Eilinen

Kysyn Jumalaltani miksi? Odotan, ja vastaus tulee kysyvälle taivaasta - ymmärrän kaiken.
Olen pieni ja nöyrä Isäni edessä.

2. TIM 3:1-4

1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;

Siunausta ja varjelusta Herrassa teille sisaret ja veljet.
3168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin, itseäni harmittaa eniten tämän järkyttävän asian käsittely tai mihin haluttaisiin kiinnitettävän huomio.

Lähes jokaisessa keskustelussa pohditaan, miten tunnistaa tämä poikkeava persoonallisuus/käyttäytyminen ihmisten keskuudesta.Tai miten tärkeää olisi lisätä varoja lasten psykiatriseen hoitoon.

Mielestäni kaikkein tärkein asia, johon pitäisi tarttua/nähdä on miksi lapsesta kasvaa ongelmoitunut ihminen.Miksi tämä asia on vaikea ottaa pohdinnan alle yhteiskunnassamme.Miksi ei haluta nähdä yhtäläisyyksiä häiriintyneiden lasten kodeista.Kasvuympäristöstä.

Lapsen kehitys suuntaan voidaan vaikuttaa, mutta kehittynyttä suuntaa on vaikea poistaa.Monasti vain uskoontulo mahdollistaa muuttamaan aikuisen ihmisen mielen.

Äänestä

Aamen!
Totisesti tällaiset päivät pistävät miettimään miksi tällaista tapahtuu. Kaikella on tarkoituksensa; Ehkä Jumala haluaa ravistella meidät hereille, kun emme muuten suostu näkemään ajan merkkejä.
Kuinka moni sellainen ihminen, joka ei normaalisti ole missään yhteydessä Jumalaan, huusi häntä avukseen tämän järkyttävän tapauksen johdosta..?
Pistäkää toivonne häneen!

Äänestä

Kiitos, samoin sinulle siunausta ja varjelusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hirvas kirjoitti:

Kysyn Jumalaltani miksi? Odotan, ja vastaus tulee kysyvälle taivaasta - ymmärrän kaiken.
Olen pieni ja nöyrä Isäni edessä.

2. TIM 3:1-4

1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;

Siunausta ja varjelusta Herrassa teille sisaret ja veljet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu