeasti menee yksityisyyden raja , koen että se myös on omassa autossani aamuyöllä kun ajan tyhjällä tiellä keikalta kotiin kun muuta liikennettä ei ole . Aja nyt sitten 78-82 km/h kun ketään muuta ei ole missään ja kolmen kilometrin suora häämöttää edessä. kiitti vaan että joku välittää siitä etten voi tuossa ajassa ajaa tuota väli muuten kuin automaatti sakon kustannuksella. missä on se maalaisjärki tuossakaan.

Koskaan en kuitenkaan ole tuntenut tarvetta mennä ampumaan, lyömään pesäpallomailalla, siivuttamaan moottorisahalla, heittämään polttopullolla, väijymään kiikarikiväärillä tai ajamaan sisään seinästä autolla,sen enempää kuin puukottamaan tai muutakaan vaikka olen pelannut tuhansia tunteja erilaisia pelejä. Se siis niiden terveys vaikutuksista agressioita kohtaan.

Viha on sitten luku sinänsä .Se saa ihmisen kuin ihmisen tekemään järkyttäviä tekoja . Vihaa voit erillaisin keinoin yrittää purkaa, aina se kuitenkaan ei ole mahdollista. Viha saa ihmeellisiä muotoja ja sen tekojen estäminen onkin selkeästi vaikeampaa ,uskon vakaasti etteivät tämänkään tekijän vanhemmat edes ollet tietoisia siitä vihan määrästä josta heidän lapsensa kärsi. Siitäkään ei voi heitä syyttää. Viha on meidän jokaisen oma saldo jonka karttumisesta ja tyhjentymisestä päättävät kaikki henkilö kohtaisesti ja se mihin se johtaa riippuu ihan siitä minkälaista palautetta ympäristöstä saa. Olen kasvattanut lapsistani ihmisiä jotka hyväksyvät erillaisuuden ja saavat itse muodostaa kuvansa maailmasta . Kuitenkin jo nyt tiedän että heistä on tullut rasisteja tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan (somalit, kuka muu ryöstää paikallis junassa kolmen miehen voimin puukolla uhaten 10 v.koululaisen matkarahat? tai raiskaa kolmistaan 14v. tyttöjä? mustalaiset , kiitos kaupoista pöllittyjen öljykannujen ja muiden tavaroiden joita siinä sitten poliisia odotellessa hameista löytyy, puhumattakaan koululaisilta pöllityistä puhelimista ja jos karkuun juokset niin perään huudoista ,hai mie tiiän missä sie asut. What a fuck?) . kuitenkin nämäkin ihmisryhmät helposti olisivat jo saaneet ns. rikkurit kuriin jos haluaisivat oman maineensa paranevan, eikö niin ? puhumattakaan missä on juttua kyseisistä tuomioista? itketään vaan sitä että karkoitetaan suomesta … Aivan itse aiheutettu päänsärky siis. Suuren määrän sitä vihaa saa padottua sisäänsä vaikka sillä koulukiusaamisella , niin se on onnistunut allekirjoittaneellakin . Asiasta on aikaa kohta 25v. silti muistan jokaisen kiusaajan nimen ja yhä edelleen ja muistan heitä lämmöllä halkoja hakatessa(tehkää siitä oma johtopäätösenne, ja jos tunnette silmät takaraivossanne joskus se johtuu siitä että muuutkin kiusatut muistavat). kuitenkaan en koskaan lähtisi tieten tahtoen heitä jahtaamaan .tulisivat nyt selittämään kuinka hauskaa se olisi tulos olisi toinen,matkalla olen oppinut antamaan takaisin suullisesti niin ettei sitä kestä hermostumatta kukaan.

Sen sijaan enemmän kuin kiusaajia muistan opettajia pahalla , heillä kun ei ole vaan selkärankaa ollenkaan puuttua asiaan .Paljon kaunista puhetta mutta ei toimia(venytetään tätä vähän koulukin loppuu ensi kuussa ja seppokin on hyvästä kodista ei kai se voi noin tehdä) .Erehdyppä antamaan takaisin kiusaajille kuten minä, tulos kolme tuntia jälkiistuntoa kun olet niin hankala. (ekasta kerrasta).Katsokaa nyt arvon kanssankynttilät peiliin ja miettikää oikeasti voitteko tehdä mitään paremmin. valehtelet jos väität ette voi.

Tuota karmeaa tekoa ei voi oikeuttaa millään ,mutta hyvät ihmiset älkää syyttäkö siitä pelejä tai elokuvia ,vanhempia tai muuta minne se syy niin helposti olisi vieritetttävissä. Kyse on yksilön omasta vapaasta tahdosta tehdystä ratkaisusta joka valitettavasti aihuttaa näin toteutettuna paljon enemmän mielipahaa uhrien omaisissa kuin itse tekijässä . Huomiota halutessaan olisi vaikka tehnyt oman päätöksen eduskuntatalon portailla tai missä tahansa muualla. ja vain itselleen..

Ja mitä tulee elämään ja sen näkemiseen väitän omaavani jo hiukankin kokemusta asiasta:

neljän lapsen isänä, koulukiusattuna vuosien ajan, kahden omankäden poistumisen seuranneena lähipiirissä, avioeroperheestä kasvaneena jossa meitä käytettiin pelinappulana toisiaan vastaan jne. silti olen tasapainoinen ihminen ja osaan arvostaa sitä mitä on . en kaipaa säälipisteitä vaan sitä että ajattelisitte sitä mitä ajattelette syyttää , onko sillä oikeasti merkitystä .Vain yksihenkilö on vastuussa tekijä itse…

Poltan tänään kahdeksaa kynttilää , yhdeksännellä ei ole oikeutta sääliini vaikka tietyllä tavalla kristitty olenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu